Kvanttitietokone on hyödytön ja lisäksi ehkä mahdoton toteuttaa

Ohjelmoijan näkökulmasta sanon, että vähissä on ne ohjelmistot, joita voisi edes kuvitella nopeutettavan kvanttilaskennan avulla. Lähinnä kyse on epäsymmetrisen salauksen purusta, eli eräänlaisesta kyberaseesta, mutta siihenkin on vastatoimet jotka jossain on jo käytössä. Jossain optimointiongelmissa tavalliset tietokoneet antaa melkein yhtä hyvät tulokset, mutta pitää vähän odottaa laskennan valmistumista ( sekunnista viikkoon ).

Lisäksi kvanttitietokoneen rakentamisessa on äärimmäisiä ja perustavanlaatuisia ongelmia, joita ei luultavasti voi ohittaa.

Ei verorahoja siihen.
565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Et siis ymmärrä asiaa lainkaan ja teet oletuksen, että maailma pysyy samana koneen kehittämisen jälkeenkin: Mahdollistaa salaustekniikan, jota nykytekniikalla ei ole mahdollista purkaa. Lomittumiseen perustuva salaus vaatisi käytännössä, että jokaista kvantti-päätöstä varten on olemassa oma kone tarkistamaan, että ratkaisu ei ole oikea. Miksi näin? Koska salaus laajenee eksponentiaalisesti kuluvaan aikaan nähden - joko ratkaiset ongelman ensimmäisellä yrityksellä tai sitten käytät siihen aina kaksinkertaisen määrän aikaa kuin edellisellä kierroksella - miljardin kierroksen jälkeen maailmassa ei ole enää tarpeeksi atomeita, että tila voitaisiin ratkaista.
En kuitenkaan ymmärrä, miten verorahat liittyvät asiaan? Se kuitenkin, että myönnät olevasi kykenemätön ratkaisemaan ongelmaa on positiivista - joku toinen sen voi silti ratkaista

Äänestä

Pelkkää kusetusta ja isoa kuplaa koko touhu.

Äänestä
  • Tulee mieleen eräs entinen timpuri joka totesi että tietokoneet ovat huijausta : )

    Äänestä

Anon.
"Ohjelmoijan näkökulmasta sanon, että vähissä on ne ohjelmistot,"

Tutkivan ja kokeilevan ohjelmoijan näkökulmasta voisi sanoa vähän
enemmän. Kvanttikoneiden alkuvaiheessa ajattelin, että se voisi
sopia tutkimaan vain omia periaatteitaan, aivan kuin perinteinen kone
simuloisi vain omia logiikkaporttejaan.

Kvanttikoneessa on vastaava, mutta kiinnostavampi piirre:
kvanttimekaniikan ilmiöt eivät ole vain laskennan toteutustapa, vaan
juuri se rakenne, jota laskennassa hyödynnetään.

Ei ajatella vain se laskee nopeammin, vaan esimerkiksi simuloidaan
kvanttijärjestelmää, koska kone itse toimii saman fysikaalisen
periaatteen varassa.

Kvanttifysiikan ja kemian simulointi: ehkä perustavin käyttökohde.
Molekyylien, materiaalien ja katalyyttien kvanttitilojen laskeminen
voisi muuttua paljon tehokkaammaksi. Tässä kvanttikone ei vain tee
samaa laskua nopeammin, vaan käyttää samanlaista fysiikkaa kuin
simuloitava järjestelmä.


Feynmanin vanha ajatus: kvanttimekaniikkaa on klassisella
tietokoneella vaikea simuloida tehokkaasti, joten rakennetaan
kvanttijärjestelmä, joka simuloi kvanttijärjestelmää.

Tässä onkin hauska ero:

klassinen tietokone simuloi logiikkaa,
kvanttitietokone käyttää fysiikkaa laskentana.

Kuinka hyödyllinen toimiva kone olisi, vaikea sanoa vielä, kuinka
monta käytännössä tärkeää ongelmaa löytyy, joissa teoreettinen etu
säilyy myös todellisessa, virheenkorjatussa koneessa.

Äänestä

Tetriksen pelaaja ei ole sama kuin ohjelmoija : )

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ohjelmoijan näkökulmasta sanon, että vähissä on ne ohjelmistot, joita voisi edes kuvitella nopeutettavan kvanttilaskennan avulla. Lähinnä kyse on epäsymmetrisen salauksen purusta, eli eräänlaisesta kyberaseesta, mutta siihenkin on vastatoimet jotka jossain on jo käytössä. Jossain optimointiongelmissa tavalliset tietokoneet antaa melkein yhtä hyvät tulokset, mutta pitää vähän odottaa laskennan valmistumista ( sekunnista viikkoon ).

Lisäksi kvanttitietokoneen rakentamisessa on äärimmäisiä ja perustavanlaatuisia ongelmia, joita ei luultavasti voi ohittaa.

Ei verorahoja siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu