Suomalaiset arvioivat, ettei ihmisarvo toteudu Suomessa riittävästi. Tieto selviää Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrista.
Professori Juho Saari kertoo, että Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että asunnottomat ihmiset ovat huono-osaisia.
Perussuomalaisten kannattajat erottuivat muista suhtautumisessa yhteiskunnan turvaverkkoon ja huono-osaisiin.
Tutkimuksessa selvitettiin, millä tasolla suomalaiset haluaisivat, että nämä asiat olisivat ja millä tasolla ne nyt vastaajien mielestä ovat. Kaikissa neljässä mitatussa asiassa suomalaiset arvioivat nykytilan heikommaksi kuin sen pitäisi olla.
Suomalaiset arvioivat, että kaikkia ihmisiä ei kohdella Suomessa yhtä arvokkaina ja että heikossa asemassa olevia ihmisiä ei kohdella riittävän arvostavasti. Myös yhteiskunnan tarjoamat turvaverkot heikko-osaisille arvioidaan riittämättömiksi ja heidän mahdollisuutensa saada äänensä kuuluviin liian heikoiksi.
”Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajien mielestä haavoittuvassa asemassa olevia kohdellaan jo nyt aika hyvin. Vihreiden ja vasemmiston mielestä huono-osaisia kohdellaan Suomessa todella heikosti”, Saari kertoo.
Perussuomalaiset oli tutkimuksessa ainoa puolue, jonka kannattajissa on enemmän niitä, jotka vastustavat ”riittävää” yhteiskunnan turvaverkkoa kuin kannattavat sitä. Vahvin tuki riittävälle turvaverkolle löytyy poliittisen kentän vasemmalta reunalta. Barometrissa tosin ei sen tarkemmin määritellä, mitä riittävä turvaverkko tarkoittaa.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012286684.html

Vastaukset 7
Vanhimmat
Perussuomalaiset oli tutkimuksessa ainoa puolue, jonka kannattajissa on enemmän niitä, jotka vastustavat ”riittävää” yhteiskunnan turvaverkkoa kuin kannattavat sitä .
Näin ne perussuomalaiset ajattelevat oma kansa ensin ?
Ja kuitenkin perussuomalaiset laittaa Suomen ja Suomalaisten edut etusijalle, toisin kuin vihervasemmisto?
Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.
Yllättävää kuinka ihmiset on niin sokeita persujen suhtteen. Eikös kepu ole ehkä paras vaihtoehto. On siinäki omat huonot puolensa mut jos pittää valita huonoista vaihtoehdoista joku niin mieluiten se jossa ei ole niin paljon huonoa&mahdollisesti jopa uhkaavia kehityskulkuja.
Minusta kun suomen kaikissa poliittisissa puolueissa on vikoja ja toki myös plussapuolia mutta nykyään politiikka Suomessa ja muualla maailmassa on menny niin hankalaksi että koko ajan lähinnä tehhhään virheitä.
Kepu on puhtaasti vihervassari puolue ja ainoa puolue joka ajaa Suomen ja Suomalaisten etuja on perussuomalaiset 👍. Vihervassarit haluaa ajaa suomen talouden alas viherhulluudella, aukaista rajat islamilaiselle massa maahanmuutolle, aukaista itä rajan ja kieltää jalkaväkimiinat ym
Heh heh Onko Putinin palvonta siis Suomen etujen mukaista?
Miten meillä voi olla Putinia palvovia metsätaloushuijareita mukamas Suomen asialla.... tai mm. Oulaskankaasta valehtelevia tapavalehtelijoita????
"Työväki on roskasakkia" sanoo pyhäjärvinen persu.