Monellakin ongelma ettei tee omien asioidensa eteen mitään vaan on tappiomieliala. Lue kirja Veitsen terällä.
Christer Lybäck ja hänen elämänsä ovat saaneet runsaasti julkisuutta mediassa. Odotin Arno Kotron kirjoittamalta Veitsen terällä -kirjalta paljon, niin mielenkiintoinen Lybäckin tarina on. Lybäck on mies, jolla oli nuoruusvuosinaan kovasti ongelmia alkoholin ja lain kanssa, mutta hän raitistui ja hänestä tuli lopulta kirurgi. Tarina on mahtava ja ehdottomasti kirjoittamisen arvoinen. Jostain syystä tarina ei lähde kirjassa kunnolla lentoon.
Veitsen terällä -teoksessa Kotro kertoo yksikön kolmannessa persoonassa Lybäckin tarinaa ja tekstiin on siroteltu Lybäckin mietteitä yksikön ensimmäisessä persoonassa. Kirjan alussa tuokiopalat on kirjoitettu vahvalla stadin slangilla. ”Vain ohikiitäviä häivähdyksiä esimerkiksi flaidiksista saattoi tulla esiin mielen sopukoista kun spegelistä tsiigas auennutta öögaa”, Lybäck kuvailee krapuloitaan. Stadin slangin kauneudesta voitaneen olla montaa mieltä. Kirjan edetessä slangi muuttuu vähitellen yleiskielisemmäksi jutteluksi.
Kirjan ensimmäinen puoli kuvaa Lybäckin lapsuutta ja nuoruutta, jota alkoholi ja rikokset sävyttävät. Opettajat ja poliisit pieksevät, ja toinen vanki käyttää seksuaalisesti hyväkseen. Lybäck yrittää epätoivoisena jopa itsemurhaa. Opiskelu ja alkoholista luopuminen antavat kuitenkin elämälle vihdoin suunnan, ja Lybäck kouluttautuu ensin sairaanhoitajaksi ja sen jälkeen lääkäriksi.
Kirjan loppuosassa keskitytään luksusautoihin, matkusteluun ja julkkisystäviin. Tällä tavoin on kenties pyritty korostamaan alkuosan jyrkkää vastakohtaisuutta, mutta Ferrari-muistelot ja kuvaukset nuorista tyttöystävistä tekevät Lybäckistä hahmona etäisen ja omahyväisen. Lybäckillä toki on kirurgin ego, ja se hänelle suotakoon, mutta lukijalle jää hänestä kaikesta huolimatta pinnallinen kuva. Välilukuna kerrottu tarina Lybäckin ja hänen ystäviensä epäonnistuneesta laihdutuksesta, jossa käytettiin apuna saunomista, ulostuslääkkeitä ja suoranaista vilppiä, onkin samaistuttava ja sympaattinen sekä erittäin kaivattu särö Lybäckin luonteeseen.
Veitsen terällä -kirjan ongelmaksi nousee ennen kaikkea Kotron mairea tyyli. Hän selvästi pitää Lybäckistä, ja silloin on vaikeaa tehdä objektiivista muistelmakirjaa. Lybäck on ”karski mies”, jonka ”määrätietoisuus ja täsmällisyys hakevat vertaistaan”. Sama sävy jatkuu valitettavasti läpi kirjan. Kotro näkee tärkeäksi myös kertoa toistuvasti kuinka Lybäck hämmästyttää kerta toisensa jälkeen muita ihmisiä menneisyydellään. Kyllä se nyt tuli jo ensimmäisellä kerralla selväksi.
Veitsen terällä on kirja, jonka tarina on kirjan kaunokirjallisia ansioita parempi. Lybäck kertoo rohkeasti seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka uhriksi hän joutui nuorempana. Hän tunnustaa myös pahoinpidelleensä silloista naisystäväänsä. Hän on tehnyt paljon virheitä, mutta oppinut niistä. Paatuneelle alkoholistille, joka ajattelee, ettei hänestä ole enää mihinkään, Lybäckin tarina saattaa antaa toivoa.
Christer Lybäck ja hänen elämänsä ovat saaneet runsaasti julkisuutta mediassa. Odotin Arno Kotron kirjoittamalta Veitsen terällä -kirjalta paljon, niin mielenkiintoinen Lybäckin tarina on. Lybäck on mies, jolla oli nuoruusvuosinaan kovasti ongelmia alkoholin ja lain kanssa, mutta hän raitistui ja hänestä tuli lopulta kirurgi. Tarina on mahtava ja ehdottomasti kirjoittamisen arvoinen. Jostain syystä tarina ei lähde kirjassa kunnolla lentoon.
Veitsen terällä -teoksessa Kotro kertoo yksikön kolmannessa persoonassa Lybäckin tarinaa ja tekstiin on siroteltu Lybäckin mietteitä yksikön ensimmäisessä persoonassa. Kirjan alussa tuokiopalat on kirjoitettu vahvalla stadin slangilla. ”Vain ohikiitäviä häivähdyksiä esimerkiksi flaidiksista saattoi tulla esiin mielen sopukoista kun spegelistä tsiigas auennutta öögaa”, Lybäck kuvailee krapuloitaan. Stadin slangin kauneudesta voitaneen olla montaa mieltä. Kirjan edetessä slangi muuttuu vähitellen yleiskielisemmäksi jutteluksi.
Kirjan ensimmäinen puoli kuvaa Lybäckin lapsuutta ja nuoruutta, jota alkoholi ja rikokset sävyttävät. Opettajat ja poliisit pieksevät, ja toinen vanki käyttää seksuaalisesti hyväkseen. Lybäck yrittää epätoivoisena jopa itsemurhaa. Opiskelu ja alkoholista luopuminen antavat kuitenkin elämälle vihdoin suunnan, ja Lybäck kouluttautuu ensin sairaanhoitajaksi ja sen jälkeen lääkäriksi.
Kirjan loppuosassa keskitytään luksusautoihin, matkusteluun ja julkkisystäviin. Tällä tavoin on kenties pyritty korostamaan alkuosan jyrkkää vastakohtaisuutta, mutta Ferrari-muistelot ja kuvaukset nuorista tyttöystävistä tekevät Lybäckistä hahmona etäisen ja omahyväisen. Lybäckillä toki on kirurgin ego, ja se hänelle suotakoon, mutta lukijalle jää hänestä kaikesta huolimatta pinnallinen kuva. Välilukuna kerrottu tarina Lybäckin ja hänen ystäviensä epäonnistuneesta laihdutuksesta, jossa käytettiin apuna saunomista, ulostuslääkkeitä ja suoranaista vilppiä, onkin samaistuttava ja sympaattinen sekä erittäin kaivattu särö Lybäckin luonteeseen.
Veitsen terällä -kirjan ongelmaksi nousee ennen kaikkea Kotron mairea tyyli. Hän selvästi pitää Lybäckistä, ja silloin on vaikeaa tehdä objektiivista muistelmakirjaa. Lybäck on ”karski mies”, jonka ”määrätietoisuus ja täsmällisyys hakevat vertaistaan”. Sama sävy jatkuu valitettavasti läpi kirjan. Kotro näkee tärkeäksi myös kertoa toistuvasti kuinka Lybäck hämmästyttää kerta toisensa jälkeen muita ihmisiä menneisyydellään. Kyllä se nyt tuli jo ensimmäisellä kerralla selväksi.
Veitsen terällä on kirja, jonka tarina on kirjan kaunokirjallisia ansioita parempi. Lybäck kertoo rohkeasti seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jonka uhriksi hän joutui nuorempana. Hän tunnustaa myös pahoinpidelleensä silloista naisystäväänsä. Hän on tehnyt paljon virheitä, mutta oppinut niistä. Paatuneelle alkoholistille, joka ajattelee, ettei hänestä ole enää mihinkään, Lybäckin tarina saattaa antaa toivoa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllähän näitä tarinoita on että on noussut suosta vaikka takana vankilakierre ja päihdeongelmaa herää kysymys miksei sellainen henkilö sitten mitään tee joka raitis eikä rötöksiä.
Mistä sinä voit tietää tekeekö mitä vaikka vapaa-ajalla?
Olisin sinuna vaan 🤐🤫
Eläkeläinen tietää KAIKEN iän tuomalla kokemuksella ja viisaudella.
Ja paskat....
Paskat sulle mitään työttömyyspäivärahaa pitäis maksaa. -kaatopaikalle tuollainen roskia vahtiin.
Aikuiskoulutus mahdollisuuksia on vaikka mitä mutku mutku ei saa sossurahaa,ei häntä kiinnosta opiskelut vaan palkkatyöt ja ollut 15vuotta työtön.
Ei saatana mitä kapitalismin roskaa taas. Yks voittaa lotossa ja kaikki muka pystyy samaan.
Jos olisi elintarvikeoikeus, ihmiset voisivat tehdä työtä ja saada elintarvikkeita niin, että kukaan ei voisi kieltää sitä.
Aikoinaan maaseudulla mentiin maataloon rengiksi ja piiaksi niin työtä vastaan sai ruokaa ja pysty majaileen.Onhan isoilla maalaistaloilla nykyäänkin työntekijöitä mutta tekevät palkkatyötä.
Itse pitää pyrkiä parempiin olosuhteisiin tai työhön tai opiskeluun.
Vinkumalla ja valittamalla ei mitään asia edisty.
Apina