Jokaisena päivänä voi vastustaa rasismia ja puolustaa rasistien uhreja.
Hallitus ei sitä kuitenkaan tee.
Hallitus ei sitä kuitenkaan tee.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tyhmyyttä vastaan on vaikea taistella. Rasisti edustaa sitä.
Suomessa pauhataan tuosta r-sanasta enemmän kuin mistään muusta ja varsin turhaan. Täällä ilmiötä saa suurennuslasilla hakea, aihe vaan on liian monille tärkeä kanava päästellä höyryjänsä ulos.
Jos ei suurempia ongelmia kotimaassa näe, onhan edes tuo paha r.
Viime vaaleissa saatiin täsmällinen luku rasisteista: 600000.
niin momni äänesti PS:ää.
Ensi keväänä saadaan päivtetty luku ja onhan tietenkin
kotisohvalle makamaan jääviä rasisteja lisäksi.
Varmaan siksi, kun Suomi on todettukin EU:n rasistisimmaksi maaksi.
No nythän oudon vitsin murjasit: "Ja onhan "tietenkin" kotisohvalle "makaamaan" jääviä rasisteja lisäksi". Voi pyhä taivas, mistä tollainen tavallisia ihmisiä halveksiva ajatusmaailma edes on peräisin?
Rannikk8 tietojen aloitus.kapsikaa sinne emä maahanne
Hauska tapaus persusta oli, kun viime vaaleissa
piti äänestää kansanedustajaehdokasta ja aluevaaliehdokasta.
Se meni yli monen ymmärryksen.
Ei ollut kykyä kirjoittaa oikea numeroa oikeaan lappuun
Niin kävi Porin suunnallakin.
Porin suunnalla oli yksi persu ehdokkaana.
Hän äänesti tietenkin itseään, mutta oli ihmeissään,
kun ääntenlaskun jälkeen ei ollutkaan saanut yhtään ääntä
ja oli tomerana tekemässä rikosilmoitusts vaalivilpistä.
Persut ei ole "ruudinkeksijöitä".
Orpolla on nyt kiirastulessa. Poliittisen broilerin koko "ura" on vaakalaudalla korruptioepäilyjen takia.
Hallitus itse on huono esimerkki. Kaksinaamainen esimerkki.
Jokainen ihminen on melko samanlainen kuin joku toinenkin.
Kaikilla on samat perusominaisuudet, halu olla tyytyväinen
ja onnellinen ja samat surut ja murheet.
Meillä suomalaisilla on tosin siihen paremmat edellytykset,
kun emme ole joutuneet pakolaisiksi emmekä kidutetuiksi.
Rasistit on vain pieni vähemmistö, se tyhmin.
Kyllä se siitä laantuu, niin se laantui Saksassakin Hitlerin
kuoltua.
Uusnatsismi on ohimenevää hulluutta.
Suomen Punainen Risti on määritellyt rasismin Suomessa. Sen mukaan "rasismi on ihmisryhmän tai sen jäsenen ihmisarvon alentamista. Rasismiin usein kuuluu se, että omaa ryhmää pidetään parempana kuin toisten ryhmiä." Suora lainaus SPR:n nettisivuilta.
Siis tyhmimmät alkavat pitää itseään muita parempina.
Kansaa tyhmemmät ovat nyt päättämässä koko kansan asioista.
Rasismi on syrjintää, kun syrjitään rasistisesti. Kaikki syrjintä ei kuitenkaan rasismia ole. Joskus syrjintä on syrjintää olematta rasismia. Syrjitä ei sekään ole oikein, mutta se ei silti aina rasismia ole.
Ollaan luettu tuo 1000 kertaa. Oliko muuta ?
Syrjintäkin on rasismia, vain toisella nimellä.
Sen takia kai siitä täällä niin paljosti vouhotetaan. Että saadaan Suomesta mahdollisimman "rasistinen" valtio.
Rasisti on tehneet Suomesta EU:n rasistisimman valtion.
Se oli alunperin Hiolohölön tavoite ja Purrakin innostui siihen.
Aika kornia, että itse ei pistä tikkuakaan ristiin asian eteen.
PS saa olla niin törkeä kuin sitä huvittaa eikä Orpo pysty
edes sanomaan, että hän tuomitsee rasismin, vaikka persujen
teemut ja maukat olisi kuinka rasistisia hyvänsä.
Rasismi ja rasismi, hoitaisi hallitus maan asioita ja taloutta kansaa tasapuolisesti kohdellen kuntoon.
Paperilla on varmaan nollatoleranssi, käytännössä jokseenkin jokainen on enemmän tai vähemmän rasisti riippumatta mistään. Suuri osa ihmisistä ei ole missään tekemisissä heidän kanssa jotka rasismia kokevat. Sivusta vain riekkuvat.
Rasistit on hallituksen suojeluksessa.