Sopiva ylinopeus parantaa liikenneturvallisuutta

Kuljettaja on valppaampi, kun pitää seurata nopeuskameroita ja hidastaa myös milloin vastaantulevaa liikennettä mahdollisen tutka-auton takia. Ohitukset puolestaan lisäävät adrenaliinin määrää ja sitä kautta virkeystilaa.

Vaarallisin liikkuja on vakionopeutta säätimen avustamana liruuttava rattiin nukahtanut ajamiseen pitkästynyt kuljettaja.
129317
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Sellainen henkilö ei ole sopiva kuskiksi, joka ei lain mukaisesti kykene ajamaan ja olemaan skarppina.

7Äänestä
  • Lainsäädäntö on Suomessa mennyt jo aikoja sitten täysin metsään heikkolaatuisten kansanedustajien takia, ja jotkut lait ovat jopa perustuslain vastaisia.

    Autoilupuolella hyvä esimerkki on nastarenkaiden käyttöön liittyvä voimassa oleva laki. Kelin vaatiessa saa vaikka juhannuksena käyttää nastarenkaita. No kuka sen päättää? Poliiisiopiston käynyt keskinkertaisuus, jolla ei älli riittänyt pidemmälle?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Lainsäädäntö on Suomessa mennyt jo aikoja sitten täysin metsään heikkolaatuisten kansanedustajien takia, ja jotkut lait ovat jopa perustuslain vastaisia.

    Kansalaisille on määrätty velvollisuus toimia vallitsevien olosuhteiden perusteella, eli kelin vaatiessa. Kansalainen tulee päätöksen ihan itse tehdä vallitsevan tiedon pohjalta. Onko liikaa tyhmiä kansalaisia, jotka eivät osaa eivätkä ymmärrä?

    2Äänestä

  • 🫡bääbää

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Lainsäädäntö on Suomessa mennyt jo aikoja sitten täysin metsään heikkolaatuisten kansanedustajien takia, ja jotkut lait ovat jopa perustuslain vastaisia.

    Autoilupuolella hyvä esimerkki on nastarenkaiden käyttöön liittyvä voimassa oleva laki. Kelin vaatiessa saa vaikka juhannuksena käyttää nastarenkaita. No kuka sen päättää? Poliiisiopiston käynyt keskinkertaisuus, jolla ei älli riittänyt pidemmälle?

    00017 on kyllä aika voimakkaasti sanottu, että voimassaolevat
    lait voivat olla perustuslain vastaisia!
    Tiedän asian, koska lakiopintoja on sen verran plakkarissa.

    Äänestä

Ylinopeutta ajava kärsii harvoin myöskään perässä roikkujista, jotka lisäävät peräänajokolarin riskiä.

Äänestä
  • Ylinopeutta ajava kärsii niistä jotka ajavat laillisesti oikeaa nopeutta. Ylinopeutta ajava kärsii myös suuresta peräänajoriskistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ylinopeutta ajava kärsii niistä jotka ajavat laillisesti oikeaa nopeutta. Ylinopeutta ajava kärsii myös suuresta peräänajoriskistä.

    "Ylinopeutta ajava kärsii myös suuresta peräänajoriskistä."
    Ei kai nyt sentään? Vai onko niissä vielä suurempaa ylinopeutta ajavissa sellaisia, jotka jostain syystä ajajaisi sen vähemmän ylinopeutta ajavan perään.

    Äänestä

Juuri tämä. Itse todennut että +15-20 yli rajoituksien on juuri sopiva keskinopeusmatkavauhti.
Ohitettavia tulee juuri sopivasti, siitä nopeudesta ei kuitenkaan kiinnostuta ja onhan se kaikki voitettu aika pois tuolta haisevien ja kolisevien kotteroiden seasta pois.
12-15 tkm/kk kun liikkuu niin alkaa olla jo vaikutusta.
Ja joo siitä maksetaan.

Äänestä
  • Noin 3-4 km/h yli rajoitusnopeuden on täysin sopiva, jos kokee pako-oireita ajaa ylinopeutta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Noin 3-4 km/h yli rajoitusnopeuden on täysin sopiva, jos kokee pako-oireita ajaa ylinopeutta.

    Ei riitä 80 alueella, koska silloin taustapeilistä näkyy vain:

    AIИAƆƧ

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei riitä 80 alueella, koska silloin taustapeilistä näkyy vain:

    AIИAƆƧ

    Riittää ihan kaikissa tilanteissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Riittää ihan kaikissa tilanteissa.

    Sen huomaa kyl että monille riittää.
    Voi jos he vielä jonoutessaan muistaisivat jättää sen 50-100m turvaväliä.
    Mutta ei, kiinni toisissaan ja sitten tulee pakkoliikkeitä valot ja torvet kanssa kun nopeammat ohittavat ja palaavat heidän eteensä 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Riittää ihan kaikissa tilanteissa.

    20-30 kmh ylinopeus riittää maantiellä. Kaupungissa ajellaan jonon jatkona.

    Äänestä

  • Mene nysväri sitten pois edestä kun lähestyn takaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    20-30 kmh ylinopeus riittää maantiellä. Kaupungissa ajellaan jonon jatkona.

    Noin 3-4 km/h ylinopeus riittää maantiellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Noin 3-4 km/h ylinopeus riittää maantiellä.

    Sulle se on ok

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sulle se on ok

    Se on kaikille OK. Nopeuserot ovat vaaraksi. Miksi ylinopeusyrjöt haluavat suurentaa nopeuseroja entisestään?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mene nysväri sitten pois edestä kun lähestyn takaa.

    En mene, alan hiljentämään nopeutta kun ilmestyt perseeseen hengittämään. Loppuu sinunkin kiireet

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    En mene, alan hiljentämään nopeutta kun ilmestyt perseeseen hengittämään. Loppuu sinunkin kiireet

    Toi sano perseeseen. Hihihi!

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    En mene, alan hiljentämään nopeutta kun ilmestyt perseeseen hengittämään. Loppuu sinunkin kiireet

    Tuo on hyvä, eipä tarvii niin paljon ajaa ylinopeutta kun ohitan!
    Sitähän ei saa tehdä mutta sillehän en voi mitään että ohitettava hiljentää 😂😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Riittää ihan kaikissa tilanteissa.

    80 alueella riittää 80km/h vauhti vaikka peilissä näkyisi mitä tahansa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    80 alueella riittää 80km/h vauhti vaikka peilissä näkyisi mitä tahansa.

    Ei se silloin riitä, jos ei pysty pitämään riittävää turvaväliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei se silloin riitä, jos ei pysty pitämään riittävää turvaväliä.

    Sehän riippuu ihan siitä, millä nopeudella edessä ajava ajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Sehän riippuu ihan siitä, millä nopeudella edessä ajava ajaa.

    Ja takana tulevan tehtävä on huolehtia turvavälin riittävyydestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ei se silloin riitä, jos ei pysty pitämään riittävää turvaväliä.

    Se riittää ja vaikka 70km/h riittää, yli 80 ei vaan saa mennä.
    Takana kulkijan ongelma ei kuulu sääntöjen mukaan ajavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Se riittää ja vaikka 70km/h riittää, yli 80 ei vaan saa mennä.
    Takana kulkijan ongelma ei kuulu sääntöjen mukaan ajavaa.

    Nopeutta tulee olla riittävästi, että pystyy pitämään turvavälin. 80 km/h alueella vähintään 90 km/h. Tuon on kokemus osoittanut. Näitä ei opi kirjoja lukemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Se on kaikille OK. Nopeuserot ovat vaaraksi. Miksi ylinopeusyrjöt haluavat suurentaa nopeuseroja entisestään?

    Hmmjoo, yleensä liikennevirta kulkee noin rajoitus+10 mittarinopeutta. Siitä poikkeaminen suuntaan tai toiseen aiheuttaa jonoutumista ja turhaa ohittelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Hmmjoo, yleensä liikennevirta kulkee noin rajoitus+10 mittarinopeutta. Siitä poikkeaminen suuntaan tai toiseen aiheuttaa jonoutumista ja turhaa ohittelua.

    Oma liikennevirtani kulkee sitä, mitä satun ajamaan. Yleensä se on kuitenkin isommilla teillä aika lähellä nopeusrajoitusta, tai välillä jopa pari km/h yli. Pyrin siihen että en estä laillista nopeutta ajavien etenemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Hmmjoo, yleensä liikennevirta kulkee noin rajoitus+10 mittarinopeutta. Siitä poikkeaminen suuntaan tai toiseen aiheuttaa jonoutumista ja turhaa ohittelua.

    Ei ole mikään velvollisuus edesauttaa ylinopeutta ajavien ajamista. Nopeusrajoitus on maksimi, eikä ole velvollisuutta sitä ylittää normaalioloissa. Oman auton mittarivirhe on kuitenkin syytä tiedostaa, ettei tahattomasti aja tarpeettoman hitaasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Oma liikennevirtani kulkee sitä, mitä satun ajamaan. Yleensä se on kuitenkin isommilla teillä aika lähellä nopeusrajoitusta, tai välillä jopa pari km/h yli. Pyrin siihen että en estä laillista nopeutta ajavien etenemistä.

    Minulla kun ei ole omaa liikennevirtaa niin liityn vaan muun virran sekaan.

    Äänestä

Voihan sitä ajaa sallittua nopeutta ilman vakkaria.

Äänestä
  • Kyllä, on täysin mahdollista.

    Äänestä

  • Voi, tälleen päivällä täällä liikkuessa on paras olla kaasupoljin tosiaan omassa hallinnassa.
    Se välitön voima ja liike on niin huumaavaa.
    Eipä sitä millään cruisella tunne

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Voi, tälleen päivällä täällä liikkuessa on paras olla kaasupoljin tosiaan omassa hallinnassa.
    Se välitön voima ja liike on niin huumaavaa.
    Eipä sitä millään cruisella tunne

    Jo pelkästään automaattivaihteet vievät tuntuman kuinka auto käyttäytyy tien päällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Jo pelkästään automaattivaihteet vievät tuntuman kuinka auto käyttäytyy tien päällä.

    En ole havainnut tuollaista.

    Äänestä

Lyhyt vastaus: väite “sopiva ylinopeus parantaa liikenneturvallisuutta” on täysin virheellinen. Kaikki tutkimus- ja viranomaisdata osoittaa päinvastaista: jokainen ylinopeuden kilometri lisää onnettomuusriskiä ja pidentää jarrutusmatkaa merkittävästi.

4Äänestä
  • Kyllä itse ajan ennemmin vähän yli ja muiden mukana vs alan sooloilemaan.
    On ihan turhaa nostattaa ohituspainetta muille ja aiheuttaa sitä mukaa vaaratilanteita siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kyllä itse ajan ennemmin vähän yli ja muiden mukana vs alan sooloilemaan.
    On ihan turhaa nostattaa ohituspainetta muille ja aiheuttaa sitä mukaa vaaratilanteita siitä.

    Ketään ei voi normaalioloissa velvoittaa ajamaan yli nopeusrajoituksen. Siksi ajan sitä ja mittarivirhe tiedossa ja se huomioituna. Se on maksimi ja riittää pääsemään paikasta A paikkaan B ja joskus paikkaan C sekä D.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ketään ei voi normaalioloissa velvoittaa ajamaan yli nopeusrajoituksen. Siksi ajan sitä ja mittarivirhe tiedossa ja se huomioituna. Se on maksimi ja riittää pääsemään paikasta A paikkaan B ja joskus paikkaan C sekä D.

    Ei voi. Siksi teen sen valinnan itse.
    Liikenteessä on muutakin tekemistä kun kytätä ettei mene milliäkään yli rajoituksen.
    Itse ainakin nautin ajella sopivalla vauhdilla muiden mukana vs kokoajan joku olisi takakulmalla tai vierellä ohittamassa.

    Äänestä

  • Minä olen aina tehnyt päinvastoin mitä "viranomaiset" inttävät. Silloin tulee tehtyä oikein, eikä mää'ittyä sitä mitä konttoreissa istuvat joutilaat yrittävät määräillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Minä olen aina tehnyt päinvastoin mitä "viranomaiset" inttävät. Silloin tulee tehtyä oikein, eikä mää'ittyä sitä mitä konttoreissa istuvat joutilaat yrittävät määräillä.

    Mielenvikaista settiä tuollainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ei voi. Siksi teen sen valinnan itse.
    Liikenteessä on muutakin tekemistä kun kytätä ettei mene milliäkään yli rajoituksen.
    Itse ainakin nautin ajella sopivalla vauhdilla muiden mukana vs kokoajan joku olisi takakulmalla tai vierellä ohittamassa.

    Et ole sopiva autonkuljettajaksi, jos et laillisesti kykene ajamaan.

    Äänestä

Ylinopeutta ajavat joutaisivat loppuelämäksi vankilaan.Siellä voi sitten miettiä että kannattiko

Äänestä

Se on jokaisen oma asia millä nopeudella ajaa.

Äänestä
  • Ei todellakaan ole.

    Äänestä

  • Jep, jos joutuu kyttäämään muiden ajonopeuksia, niin ei ole sopiva kuljettamaan ajoneuvoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Jep, jos joutuu kyttäämään muiden ajonopeuksia, niin ei ole sopiva kuljettamaan ajoneuvoja.

    Kuljettaja, joka ei seuraa muuta liikennettä, on vaarallinen, ei päinvastoin.

    3Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuljettaja, joka ei seuraa muuta liikennettä, on vaarallinen, ei päinvastoin.

    Juuri näin. On jopa lain mukainen velvollisuus "kytätä" muita, eli katsoa muiden tekoja, sekä liikkeitä ja ennakoida näiden omien havaointojen pohjalta.

    "Tienkäyttäjän on ennakoitava toisten tienkäyttäjien toimintaa vaaran ja vahingon välttämiseksi ja sovitettava oma toimintansa sen mukaisesti sujuvan ja turvallisen liikenteen edistämiseksi."

    3Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kuljettaja, joka ei seuraa muuta liikennettä, on vaarallinen, ei päinvastoin.

    Onko muuta väitettykään? Kuljettaja joka kyttää muiden ajonopeuksia ei seuraa liikennettä, vaan yrittää ajamisen sijaan määritellä nopeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Onko muuta väitettykään? Kuljettaja joka kyttää muiden ajonopeuksia ei seuraa liikennettä, vaan yrittää ajamisen sijaan määritellä nopeuksia.

    Väärin uskot ja kuvittelet.

    Äänestä

Lyhyt vastaus: väite “sopiva ylinopeus parantaa liikenneturvallisuutta” on täysin virheellinen.
Se ei perustu mihinkään tutkimukseen, viranomaisdataan tai liikenneturvallisuuden fysiikkaan.
Kyse on somessa toistuvasta myytistä, joka kuulostaa intuitiiviselta joillekin, mutta ei kestä tarkastelua.

1Äänestä
  • Lyhyt vastaus: väite “sopiva ylinopeus parantaa liikenneturvallisuutta” on täysin virheellinen.

    Tuo pitää paikkansa. Kaikki tutkimus- ja viranomaisdata osoittaa nimenaomaan päinvastaista. Jokainen ylinopeuden kilometri lisää onnettomuusriskiä ja pidentää jarrutusmatkaa merkittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Lyhyt vastaus: väite “sopiva ylinopeus parantaa liikenneturvallisuutta” on täysin virheellinen.

    Tuo pitää paikkansa. Kaikki tutkimus- ja viranomaisdata osoittaa nimenaomaan päinvastaista. Jokainen ylinopeuden kilometri lisää onnettomuusriskiä ja pidentää jarrutusmatkaa merkittävästi.

    Sitä saadaan mitä halutaan tutkia.

    Kylmä fakta on, että kehä1:llä ajetaan jatkuvasti kolareita rajoitusta huomattavasti pienemmillä nopeuksilla.
    Ei ylinopeuksilla.

    Tilastoa asiasta ei tietenkään tehdä, kun ei sovi tarinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sitä saadaan mitä halutaan tutkia.

    Kylmä fakta on, että kehä1:llä ajetaan jatkuvasti kolareita rajoitusta huomattavasti pienemmillä nopeuksilla.
    Ei ylinopeuksilla.

    Tilastoa asiasta ei tietenkään tehdä, kun ei sovi tarinaan.

    Tietenkin saadaan sen tutkimuksen tulos, jota tutkiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Tietenkin saadaan sen tutkimuksen tulos, jota tutkiaan.

    Tutkimuksilla saadaan se tulos mitä etukäteen halutaan saada.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Tutkimuksilla saadaan se tulos mitä etukäteen halutaan saada.

    Salaliittouskovaisten horinoita tuollaiset väitteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Salaliittouskovaisten horinoita tuollaiset väitteet.

    Ei liity salaliittoteorioihin kun vastaamassasi kommentissa ei sellaista ole havaittavissa. Kommentissa esitetty on useaan kertaan, useassa tilatessa todettu oikeassa olevaksi.

    Äänestä

Jotkut väittävät kivenkovaa, että “täytyy ajaa lujaa”, koska he tulkitsevat liikennettä tunteen kautta, eivät faktojen.
Se on psykologinen ilmiö, ei liikenneturvallisuutta parantava asia.

Äänestä
  • Juu, jos pään sisällä polkee lähes tyhjää, niin ei ole paljon tehtävissä. Fiksut ymmärtävät miksi sääntöjä ja rajoituksia tulee noudattaa.

    Äänestä

Nää asiasta mesovat mistään tietämättömät ei ole sopivia liikenteeseen. Nouskaa julkisiin ja kitiskää siellä.

Äänestä

Sopiva matkanopeus on 242 km/ h.
- Ayrton Senna -

Äänestä
  • ehkä oli

    Äänestä

  • Juu ja katso mitä Sennallekin tapahtui. Jos olisi ajanut 30 km/h, niin tuskin olisi tapahtunut paljon mitään.

    1Äänestä

Ajokoe voisi olla sellainen että mennään johonkin Alastaron moottoriradalle ja pitää siellä päihittää joku pohja-aika eikä saa spinnata tai ajaa ulos.

Näkisi heti kuka on rattimies jolle voisi antaa kortin.

Äänestä
  • ei voisi

    1Äänestä

Onneksi ei auton osamaksut liikenteessä pakota kiirehtimään palaverista toiseen

Äänestä
  • Tämän kun sais suomeksi miten liittyvät toisiinsa

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Tämän kun sais suomeksi miten liittyvät toisiinsa

    Yli varojensa eläminen aiheuttaa lieveilmiöitä.

    Kiirehän on vain korvien välissä, mutta sitä ei eräät ole sisäistäneet.

    Äänestä

Ylinopeutta ajavat vaarantavat muutkin tielläliikkujat

Äänestä
  • Valitettavan usein.

    Äänestä

Nopeusrajoitukset on tarkoitettu keskimääräistä huonommille kuskeille, joilla ei itse asiassa pitäisi olla ajo-oikeutta lainkaan, koska eivät osaa sovittaa ajonopeutta itse kulloiseenkin tilanteeseen sopivaksi.

Äänestä
  • Nopeusrajoitukset velvoittavat ihan kaikkia ja ovat maksimi sallittu nopeus.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Nopeusrajoitukset velvoittavat ihan kaikkia ja ovat maksimi sallittu nopeus.

    Kuten sanottu jo aiemmin, niin jos ei osaa sovittaa ajonopeutta itse, niin on parempi käyttää joukkoliikennettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Kuten sanottu jo aiemmin, niin jos ei osaa sovittaa ajonopeutta itse, niin on parempi käyttää joukkoliikennettä.

    Sopiva ja laillinen tilannenopeus on jotakin lähes pysähdyksissä olemisen ja nopeusrajoituksen väliltä.

    Äänestä

  • ^ riippuu tilanteesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Sopiva ja laillinen tilannenopeus on jotakin lähes pysähdyksissä olemisen ja nopeusrajoituksen väliltä.

    Ajamaan oppii vain ajamalla, ei mitään opuksia lukemalla. Nopeusrajoitukset ovat sellaisille, jotka eivät itse ymmärrä nopeuksista ja ajoneuvojen hallinnasta mitään. Sellaisilla ei pitäisi olla edes ajo-oikeutta.

    Siirtykää joukkoliikenteeseen. Tulee samalla tilaa tieverkolle ja liikenneturvallisuus parantuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Sopiva ja laillinen tilannenopeus on mielipiteestäsi huolimatta jotakin lähes pysähdyksissä olemisen ja nopeusrajoituksen väliltä oleva nopeus.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Sopiva ja laillinen tilannenopeus on mielipiteestäsi huolimatta jotakin lähes pysähdyksissä olemisen ja nopeusrajoituksen väliltä oleva nopeus.

    Ei ajaminen ole mikään mielipidekysymys, vaikka sinä yrität jotain ihmeellistä teoriaa siitä virittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Ajamaan oppii vain ajamalla, ei mitään opuksia lukemalla. Nopeusrajoitukset ovat sellaisille, jotka eivät itse ymmärrä nopeuksista ja ajoneuvojen hallinnasta mitään. Sellaisilla ei pitäisi olla edes ajo-oikeutta.

    Siirtykää joukkoliikenteeseen. Tulee samalla tilaa tieverkolle ja liikenneturvallisuus parantuu.

    Niitä sellaisia, jotka eivät ymmärrä nopeuksista ja ajoneuvon hallinnasta mitään, näkee silloin tällöin liikenteessä. Niillä vaikuttaa olevan kova kiire jonnekin. Sitten aina välillä jotain sellaista kaavitaan Kallio leikkauksesta tai männyn kyljestä. Valitettavasti vievät myös viattomia sivullisia mennessään.

    Kyllä, niiden pitäisi siirtyä joukkoliikenteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Varmaan niitäkin on. Mutta jos ihminen joutuu tarkastamaan "oikean" nopeuden erikseen jostain liikennemerkistä, niin ei sellainen ymmärrä lainkaan ajamisen dynamiikkaa.

    Kyllä kuljettajan pitää osata valita sopiva nopeus itse, ilman muiden neuvoja. Tai sitten jättää ne ajoneuvon kuljettamiset suosiolla osaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Maksiminopeus liikennemerkistä tarkistetaan.

    Äänestä

Ajokortti — ajokortin saa vain, jos kuljettaja osaa sovittaa nopeuden tilanteen mukaan. Se on osa koetta.
Tilannenopeus — laki edellyttää, että kuljettaja sovittaa nopeuden olosuhteisiin rajoituksen sisällä.
Eli rajoitus on katto, ei “ohje huonoille kuskeille”.
Liikenteen sujuvuus — rajoitukset luodaan, jotta liikennevirta olisi tasainen. Jos jokainen ajaisi “oman fiiliksen mukaan”, syntyisi jatkuvaa nopeusvaihtelua ja vaaratilanteita.
Mikä tämän kommentin taustalla oikeasti on?
Suomi24‑tyylisissä keskusteluissa näkyy usein:
turhautuminen liian alhaisiin rajoituksiin
kokemus, että itse ajaa “paremmin kuin muut”
halu korostaa omaa ajotaitoa
ärsyyntyminen hitaammista kuljettajista
Tämä johtaa yliyksinkertaistettuihin väitteisiin, kuten että rajoitukset ovat “vain huonoille kuskeille”.
Todellisuudessa rajoitukset ovat liikenneturvallisuuden kompromissi, eivät arvio kuljettajan taidoista.

Äänestä

Zombie nysvärit ei kuuluu liikenteeseen.🤬

Äänestä
  • Jos jonkun pitää kutsua muita ‘zombie nysväreiksi’, se kertoo vain siitä, ettei ole mitään oikeaa asiaa sanottavana. Lopeta turha räksytys ja keskity liikenteeseen.”

    Äänestä

Nopeusrajoituksia noudattava on tosiaan se vaarallisin liikenteessä liikkuja, koska kaikkien on pakko päästä ohi hinnalla millä hyvänsä.
Hyvin harva ymmärtää, että mitä tarkoittaa Suurin Sallittu Nopeus.
Siksi ajoneuvoja onkin kehitettävä niin, että niillä ei yksinkertaisesti voi ajaa ylinopeutta. Se vaatii vain poliittisen päätöksen, koska on teknisesti helppo asia toteuttaa. Voitaisiin aloittaa siitä, että yleiseen liikenteeseen ei sallita ajoneuvoja joiden huippunopeus ylittää 120 km/h.

Äänestä
  • Suurin sallittu nopeus on valon nopeus. Se on ainoa fyysinen rajoite.

    Suurimman mahdollisen nopeuden määrittää taas ajoneuvon tekniset ominaisuudet.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Suurin sallittu nopeus on valon nopeus. Se on ainoa fyysinen rajoite.

    Suurimman mahdollisen nopeuden määrittää taas ajoneuvon tekniset ominaisuudet.

    Sinulla meni asiat väärin. Suurin mahdollinen nopeus on valon nopeus.

    Ajoneuvokohtaisen suurimman mahdollisen nopeuden määrittää ajoneuvon tekniset ominaisuudet.

    Suurimman sallitun nopeuden liikenteessä taas määrää liikennemerkki, tai liikennemerkin puuttuessa "yleisrajoitus" nopeuden määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Olet valitettavasti väärässä. Vain fysiikan lait ovat lainalainsuuksia. Kaikki ihmisen tekemä säännöstö on lähinnä savolaistyylisiä saivarteluja tulkintoineen.

    Saa "lakeja" noudattaa, jos niistä tykkää. Mutta mikään pakko ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Olet valitettavasti väärässä. Vain fysiikan lait ovat lainalainsuuksia. Kaikki ihmisen tekemä säännöstö on lähinnä savolaistyylisiä saivarteluja tulkintoineen.

    Saa "lakeja" noudattaa, jos niistä tykkää. Mutta mikään pakko ei ole.

    Olet itse valitettavasti väärässä. Yhteiskunnan lait määräävät. Kaikkien, jotka asuvat tai oleskelevat Suomessa, täytyy noudattaa Suomen lakeja. Velvollisuus noudattaa lakeja (lainkuuliaisuus) on yksi keskeisimmistä kansalaisvelvollisuuksista.

    Äänestä

Nämä "tutkaratsiat" ovat täysin suunniteltuja rahankeruu toimia joita sitten perustellaan turvallisuudella , näin on ollut vuosikymmeniä tässä maassa aina huonoina aikoina , naurattaa lähinnä nuo selittelevät viranomaiset kuinka tyhminä kansaa pitävät , no , osa onkin kyllä .

Äänestä
  • Minua naurattaa lähinnä ne pellet, jotka vapaaehtoisesti maksavat ylimääräistä ihan vaan omien päätöstensä seurauksena, ja sitten ruikuttavat kaikenlaisia salaliittoteorioita.

    Äänestä

  • On hyvin helppoa olla joutumatta "rahankeruun" uhriksi. Taitaa lähinnä olla salaliittouskovaisten horinoita tuollaiset väitteet "rahankeruusta".

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    On hyvin helppoa olla joutumatta "rahankeruun" uhriksi. Taitaa lähinnä olla salaliittouskovaisten horinoita tuollaiset väitteet "rahankeruusta".

    Kyllä tuo "rahankeruu" on kaikkea muuta kuin jotain salaliittoteoriaa, kuten varmasti kaikki järki ihmiset ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Kyllä tuo "rahankeruu" on kaikkea muuta kuin jotain salaliittoteoriaa, kuten varmasti kaikki järki ihmiset ymmärtää.

    Homo.

    Äänestä

Ylinopeus on kaikkein järjettömin sakko mitä voi olla, itse aiheutettu ja yleensä kallis eikä puolusteltavissa mitenkään.

Äänestä
  • Totta, järjettömiähän nuo ylinopeus sakot usein on, eikä puolusteltavissa mitenkään ja silti niitä vain päivittäin autokuskeille määrätään.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Totta, järjettömiähän nuo ylinopeus sakot usein on, eikä puolusteltavissa mitenkään ja silti niitä vain päivittäin autokuskeille määrätään.

    Määrätäänkö niitä ihan sattumanvaraisesti, vai jonkun tietyn syyn takia?

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Määrätäänkö niitä ihan sattumanvaraisesti, vai jonkun tietyn syyn takia?

    Kysy bussikuskilta kenen kyytiin satut pääsemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Määrätäänkö niitä ihan sattumanvaraisesti, vai jonkun tietyn syyn takia?

    Tokihan niissä joku järjetön syy täytyy olla, jolla ne naamioidaan lailliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Tokihan niissä joku järjetön syy täytyy olla, jolla ne naamioidaan lailliseksi.

    Uskon, että juuri sinä uskot noin.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Uskon, että juuri sinä uskot noin.

    Eikä kyse ole uskon asiasta , kuin korkeintaan sinun kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Eikä kyse ole uskon asiasta , kuin korkeintaan sinun kohdalla.

    Pippeli.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Pippeli.

    Mitä poikkeava tuolla elimen nimen esittelyllä katsot olevan tekemistä nyt kyseessä olevan asian kanssa?

    Äänestä

Valppaus ja virkeys on ihan hyvä ja tarpeellinen asia ajaessa. Vastaantulijoiden takia on yleensä turha hidastella, paitsi jossain kapealla sivutiellä.

Äänestä

Mielestäni 90km/h kattonopeudeksi olisi hyvä. Miljoona km takana.

Äänestä
  • Kaikkiin autoihin rajoitin vaikka 110km/h niin loppuis tääkin iänikuinen ininä.

    Äänestä

  • ei noilla kilsoilla kannata vielä kommentoida

    Äänestä

  • Ja kunhan valehtelet seuraavan miljoona kilometriä olevan takanasi, niin siihen mennessä ehkä huomaat ehdotuksesi järjettömyyden.

    Äänestä

  • Onko ruuhkakin vain takana?

    Äänestä

  • Perusnopeudeksi kyllä, 80:n tilalle. Kaikki muutkin rajoitukset kannattaa samalla nostaa 10:llä, kuten on tehty esimerkiksi Ruotsissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Perusnopeudeksi kyllä, 80:n tilalle. Kaikki muutkin rajoitukset kannattaa samalla nostaa 10:llä, kuten on tehty esimerkiksi Ruotsissa.

    Ruotsissa yleiset nopeusrajoitukset ovat monilla tieosuuksilla kylläkin hieman alhaisemmat kuin Suomessa. Ruotsissa on monilla teillä 70 km/h rajoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Ruotsissa yleiset nopeusrajoitukset ovat monilla tieosuuksilla kylläkin hieman alhaisemmat kuin Suomessa. Ruotsissa on monilla teillä 70 km/h rajoitus.

    Minä olen ajanut Ruotsissa yleensä 90/110/130 nopeuksien teitä. Virossakin alkaa olla nykyään vastaavat nopeudet. Tuo 90 on aika yleinen perusnopeus kait raskaan liikenteen vuoksi, koska nopeusrajoitin on niissä asetettu 89 km/h vauhdille.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Minä olen ajanut Ruotsissa yleensä 90/110/130 nopeuksien teitä. Virossakin alkaa olla nykyään vastaavat nopeudet. Tuo 90 on aika yleinen perusnopeus kait raskaan liikenteen vuoksi, koska nopeusrajoitin on niissä asetettu 89 km/h vauhdille.

    Tiedä sitten missä unessa olet ajanut, sillä Ruotsissa taajaman yleisrajoitus on sama kuin suomessa, eli 50 km/h, mutta taajaman ulkopuolella se on 10 km/h hitaampi kuin suomessa, eli 70 km/h. Ruotsissakin on suurin nopeusrajoitus 120 km/h.

    https://sv.wikipedia.org/wiki/Hastighetsbegränsning_i_Sverige

    Hastighetsgränser i Sverige – komplett guide 2026
    https://korkortportalen.se/hastighetsgranser

    Äänestä

  • Sverige

    Bashastighet tätort: 50 km/h
    Bashastighet landsväg: 70 km/h
    Motorväg: 110 km/h (vissa nya vägar 120 km/h)

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Sverige

    Bashastighet tätort: 50 km/h
    Bashastighet landsväg: 70 km/h
    Motorväg: 110 km/h (vissa nya vägar 120 km/h)

    Tätbebyggt område: Vanligtvis 30-50 km/h
    Landsväg: 70-90 km/h
    Motorväg: 110-120 km/h

    Äänestä

De va kukku de, että ylinopeus muka parantaisi liikenneturvallisuutta.

Äänestä

Autoissa voisi olla nopeuden rajoitus ajokortin mukaan. Ajokoritissa voisi olla koodattuna rajoituksen teholle, sallitulle vuorokauden ajalla, nopeudelle jne..

Oikeuksia poistettaisiin sitä mukaan kun sakkoja kertyy. Tämä olisi hyvä systeemi. Auto ei käynnistyisi jos oikeutta ei ole ja nos korttia ei ole synkronoitu kuukauden sisään traficomin tietojärjestelmän kanssa.
Jos henkilöllä on rajoituksia ja jos hän ajaa autoa missä ei ole tekniikalle tukea, tulisi heti 6kk ajokieltoa.

Tällä saisi kohelot helposti kuriin.

Äänestä
  • Pitääpä ehdottaa poliitikoille.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Pitääpä ehdottaa poliitikoille.

    Kansalaisaloite on siihen tarkoitukseen oleva keino. Mikäli on tarpeeksi monta muuta samaa meiltä kanssasi, niin poliitikot joutuvat ottamaan kantaa aloitteeseen.

    Kannattaa kuitenkin muistaa, että kansalaisaloite liittyy lakeihin. Kansalaisaloite ei ole mikään adressi tai mielipiteen ilmaisukanava.

    Äänestä

  • Hienossa kuvitelmassasi on niin monta -jos- kohtaa ettei tuo tule, eikä edes voi tulla koskaan toteutuman.

    Äänestä

  • Mikä ihmeen järki on jonkun ajella eri nopeutta kuin muu liikennevirta?

    Meillä on jo muutenkin ihan liikaa toyota-ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Mikä ihmeen järki on jonkun ajella eri nopeutta kuin muu liikennevirta?

    Meillä on jo muutenkin ihan liikaa toyota-ihmisiä.

    Ei ole minun ongelmani, että jotkut ajavat ylinopeutta. Se on heidän ongelmansa. Minä ajan maksimissaan nopeusrajoituksen mukaista nopeutta, auton mittarivirhe huomioiden.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Ei ole minun ongelmani, että jotkut ajavat ylinopeutta. Se on heidän ongelmansa. Minä ajan maksimissaan nopeusrajoituksen mukaista nopeutta, auton mittarivirhe huomioiden.

    Oletkin niitä vässyköitä, jotka kävelevät vaikka rotkoon, jos lainsäätäjä niin sanoo. Vapaa ihminen päättää itse tekemisistään.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Oletkin niitä vässyköitä, jotka kävelevät vaikka rotkoon, jos lainsäätäjä niin sanoo. Vapaa ihminen päättää itse tekemisistään.

    Noudatan tietenkin liikennesääntöjä, koska ymmärrän niiden tarkoitusperän, että liikutaan ennakoitavalla ja ennaltaan määrätyllä tavalla. Täydellistä vapautta ei ole. Kaikki vapaus rajoittuu yhteiskunnan lakeihin.

    Äänestä

  • Tuo on se toteen näytetty itsestään selvä totuus.

    Äänestä

  • Huono provo. Ei jatkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Oletkin niitä vässyköitä, jotka kävelevät vaikka rotkoon, jos lainsäätäjä niin sanoo. Vapaa ihminen päättää itse tekemisistään.

    Noita käskyjä kävellä rotkoon onkin annettu runsain mitoin.

    Äänestä

sopivsa ylinopeusx eli noin e00kmTh tunnixsdxz onpi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuljettaja on valppaampi, kun pitää seurata nopeuskameroita ja hidastaa myös milloin vastaantulevaa liikennettä mahdollisen tutka-auton takia. Ohitukset puolestaan lisäävät adrenaliinin määrää ja sitä kautta virkeystilaa.

Vaarallisin liikkuja on vakionopeutta säätimen avustamana liruuttava rattiin nukahtanut ajamiseen pitkästynyt kuljettaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu