Sairaat viemme rukouksessa Jeesuksen luokse

Herra Jeesus Kristus, me tuomme sinun eteesi ensimmäiseksi kaikki ne vammaiset; joko syntymästään saakka vammautuneet tai vakavan sairauden takia vammautuneet tai onnettomuuden takia vammautuneet ihmiset, joiden kohdalla lääkärit ovat tehneet kaiken sen minkä voi tehdä heidän auttamisekseen.

Herra Jeesus Kristus, sinulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. paranna nuo ihmiset; kosketa tai anna heille sana, joka parantaa heidät. Paranna heidät täydellisesti, niin että he voivat elää yltäkylläistä elämää.

Me monet tunnemme näitä vammaisia; vie tuntemasi vammaiset nyt Jeesuksen eteen rukouksessa.

Kiitos Jeesus, että saamme tuoda heidät sinun eteesi ja sinä teet heille sen, minkä näet parhaaksi tehdä. Jätämme heidät sinun eteeesi: anna heille vastauksesi.

Rukoilkaa rakkaat uskovat ystävät rohkeita rukouksia. Viekää rukouksessa sairaat Jeesuksen eteen. Hän tekee sen minkä hän näkee hyväksi tehdä. Jeesus tietää parhaiten, mitä kukin tarvitsee. Ei meidän tarvitse sitä tietää; eikä meidän pidä yrittää määräillä Kaikkivaltiasta.

Voimme vain katsoa sivusta tai kuunnella, mitä Jeesus tekee tai sanoo sairaalle.
1651
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Herra Jeesus Kristus, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, me tuomme sinun eteesi kaikki syöpäsairaat, etenkin ne, joita lääkärit ovat yrittäneet parantaa kaikilla mahdollisilla hoidoilla, mutta mikään ei ole pysäyttänyt syöpää, vaan lääkärit ovat ilmoittaneet, ettei voida enempää, vaan syöpä leviää tai jatkaa kasvuaan ja antaneet sairaalle jo aikamääriä elinajasta.

Herra Jeesus Kristus, paranna nuo syöpäsairaat täydellisesti, niin ettei syövästä jää mitään jälkeä ja paranna tuon syövän ja syöpähoitojen aiheuttamat ongelmat ihmisen terveyteen ja oloon. Tee heidät täysin terveiksi ja anna heille yltäkylläinen elämä.

Me jokainen tunnemme varmasti jonkun, joka sairastaa tai on sairastanut syövän, vie hänet nyt rukouksessa Jeesuksen eteen.

Kiitos Jeesus, että saamme tuoda nuo syöpäsairaat sinun eteesi, kosketa heitä tai lähetä sanasi, joka parantaa heidät.

Kiitos Jeesus että sinä tiedät parhaiten, mitä kukin tarvitsee, sinä tahdot tehdä hyvää ja sinä tahdot parantaa; olethan antanut lupaukset sinun kirjassasi Raamatussa siitä kaikesta.

Anna meidän kuulla tai jopa nähdä, kuinka sinä parannat sairaita, niin että sinun nimesi tulisi kiitetyksi ja ylistetyksi Jeesus.

Ps. 103:3
hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi,
Matt. 15:31
niin että kansa ihmetteli nähdessään mykkäin puhuvan, raajarikkojen olevan terveitä, rampojen kävelevän ja sokeain näkevän; ja he ylistivät Israelin Jumalaa.
Luuk. 6:19
Ja kaikki kansa tahtoi päästä koskettamaan häntä, koska hänestä lähti voima, joka paransi kaikki

1Äänestä

Huomauttaisin että epäjumalanne on hyvyyttään ja kaukonäköisyyttään aiheuttanut vammaisuuden.

Turha tiristä hänen tahtoaan vastaan, eikö niin? Halvennatte vain epäjumalaanne!

Äänestä

Paholainen on heti hereillä ja kiireesti lähettää palvelijansa tekemään vastarintaa. Paholainen todellakin toivoo ihmisen kuolemaa!

JEESUS ANTAA ELÄMÄN!

Jeesus on saanut riemuvoiton paholaisesta Golgatan ristillä, kun jokaisen ihmisen synnit sovitettiin, eikä paholainen voi syyttää ihmistä enää mistään.
Kol. 2:15
Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun
1. Kor. 15:25
Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle"

Äänestä
  • Jos rehellinen uskonharhainen olisit, et juoksisi lääkäriin heti kun sairastut vaan luottaisit epäjumalaasi.

    Tästä tuli mieleeni jo perinteinen ekumeeninen amputoidun raajan palautusjuhlaani. Toki vain oikealla tavalla ihan varmasti oikeaan jumalaan uskova onnistuu raajan palauttamaan. Muut eivät edes uskalla illoittautua.

    Jostakin kummallisesta syystä olen tosin joutunut juhlan aina yksin viettämään. Osaako kukaan arvailla miksi näin?

    Äänestä

Herra Jeesus Kristus, sinun on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, sinua on kaikkien taivaan joukkojen ja kaikkien ihmisten kumarrettava ja annettava sinulle kunnia.

Herra Jeesus Kristus, me tuomme sinun eteesi kaikki nuo dementiasairaudet, joista niin monet kärsivät ja tuomme myös muut aivosairaudet, jotka monesti ovat elinikäisiä, joita lääkärit eivät pysty parantamaan, voivat vain helpottaa oloa ja viivästyttää sairauden etenemistä.

Herra Jeesus Kristus paranna nuo ihmiset täydellisesti noista aivosairauksista, joita on paljon ja paranna nuo dementiaa eri diagnooseilla sairastavat ihmiset, jotka usein ovat vanhuksia ja tuo sairaus aiheuttaa heille paljon kärsimystä ja paljon vaivaa ja huolta myös läheisille. Paranna nämä ihmiset täydellisesti. Anna heidän elää yltäkylläistä ja rikasta elämää ja anna paljon iloa. Anna heidän kuolla vanhuuteen sitten kun heidän aikansa on, niin että he eivät kuole sairauksiin, vaan saavat vain nukkua pois ilman tuskia ja kipuja.

Me jokainen tunnemme näitäkin ihmisiä, vie heidät nyt Jeesuksen eteen.

Kiitos Jeesus, että saamme tuoda nämä sairaat sinun eteesi, kosketa heitä tai anna sana, joka parantaa heidät.

Jeesus, sinä tiedät, mitä teet näiden sairaiden elämässä, me emme tiedä, mikä heidän kohdallaan on parasta. Saamme vain katsoa ja kuulla, mitä sinä teet ja saamme yhdessä noiden parantuneiden kanssa kiittää ja ylistää sinua Jeesus sinun rakkaudestasi.

1Äänestä

Herra Jeesus Kristus, me tuomme sinun luoksesi kaikki nuo sydän- ja verisuonisairauksia sairastavat. Monille nuo sairaudet ovat pysyviä, toisia voidaan hoitaa paremmin ja toisia huonommin, mutta pallolaajennukset ja ohitusleikkauksetkin antavat vain lisäaikaa elämälle, ne eivät voi parantaa tuota sepelvaltimotautia, joka noita sydäntä ruokkivia valtimoita tukkoaa vähitellen. Sydänsairauksia on monia, joissakin tapauksissa turvaudutaan sydämen siirtoon.

Herra Jeesus Kristus, paranna nuo sairaat, kosketa heitä tai anna sana, joka parantaa heidät. Paranna heidät täydellisesti ja anna heidän elää yltäkylläistä elämää.

Kiitos Jeesus, että saamme tuoda nuo sairaat sinun eteesi ja sinä teet sen, mikä kullekin on parasta. Sinä tiedät parhaiten, mitä kukin tarvitsee. Kiitos, että saamme yhtyä heidän kanssaan kiitokseen ja ylistykseen siitä, mitä sinä teet heidän elämässään.

Me jokainen tunnemme varmasti jonkun, jolla on näitä sairauksia, viedään heidät rukouksessa Jeesuksen eteen. Hän tekee sen, mikä parasta kullekin on.

1Äänestä

Herra Jeesus Kristus, joka olet Jumala ja jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Sinun tahdostasi kaikki on olemassa ja pysyy voimassa. Sinä olet säätänyt avaruuden ja maailmankaikkeuden lait, jonka mukaan ne toimivat ja liikkuvat ja sinä olet säätänyt elämän lait, jonka mukaan kaikki elämä on järjestynyt ja lisääntyy.

Herra Jeesus Kristus, sinun eteesi tuomme nyt kaikki nuo reumasairaat, keuhkosairauksia sairastavat, nivelsairauksia sairastavat, sisäelin sairauksia sairastavat ja kaikki muutkin sairaat, jota ei ole näissä edellä olevissakaan rukouksissa tuotu sinun eteesi: katso heidän puoleensa ja kosketa heitä tai anna sana, joka parantaa heidät täydellisesti. Osoita heissä tekemäsi ihmeiden avulla, että sinä olet Jumala, joka voit tehdä sairaan terveeksi ja voit antaa sairaalle yltäkylläisen elämän.

Me jokainen tunnemme jonkun ihmisen, joka on sairas ja jopa itsekin olemme sairaita, ainakin monet meistä. Kiitos, että olet parantanut valtavasti ihmisiä, joko lääkärien toimesta ja ihmeiden avulla. Me tuomme itsemme, omat sairautemme sinulle ja tuomme nämä kaikki sairaat sinun eteesi; tee heille tahtosi mukaan. Sinä tiedät parhaiten mikä on kullekin parasta. Osoita rakkautesi kaikille ihmisille, niin he voivat kokea, että sinä olet läsnä heidän elämässään ja tahdot tehdä hyvää ja tahdot johdattaa heidän elämäänsä niin, että he voisivat toteuttaa niitä ihania ja upeita unelmia, jotka sinä olet kullekin meisä alun perin suunnitellut, niin että me voisimme kokea, että elämä on merkityksellistä ja sillä on tarkoitus ja kokea, että elämämme on juuri sellaista tai parempaa, josta olemme haaveilleet ja unelmoineet ja että olemme omalla elämällämme voineet tuoda jotain kaunista ja hyvää tähän maailmaan, niin että toiset ovat saaneet toivoa elämäänsä ja luottamusta, että elämä voi olla rikasta ja yltäkylläistä ja nähdä, että maailmassa on paljon hyvääkin ja että on olemassa hyviä ihmisiä, joilla on lähimmäisen rakkautta ja välittämistä ja empatiaa. Tee meistä ihmisiä, jollaiseksi sinä ihmisen alunperin olet luonut.

2Äänestä

Rohkeutta teille kaikille; me voimme tehdä maailmasta paremman paikan, Herra Jeesus Kristus siinä meitä auttakoon ja johdattakoon kaikkiin hyviin tekoihin elämässämme, niin että meistä jää hyvä muisto kaikelle niille, jotka ovat meidät tunteneet tai kohdanneet meidät tällä elämämme matkalla.

Muista, että sinä olet rakastettu!

Herra Jeesus Kristus, anna meille hyviä sanoja ja anna meille hyviä tekoja. Auta meitä pitämään huolta itsestämme ja rakkaistamme. Tee meistä vastuullisia ihmisiä.

2Äänestä

Jeesus lähettää sinulle rakkaita terveisiä. Saako hän tulla sinun sydämeesi ja kulkea vierelläsi joka päivä.

Hän odottaa sinun pyyntöjäsi, hän kysyy sinulta: 'Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin'.

2Äänestä
  • No jos tuon naapurin amputoidun raajan kasvattaisit kaikkivaltiaana takaisin?

    Ai ei onnistu olemattomalta, ymmärrän!

    Äänestä

Herra Jeesus Kristus, sinulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Armahda meitä, me olemme hyljänneet sinut ja tämä kansa palvelee paholaisen oppeja ja tekee pahoja tekoja, niin etteivät vankilat enää riitä.

Anna armosi ja kuule meidän rukouksemme ja vastaa niihin niin, että sinun nimesi tulisi kiitetyksi ja ylistetyksi.

Äänestä

Kiitos Jeesus, että parannat.

Paranna tuon lähimmäisen sydän ja suukin, joka valheita puhuu.

Äänestä
  • Korjaa ensin oma valheesi, jeesus ei olemattomuuttaan paranna mitään kuten näemme amputoidun jäsenen korjaustapahtumani ilmoittautumismäärästä joka on tasan nolla.

    Äänestä

Jeesus kirkasta nimesi, sinä olet ylistetty ja kiitetty ja sinulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Jeesus, kiitos, että sinä tee kerran kaikki täydelliseksi.

Äänestä

Herra, katso jokaisen puoleen, joka lukee nämä rukoukset ja rukoilee niiden innoittamana oman sairautensa puolesta, että sinä hänet parantaisit, niin katso taivaasta, jossa olet Jumalan oikealla puolella ja paranna jokainen sairas, joka näiden rukousten innoittamana sinua lähestyy ja pyytää sinua parantamaan.

Anna tänne tulle valtavasti kiitosaiheita siitä, että he todellakin ovat saaneet tulla terveeksi niiden rukousten kautta, jotka on rukoiltu näiden rukousten innoittamana. Anna armosi Jeesus, että me saisimme nähdä ja kokea sinun voimasi sellaisena kuin se on. Sinun sanasi parantaa sairaan, sinun sanasi herättää kuolleen, sinun sanasi vapauttaa ihmisen vihollisen vallasta, sinun sanasi antaa uuden elämän ihmiselle, joka on sidottu.

Kiitos Jeesus niistä ihmiestä, joita teet ja joista saamme kuulla.

Äänestä

Jeesus, älä anna vihollisen ilkkua sillä, että sinä et toimi tässä maassa, vaan osoita jokaiselle ihmiselle, että sinä toimit ja parannat sairaita tässä maassa oman sanasi voimalla.

Tee niin paljon niitä ihmeitä, että jokainen tässä maassa kuulee sinun ihmeistäsi, niin että ne eivät jää keneltäkään huomaamatta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Herra Jeesus Kristus, me tuomme sinun eteesi ensimmäiseksi kaikki ne vammaiset; joko syntymästään saakka vammautuneet tai vakavan sairauden takia vammautuneet tai onnettomuuden takia vammautuneet ihmiset, joiden kohdalla lääkärit ovat tehneet kaiken sen minkä voi tehdä heidän auttamisekseen.

Herra Jeesus Kristus, sinulla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä. paranna nuo ihmiset; kosketa tai anna heille sana, joka parantaa heidät. Paranna heidät täydellisesti, niin että he voivat elää yltäkylläistä elämää.

Me monet tunnemme näitä vammaisia; vie tuntemasi vammaiset nyt Jeesuksen eteen rukouksessa.

Kiitos Jeesus, että saamme tuoda heidät sinun eteesi ja sinä teet heille sen, minkä näet parhaaksi tehdä. Jätämme heidät sinun eteeesi: anna heille vastauksesi.

Rukoilkaa rakkaat uskovat ystävät rohkeita rukouksia. Viekää rukouksessa sairaat Jeesuksen eteen. Hän tekee sen minkä hän näkee hyväksi tehdä. Jeesus tietää parhaiten, mitä kukin tarvitsee. Ei meidän tarvitse sitä tietää; eikä meidän pidä yrittää määräillä Kaikkivaltiasta.

Voimme vain katsoa sivusta tai kuunnella, mitä Jeesus tekee tai sanoo sairaalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu