Jyväskylä on ottanut käyttöön ihmisiä syrjivä työllistymissuunnitelma päivityksen. Toiset ihmiset joutuvat 3kuukauden käymään työllistymissuunnitelman päivityksessä ja heiltä vaaditaan 4 työnhaku velvollisuutta kuukaudessa. Sitten on nämä 12 kk listalle siirretyt, joiden suunnitelma päivitetään 12 kuukauden välein ja mikä parasta heille ei laiteta työnhaku velvollisuutta ollenkaan.
Ajatelkaa noita onnekkaita.
Työttömyys etuus tulee tekemättä mitään.
Miten voi Suomessa olla näin epätasa-arvoa?
Miksi puolueet kuten SDP, vihreät, Vasemmistoliiton, keskusta ei puutu tuohon?
Miksi toiset saa korvaukset tekemättä mitään ja edes joutumatta käymään työllisyys palveluissa?
Kyllä tuo puolueiden tasa-arvo on ihan valetta ja humpuukia. Ovat tasa-arvoisia vain jos itse siitä hyötyvät rahallisesti.
Mikäli olisivat oikeasti ihmisten asialla, niin Jyväskylä toiminta olisi viety jo eteenpäin.
Miten voi julkinen taho rikkoa lakeja ja kukaan ei puutu?
Tämäkin on persulähtöistä mutta ei ketään kiinnosta ja kukaan ei uskalla puuttua Jyväskylässä, kun saa koko kaupungin vihat niskaan, kuten kävi jäähalli-hankkeessa.
Ajatelkaa noita onnekkaita.
Työttömyys etuus tulee tekemättä mitään.
Miten voi Suomessa olla näin epätasa-arvoa?
Miksi puolueet kuten SDP, vihreät, Vasemmistoliiton, keskusta ei puutu tuohon?
Miksi toiset saa korvaukset tekemättä mitään ja edes joutumatta käymään työllisyys palveluissa?
Kyllä tuo puolueiden tasa-arvo on ihan valetta ja humpuukia. Ovat tasa-arvoisia vain jos itse siitä hyötyvät rahallisesti.
Mikäli olisivat oikeasti ihmisten asialla, niin Jyväskylä toiminta olisi viety jo eteenpäin.
Miten voi julkinen taho rikkoa lakeja ja kukaan ei puutu?
Tämäkin on persulähtöistä mutta ei ketään kiinnosta ja kukaan ei uskalla puuttua Jyväskylässä, kun saa koko kaupungin vihat niskaan, kuten kävi jäähalli-hankkeessa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eli työttömälle onni tarkoittaa sitä, ettei tarvitse hakea töitä. Ja joidenkin mielestä tuet ovat liian matalat - ei kyllä kenenkään työssäkäyvän mielestä.
Kun työpaikkoja ei ole, pakkohae siinä sitten vaikka sitä yhtäkin olematonta hommaa neljä kertaa vuodessa. Parempi, jos tuo kituraha tulisi ilman lisäkiusaamista. Työnhaun ja työpaikan saamisen kanssahan tuolla kyykytyksellä ei ole mitään tekemistä.
Itselläkin kohta taas kolme kuukautta ytäynnä eikä kunnollisia paikkoja ole löytynyt. Eli 'hakemus' pitää laittaa sopimattomaan paikkaan. Siinä on riskinsä. Työnantaja voi ilmoittaa työnestotoimistolle, että työtönparka haki paikkaa, johon ei ollut pätevä, tai ei vaikuttanut todella motivoituneelta. Hakemus kun pitää laatia niin, että jos se on paskahomma, pitää olla olevinaan hyvin kiinnostunut, eikä saa tuoda esille asioita, joiden vuoksi tulisi torjutuksi, mutta kuitenkin pitää toimia niin, että ei tule valituksi. Oliskohan paras hakea paikkaa, joka on edes suhteellisen järkevä, jotta voi luottaa siihen, että hakijoita on niin paljon, että oma hakemus jää huomiotta?
"Samaan aikaan media ja poliitikot levittävät propagandaa että työtön saa 1600€/kk makaamalla perse homeessa sohvalla kaljapöhnässä"
Todellisuudessa tämä summa on noin 800€/kk + velvoitteet päälle.
Kyllä se keskimäärin on selvästi enemmän. Päälle tulee henkilöstä riippuen asumis-, toimeentulo- yms. tukia, osa saa ansiosidonnaista ja vaikka mitä muuta.
Riippuu ihmisestä. Joillekin se jää tuohon karvan alle 800 - verot ,jotakuinkin 595e/4 viikkoa. Toisille tulee sitten asuinpaikasta riippuen eri suuruisia kuluja jotka sitten katetaan aivan kuten kuvaat asumistuesta. Toimeentulo tuki on jo tuo kyseinen perus osa eli sen päälle ei tule yhtikäs mitään. Toisille tuo katetaan toimeentulotukena ja niille jotka ovat työmarkkinoiden käytettävissä työmarkkina tukena. Toki on niin että työttömillä on erisuuruisia menoja ja mm. siksi tuo toimeentulon turva ei ole tuloa , jolloin se on vastikkeeton perutuslaillinen viimesijainen toimeentuloturva jolla on tarkoitus taata ihmisoikeudellinen oikeus toimeentuloon.
Eli käytännössä työttömät eivät ole käsiteltävissä yhtenä ,yhtenäisenä porukkana vaan heidän tarkastelussa on käytettävä yksilöllistä arviointia ,joihin liittyy oleellisesti myös työkyvyn arvioiti. Ikävä kyllä vajaakuntoisia on työttömänä joten se on lienee inhimillistä huomioida siinä mitä heiltä vaaditaan . Muita seikkoja on mm tuon puitteissa ikä ja sen mukana tuomat rajoitteet ja todelliset mahdollisuudet työllistyä .Näet aiemmin oli käytössä työttömyys eläke joka poistettiin ja niinpä ihminen voi roikkua työttömänä vaikka kymmeniä vuosia työllistymättä eikä sellaisella ihmisellä ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia työllistyä eikä häneltä tulisi sitä edes vaatia enää vaan käyttää eläke ratkaisua kuten aiemmin . Eli nyt tilanne on sitten se mikä on päätöksenteon seuraamuksena. Kukin voi sitten itse vetää johtopäätöksensä miten toimia tulisi toteuttaa työvoimapalveluiden piirissä, mutta itse olen sitä mieltä että terve harkinta on paikallaan ja myös ikä ihmisten kunnioittaminen toimissa eikä vaatia mahdottomia tai teettää toimia joilla ei saada aikaiseksi kuin kasa paperia ja lisä kuluja..
Tupakkaan ja kaljaan jo menee tuo 1600 egeä kuussa.
Ja sitten sillä ihan liian pienellä jäljelle jäävällä summalla pitäisi vielä ostaa ruoat, vaatteet ja lomamatkatkin.
Niin ja tietysti pojan syöksylaskuharrastus. Tiedättekö edes mitä matka Alpeille maksaa?
Ja tytär harrastaa erämaa-feng-shui'ta, sekin vaatii useita matkoja Lappiin vuosittain.
Ihan oikeastiko pitää tinkiä lastenkin harrastuksista?
Et voi niputtaa noita yhteen, koska työssäkäyväkin voi saada asumistukea ja joissain tapauksissa toimeentulotukeakin.
Ei ole 800eur vaan se on 595eur/kk netto.
Ei, vaan ennakonpidätyksen jälkeen maksetaan 595 euroa/20 päivää ellei ole toimittanut kelalle verokorttia, jossa on pienempi pidätysprosentti.
Yleistuki on melko tarkasti 800 euroa kalenterikuukaudessa. Siitä sitten menee verot päältä, eli lopullinen kuukausittainen nettosumma selviää vasta verotuksen valmistuttua. Osa saa palautusta, jotkut maksavat lisäveroja.
Jos on hiukan alentanut veroprosenttiaan siitä 20 prosentista, käteen voi jäädä hiukan yli 600 euroa joka neljäs viikko. Sen oletusprosentin kanssa käteen jäävä määrä jää alle 600 euroa. Siitä voi sitten saada takaisin osan palautuksena kerran vuodessa, ja jos on toimeentulotuella, se leikataan tuesta pois.
Hyvin kirjoitettu.
tupatonokkien ja perutusuunojen kannattaa siis muuttaa jyväskylään
Itsellä on noin vuoden välein päivitetty suunnitelma yhdellä työnhaulla per kuukausi, ei paljoa eroa. Työvoimapula on varmaan huutava suunnitelmien tekijöistä.
Mitä järkeä on päivittää suunnitelmaa 3 kk:n välein tyypeille, joista näkee jo heti ensivilkaisulla, että eivät tule koskaan työllistymään?
Työkkärin resurssit ovat rajalliset ja keskittyvät nuoriin ja niihin asiakkaisiin, joilla on realistiset mahdollisuudet työllistyä.
Järkitekstiä!
Maukumauku kiti kiti. Yrität vain saada aikaan kalabaliikin. Apinan perslävessä elävä kirppukin tietää että on ihmisiä joita ei ikinä saada työllistymään. Sinäkin tiedät tämän. Ja silti väkersit julkaisusi.
Eläkkeelle ensi vuonna. Vain yksi haku kuussa. Aivan turhaa, koska hakiessa mainitsen ikäni ja lähestyvän eläkkeen.
Virkailija ei tosin soittele saman tien kun suunnitelma on täytetty, vaan usein menee parikin kuukautta, jolloin ei tarvitse tehdä hakua.
Sama minulla, olen ensi kesänä eläkeikänen. Virkailija laittoi minulle 2 työnhakua kuussa, koska laki vaatii tämän. Ei soittele turhaan perään, kun olen laittanut rastit ruutuun, että työpaikkoja haettu. Oottelen seuraavaa työllistymissuunnitelman tekoa ; )
Mulla oli alussa 4 hakua/kk. Sitten virkailija pudotti sen 2:een. Myöhemmin totesin, että maakunnassamme on pajatso ihan tyhjä paikoista, joihin voisin ammattini puolesta työllistyä, joten pudotti yhteen.
Ei muuta ku kamat laukkuun ja lähtee viroo tai ruotsiin, tää kela paska romahtaa vielä
Ja Virossa tai Ruotsissa voisit elää "herroiksi", ilman työtä ja ilman Suomen Kelan rahoja?