Onko kodissanne vakoilutekniikkaa

Vakoilufirmat mainostavat kuinka hienoa ja aivan välttämätöntä vakoilutekniikkaa on meidän ostettava omiin koteihimme ja vielä maksettava tuosta vakoilutekniikasta vakoilufirmalle.

Vakoilukamerat kuvaavat kotitoimiamme ympärivuorokautisesti ja operaatiokeskuksen valvomoissa työntekijät näkevät kaikki salaisimmat salaisuutemme. Niiih ja tulevaisuudessa tulee tekoäly mukaan noihin Sector Alarmin vakoilutekniikoihin.
64281
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Tietyt Samsung-sarjan televisiot pystyi ainakin aikoinaan kääntämään lähettämään huoneen ääniä toiseen suuntaan. Tekoälyn mukaan tämä on ollut mahdollista myös kuvaputkitelevisioiden aikaan aivan yksinkertaisilla toisinpäin-kytkennöillä, mutta tämä on vaatinut televisioon käsiksi pääsyn.

Näitä keinoja keinot on lueteltu Vault 7 vuodossa. Tuon kuvaputkitelevision googlasin erikseen.

1Äänestä
  • Kaiutin ja mikrofoni on sama komponentti.

    Kaiuttimen kalvo liikkuu sähkövirran avulla aikaansaaden nopean ilmanpaineen vaihtelun eli äänen ja mikrofonin kalvo liikkuu ilmanpaineen muutosten avulla aikaansaaden kelaan sähkövirran.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kaiutin ja mikrofoni on sama komponentti.

    Kaiuttimen kalvo liikkuu sähkövirran avulla aikaansaaden nopean ilmanpaineen vaihtelun eli äänen ja mikrofonin kalvo liikkuu ilmanpaineen muutosten avulla aikaansaaden kelaan sähkövirran.

    Niin, ja tämän voi kääntää myös toisinpäin, vastaanottimesta lähettimeksi.

    Äänestä

Laitteita: Kännykkä, joskus läppäri ollut, naapuri ehkä, lähikaupan kamerat, ruokarobotit, bussikortti jättää tiedot, hississä on kameralinssi, taloyhtiössä on vartiointifirma, sivustot netissä. Kauppakeskuksen ja kauppojen valvonta. Huoltomiehet ja asentajat, kaksi kysyi missä on töissä ja arvosteli.

1Äänestä
  • Myös ambulanssihenkilökunta voi tulla kotiisi kuvaten sinua läppärillään kertomatta sinulle asiasta.

    Äänestä

Verisure valvontajärjestelmä on BigBrother kotiisi meininkiä. Naamioitu valvomaan vain mahdollisia kotiin tunkeutujia jn..

Mutta mitä ovat ne henkilöt jotka tulevat kotiisi ja kehottavat ottamaan heidän antamaansa palohälytintä muistuttavan laitteen kotiisi joksikin aikaa tunnustelemalla huoneistosi ilman laatua?!!

Tapauksia on ja veikkaan niiden olevan vain ääntä tallentava vakoilulaitteita jotka naamioitu ilmanlaatun selvittämiseen.

Äänestä
  • Itse olen huomannut näistä uusista taloyhtiön palohälyttimistä omituisen seikan. Jos seisot pimeässä eteisessä, palohälytin alkaa välähdellä tietyin väliajoin, mutta jos poistut palohälyttimen ”näköetäisyydeltä”, välähtely loppuu. Olen testannut tätä monta kertaa. Tuijotin olohuoneesta pimeään eteiseen siten, että olisin nähnyt, jos palohälytin olisi edelleen välähdellyt.

    Mikähän tämän selittää?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse olen huomannut näistä uusista taloyhtiön palohälyttimistä omituisen seikan. Jos seisot pimeässä eteisessä, palohälytin alkaa välähdellä tietyin väliajoin, mutta jos poistut palohälyttimen ”näköetäisyydeltä”, välähtely loppuu. Olen testannut tätä monta kertaa. Tuijotin olohuoneesta pimeään eteiseen siten, että olisin nähnyt, jos palohälytin olisi edelleen välähdellyt.

    Mikähän tämän selittää?

    vaihtoehtoja

    1. On jotain Vakoilutekniikkaa josta johtuu

    2. Jotkin henkiolennot aiheuttavat sen välkkymisen

    3. On vakoilutekniikkaa, mutta silti henget aiheuttaa välkkymisen

    Ainakin kun meidän pihan liiketunnistinvalo ulkooven yläpuolella näytti kerran ilta pimeällä punaista valoa jonka ennen syttymistä kuului ääni joka muistutti valokuva kameran kuvan napsauta hetkellä kuuluvaa ääntä. Siis kun ottaa kuvan ja kuuluu se ääni jos...

    Punainen valo näkyi siinä vain kerran joitain sekunteja. Koskaan muulloin ei ole tehnyt sitä se liiketunnistinvalo, vain yhden kerran.

    Siihen aikaan meillä myös kummitteli jne. Mutta voihan olla että okkultismilla on oma osuutensa näissä asioissa, enkä nyt jaksa tarkemmin muuta kun että tiedän että okkultistit ovat erittäin uteliaita....

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse olen huomannut näistä uusista taloyhtiön palohälyttimistä omituisen seikan. Jos seisot pimeässä eteisessä, palohälytin alkaa välähdellä tietyin väliajoin, mutta jos poistut palohälyttimen ”näköetäisyydeltä”, välähtely loppuu. Olen testannut tätä monta kertaa. Tuijotin olohuoneesta pimeään eteiseen siten, että olisin nähnyt, jos palohälytin olisi edelleen välähdellyt.

    Mikähän tämän selittää?

    Minä arvelisin jotta sillä välähtävällä punaisella laserilla skannaillaan tietyin väliajoin huoneessa olevien silmänpohjat jotta josko olisi vaarallinen toisinajattelija piilosilla.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Minä arvelisin jotta sillä välähtävällä punaisella laserilla skannaillaan tietyin väliajoin huoneessa olevien silmänpohjat jotta josko olisi vaarallinen toisinajattelija piilosilla.

    Toisinajattelijat, aktivistit ja esim rauhanomaiset mielenosoittajat ja ammattiyhdistysliike ovat tosiaan olleet mm. vakavien laitehakkerointien ja mustamaalaamisen kohteena salaisissa operaatioissa. ”Tämä osoitti käytännössä sen, että kun tehokas häirintäkoneisto oli kerran luotu, kynnys sen käyttämiseen yhä pienempiin maaleihin laskee huomattavasti (”tehtävän laajentuminen” eli mission creep).”

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Itse olen huomannut näistä uusista taloyhtiön palohälyttimistä omituisen seikan. Jos seisot pimeässä eteisessä, palohälytin alkaa välähdellä tietyin väliajoin, mutta jos poistut palohälyttimen ”näköetäisyydeltä”, välähtely loppuu. Olen testannut tätä monta kertaa. Tuijotin olohuoneesta pimeään eteiseen siten, että olisin nähnyt, jos palohälytin olisi edelleen välähdellyt.

    Mikähän tämän selittää?

    Poistin palovaroittimen asuntoni katosta. Nyt odottelen milloinka tulevat suojapukuiset miehet suojanaamareissaan asuntoni sisälle tunkeutuen. Ei se palovaroitin turhaan ole asuntoyhtiön omaisuutta sillä se on vakoilulaite.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Poistin palovaroittimen asuntoni katosta. Nyt odottelen milloinka tulevat suojapukuiset miehet suojanaamareissaan asuntoni sisälle tunkeutuen. Ei se palovaroitin turhaan ole asuntoyhtiön omaisuutta sillä se on vakoilulaite.

    Kuulostaisi ihan uskomattomalta, että tuo olisi totta, mutta havaintoni palohälyttimen toiminnasta on kyllä totta. Kun sen lähietäisyydeltä poistui, se lakkasi välähtelemästä. Jokainenhan voi testata asiaa itse.

    Laita hyvä ihminen joku palohälytin kuitenkin asuntoosi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ilman videota tuosta "lopettaa välähtelyn" vaikea uskoa, en ole itse koskaan tuollaista havainnut.

    Kenties menit vain niin kauas ettei sitä enää nähnyt?

    Mutta tuossa olen eri mieltä, jos epäilette palovaroittimia niin poistakaa ihmeessä. Maailma ei menetä mitään tärkeää tai jää kaipaamaan jos kämppä sattuu palamaan ja olette siellä sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mulla ei ole mitään syytä valehdella asiasta. Katsoin palovaroittimen välähtelyä olohuoneesta avoimena olleen eteisen oven kautta, palovaroitin jäi oviaukon taakse siten että itse en näkynyt enää palovaroittimelle, mutta välähtely olisi näkynyt katonrajassa olohuoneeseen. Se ei jatkanut pimeässä välähtelyä enää sen jälkeen kun poistuin pimeästä eteisestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Julkaisethan tästä sitten sen videon?

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Julkaisethan tästä sitten sen videon?

    Ei mun tarvitse todistella asiaa. Testaa itse omasi. Se välähtelee kyllä pimeässä. Aika harvoin myös silloin kun itse olet sen näköpiirissä, olisiko kerran minuutissa. Loppuu kun poistut.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei mun tarvitse todistella asiaa. Testaa itse omasi. Se välähtelee kyllä pimeässä. Aika harvoin myös silloin kun itse olet sen näköpiirissä, olisiko kerran minuutissa. Loppuu kun poistut.

    Näin on, tehkööt jokainen ihan itse omat tutkimuksensa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kuulostaisi ihan uskomattomalta, että tuo olisi totta, mutta havaintoni palohälyttimen toiminnasta on kyllä totta. Kun sen lähietäisyydeltä poistui, se lakkasi välähtelemästä. Jokainenhan voi testata asiaa itse.

    Laita hyvä ihminen joku palohälytin kuitenkin asuntoosi.

    Kyllähän tuo palovaroittimien huolto säädettiin oikein suurella lailla tämän kuluvan vuoden alusta taloyhtiöiden vastuulle. Niin jotta sitä tuo merkiirettaa että nyt ovat Eduskunnan lainsäätäjät tuollaisen putinistisen lain äänestämällä päättäneet.

    Se on Eduskunta joka ylimpänä laillisuusvalvojana lait määrää eikä suinkaan tämä Moskovan suuriruhtinaskunnan rimpulainen Vladimir "verinen natsi" Putin.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei mun tarvitse todistella asiaa. Testaa itse omasi. Se välähtelee kyllä pimeässä. Aika harvoin myös silloin kun itse olet sen näköpiirissä, olisiko kerran minuutissa. Loppuu kun poistut.

    Optinen laite, siinä on savuanturi joka havainnoi kaikki liikkeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei mun tarvitse todistella asiaa. Testaa itse omasi. Se välähtelee kyllä pimeässä. Aika harvoin myös silloin kun itse olet sen näköpiirissä, olisiko kerran minuutissa. Loppuu kun poistut.

    Meillä taas huomasin joitain kertoja kun olin palohälyttimen lähellä Punanen valo vilkkuu ja kuului jotain pientä pip tyyppistä ääntä

    Se oli joskus 2023 vuonna

    Äänestä

En ole vieläkään keksinyt syytä miksi televisio pitäisi kytkeä internettiin.

Jos siltä haluaa netistä jotain katsoa sen netin saa tietokoneelle, jonka ylimääräisenä näyttönä se tv sitten toimii.

Eipä mikään telkan "vakoilutoiminto" pysty toimimaan.

Ja jos kaupassa on televisio mitä ei voi netittä käyttää niin sitten on syytä valita toinen tuote.

Itse katson satelliitti-televisiota juuri siksi että se on yksisuuntainen. Suoratoistopalvelut? En ole vielä keksinyt miksi tai mihin sellaista tarvitsee.

Äänestä
  • Koska se nettiyhteys televisioon aktivoi vakoilujärjestelmän
    Televisiosta?

    Sama pätee jos kytket minkä vaan kodinkoneet nettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Koska se nettiyhteys televisioon aktivoi vakoilujärjestelmän
    Televisiosta?

    Sama pätee jos kytket minkä vaan kodinkoneet nettiin?

    Niin, siis, miksi siis kytkeä mitään?

    En ole keksinyt että siitä saisi mitään lisäarvoa, jotenka en tee niin.

    Elämä on - valintoja.

    Äänestä

Miksi joku jääkaappi pitäisi olla netissä?

Pesukone?

Pölynimuri?

Kahvinkeitin?

Osaako joku kertoa?

Tai edes lamppu.

Äänestä
  • No kun se on juuri sitä vakoilua millä ihmisiä kyylätään. Hammasharjakin on yhteydessä netin vakoilumaailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    No kun se on juuri sitä vakoilua millä ihmisiä kyylätään. Hammasharjakin on yhteydessä netin vakoilumaailmaan.

    Halutaan tietää mitä ihmiset touhuaa, milloin käytät hammasharjaa jne kuinka usein ja kuinka kauan, kaikki pitää tietää kun ovat alhaisissa värähtelyissä..

    Niinhän ne kateelliset naapuritkin koko aika ovat uteliaita liikkeistäsi

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Litteen kytkentä verkkoon on varsin vapaaehtoista, kukaan ei pakota.

    Miksi siis kytkeä?

    Jos kytkee niin saa toisaalta täsmälleen mitä ansaitsee.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Halutaan tietää mitä ihmiset touhuaa, milloin käytät hammasharjaa jne kuinka usein ja kuinka kauan, kaikki pitää tietää kun ovat alhaisissa värähtelyissä..

    Niinhän ne kateelliset naapuritkin koko aika ovat uteliaita liikkeistäsi

    Hammaharja skannaa ihmisen hampaat ja tekoäly muuntaa ne hammaskartastoksi joka on eräs tapa ihmisten tunnistamiseen. Lisäksi hammasharja ottaa ihmiseltä sylkinäytteen, jotta poliisit saavat tietää millaisia huumeita tuo "Jorkka" on tänä aamuna nauttinut.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hammaharja skannaa ihmisen hampaat ja tekoäly muuntaa ne hammaskartastoksi joka on eräs tapa ihmisten tunnistamiseen. Lisäksi hammasharja ottaa ihmiseltä sylkinäytteen, jotta poliisit saavat tietää millaisia huumeita tuo "Jorkka" on tänä aamuna nauttinut.

    Käytän sellaisia ihan manuaalisia vanhan ajan harjoja.

    Mitenkä tuollainen skannailee yhtään mitään?

    Jälleen oma valinta jos tunkee suuhunsa jotain netteihin kytkettyä Himmeliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Käytän sellaisia ihan manuaalisia vanhan ajan harjoja.

    Mitenkä tuollainen skannailee yhtään mitään?

    Jälleen oma valinta jos tunkee suuhunsa jotain netteihin kytkettyä Himmeliä.

    No niinhän minä käytänkin manuaalista harjaa juuri siitä syystä kun näimät sähköhammasharjat ovat kapitalistien vakoiluoperaation kavala juoni.

    Äänestä

Ostin toffifee paketin lähikaupasta, nyt internet mainostaa minulle sitä.

Äänestä
  • Kaupoilla on sopimuksia FB:n kanssa.

    Äänestä

  • Minä taas ajattelin että onpas epäkiinnostava video you tubessa, niin hetken päästä koneeni ruudulle ilmestyi teksti.

    SINNUA EI KIINOSTA voit keskustella aiheesta täällä. Siinä oli joku linkki jonnekin sivustolle. Tekoäly siis näki ajatukseni?!!!

    Tosta on jo 2 vuotta aikaa, tai jotain sinne päin..

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Minä taas ajattelin että onpas epäkiinnostava video you tubessa, niin hetken päästä koneeni ruudulle ilmestyi teksti.

    SINNUA EI KIINOSTA voit keskustella aiheesta täällä. Siinä oli joku linkki jonnekin sivustolle. Tekoäly siis näki ajatukseni?!!!

    Tosta on jo 2 vuotta aikaa, tai jotain sinne päin..

    Ehkä seuraavalla kerralla otat screen capturen niin voidaan arvioida mistä oli kyse?

    Muistatko tarkalleen mitä teit päätettyäsi "epäkiinnostava"?

    2v sitten AI oli varsin alkeellinen vrt tänään.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ehkä seuraavalla kerralla otat screen capturen niin voidaan arvioida mistä oli kyse?

    Muistatko tarkalleen mitä teit päätettyäsi "epäkiinnostava"?

    2v sitten AI oli varsin alkeellinen vrt tänään.

    Se taisi olla viime vuonna 2025

    Mut ruudulle ilmestyi neliskanttinen harmaa tausta jossa luki. Sinua ei kiinnosta, voit keskustella aiheesta täällä jossa joku linkki johonkin
    en selvittänyt minne linkki olisi vienyt

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Se taisi olla viime vuonna 2025

    Mut ruudulle ilmestyi neliskanttinen harmaa tausta jossa luki. Sinua ei kiinnosta, voit keskustella aiheesta täällä jossa joku linkki johonkin
    en selvittänyt minne linkki olisi vienyt

    No jos se oli 2025 niin sitten siitä ei ollut (sic)"jo 2 vuotta aikaa", kuten alunperin mainitsit.

    Ota kuva seuraavalla kerralla.

    Äänestä

  • Se kaupan toffee on muuten siksi niin tahmeata hampaisiin takertuvaa, jotta varmasti saadaan juntattua sellaiset sondit ihmisten hammasväleihin, jotka sitten pysyvät siellä hammasväleissä.

    Jos et usko niin mene hammaslääkärille joka poistaa nuo "vakoilujutut" hammasväleistäsi kertoen kyseessä olevan plakinpoistosta sekä hammaskivestä. Vielä mitä sillä hammaslääkäri laitattaa hampaaseesi sellaisen muovipaikan joka kestää kovempaakin jynssäämistä eikä siellä muovipaikan sisällä olevalle vakoilevalle teknikaalle käy yhtään mitenkiään huonosti.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Se kaupan toffee on muuten siksi niin tahmeata hampaisiin takertuvaa, jotta varmasti saadaan juntattua sellaiset sondit ihmisten hammasväleihin, jotka sitten pysyvät siellä hammasväleissä.

    Jos et usko niin mene hammaslääkärille joka poistaa nuo "vakoilujutut" hammasväleistäsi kertoen kyseessä olevan plakinpoistosta sekä hammaskivestä. Vielä mitä sillä hammaslääkäri laitattaa hampaaseesi sellaisen muovipaikan joka kestää kovempaakin jynssäämistä eikä siellä muovipaikan sisällä olevalle vakoilevalle teknikaalle käy yhtään mitenkiään huonosti.

    Jätäthän päihteiden käytön, ei selvästi sovellu sulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Jätäthän päihteiden käytön, ei selvästi sovellu sulle.

    Joo kyllä tuo toffeen käyttö kannattaisi lopettaa ja tämä neuvo on kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Joo kyllä tuo toffeen käyttö kannattaisi lopettaa ja tämä neuvo on kaikille.

    Yks tuttu joutu sokerin ja liian hampaiden harjauksen takia maksamaan hammashoidostaan yli tuhat euroa!

    Siitä tietää että makeisilla ja hammashoidolla yritetään vain viedä ihmisiltä rahat ja minusta tuntuu että nykyään toimeentuloonn yritetään viedä pois vahingossa???

    Luukasen mukaan hammaslääkärit sanois että se joku röntgen laite on rikki jos sanoisit että haluat nähdä onko sulla mikrosiru.
    Kuulemma laite alkaa piippaaman jos sulla on mikrosiru.o

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Tuota röntgenin laitetta käytettiin minun polvenikin kuvaamiseen eikä siitä meinanut tulla mitään kun mikrosirut alkoivat piippaamaan polvessani.

    Äänestä

Mikä on se punainen pieni valo joka ainakin aikoinaan näkyi Sharp ja joidenkin muiden 50 tuumaisten televisioiden oikeassa yläkulmassa kun laittoi jonkin kanavan jolla ei ollut ohjelmaa, niin mustan ruudun oikealla puolella yläkulman lähellä näkyi punainen pieni silmä, tai sen tapainen ?

Äänestä
  • Kysyin tuosta AI:lta ja se oli sitä mieltä ettei kyseessä välttämättä ollut mikään television ominaisuus, vaan televisiossa kiinni olleen digiboksin ilmoitus ettei sillä ole signaalia:

    "Esimerkiksi Nokia MediaMaster -digibokseista on vanhoja käyttäjäkuvauksia, joissa kerrotaan ruudulla näkyvästä pienestä punaisesta merkistä, kun signaali puuttui. Se oli siis digiboksin generoima kuvaruutugrafiikka, jonka boksi lähetti television kuvaan SCART-liitännän kautta."

    Oliko käytössä joku, ei välttämättä Nokia, digiboksi?

    Uskoisin että myös puhut televiosta joka ei omannut nettiliittymää, silloin siinä ainakaan ei ollut kameraa, koska johonkinhan se kameran kuvaama pitäisi laittaa, ja vaikea sitä on mihinkään toimittaa ilman nettiä?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kysyin tuosta AI:lta ja se oli sitä mieltä ettei kyseessä välttämättä ollut mikään television ominaisuus, vaan televisiossa kiinni olleen digiboksin ilmoitus ettei sillä ole signaalia:

    Televisiossa on nettiyhteys mahdollisuus ainakin jota oli kokeiltu kerran joskus. Sharp merkkinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Televisiossa on nettiyhteys mahdollisuus ainakin jota oli kokeiltu kerran joskus. Sharp merkkinen.

    Tätä en epäile, mutta siis kun kysyin AI:lta (voit koittaa toki itse) mikä se piste voisi olla niin se kertoi että tunnetuin tuollaista pistettä ruudun nurkkaan laittava väline on nimenomaan televisoon liitetty digiboksi.

    Tuollainen feature on ollut tunnetusti digibokseissa; kun signaalia ei ole, se tarjoilee ruudulle siitä ilmoituksen tuollaisella.

    AI ei ollut tietoinen että Sharpin televisioissa olisi suoraan tuollaisia, itse en käytä kuin LG televisioita (joita ei koskaan kytketä nettiin suoraan) niin vaikea sanoa tuon enempää.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kysyin tuosta AI:lta ja se oli sitä mieltä ettei kyseessä välttämättä ollut mikään television ominaisuus, vaan televisiossa kiinni olleen digiboksin ilmoitus ettei sillä ole signaalia:

    "Esimerkiksi Nokia MediaMaster -digibokseista on vanhoja käyttäjäkuvauksia, joissa kerrotaan ruudulla näkyvästä pienestä punaisesta merkistä, kun signaali puuttui. Se oli siis digiboksin generoima kuvaruutugrafiikka, jonka boksi lähetti television kuvaan SCART-liitännän kautta."

    Oliko käytössä joku, ei välttämättä Nokia, digiboksi?

    Uskoisin että myös puhut televiosta joka ei omannut nettiliittymää, silloin siinä ainakaan ei ollut kameraa, koska johonkinhan se kameran kuvaama pitäisi laittaa, ja vaikea sitä on mihinkään toimittaa ilman nettiä?

    Nythän sinä menit vallan suuren munauksen tekemään kun sotkit tekoälyn tähän vakoilujuttuun mukaan. Eihän tekoäly tiedä mitään vaan nyt autoit tekoälyä tunkeutumaan ihmisten televisioiden avulla koteihin.

    Austraaliassa tekoäly tunkeutui ihmisten terveystietoihin viime kesäkuussa. Saas nähtä mitä tästäkin vielä tulee.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tätä en epäile, mutta siis kun kysyin AI:lta (voit koittaa toki itse) mikä se piste voisi olla niin se kertoi että tunnetuin tuollaista pistettä ruudun nurkkaan laittava väline on nimenomaan televisoon liitetty digiboksi.

    Tuollainen feature on ollut tunnetusti digibokseissa; kun signaalia ei ole, se tarjoilee ruudulle siitä ilmoituksen tuollaisella.

    AI ei ollut tietoinen että Sharpin televisioissa olisi suoraan tuollaisia, itse en käytä kuin LG televisioita (joita ei koskaan kytketä nettiin suoraan) niin vaikea sanoa tuon enempää.

    Silloin kun punainen valo on nähty sharp ruudulla sitä emme olleet liittäneet mihinkään digiboksiin!?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Silloin kun punainen valo on nähty sharp ruudulla sitä emme olleet liittäneet mihinkään digiboksiin!?

    Kylläpä kesti vastata tähänkin, kysyin tuota oliko telkassa jotain kiinni tuossa vasta 10 päivää sitten.

    Eli televisiossa ei ollut mitään muuta kiinni kuin antenni ja sähköjohto?

    Kyseessä silti lienee sama "ilmiö", televisio osaa kertoa "mulla ei ole signaalia" sillä punaisella valolla.

    Äänestä

Asunnot ovat nykyään niin täynnä vakoilutekniikkaa jottei sitä millään uskoisikaan. Elokuvassa Brazill henkilöhahmo Archibald Tuttle on perillä näistä tekniikoista: https://www.youtube.com/watch?v=VRfoIyx8KfU

Tuommoista se on eikä asuntojen sisällekkään pääse kuin sellaisen korkeantason vakoiluoven kautta.

Äänestä
  • Kämpässä on täsmälleen niin paljon vakoilutekniikkaa kuin SINÄ, kämpässä oleskeleva, kannat ovesta sisään.

    Jos et mitään vakoilevaa sisään kanna niin ei sellaista siellä sitten ole.

    Elämä on - valintoja.

    Äänestä

Mitä ne vakoilee ja mikä on niin "vaarallista", että pitää vakoilla?

1Äänestä
  • Tavalliset siviilit, kansalaiset. Pois lukien vapaamuurarit, korkea-arvoiset kansalaiset, tärkeät liikemiehet.
    (Osa yrittäjistä, liikemiehistä voi olla epäsuosiossa niin valvonta voi olla jatkuvaa, tai satunnaista).

    1Äänestä

  • Anteeksi. Että edes kirjoitin mitään.

    1Äänestä

  • En pelkää mitään älä sinäkään pelkää. Suljetaan silti internet ja kodinkoneet kuten internetiin yhteydessä olevat älykkäät kellot, puhelimet yms.

    1Äänestä

Tyst ny !

Ei tuollaista tule kysyä sillä seinilläkin on korvat jotka kantelevat suoraan Putinille vakoilujuttuja jopa nopeammin kuin mihinkä tekoäly kykenee.

1Äänestä
  • Vain siellä Moskovassa seinillä on korvat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Vain siellä Moskovassa seinillä on korvat.

    Niin, Suomessahan seinillä on korvien lisäksi myös silmätkin. Googlen kameroilla varustettu vakoiluautokin kiertelee kaduilla kuvailemassa. Kotipihoja ei kuulemma enään kuvata vaan sitä minä en usko.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Niin, Suomessahan seinillä on korvien lisäksi myös silmätkin. Googlen kameroilla varustettu vakoiluautokin kiertelee kaduilla kuvailemassa. Kotipihoja ei kuulemma enään kuvata vaan sitä minä en usko.

    Montakos tunnet jotka on onnistuneet pääseen Streetview kuviin?

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Montakos tunnet jotka on onnistuneet pääseen Streetview kuviin?

    No en ensimmäistäkään ja se juuri on vakoilun tarkoitus ettei vakoilu tule julkiseen tietoon.

    Juuri se on todisteena Googlen vakoilusta kun ei heidän vakoiluautosta kuvaamista videoista näy ihimisiä. Miten se voi olla mahdollista sillä Amerikassa sekä myös Kiinassa on sellaista vakoilutekniikka jossa jokainen ihminen on kasvojen tunnistamisien myötä jatkuvassa tarkkailussa.

    Tässä eräs esimerkki Amerikasta: https://www.is.fi/autot/art-2000012299039.html

    Noin sitä vaan vakoillaan ilman jotta vakoilun kohde tietää asiasta yhtään mitään !

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Tietääpäs.

    Jokainen täysipäinen tietää että nykyisin on 4K kameroita kaikkialla julkisilla paikoilla

    Ja ihmisiä ei edes välttämättä tunnisteta kasvoista, koska ne voi peittää; parempi tunnistaa kävelystä. Kun sitä ei kuulemma voi edes ontumalla feikata.

    Ja kotonakin vakoillaan, se wifi reititin muodostaa kivan kentän jossa olevia voi vakoilla.

    Menen takaisin sänkyni alle makaamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Vain siellä Moskovassa seinillä on korvat.

    Ei se ole mikään Neuvostoliitto enää

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Ei se ole mikään Neuvostoliitto enää

    Maan johdossa on entinen KGB mies.

    Voit valehdella itsellesi miten paljon tahansa, mutta tosiasia on se että Moskovassa edelleen tänään, ja ETENKIN tänään, maan ollessa kriisissä Ukrainan tilanteen takia, seinillä on aivan varmasti korvat.

    Siksipä niitä Venäjän "eliitin" jäseniä aina välillä löytyy epäonnistuneen parvekkeelta tms alkaneen lentoharjoittelun jäljiltä.

    Äänestä

Taloyhtiöni pihalle asennettiin nyt kesällä sellaiset vakoilukamerat. Koko kaupunki näkee tämän jälkeen meikäläisen juopottelun pihamaalla.

Äänestä

Vakoilutekniikkaa tarvitaan kansanedustajien koteihin niin selviäisi sekin kuka akentti jätti pyttyyn jarrutusjäljet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vakoilufirmat mainostavat kuinka hienoa ja aivan välttämätöntä vakoilutekniikkaa on meidän ostettava omiin koteihimme ja vielä maksettava tuosta vakoilutekniikasta vakoilufirmalle.

Vakoilukamerat kuvaavat kotitoimiamme ympärivuorokautisesti ja operaatiokeskuksen valvomoissa työntekijät näkevät kaikki salaisimmat salaisuutemme. Niiih ja tulevaisuudessa tulee tekoäly mukaan noihin Sector Alarmin vakoilutekniikoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu