Niitä aikoja, kun Jannelle tuli nimi, kävelykatokset ja kivetys. Vuosituhannen alkua. Silloin keskustassa oli vielä ihmisiä, liikkeitä, ravintoloita. Mielekkyyttä.
Silloin keskustaan saattoi lähteä maleksimaan töiden jälkeen. Prismakin oli vielä uusi.
Oi niitä aikoja. Nyt on vain keskeneräinen rakennustyömaa ja tyhjyyttä. Vältän keskustaa parhaani mukaan.
Silloin keskustaan saattoi lähteä maleksimaan töiden jälkeen. Prismakin oli vielä uusi.
Oi niitä aikoja. Nyt on vain keskeneräinen rakennustyömaa ja tyhjyyttä. Vältän keskustaa parhaani mukaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muistan vielä paremmankin ajan eli ajan kun ei ollut vielä edes kävelykatu vaan autoilla sai ajaa ko. väylää, viikonloppuisin keskusta oli nuorison ajanvietto paikka, oli Totti, Vintti, Snaga, Korona ja tosi elävä keskusta.
Muutin jäkeen juuri sen jälkeen, kun autoliikenne keskustassa oli lakannut.
Käyn keskustassa ehkä pari kertaa kuukaudessa. Eihän siinä kävelykadulla ole ketään. Ja ruma on.
Liikkeet tyhjillään, kiitos järjettömän kaavoituksen ja lupapolitiikan.
Idiootti päättäjät, kuka sa.tana näistä esim. teollisuusalueiden nimistä on päättänyt, kaupunki mainostaa Sibeliuksen kotipaikkana, alueiden nimet, Boogie, Svengi ja Intro-4 sopivat yhtä hyvin Finlandian säveltäjän kotikaupunkiin kuin hajuvesi lihapullaan, ei enää yhtään vieraskielistä katua, paikkaa, aluetta, rakennusta tänne !
Ruotsinkielisyyden puuttuminen häiritsee. Edes kadunnimet eivät taida olla molemmilla kielillä.
Ei ne kovin monessa paikassa muuallakaan ole
Siinähän häiritsee, koita kestää. Eipä kadunnimet kovin monella paikkakunnalla kahdella kielellä ole.