Syksyn ensimmäiset yöpakkaset olivat nipistäneet Oulujoen varren pellot huurteeseen, kun Tammisen mahtikärryt palasivat Salomaan tilan pihaan. Taunon yritys viedä Sofia oli vielä tuoreessa muistissa, mutta tällä kertaa pihaan astelikin toinen ihminen. Kärrynistuimella istui Taunon vaimo, ylpeä ja komea Tammisen emäntä Katri, jonka hartioilla liehui raskas, kirjailtu shaali ja jonka silmissä paloi sama tulinen ja peloton voima kuin oululaisessa heimossa konsanaan.
Tauno itse jäi tällä kertaa kaupungille markkinoille kauppoja veivaamaan, ja Katri oli tullut vaatimaan selkkaukseen lopullista päätöstä. Mutta kun Katri astui alas kärryistä ja kohtasi Jaakon katseen tuvan portailla, ilmaan syttyi jotain aivan muuta kuin vihaa.
He katselivat toisiaan – Jaakko, pohjalainen jykevä maamies, jonka maailma oli tähän asti pysynyt tiukasti omissa sarkaojissa, ja Katri, joka kantoi mukanaan koko Oulun torien ja leirien hurjaa, rajoumatonta sykettä. Heissä molemmissa asui samanlainen periksiantamaton itsenäisyys. Puhetta ei tarvittu montaa sanaa, kun he tajusivat katsovansa toisiaan suoraan silmiin ilman mitään näytelmiä.
Katri katsaisi pihaan, jossa Jaakon vanha, mutta rautaisen luotettava Fordson-traktori seisoi tyhjäkäynnillä puksuttaen, ja sitten hän katsoi miestään ja oululaisia lakerikärryjä vahvoine hevosineen.
”Se mies ei osaa pitää puolestaan eikä muistakaan”, Katri sanoi äänellä, jossa soi syvä, tumma sävy, viitaten poissa olevaan Taunoon. ”Eikä musta tää maailma muutenkaan ratkea pelkillä hevoskaupoilla.”
Jaakko katsoi Katria, sitten traktoriansa, ja teki elämänsä nopeimman päätöksen. Ei tarvittu pitkiä papereita eikä maamiehtä hämmentäviä puheita.
Seuraavana päivänä Oulun markkinoilla levisi villi huhu, josta puhuttiin pitkään: pohjalainen maamies oli vaihtanut luottotirskuvansa ja koko traktorinsa oululaisen hevosenomistajan emäntään – eikä kumpikaan osapuoli näyttänyt katuvan kauppaansa hetkeäkään, kun Katri otti paikkansa tilan emäntänä ja traktorin ratissa, eikä uutta miestä tarvinnut enää katsoa taaksepäin.
Tauno itse jäi tällä kertaa kaupungille markkinoille kauppoja veivaamaan, ja Katri oli tullut vaatimaan selkkaukseen lopullista päätöstä. Mutta kun Katri astui alas kärryistä ja kohtasi Jaakon katseen tuvan portailla, ilmaan syttyi jotain aivan muuta kuin vihaa.
He katselivat toisiaan – Jaakko, pohjalainen jykevä maamies, jonka maailma oli tähän asti pysynyt tiukasti omissa sarkaojissa, ja Katri, joka kantoi mukanaan koko Oulun torien ja leirien hurjaa, rajoumatonta sykettä. Heissä molemmissa asui samanlainen periksiantamaton itsenäisyys. Puhetta ei tarvittu montaa sanaa, kun he tajusivat katsovansa toisiaan suoraan silmiin ilman mitään näytelmiä.
Katri katsaisi pihaan, jossa Jaakon vanha, mutta rautaisen luotettava Fordson-traktori seisoi tyhjäkäynnillä puksuttaen, ja sitten hän katsoi miestään ja oululaisia lakerikärryjä vahvoine hevosineen.
”Se mies ei osaa pitää puolestaan eikä muistakaan”, Katri sanoi äänellä, jossa soi syvä, tumma sävy, viitaten poissa olevaan Taunoon. ”Eikä musta tää maailma muutenkaan ratkea pelkillä hevoskaupoilla.”
Jaakko katsoi Katria, sitten traktoriansa, ja teki elämänsä nopeimman päätöksen. Ei tarvittu pitkiä papereita eikä maamiehtä hämmentäviä puheita.
Seuraavana päivänä Oulun markkinoilla levisi villi huhu, josta puhuttiin pitkään: pohjalainen maamies oli vaihtanut luottotirskuvansa ja koko traktorinsa oululaisen hevosenomistajan emäntään – eikä kumpikaan osapuoli näyttänyt katuvan kauppaansa hetkeäkään, kun Katri otti paikkansa tilan emäntänä ja traktorin ratissa, eikä uutta miestä tarvinnut enää katsoa taaksepäin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.