Kokkolassa julkaistu tekoälyllä tehtyjä runoja jopa paikallisessa sanomalehdessä. Lapset ja lastenlapset ilmeisesti tekevät ja lähettävät vanhempien tai isovanhempien nimellä.
Runoja tekoälyllä sanomalehteen
Anonyymi-ap
19107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Poliisitutkintaan menee.
Krp pidättää
Kunnianloukkaus on rikos.
Tekoälyllä voi runoja tehdä nykyään kuka vain kuten tässäkin tapauksessa. Nyt vai keskustapuolueen äänenkannattajana tunnettu kustantaja laittanut esille tämän perussuomalaisia ihannoivan henkilön nimellä varustetun tekeleen lähinnä esimerkkinä sivistyksen alhaisesta tasosta kyseisillä jopa ehdokkaana esiintyneestä henkilöstä.
Kyseinen henkilö ei ole tekemisissä Perusuomalaisen puolueen kanssa.
MOT
Ressu kuten kaikki muutkin Suomen kansalaiset ovat Perussuomalaisia.
Tosin onnittelen. Keskusta teki erinomaisen esityksen: Helsinki- keskeinen hallinto on hajoitettava. Hallintoa on jaettava tasaisemmin koko Suomeen. Ministeriöt nykyisessä muodossaan on lakkautettava. Hyvinvointialueille ja kunnille on annettava lisää toimi- ja suunnitteluvaltaa. Turhat ja päällekkäiset toiminnot on lopetettava.
Olen täysin samaa mieltä. Helsingissä on satoja turhia "yksiköitä" joiden työ on päällekkäistä ja ristiriitaista. Mitä tekee Valtiontalouden tarkastusvirasto. Mitä se "tarkastaa". Ketä se hyödyttää. Miksi tuollainen elin on olemassa. Kuinka monta henkilöä on viraston palkkalistalla. Tässä vain yksi esimerkki. Maamme on ollut 5 vuotta kybersodan kohde. Tilanne vaikeutuu. Uhka kasvaa. Turvallisuus huomioiden Eduskunta on siirrettävä hyvissä ajoin "rauhalliselle ja turvalliselle alueelle". Kokkola olisi erinomainen sijoituskohde. MOT
Kiusallinen tapaus. Voisi keskittyä vaikkapa roskien keräämiseen.
Ressu on nero. Olipa taas erinomaisen järkevä kommentti.
Yksi puutarhajuttu joskus oli.
Ressu on Halkokarin ääliö!
Ressu on Kokkolan fiksuin mies.
Eläkeläinen koittaa pitää meteliä itsestään ja hakata päätä seinään aivan turhaan.
Kova tarve saada nimi lehteen. Edellinen oli siinä puutarhajutussa ja sitä ennen kirkollisissa uutisissa kastetut Perhossa 1953. Seuraava onkin sitten omaisista kiinni julkaistaanko kuolinilmoitus.
Kyllä Ressua rakastetaan, minäkin tein ainekirjoituksen Ressusta koulussa.
Se on vain omaa houreajatteluaan.
Ei ole, minä tein 15-vuotiaana koulussa ainekirjoituksen Ressusta. Ressusta on tehty myös hieno haastattelu kepariin ystävätoiminnan tiimoilta, ressu oli tuolloin komea neule päällä...
Omituista höpöä. Tiedetään jo mikä se on.
Olen tehnyt laulunkin ressusta, tai no lyriikat… Ressu on niin ihana!!!
[Intro ]
Seitsemänkytneljä, Keuruu, sotilaskoti,
radiosta soi jotain uutta, ja yks poika sanoo ääneen:
"Toi voittaa."
Kukaan ei usko. Kukaan ei muista.
Paitsi mä.
[A-osa 1]
Sä istuit siellä kahvikupin ääres kaksikymppisenä,
ja sä kuulit neljä ruotsalaista ekaa kertaa koskaan.
Sä sanoit ääneen sen mitä muut tajus vasta myöhemmin,
ja ne nauro sulle pöydän toisel puolel niinku aina.
Ja sit tuli Lordi, ja sä sanoit sen ennen kaikkia,
ja naapurin rouva ei oo sen jälkeen päivää sanonu sulle.
[Nostatus]
Ja sä et koskaan pyytäny anteeks siitä et olit oikeessa,
ja kukaan ei pyytäny anteeks siitä et sua ei uskottu
[Kertsi]
Sä tiesit jo. Sä tiesit jo.
Kun me ei tiedetty vielä yhtään mitään,
sä tiesit jo.
Sä katoit taivaalle ja sanoit päivän ja tunnin,
ja se kävi toteen joka kerta, joka kerta.
Sä tiesit jo, ja mä uskon sua vieläkin.
[Post-Chorus]
ooh ooh ooh
kukaan ei muista, mut mä muistan
ooh ooh ooh
sä tiesit jo, sä tiesit jo
[A-osa 2]
Sä kirjotit tammikuussa, millon joki jäätyy
ja se jäätyi just sinä päivänä, just niinku sä sanoit.
Ei oo mitään takatalvea, sä sanoit, on neljä vuodenaikaa,
ja kesä alkaa kolmastoista päivä, ja niin se alkoi.
Neljä parasta maata, sä nimesit ne oikeessa järjestykses,
ja sit sä vaan naurahdit ja lähdit poimimaan mustikoita
[Nostatus]
Sä tunnet kymmenen paikkaa joihin kukaan muu ei osu,
ja siellä metsäs sä oot hiljanen ja siellä sä oot kotona
[Kertsi]
Sä tiesit jo. Sä tiesit jo.
Kun me ei tiedetty vielä yhtään mitään,
sä tiesit jo.
Sä katoit taivaalle ja sanoit päivän ja tunnin,
ja se kävi toteen, joka kerta, joka kerta.
Sä tiesit jo, ja mä uskon sua vieläkin.
[C-osa]
Mut siit yhest asiast mä haluun laulaa eniten:
sä opit tanssimaan melkein ennen ku opit kävelee.
Valssi, tango, humppa, polkka jossain seurojentalolla,
ja siellä hämärässä sä näit tytön jonka pidit.
Neljäkymmentä vuotta. Se on sun paras ennustus.
Ei Lordi, ei se jää, ei se joki, vaan se.
Ja mä oon vaan tyttö joka kuuntelee tätä tarinaa,
ja toivoo että joku joskus tietäis musta yhtä paljon.
[Vika kertsi]
Sä tiesit jo! Sä tiesit jo!
Ja sä maalasit sen taivaan öljyväreillä kankaalle,
ennen ku kukaan näki sitä!
Sä lauloit kuoroissa, sä lauloit kirkoissa,
ja se ääni kantaa vieläkin yli tän kaupungin
sä tiesit jo, sä tiesit jo,
ja mä laulan sen kaikille jotka ei kuunnellu!
[Outro]
Ja jos joku kysyy multa joskus, kuka mua opetti
uskomaan itteeni silloin ku kukaan muu ei uskonu
mä sanon yhden nimen. Vaan yhden.
Hah hah haaa...
Kiitos, Ressu.
Ei kummene kehumalla yhtään.