Hämeen hallinto-oikeuden päätöksien käsittelyaja

Miten voi olla,että ko. hallinto-oikeus on tehnyt vain 8.päätöstä vuoden 2025 alusta ja 17.6.2026 ei ole tapahtunut yhtään mitään!? IHMETTELEN!!
1358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ihmettelen hieman samaa eli miksi minulle annetaan ymmärtää, että minun pitäisi istua siellä missä päätöksen voi tehdä jotta asia voisi ylipäätään olla asia. Joku sanoi (saattoi olla Pulina-kanavalla), että "saat emailiin vastauksen heti kun istut ensin siellä minne emailin olet lähettänyt". Eli minun pitäisi olla sekä palvelun asiakas että tuottaja.

Mikä on tämä toimintamalli tai -muoto? Tämä on meille luonnolliseen yhdistystoimintaan tottuneille tuntematon.

Äänestä

Jos jotakuta kiinnostaa eli kokee tarvitsevansa taloaan tai tonttiaan jatkossa eläkkeensä vastikkeeksi, niin täällä vallitsee "vanhatestamentilliset" ajat, jotka jotkut ymmärtää tietynlaisen arjen juonikkuuden mestaruutena vaikka harmaa metsien väki olisikin itsensä kaikista teologioista vapauttanut. On porukoita ja kyräilyä ja juonenkäänteitä ja jollain myös hopeakolikoita. Juuri muuta ei ole taikka tarvita.

Sisällön tuotantoon ei voi panostaa kunnolla "wanhatestamentillisissa" olosuhteissa. Nämä ihmiset oppivat juuri ne olosuhteet mutta eivät muita olosuhteita.

1Äänestä

Mites esim. Katri, toimitin tietoa tilanteesta aivan kuin kaupunkilainen viranhaltijalle. Ehkä siinä jokin tilanne olisi saattanut alkaa selviämään? Me kodinomistajat olimme aikaisemmin äänestäneet myös demareita mutta nyt olimme myös PS-puolueen kannattajia koska vähäinen aikaisempi puoluekokemus.

Huomasimme yhden demokraatin öykkäröivän ja esiintyvän liian suureellisesti keskikokoiseen kaupunkiin. Ilmeisesti olette kaikki nykyään asemissa, jossa on se ja sama onko puoluetta taikka ei. Kaikki ovat harmaata metsän väkeä, netti toimii ja juonessa löytyy. Paikallisten pankkien tilikirjojen tarkastajia ei varmaan kovin paljon tarvita myöskään.

Äänestä

Kaikki nämä ihmiset pyörittävät täällä niin vaikeaa juonta, että jos edes puolet siitä ajasta ja vaivasta olisi käyttänyt johonkin järkevään, niin Hämeenlinna olisi aivan normaali keskikokoinen kasvava ja kehittyvä kaupunki.

Äänestä

Vain kodinomistajilla on intressejä kaupungin suuntaan. Koti ei voi muuttaa muualle. Normaalisti eläketurva on sidottu kodinomistajuuteen.

Äänestä
  • Ei ole enää arvoton kasa betonia nykyään

    1Äänestä

Siksi kodin on oltava paremmin valmistautunut palvelukatkoksia vastaan. Tällainen yhteiskuntajärjestely johtaa hiljaiseen saartoon, jonka syvyys ei ole ollut aikaisemmin tiedossa. Saarto ja sen menetelmät on koettu arvokkaimmaksi asiaksi, jota vastaan kodin tulisi olla varustettu. Saartamisen menetelmät ovat epäinhimillisiä ja rikkovat YK:n peruskirjaa.

Äänestä

Koska täältä puuttuu Laki-ja-oikeus puolue, sekä Hämeen Pienomistajat Ry:n toiminta ei ole ollut tehokasta, täällä saattaa menehtyä, vammautua tai menettää oikeutensa ja metsien hiljaiset harmaat vain jatkavat kulkua ohitse. Tämä näkyi jo tuolloin demokraatin outona käytöksenä, jota ihmettelimme hieman.

Nyt olen kasvanut tilanteen tasalle mutta sisällöntuotannon kustannuksella.

Äänestä

Sisällöntuottaja joutuu tällaisella harmaalla paikkakunnalla kasvamaan keskikokoisen kaupungin toiseksi puolikkaaksi. Muuten on ikuinen altavastaaja.

Äänestä

Jatkuva "syväsaarto" on jatkuva pysyvä haitta kaikille kaupunkilaisille. Joku vain huomaa paremmin tilanteen ja yrittää selvittää hieman. On kuin Neuvostoliitto istuisi päälläsi. Se on kaupungin arvokkain asia vaikka ei ole lainkaan arvokas.

Äänestä

Syväsaarto aiheuttaa kroonisen depression, jonka jälkeen asiat eivät enää lähdekään liikkeelle entiseen tapaan. Oudot harmaat ihmiset saattavat olla altistuneet geneettiselle manipuloinnille eivätkä pysty omaksumaan asioita tai niiden merkitystä. Tämä on tilanne.

Äänestä

Voin olla Laki-ja-oikeus puolue mutta sen tehokkuus ei välttämättä enää riitäkään. Kaikki täällä oleskelleet tarvitsisivat aivokuvauksen mutta sen tulokset eivät ole puolueettomia. En tiedä vielä kuinka suuritöinen hanke olisi ryhtyä aivokuvaajaksi ja kuinka kauan sellainen veisi ennenkuin tuloksia voisi saada.

Todella harmillisen juonen olette nyt päässeet vetäisemään. Onko nyt parempi kuin 2014.

Äänestä

Hitaasti hyvä tulee.
Esim. tietosuojavaltuutettu pohtii asioita viisikin vuotta ennen ratkaisuaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten voi olla,että ko. hallinto-oikeus on tehnyt vain 8.päätöstä vuoden 2025 alusta ja 17.6.2026 ei ole tapahtunut yhtään mitään!? IHMETTELEN!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu