Voi eikä ja Dubaissa se on todellakin kiellettyä. Lähde Gekkonenen.
Suvi Pitkäsen kuvattua onlyfansia Dubaissa on päätynyt - verkkoon.
Anonyymi-ap
59698
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Voi eikä. Lukee et voi joutua Dubaissa vankilaan. On vielä rajua - onlyfansia. Tuolaista onko se salattu elämä muutamilla naisilla Dubaissa?
Ensin aviomies joutui vankilaan Dubaissa ja nyt sitten Suvia uhkaa vankila. Voi ne lapsi raukat ja mitä joutuvat oikeesti kärsimään.
Järkyttävä uutinen. Heillä on kuitenkin kaksi lasta ja alaikäisiä vielä.
Nyt olisikin syytä tehdä lasuilmoitus ja aivan oikeasta syystä.
Ei juoruakat tee oikeista asioista lasuilmoituksia. Ainoastaan keksivät syitä ja valheita julkisuudessa olevista henkilöistä ja ainut syy siihen on kateus.
Suvin vanhemmat eivät taida olla ylpeitä Suvi tyttärestään?
Suvilla on 2 lasta.
Aviomiehellä 1.
Ja Suvin vanhempi tyttö on ollut Suvin vanhempien kasvatettavana jo kauan.
No se on sitten hyvä asia ja miten käy nuoremman tyttären kanssa?
Luulis että Suvin vanhemmat ottaisi myös nuoremman tytön?
Markon vanhemmat on jo ihan liian vanhoja, jos ovat edes hengissä enää.
Tai sitten huostaanotto ja sijaiskotiin tai lastenkotiin?
voi sen hirttääkin
Kyllä voi nainen vajota alas rahan vuoksi.
Sitähän ne tekee täälläkin Suomessa. Mutta Suvin videot ovat olleet törkeitä. Onko se ollut siis pelkkää panoa, eli naimista. Mitä mieltä on siitä aviomies. Vai siksikö mies hakkasi sen kavot mustelmille ?
Ikävä asia ja ennen kaikkea lasten takia.
Elikkä tälläistä viihdettä tekee naiset Dubaissa.
Hoitoon akka ja lapset pois. Kiitos!
No voi voi kyllä aikuinen ihminen tietää vaarat mitä siitä seuraa. Suomeen tullaan rehvastelemaan välillä ja ollaan niin rikkaita .Hyvä vaan että jäävät kiinni yksi kerrallaan.
Älä muuta virka!
kuka suvia haluaa katsella.. nenä kuin pistorasia!
Onks Suvi nyt Suomessa vai Dubaissa 2?
Se kuulema voidaan pidättää Dubaissa ja joutuu vankilaan.
Dubaissa asuva prinsessa ruusunnen 😂.
Tyypillinen kouluja käymätön luuseri. Joutuuko Dubaissa vankilaan?
Joutuuko Sofia kans tekee onlyfansia, jos on jo rahahanat elättäjä sulkenut?
Mehän emme tiedä, vaikka Sofia tekisi onlyfansia Dubaissa? Eihän tietty et Suvi Pitkänen tekee onlyfansia, ennen kuin ne vuotivat verkkoon.
Ei joudu, kyllä Jeff huolen pitää rakkaastaan.
Sofia olisi kyllä äkkiä miljönääri, jos of:a tekisi. Mutta kivempaa on pitää miljonäärimies.
korjaus: miljonääri ei miljönääri
Ei se ole Sofian mies. Jeffrey on avi ja tälläkin hetkellä vaimonsa ja tyttärensä luona.
Tekotakapuoli ei varmasti ole hyvä näky naisella onlufansia tehdessä 😂.
Rahantuloa ei voi estää ja rahaa tarvitsee kaikki.
Suvi on nyt kyllä vajonnut todellakin alas. Rivoa pornoa onlyfansia tehnyt Dubaissa. Kaksi alaikäistä lasta ja miksi on noin toiminut?
Hoitoon akka ja lapset pois.
Ei se voi mennä kun joutus linnaan, porno on Dubaissa laitonta. Mukamas 4 v maksanu Hki:n kämpästä vuokraa 2000/kk! Nyt kuluja karsittava, ei ole ukon tulot enää lisänä. Omat bisnekset kusee, muutenkin kuin naaman hakkaamisen takia.
Onko se siis nyt Suomessa Suvi?
No on pakko olla, koska se voidaan pidättää vankilaan Dubaissa.
.... Ei ainakaan sellainen, jossa lisäkkeet roikkuvat polvien tasolla....
Ne ovat rivoja videoita. Onko siis täydessä panossa niissä videoissa Suvi? Vai miksi niitä on mainittu rivoksi onlyfansiksi?
Jos on kerta videot näkyneet ja levineet verkkoon, niin eihän se silloin voi olla valhetta.
OF:ssa ei saa tollasia tehdä. En usko koko juttuun. Iloinen haastattelu iltapäivälehdessä. Hänellä asiat ihan hyvin.
No ei todellakaan asiat ole hyvin: tulot tippuneet rajusti, millä meinais maksaa sekä Dubain että Suomen menot? Selittelyn makua, todella.
Lisää tekee täällä kotimaassa pornoa ja rahaa tulee Suville kunnolla tilille.
Äiti näyttää tyttärilleen, että miten tehdään helposti rahaa ja ei tarvitse kouluja käydä sen takia ollenkaan.
Työllä. Menestyvä DJ.
Miten toi muija kehtaa.
Jos ei ole koulutusta, eikä ammattia niin voi sitten naisille käydä. Ikävä mutta totta se vaan on.
On 3 ammattia. Malli, DJ ja somevaikuttaja.
Mitä ammatteja noikin sitten on. Onko kovakin koulutus noihin ammattiin?
No ehkä täytyy käydä peruskoulu ainakin loppuun asti.
Suorittanut viikonlopou-tai kirjekurssin kuten moni ns valmentaja!
Ihan hyviä. Ei ne kaikki yliopiston käyneetkään saa nykyään alansa töitä.
Hyvä asia. Tärkein asia on, että kaikille olisi töitä ja eivät eläisi yhteiskunnan piikkiin.
Säälin Suvia ja sen mentyä noin alas omas elämässään.
Suvi Pitkänen on kiukkuisen savolaismummon näköinen.
Joko on lapset käyty hakee huostaan?
Hyvä äiti on Suvi.
Syytä olis, alkoa, väkivaltaa pettämistä, onko myöskin huumeita. Ei ole kehittyvälle lapselle sovelias ympäristö.
Niin on. Miehellään on näitä rötöksiä.
On Suvillekin kuppi maistunut, enkä usko ettei vuosien (oman kertoman mukaan) väkivaltaan olis mitenkään vastannut.
Parisuhde ollut poikki usean kerran, kämppismeininkiä elelleet.
Tälläistä on elämä Dubaissa olevilla naisilla 😂.