Menin naapurissa olevaan Saleen ja siellä on aina punalaputettuja lihoja.
Paikalle kaarsi joku rasvanahkaduunari hienolla autolla. Mentiin peräkanaa lihahyllylle ja hän kahmi edestäni neljä pakettia kanaa joissa oli punalappu. Ei kysynyt eikä ajatellut haluaisiko joku muu näitä. Nyt oli harmillista se että sillä kertaa oli ihmeellisen vähän punalappuja. Jossain jauhelihassa oli vielä niitä mutta en syö punaista lihaa. Olisi ne ottanut. Mutta oma napa oli taas taas tärkeämpi. Minä minä minä. Miksi se edes osti punalappuja koska näki että rahaa on vaikka olikin selvästi duunari? Ei köyhä osta niin hienoa autoa.
Punalaput voisi jättää köyhille ja joku sääntö olisi paikallaan ettei hyvin toimeen tuleva saisi ostaa niitä.
Paikalle kaarsi joku rasvanahkaduunari hienolla autolla. Mentiin peräkanaa lihahyllylle ja hän kahmi edestäni neljä pakettia kanaa joissa oli punalappu. Ei kysynyt eikä ajatellut haluaisiko joku muu näitä. Nyt oli harmillista se että sillä kertaa oli ihmeellisen vähän punalappuja. Jossain jauhelihassa oli vielä niitä mutta en syö punaista lihaa. Olisi ne ottanut. Mutta oma napa oli taas taas tärkeämpi. Minä minä minä. Miksi se edes osti punalappuja koska näki että rahaa on vaikka olikin selvästi duunari? Ei köyhä osta niin hienoa autoa.
Punalaput voisi jättää köyhille ja joku sääntö olisi paikallaan ettei hyvin toimeen tuleva saisi ostaa niitä.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Auto yksinään ei sinänsä kerro varallisuudesta paljoakaan. Duunari saattaa olla persettään myöten veloissa ja punalaput hänelle yhtä tärkeitä kuin sinulle.
Yksinhuoltaja voi olla hyvinkin köyhä, vaikka käy töissä.
Rikkaus kuten myös valta, muttaa ihmistä. Ihmisestä tulee itsekeskeisempi ja oma napa on tärkein. Ei ole mikään salaisuus.
Punalapuilla on tarkoitus pienentää hävikkiä kaupoissa, eivät ne ole mitenkään erityisesti köyhille ja muille syrjäytyneille tarkoitettuja.
Osuit asian ytimeen.
itsekkyys kotimaassa ei ole nuorta ja vielä joskus tulevaisuudessa paisunee kukkavoimaan
pelasti sinua salmonellalta
kana on outo ruoka, se haisee perkeleesti
kanan uloste on kotieläinten hirvittävimpiä
samoin ravintoloiden kanaliha haisee ja tartuttaa kaiken muun
En päiväystuotetta osta kanaa prkl kun ne haisee.Jääkaapissa just nyt kanansuikaleita ja käyttöpäiviä 5
Jonotus on punataudin ensioire.
Sdp.
Sdp saa sinut jonottamaan ja ei aikaakaan kun
sinulla on Sdp- puoluekirja.
Olet mennyttä kalua
Kohta et kykene muutakuin valittamaan ja kittaamaan vodkaa.
Sdp.
luvassa lintujen suuri kosto ihmiskunnalle tulevaisuudessa ja jättämällä syömättä säästyt siitä Hichhookin hengessä
Punalaputetut ova taiteenlaji. On oltava tietämys tuotteiden elinkaaresta ja siitä missä elintarvikemyymälöitä sijaitsee. Näitä tietoja yhdistelemällä voidaan yrittää hakeutua oikeille laareille oikeaan aikaan.
Apina
Kuten kaikki mahdolliset Kokoomusta kannattavat
Ja gorilla, kävelivät torilla.
Eihän rikkaasta olisi tullut rikas jos hän ostaisi täydellä hinnalla.
Kun ostaa alennuksella niin raha alkaa kertymään sinne jemmaan.
Ei pidä voivotella ja valittaa vaan etsiä ne edulliset tuotteet.
Rikas on hyvin usein nuuka, eikä tuhlaa erityisemmin. Ahneus on jopa hyvä asia monen rikkaan mielestä.
Hyi helkkari jotain kanaa päiväystuotteena ei ei enään ikuna prkl se lemu ku avaa paketin.Tampio se oli jotka noi kanat oli ja toinen tampio perässä.
Apina
Aloitukseen viitaten niin tais tämä autoilija tulla pihaan laralla ja tosi köyhä käärmeissään kun häen nokan edestä viedään alelaputetut haisevat kanatuotteet.
Mut sen rikkaan tojotassa sitä hajua ei huomaa.
Kaupassa ei ole usein punalappu ruokia. Eilen viimeki kävin s marketissa niin ei ollut juuri mitään vaikka olin heti 19.00 aikaan siellä 60% alea katsomassa. Joku oli varmasti ottanut ne ennen jo. En käy usein iltaisin kaupassa mutta ei prismassakaan ole juuri ale ruokia koskaan. Olikse keskiviikkona niin ananas palat coop oli tarjouksessa. Sellainen iso purkki yli 825g oli 1.99 ja 567 g oli 1.29 euroa kun normaalisti 567 g on joku 2.55 euroa. Ostin sitä 567 g purkkia ananasta 20 purkkia kerralla ja muutaman niitä isompia. Se oli hyvä tarjous.
Nopeus on valttia eli rikas on sekä rahakas että nokkela.
Normaalit ihmiset jättää muillekkin eivätkä ahnehdi kaikkea itse.Ainakin itselle opetettiin niin kotona
Itsekäs ajattelematon mulkku
Jep. Itse kahmin kaikki kiinnostavat lapputuotteet vaikkei akuuttia tarvetta olisi. Ei mitään järkeä jättää hyvää tavaraa toisille jos he ovat tuntemattomia ja yleensä ovat harvoin frendien kaa tulee mentyä lappuhaaskalle.
Rikkaathan ne ovat kaikkein ahneimpia,muille ei saa jäädä mitään
Monen rikkaan mielestä ahneus on hyvä asia.
Rikkaat - köyhät 6-0 .
Tosi köyhä vie tyhjiä tölkkejä kauppaan ja löytää ale laputetun makkarapaketin on tosi iloinen taas säästin höpö höpö mitään säästäny kun kaljaa juo. Joskus erehdyin ostaan ale broilerin koipia voe helvatta ku avas rasian ni lemua eikä vaan pelkkä suojakaasu,ei tuore kana millekkään haise.
Apina
Monelle se oma perse on se yksi ja ainoa asia, mistä välitetään.
Vähän sama, jos näkee jonkun makaavan maassa verissään, niin kävellään vain ohitse ja ajatellaan, että "Ei ole minun asiani piitata kun ei ole oma turpa ruvella". Tätähän se on nykypäivänä.
Pitäisi kyllä ottaa muutkin huomioon ja ymmärtää, että muilla voi olla ja usein onkin asiat vielä huonommin, kuin itsellä, ja mennä sen mukaan.
Itse esimerkiksi jätän suosiolla punalaputetut rauhaan ja silloinkin, jos niitä ostan, niin en todellakaan hamstraa niitä pakettikaupalla.
Olen siis työssäkäyvä ja mulla on aika pienet tulot ainakin työssäkäyväksi(ja varmaan muutenkin), mutta ostan mieluummin siteen halpamerkkien tuotteita.
Syön itse sen verran punaista lihaa, että jauhelihaa esimerkiksi saa halpamerkeiltä noin 7€/kg hintaan. Sikanautaa siis. Niin on riittävän halpaa kukkarolleni, en tarvitse siihen enää punalappu-alennusta.
Ja silläkin juuri ostoskäyttäydyn näin, kun tiedän, että moni joutuu elämään vieläkin pienemmillä tuloilla kuin minä.
Mielestäni olisi muidenkin vähän syytä ottaa tällaista asennetta elämäänsä.
Mutta aika varakkaatkin tosiaan haalivat hullunkiilto silmissä kukkurakärryllisiä punalapputuotteita ihan vain sillä, kun halvalla saa, vaikka varaa olisi ostaa normihintaistakin.
Apina
Paista se liha ennen syömistä niin se ei ole enää punaista.
Kuten kaikki mahdolliset Kokoomusta kannattavat
Ja demareita&vassareita.
Sinä varmaan autat jokaista hönöläistä,narkomaania joka makaa maassa verissään, kyllä moni ainakin ambulanssin soittaa jos ikäihminen maassa verissään.
Niin tunnut olevan itse, aivovammainen apina.
Miksi kauppaan ?
Omasta maastahan se edullisin ruoka löytyy.
Ja jouluna syödään omaa sikaa.
Viinaakin saa itse keittämällä.
Tupakkaakin voi kasvattaa
Ohjeet netistä.
Ei jauhen liha kasva maassa
Oranki
Täähän menee niin, että kauppaan pitää mennä puoli tuntia tai viimeistään 15 minuuttia ennen yhdeksää. Sitten koriin kaikki punalaputetut tuotteet ja kaupassa odotellaan se vartti tai puoli tuntia.
Siinä saa tuoretuotteet hyvät aromit huoneenlämmössä.
Kaikilla on OIKEUS ostaa punalaputettuja. Sinäkö oletat automaattisesti, että on "rikas", jos on hieno auto vaikka mainitsit "rasvanahkaduunarin"? Kyllä varmasti joka toinen vastaantuleva hieno auto on rahoitusyhtiön.
Ps rikkaat ei käy Salessa, ne käy stockmannilla
Stockalla on sen verran kalliit tuotteet punalaputettuna, että tavallista ruokaa saa halvemmalla normaalihintaan muualta.
Kaikilla tosiaan on oikeus ostaa punalaputettjua, eikä siinä mitään.
Mutta toki voisi myöskin ottaa silti muutkin huomioon, sitä kutsutaan käytöstavoiksi.
Eli toisin sanoen onko nyt pakko rohmuta itselleen niin hitosti punalaputettuja, jos on varaa ostaa normihintaistakin ruokaa..?
Kun taas joillakin on oikeasti niin tiukka ja huono tilanne taloudellisesti, että heidän on PAKKO ostaa suurimmaksi osaksi punalaputettuja tuotteita pysyäkseen ruuissa koko kuukauden ajan. PAKKO on kuitenkin ihan eri asia kuin OIKEUS, ymmärrät kai sen?
On vain tökeröä rohmuta kaikki punalaputetut sellaisen nenän edestä, jonka on elämäntilanteensa vuoksi pakko turvautua niihin, vain sen vuoksi kun siihen on oikeus.
Ei ole.
Ei rikkaalta vaikuttava ole välttämättä rikas.
Kyllä on.
Niinpä.
Sellaisella ei välttämättä juuri muuta ole, kuin vaatteet päällä ja niiden sisällä tuulen huuhtoma perse.
Ei ole.
Savolainen on salessa savolaiselle rotta.
Hyvin saa puolen hinnan tuotteita läheisestä k kaupasta.
Punalaputetut tuotteet eivät ole vain sinulle korvamerkittyjä. Entä kun kaksi yhtä köyhää päätyy taistelemaan samasta punalaputetusta tuotteesta? Kumpi on siihen oikeutetumpi - mielestäsi tietysti sinä. Kuka tulisi puolueettomaksi erotuomariksi punnitsemaan, kumpi teistä on oikeasti köyhempi?
Jätä sääntöjen tekeminen Kelalle. Se harrastaa sääntöjä, jotka tulkitsevat köyhyytesi ja tarpeittesi asteen. Rikkaat pois Kelan jonoista - se riittäköön minulle.
Varakkaat jotka ostavat alelappujen lisäksi täyshintaisia ovat kaupalle ja yhteiskunnalle tärkeämpiä kuin aletuotteita metsästävä köyhä paskaväki
Ahaa.
Taas sorsittiin heikommassa asemassa olevaa😲🤣
Ei se että omistaa auton ja näyttää muka raikkaalta,ole rikkauden merkki. Taustalla voi olla hyvin tiukka rahatilanne .
Itse kaupassa käydessäni huudan äänivarojeni sietorajalla jokaisen tarvitsemani tuotteen kohdalla, haluaako joku muu tämän, vai voinko ystävällisesti ostaa..
Siis KAIKKI punalaput?! Ei vaikuta uskottavalle!
Tarkistan punalapputarjonnan aivan järkisyistä. Ostan vain todelliseen tarpeeseeni. En sen vuoksi, että saattuisi saamaan halvemmalla.
Usein vertaan punalappuisen yksikköhintaa ( siis esimerkiksi €/kg) normaalihintaseen rinnakkaistuotteeseen. Usein kannattaa.
Periaatteeni on, ettei rahaa tarvitse käyttää pelkästään sen vuoksi, että sitä sattuisi olemaan.
Aloitukseen sen verran etten tosiaan osta mitään punalaputettua kanaa kun joskus menin ostaan broilerinkoipia ja se lemahdus mikä tuli kun avas pakkauksen eikä ollut minkään suojakaasun haju kun tuorettakin ostanu ni ei mitään lemua.
Eläkeläisapina
Lemusiko pahemmalle kuin paskat housuissasi?
Tosi köyhä ostaa märäntyneitä tuotteita.
Kuten sinä?
Älä itke iines vaan ole seuraavan kerran ajoissa/nopeampi/röyhkeämpi.