Islamin kristinuskoa nopeampi kasvu on harhaista valehtelua

Kristinusko on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana nopeammin kuin islam. Siihen on seuraavia syitä:

1. Afrikan nopeimmin kasvava väestö Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Etiopiassa, Tansaniassa ja Ugandassa on kristillistä.

2. Vaikka Länsi ja maapallon pohjoisosat sekularisoituvat, kristinusko valtaa alaa globaalissa etelässä.

3. Kristinusko valtaa alaa Aasiassa.

4. Kristinusko vahvistaa entisestään vahvaa asemaa latinalaisessa Amerikassa.

Miksi muslimimaiden väestönkasvu on hitaampaa:

1. Laskeva syntyvyys keskeisissä muslimimaissa kuten Iranissa, Turkissa, Indonesiassa ja tietyissä Pohjois-Afrikan maissa eli muslimimaat sekularisoituvat.

2. Lähi-idän muslimimaiden väestönkasvun huipun ohittaminen. Maat ovat ohittaneet kehitysmaiden rajoittamattoman syntyvyyden ja ovat saavuttaneet kehittyneiden valtioiden väestörakenteen.

3. Alueelliset sodat hidastavat väestönkasvua.

4. Muslimit ovat vähemmistönä siellä, missä väestö lisääntyy nopeimmin eli siellä kristityt lisääntyvät kuin rotat.

5. Muuttoliike Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan ei ole lisännyt muslimien määrää.

Strategiset vaikutukset:

Kristinuskon painopiste on globaalissa etelässä. Islam ei pääse valta-asemaan globaalisti. Islamin ja kristinuskon taistelun polttopiste tulee olemaan Afrikassa. Uskontojen pitää löytää yhteinen tie ja mahdollisesti synkretismi tai seuraukset ovat kriittisiä, mutta ei katastrofaalisia koska kristityillä suuhengittävillä ikkunankuolaajilla (no, savimajoissa ei ole ikkunoita, mutta tämä on kielikuva) ei ole ydinasetta.

https://www.powermentor.org/blog/a-decade-of-growth-how-christianity-outpaced-islam-from-2015-to-2025
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joo ja me ollaanbhuippui kehittämään kristinuskoa . USA ssakin on noin 200 erilaista kristinuskon kirkkokuntaa .

Äänestä

"1. Afrikan nopeimmin kasvava väestö Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Etiopiassa, Tansaniassa ja Ugandassa on kristillistä."

Kristinusko aiheuttaa siis vielä enemmän kurjuutta kuin islam. Vai mitä siare? Miksi vaadit muutama viikko sitten erästä keskustelijaa tunnustamaan, että kristinusko olisi parempi kuin islam? Taidat olla itsekin salaa kristitty, vaikka haluaisit olla ateisti? Vai mitä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kristinusko on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana nopeammin kuin islam. Siihen on seuraavia syitä:

1. Afrikan nopeimmin kasvava väestö Nigeriassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Etiopiassa, Tansaniassa ja Ugandassa on kristillistä.

2. Vaikka Länsi ja maapallon pohjoisosat sekularisoituvat, kristinusko valtaa alaa globaalissa etelässä.

3. Kristinusko valtaa alaa Aasiassa.

4. Kristinusko vahvistaa entisestään vahvaa asemaa latinalaisessa Amerikassa.

Miksi muslimimaiden väestönkasvu on hitaampaa:

1. Laskeva syntyvyys keskeisissä muslimimaissa kuten Iranissa, Turkissa, Indonesiassa ja tietyissä Pohjois-Afrikan maissa eli muslimimaat sekularisoituvat.

2. Lähi-idän muslimimaiden väestönkasvun huipun ohittaminen. Maat ovat ohittaneet kehitysmaiden rajoittamattoman syntyvyyden ja ovat saavuttaneet kehittyneiden valtioiden väestörakenteen.

3. Alueelliset sodat hidastavat väestönkasvua.

4. Muslimit ovat vähemmistönä siellä, missä väestö lisääntyy nopeimmin eli siellä kristityt lisääntyvät kuin rotat.

5. Muuttoliike Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan ei ole lisännyt muslimien määrää.

Strategiset vaikutukset:

Kristinuskon painopiste on globaalissa etelässä. Islam ei pääse valta-asemaan globaalisti. Islamin ja kristinuskon taistelun polttopiste tulee olemaan Afrikassa. Uskontojen pitää löytää yhteinen tie ja mahdollisesti synkretismi tai seuraukset ovat kriittisiä, mutta ei katastrofaalisia koska kristityillä suuhengittävillä ikkunankuolaajilla (no, savimajoissa ei ole ikkunoita, mutta tämä on kielikuva) ei ole ydinasetta.

https://www.powermentor.org/blog/a-decade-of-growth-how-christianity-outpaced-islam-from-2015-to-2025

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu