Finanssivalvonta: Suomalaissijoittajia johdettiin harhaan – ei syytteitä
https://yle.fi/a/74-20243708
Finanssivalvonnan (Fiva) mukaan pörssiyhtiö Pallas Air on johtanut sijoittajiaan harhaan, selviää Ylen hankkimista asiakirjoista.
Kasvomaskivalmistajana tunnetun yhtiön liiketoiminta kasvoi voimakkaasti koronapandemian aikana, mutta pandemian hiipuessa yhtiön liiketoiminta romahti lyhyessä ajassa.
Pallas Air toimi aiemmin nimellä Lifa Air. Yhtiö on edelleen Helsingin pörssissä, mutta se on ollut jo pitkään pahoissa talousvaikeuksissa.
Finanssivalvonnan näkemyksen mukaan yhtiö antoi sijoittajille ”puutteellisia, harhaanjohtavia ja totuudenvastaisia” tietoja, kun se listautui pörssiin pandemian loppuvaiheessa kevättalvella 2022.
Lisäksi Fiva katsoi, että pian pörssilistautumisensa jälkeen yhtiö viivytteli tulosvaroituksen antamista ja antoi tulosvaroituksen yhteydessä harhaanjohtavaa tietoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.