Onko Porissa enää huoltoasemia, joista saa ehkäisyvälineitä suoraan automaatista? Kuvittelin automaattien jo hävinneen dinosaurusten lailla, mutta eivät ole. Katselin autovideota ja näköjään Saksassa on edelleen tänäkin päivänä mainuttuja automaatteja, joita pyörittää Euromat.
Muistan, kun kävin Saksan reissulla ostoksilla tuollaisella automaatilla viime vuosituhannella. Se oli hyvää aikaa. Saksassa hyvä aika jatkuu edelleen.
Muistan, kun kävin Saksan reissulla ostoksilla tuollaisella automaatilla viime vuosituhannella. Se oli hyvää aikaa. Saksassa hyvä aika jatkuu edelleen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Takatukka, farkkupuku ja aids. Voi niitä aikoja.
Oliko sulla ne kaikki?
EI kai nyt aidsia vielä 90-luvulla ollut?
- Kyllä oli. Suomen ensimmäinen tapaus todettin vuonna 1983. Tartunnan saaja oli 37-vuotias mies. Miltähän reissulta mies sai tulijaisensa? Ehkä emme halua tietää.
Helsingin Sanomien mukaan "virus oli siirtynyt simpanssista ihmiseen jossain Afrikan viidakossa". Sen tarkemmin siirtymästä tuskin tarvitsee tietää.
Entä Suomen ensimmäinen tapaus. Mistä mies sai tartuntansa? Helsingin Sanomien mukaan toiselta mieheltä. Lääkettä tautiin ei tuolloin ollut. Sairastuminen tiesi varmaa kuolemaa.
Olisipa ollut huoltiksen seinässä automaatti ja sen tuotteet käytössä. Olisi jäänyt eloon.
Ihana. Tykkään susta.
Onko Kespalla vielä? Luvian st1 ainakin on.
Täh? Mitä sellainen automaatti siellä tekee? Luvian huoltamon vakiasiakkailla ei ole edes ottanut eteen viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen.
Törkeä valhe. Neljäänkymmeneen..
🤣🤣🤣👍
Milloin se automaatti mahtaa viimeksi olla täytetty? Taitaa kumien parasta ennen -päivä olla ollut jo viime vuosituhannella.
Kiitos vinkistä. Käyn tarkastamassa Kespan miesten WC:n, kun seuraavaksi liikun sillä suunnalla.
Tuollaisessa WC:n seinään kiinnitetyssä automaatissa on jotain kaunista historian havinaa 80- ja 90-luvuilta. Laitat kolikon sisään ja vedät vivusta, niin mekaanisesti toimiva kone sylkäisee tuotteen ulos.
90-luku oli hienoa aikaa, mutta ei pelkoa, että ne ajat enää koskaan palaisivat. Nykynuoret eivät hiplaa kumpaniaan, vaan älypuhelintaan 24/7. Taatusti tyydyttävää mennä illalla nukkumaan Applen tuorein puhelin vieressä. Ahh, niin ihanaa.
Nuoret miehet eivät tarvitse enää ehkäisyä. Riittää, kun älypuhelimeen laittaa näytönsuojan. Siitä on helppo pyyhkiä roiskeet.
Nuo Gumit on tarkoitettu PanPan-seksibisteille.
Mulla on tuksun kuva aloitusnäytöllä. Melko tehokas ehkäisy.
Meillä samaa virkaa tekee Purra.
Älkää rakkaat ihmiset tehkö tuota virhettä. Purraa tai Tuksua ruutuun, niin menee halut loppuelämän ajaksi. KIva sitten juosta yksityisellä lääkärillä selittämässä, että tuli häiriö, jonka hoitoon tarvitsee Viagraa.
Ei siihen velttouteen kuule pelkkä erektiolääke ja lääkäri auta. Sen lääkkeen kanssa pitää olla joku oikea kiihoke. Tuksusta ja Purrasta ei kiihokkeeksi ole.
Kortsuautomaatit kertoo maan taloudellisesta ja henkisestä tilasta ihan kaiken ja kortsu rintataskussa on miehen merkki kaikkialla maailmassa. Perutkin käyttävät kumia pokainvälisessä hoonauksessa ihan sen takia ettei tarvitse paikkoja pestä aktin jälkeen.
No mitä ne mielestäsi maan taloudellisesta tilanteesta kertovat?
Onko silloin nousukausi tulossa, kun automaatti on täysi vai kui?
Amarillon vessassa oli joskus.. en ole siellä kyllä nyt muutamaan vuoteen käynyt.
Samoin oli yrjönkatu 10:n vessassa.
Tai siinä alakerran wc aulassa
Onko vielä?
Bulgarian Sofiassa urheiluliikkeen ulkoseinässä on läpi yön toiminnassa oleva kolikkoautomaatti, josta saa parilla eurolla ostaa polkupyörän sisärenkaan 24/7.
En tiennyt, että Bulgarian Sofiassa on mitään muuta kuin OneCoinin entinen päätoimipaikka. Maailmanhistorian suurimman kryptovaluuttahuijauksen syntypaikka. Euroopan korruptoituneimman maan pääkaupungissa.
Onko siellä myös maailman parhaat naispainonnostajat. Täyttä luomua, karvat muuten vaan roikkuu polvien tasolla.
Hei persu-ukot hyppikää, nyt on tynkkystelyn aika 🎶🎶🏳️🌈
ehkäisy olisi ollut tarpeen 263-MAV