Vuoden 2026 alussa voimaan tulleen lakimuutoksen myötä reservin ja asevelvollisuuden yleistä yläikärajaa nostettiin, joten kertausharjoituskäskyjä voidaan lähettää sen vuoden loppuun asti, jolloin täyttää 65 vuotta. Korkeimmilla upseereilla (everstit, kommodorit ja sitä ylemmät) ei ole laissa säädettyä yläikärajaa, vaan he kuuluvat reserviin niin kauan kuin ovat palveluskelpoisia
Kertausharjoituksiin voi osallistua 18v
Anonyymi-ap
1193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Harjoitukset on varmaan hauskaa kesällä ja menen jos kutsut tulee juomaan alkoa.Talvella olin rovajärvellä silloin ei ollut niin hauskaa kun -30 päivisin juotiin royal pirtua silloin -93.
Menkää töihin.
Ei huvita 🥱
Tein perus lapualaaset teltassa ja otin tsupaan neljältä varusmieheltä. Terv taisto
Onneksi voi keksiä mitä erinäisempiä syitä, ettei tarvi mennä kertaamaan. Työnantajalta saa todistuksen, että tärkeässä tehtävässä niin ei voi irtautua työstä minnekään metsään. Tai sitten voi käydä lääkärin pakeilla, ja valittaa polvea tai selkää, polvi/selkä vaivojen takia saa heti vapautuksen, ja siinä on työnantajallekin liikaa riskiä, että polven tai selän takia tule joku pidempi sairasloma, ja työt kärsii. Mä en ainakaan tiedä ketään, joka menisi kertaamaan, kaikki sitä yrittää vältellä, erinäisillä syillä, ja aina saa kaikki vapautuksen.
En saa kutsua kun mutsi sen kuitenkin kieltää koska mulla on se syndrooma.
Mukavaa kun saa ampua tauluihin.
Ookko sinäkin sivari äiteen tissiposki , joka välttelee inttiä.
En. Olen käynyt intin. Pari kertaa on tullut kertauskutsu. Molemmat olen onnistunut välttämään, kiitos pomoni hyvät perustelut. Ja vältin myös rahallisen tappion, koska sain tehdä senkin ajan palkkatyötä, vrt joku hikinen armeijan päiväraha.
Saattaapa olla seuravaa kutsua vaikeampi vältellä?
Aina löytyy hyviä syitä vältellä. Selkävaivaakin on, näin nelikymppisenä, niin saan aina siitä halutessani parin viikon saikun.