Vasemmistohan se nosti Khomeinin ja kuinkas kävi

Vaikuttaa siltä, että uusruotsalaiset ovat todellakin aktivoituneet äänestämään. Monien medioiden mukaan ennakkoäänestys erityisesti haavoittuvilla maahanmuuttaja-alueilla on ollut suurta.
Esimerkiksi Göteborgin kehitysmaa-alueilla ennakkoääniä on annettu 136 % enemmän kuin viime vaaleissa. Kehitysmaalaiset kertovat kaikille medioille, että eivät ole ennen äänestäneet, mutta nyt kun uhka on niin suuri, on äänestettävä.

Uhalla he tarkoittavat sitä, että jos ei äänestä, sverigedemokraatit heittävät heidät ulos Ruotsista.

Dagens Nyheter kertoo, että Göterborgin islamistimoskeijassa imaamit kehottivat perjantairukouksessa ihmisiä äänestämään ja kertoi miten islamistin tulee äänestää.

– Äänestäminen on allahin lahja!

Eräs islamisti kertoo:

– Tapaan paljon ihmisiä, jotka tuntevat suurta ahdistusta tulevaisuudesta, joka liittyy maahanmuuttoa koskeviin poliittisiin päätöksiin ja ankaraan retoriikkaan. Monet muslimit ja muut ulkomaalaistaustaiset kokevat, että heitä kuvataan uhkana Ruotsille. Uskon, että se voi saada enemmän ihmisiä äänestämään, hän sanoo.

Jimmie Åkesson sanoi aiemmin viikolla, että imaamit mobilisoivat äänestäjiä moskeijoissa sosiaalidemokraattien ja vasemmiston äänestäjiksi. Göteborgin moskeijan imaamin mukaan muslimeja ei kuitenkaan omista kukaan. He ovat tavallisia ihmisiä ja äänestävät millaisen tulevaisuuden haluavat!
Eli tuo on uhkaus. Vasemmisto kosiskelee islamia, mutta miten kävi Iranissa?
Kun Khomeini pääsi heidän tuella valtaan, päät putoili tiuhaan🤣
Ruotsissakin pommit räjähtelee, lapsia kuolee luoteihin, on raiskaustilastoissa Etelä Afrikkaakin pahempi, lähiöt jengien hallussa ja kommunistivasemmisto eikun vaikenee ongelmista, kunhan oma pesti säilyy siihen asti, kunnes on myöhäistä..
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näin on näppylät.

Äänestä
  • Teillä on se vastenmielinen noita akka jota lapsetkin pelkää.

    1Äänestä

Suomen vasemmistoliitto on edelleen sama SKP joka on vain nimi kikkailulla nimensä muuttanut toiseksi, koska suomalaiset eivät kannata kommunismia ja vasemmistolaisuutta. Vasemmistoliitto on vain nimimuunnos peitejärjestö, jolla vanha kommunismi yritetään myydä uutena “demokraattisena sosiaalidemokratiana” kansalle.

Sehän on pelkkää silmänlumetta. Vasemmistoliiton toiminnassa ei ole tippakaan demokratiaa. Mainostihan DDR:n Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue SED itseään myös “uudistusmieliseksi demokratiaksi”, vaikka se edusti stalinistista marxilais-leninismiä ja valvoi kansan mielipiteitä Stasin avulla. Suomessa oli aikanaan myös SKDL kun kommunismi taistolaisuus eivät menestyneet. Vastaavia venäjämielisiä peitejärjestöjä on edelleen. Tunnetumpia ovat aseistakieltäytyjät , rauhanpuolustajat. Nämä kaikki ovat viidettä kolonnaa, Venäjän tukemia peitejärjestöjä.

Tällä typerällä nimien vaihtamisella ei vasemmiston kommunismin ideologia vaihdu eikä sitä voi myysä kansalle. Kommunismin ja taistolaisuuden näkee vasemmiston kannattajien keskuudessa täälläkin keskustelussa, jos sitä vasemmistolaisten harrastamaa toisten haukkumista voi sivistyneeksi keskusteluksi edes kutsua. Työttömien puheissa paistaa jälleen se sama proletaristinen mentaliteetti, jossa rikkaat tulisi eliminoida, kuin se paistoi vuonna 1918. Suomi ei tätä punaista proletariaattia kaipaa. Vasemmistolaisuus on Suomen talouselle, valtiolle ja kansalle uhka ja pelkkä jarru kaikelle kehitykselle.

Äänestä
  • Onko vanhemmillasi ollut terveitäkin lapsia? Tai no ei kyl kiinnosta jotkut persunomadien elämät 🤡

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että uusruotsalaiset ovat todellakin aktivoituneet äänestämään. Monien medioiden mukaan ennakkoäänestys erityisesti haavoittuvilla maahanmuuttaja-alueilla on ollut suurta.
Esimerkiksi Göteborgin kehitysmaa-alueilla ennakkoääniä on annettu 136 % enemmän kuin viime vaaleissa. Kehitysmaalaiset kertovat kaikille medioille, että eivät ole ennen äänestäneet, mutta nyt kun uhka on niin suuri, on äänestettävä.

Uhalla he tarkoittavat sitä, että jos ei äänestä, sverigedemokraatit heittävät heidät ulos Ruotsista.

Dagens Nyheter kertoo, että Göterborgin islamistimoskeijassa imaamit kehottivat perjantairukouksessa ihmisiä äänestämään ja kertoi miten islamistin tulee äänestää.

– Äänestäminen on allahin lahja!

Eräs islamisti kertoo:

– Tapaan paljon ihmisiä, jotka tuntevat suurta ahdistusta tulevaisuudesta, joka liittyy maahanmuuttoa koskeviin poliittisiin päätöksiin ja ankaraan retoriikkaan. Monet muslimit ja muut ulkomaalaistaustaiset kokevat, että heitä kuvataan uhkana Ruotsille. Uskon, että se voi saada enemmän ihmisiä äänestämään, hän sanoo.

Jimmie Åkesson sanoi aiemmin viikolla, että imaamit mobilisoivat äänestäjiä moskeijoissa sosiaalidemokraattien ja vasemmiston äänestäjiksi. Göteborgin moskeijan imaamin mukaan muslimeja ei kuitenkaan omista kukaan. He ovat tavallisia ihmisiä ja äänestävät millaisen tulevaisuuden haluavat!
Eli tuo on uhkaus. Vasemmisto kosiskelee islamia, mutta miten kävi Iranissa?
Kun Khomeini pääsi heidän tuella valtaan, päät putoili tiuhaan🤣
Ruotsissakin pommit räjähtelee, lapsia kuolee luoteihin, on raiskaustilastoissa Etelä Afrikkaakin pahempi, lähiöt jengien hallussa ja kommunistivasemmisto eikun vaikenee ongelmista, kunhan oma pesti säilyy siihen asti, kunnes on myöhäistä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu