Selvitetään yhdessä kuka on tämä riidankylväjä

Joku varmasti tietää kuka on tämä joka haukkuu joka ikinen päivä demokraattisilla vaaleilla valitsemiamme edustajia? Kaupunginvaltuuston huoritteleminen menee minusta jo aivan liian pitkälle!
Lapualaisilla on oikeus tietää kuka tekee joka päivä tuollaisia törkeitä kunnianloukkauksia, solvaa selvästi tunnistettavia henkilöitä päivästä toiseen.

Kirjoitukset rikkovat useampiakin Suomen lakeja ja Suomi24:n sääntöjä.
Meillä on oikeus tietää kenen kanssa voimme käydä naamatusten keskustelemassa asioista.
25330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Tämä valittaja on jatkanut Lapuan terrorisointia niin kauan kuin tämä foorumi on ollut olemassa.
Lapua ei ole saanut enää yhtään kansanedustajaa, kun tämä ihmisperse on niin vakuuttavasti haukkunut kaikki ehdokkaat ja heidän puolueensa.
Siltarumpupolitiikkaa ei virallisesti ole, mutta ilman kansanedustajaa Lapua on jäänyt täydelliseen unholaan Seinäjoen viedessä kaikki ja Kauhava rippeet mitä jää.
Tärkein mitä valtava parjauskampanja sa terrorisoitua pois Lapualta, oli Novapark, joka oli rakentamista vaille valmis suunnitelma. Kunnallistekniikka ehdittiin jo tehdäkin, mutta käsittämättömiin mittoihin yltynyt haukkuminen sai sijoittajat perääntymään ja niinpä sekin hieno juttu siirtyi Seinäjoelle Ideapark nimellä.
Sen jälkeen Lapua on ollut syöksylaskussa unohduksen unholaan, kiitos tämän nettiterroristin.

Äänestä
  • Ideapark suunnitelma Lapualla kaatui 2012 valtuuston riitelyyn,minä hankin ensimmäisen tietokoneeni 2016 Hakaradiosta, jonka jälkeen kävin tietokoneen käsittelyn alkeiskurssin,niin jotta puhut taaskin paskaa niinkuin kunnon poliitikko osaa :D

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ideapark suunnitelma Lapualla kaatui 2012 valtuuston riitelyyn,minä hankin ensimmäisen tietokoneeni 2016 Hakaradiosta, jonka jälkeen kävin tietokoneen käsittelyn alkeiskurssin,niin jotta puhut taaskin paskaa niinkuin kunnon poliitikko osaa :D

    Eihän riidan kylvämiseen tietokonetta tarvita.

    Äänestä

  • Itte alottaja on terrorisoinut muita,kaivoi jopa yhteisestä tiestä puolet pois,kyylää ihmisten ikkunoiren alla iltaisin (auto tunnistettu)ihme kun jätkällä on vielä kortti vaikka uhkasi ajaa lapsien päälle (asia on viranomaisten tierossa)

    Äänestä

  • Annatpa suuren merkityksen tälle sarjamarajalle! Ei niitä jaksa edes lukea kuin harvat samanhenkiset.

    Äänestä

Lapualla haisoo aina ei sinne kukaan halua tulla.

Äänestä

mee feisbuukista ettii sielä sama ruikutus käynnis

Äänestä

IKL aktivoituu.

Äänestä

Hyväksykää terveyskeskuksen vuokra sopimus hyvinvointialueen kanssa,ettei sekin mene niin kuin vuoreosasto jonka toiminta loppui koska ei saanut tilavuokrasopimusta kaupunginhallituksen kanssa aikaan, niin kuin muissa lähes kaikissa kunnissa tehtiin, äänestetään mitä mieltä asukkaat on tälläisestä kokkeloinnista

Äänestä

mitä itse olen lukenut monia viestiavauksia niin pieniä hakkumisia valtuuston ja kaupungin edustajiinn kohdistuu mutta syytekynnys ei ylity sillä lain mukaan kunnianloukkauksen kynnys on Suomen lain ja oikeuskäytännön mukaan korkeampi kunnan päättäjiä ja muita poliitikkoja kohtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisessa virassa tai politiikassa toimivien henkilöiden on siedettävä huomattavasti kärjekkämpää ja kovasanaisempaa arvostelua kuin tavallisten yksityishenkilöiden.

Äänestä
  • Ai siedettävä huoraksi haukkumista? Taidat olla itse se huorittelija, kun noin tietämättömäksi heittäydyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ai siedettävä huoraksi haukkumista? Taidat olla itse se huorittelija, kun noin tietämättömäksi heittäydyt?

    Johan tuollainen olisi jo ollut lehdessä,jos valtuustossa vielä huoriteltaas,toisekseen tuon kirjoittajan lähipiirissä on valtuutettu,että oiskohan tuokin juttu mediapeliä,muutenkin henkilö on poikkeus tapaus,hän on kerran kaivanut yhteisen tienkin melkein poikki kun suuttui tienvarren asujiin

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    hyvä veli kiristääkö köysi vai mitä kippailet juttujas muille :D

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    hyvä veli kiristääkö köysi vai mitä kippailet juttujas muille :D

    Häntä alkoi varmaan jännittämään Seppälän kirjoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Johan tuollainen olisi jo ollut lehdessä,jos valtuustossa vielä huoriteltaas,toisekseen tuon kirjoittajan lähipiirissä on valtuutettu,että oiskohan tuokin juttu mediapeliä,muutenkin henkilö on poikkeus tapaus,hän on kerran kaivanut yhteisen tienkin melkein poikki kun suuttui tienvarren asujiin

    Se olet kumminkin sinä joka valtuustoa huorittelet

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ai siedettävä huoraksi haukkumista? Taidat olla itse se huorittelija, kun noin tietämättömäksi heittäydyt?

    valitettavasti en ole ,oletko sinä se kirjoittaja,kerroin vain oman mielipiteeni lakiasiantuntijan pohjalta.kuinkas sun lakiopinnot ?

    Äänestä

Toivottavasti kukaan yrittäjä ei lue tätä foorumia, eikä ilmeisesti kannata lukea facebookistakaan Lapuaa koskevia keskusteluja. Voi Lapua parkaa, entistä yrittäjämielistä kaupunkia.

Äänestä
  • mikä on facebook ?

    Äänestä

Onko kyyttiä orotettavissa?

Äänestä
  • En halua olla koskaan missään tekemisissä stalkkerin kanssa! Kaikki hänessä saa minut voimaan pahoin!

    Äänestä

Kiinnostais tietää kuka tuo Nössö on..

Äänestä
  • Minä tiedän kuka hän on ja hän todellakin on ahdistava Nössö!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Minä tiedän kuka hän on ja hän todellakin on ahdistava Nössö!

    No kerro kuka?

    Äänestä

Nyt tämä on lopullisesti nyrjähtänyt! Kymmeniä solvauksia nimeltä mainiten vuorokaudessa.
Tämä on pysäytettävä vielä tänään. Joka tämän tuntee, niin ilmoittakoon välittömästi poliisille.

Äänestä
  • Sinä olet narsisti ja itsekäs ihminen joka halua tuhota koko Lapuan,ja minä uskallan sen julistaa vaikka koko maailmalle

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Joku varmasti tietää kuka on tämä joka haukkuu joka ikinen päivä demokraattisilla vaaleilla valitsemiamme edustajia? Kaupunginvaltuuston huoritteleminen menee minusta jo aivan liian pitkälle!
Lapualaisilla on oikeus tietää kuka tekee joka päivä tuollaisia törkeitä kunnianloukkauksia, solvaa selvästi tunnistettavia henkilöitä päivästä toiseen.

Kirjoitukset rikkovat useampiakin Suomen lakeja ja Suomi24:n sääntöjä.
Meillä on oikeus tietää kenen kanssa voimme käydä naamatusten keskustelemassa asioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu