Kukkahattu täti huutelee moottororiradasta

Ymmärtäisin jos käyttätyisi itse sellain että ei saastuttaisi tätä maailmaa mutta vetelee vanhalla koppuralla asuntovaunua ympäri Suomea.Sehän se vasta saastuttaakin kun niin turhaa hommaa mutta eihän omista saastuttamisesta niin välii.
1273
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja asuu helsingissä.

Äänestä

Niinpä sekin vielä. Sieltä on hyvä huudella kun välimatkaa. Ja eihän omat käryt ja meteli tunnu missään. Tiedä sitten asuuko lähisukulainen lähistöllä kun noin kovaa meteliä pitää tyhjästä.

Äänestä
  • No pahasti epäilen et tämä on justiinsa Hämeenlinnan kiusaajayhdistyksen jäsen. Joten negatiivista palautetta ainoastaan paitsi jos liittyy kasveihin tai eläimiin.

    Äänestä

  • Onko helsingi nykyään autoton?

    Äänestä

Olen asunut yli neljäkymmentä vuotta moottoriradan kupeessa, eikä ikinä ole melu haitannut. Enemmän haitannut moottoritie josta kuuluu meteliä yötä päivää.
Kohta alkaa taas lumitykit laulaan ahvenistolla niin, että tienoo on harmaana sumusta.

Paljonko tuollainen turha touhu aiheuttaa ilmanpäätöjä puhumattakaan autoilijoista jotka koko talven pörrää hiihtämään.
Moottorikisoja on muutama kerta kesässä, niin ei ketään pitäisi haitata.

Miksi hiihto on muka parempaa urheilua kuin rata-autoilu, kaikille ihmisille pitää sallia omat urheilulajinsa.

Äänestä
  • Muuta pois jos lumitykit muutamana päivänä vuodessa noin kovasti häiritsee

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Muuta pois jos lumitykit muutamana päivänä vuodessa noin kovasti häiritsee

    Kuka on sanonut, että lumitykit häiritse se oli vain toteamus, että heräisit huomaamaan, että on muunkinlaista saastuttamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuka on sanonut, että lumitykit häiritse se oli vain toteamus, että heräisit huomaamaan, että on muunkinlaista saastuttamista.

    Lumisade ei saastuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Lumisade ei saastuta.

    Hyvä oivallus, olen samaa mieltä, annetaan lumen tulla aikanaan luonnon mukaisesti, eikä käytetä turhaan sähköä ja moottoria keinolumen tekoon.👍

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Hyvä oivallus, olen samaa mieltä, annetaan lumen tulla aikanaan luonnon mukaisesti, eikä käytetä turhaan sähköä ja moottoria keinolumen tekoon.👍

    Meillä on nykyään Siperian ilmasto Golfvirran heikentymisen vuoksi. Todella kylmä mutta lunta tulee vähän. Harvenevat matalapaineet tuovat sateen josta tulee metri lunta mutta myös suojakelin ja lumet sulaa samantien pois. Tasaisuus ja leudot talvet ilman ääri ilmiöitä on historiaa. Sinänsä hyvä että lunta voidaan sentään tehdä hiihtäjille koska pakkasia riittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja autourheiluharrastajien tarvii saada käyttää moottorirataa vapaasti.

    Äänestä

Moottororirata liika meluisa kyllä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ymmärtäisin jos käyttätyisi itse sellain että ei saastuttaisi tätä maailmaa mutta vetelee vanhalla koppuralla asuntovaunua ympäri Suomea.Sehän se vasta saastuttaakin kun niin turhaa hommaa mutta eihän omista saastuttamisesta niin välii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu