Toivoin että hän olisi voittanut kisat ja nyt hän on luopinut koko tittelistään.
Miss Suomi perintöprinsessa luopuu kruunustaan.
Anonyymi-ap
29181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Todistaa vain että on huono häviäjä tai sitten syynä se että hakeutuu, kuten kertookin, joihinkin muihin missikisoihin ehkä ulkomailla. Myös Pia Lamberg luopui kruunusta mutta haukkui luopuessaan missiorganisaation ja syy taisi olla halu muuttaa ulkomaille ja siellä avautuneet mahdollisuudet.
"Pia Lamberg luopui kruunustaan ja muutti Yhdysvaltoihin tekemään uraa mallina" eli tuo oli se perimmäinen syy luopumiseen.
Nyt uutisoitiin että Miss Suomi Wirtavuori osallistuu kansainväliseen missikisaan joka järjestetään kahdesti vuodessa. Lieneekö tällä nyt luopuneella perintöprinsessalla jotkut tällaiset haaveet myös?
Kaunis nainen on todellakin ja on voinut saada ulkomailta hyvän mahdollisuuden menestyä.
Mutta miksi tuo Pia haukkui missiorganisaation lähtiessään, koska syynsä olivat vain se että sai mahdollisuuden ulkomailla ja halusi sen vuoden missivelvollisuuksien sijaan. Ja sitten Sieppi peri tittelin ja haukutaan ikuisesti kakkosmissiksi. Olisi ollut parempi että Pia ei olisi osallistunut koko kisaan.
Eikös tämä 1. perintöprinsessa osallistu Miss Maailma -kisaan eli jos etninen, niin voi olla mahdollisuuksiakin. Siellä aina jotkut latinot voittaa.
Katso ensin sen kasvoja, on todella ruma nainen oikeesti.
No pitäisi lopettaa kokonaan miss suomi kisat.
Ei ole ruma todella kaunis ja mikä kroppa pärjää varmasti mittelöissä
Pelästyikö Mis Univesumin kovaa tasoa
Voi harmi kaunein koko porukasta ulkomailla on menekkiä.Valituksi tulleelle miss Suomelle ,ei ole menekkiä maailmalla ainakaan kasvojen puolesta .Ei onnistuneet nämä tuomarit valinnastaan.
Olen samaa mieltä tästä asiasta. On niin kaunis nainen ja miksi ei tuomarit valineet, häntä voittajaksi ?
Kun ei ollut kaunein
Karseen näköinen luuviulu.
Syö enemmän terveellistä ruokaa.
Voi siis mennä "oikeisiin töihin" 🤔 😉
Elikkä haukkuu palstoille julkisuudessa olevia henkilöitä. Ne ovat varmasti sinun oikeata työtä ainoastaan?
Oletko itse oikeissa töissä ?
Teki oikein, kun luovutti pois tittelin. Olisi pitänyt voittaa ylivoimaisesti, noi miss suomi kisat.
Aika huono työ motivaatio jos nyt jo lopetti
Kauniimpi voitti ja sillä selvä. Itse en edes tokaksi olisi noteerannut tuota.
Onnea ja menestystä hänelle uuden elämänvaiheen edessä.
Hän teki sen päätöksen, minkä näki tällä hetkellä itselleen parhaamaksi.
Olisihan ensimmäinen perintöprinsessakin joihinkin kisoihin laitettu kisaamaan.
Arvostan misua, kun luovutti turhan tittelinsä pois 👍.
Ei tuolla naamalla kisoja voiteta. ei mikään kaunotar. Luonnekin paljastui jälkikäteen maallikoille, kisanjärjestäjät ovat varmaan jo huomanneet sen ajoissa.
Hyvä niin. Vieläkö tuo missimummokin tekisi saman niin kaikki olis hyvin.
On poliittisesti valittu panoseksuaalinen missimummeli
Miss suomi on hyvin älykkään ja viksun tuntuinen nainen.
Todella ”viksut” naiset ei osallistu missikisoihin, jotka on jo todella mennyttä aikaa.