Henkilöautosaralla ollaan kuumissaan

Ihmisen elämässä auto on kuitenkin vain pieni mutta yliarvostettu osa miehuutta.
Ihmiset joilla on muutakin kuin kiillottaa ja koketeerata sähköautolla ovat aivan varmasti parempia ihmisiä.
Silti varsin kapea on maailmankuva jonka voi peilata uuden sähköauton pelleistä.

Otetaan tekniikan saralta vaikkapa traktorit. Traktorin tulee olla ISO ja näyttävillä renkailla varustettu, yhdenkään traktorinomistajan en kuitenkaan kuule kerskuvan sähkötraktorillaan.

Tai vaikka veneily on ökyä harva öyhöttää minullapa on sähkövene.
Erityistä ihmetystä edustavat ne joiden purjevene ei puhalla tuulta purjeisiin.

Akkuporakone tai sirkkeli on kaikilla tekevillä, muttei sillä vielä pääse piireihin sillä kaikilla on sellaiset.

Mutta sähköauton ilmaiseen lataukseen moni innolla hankki aurinkopanelit ja kyseinen henkilö on kaksinverroin kadehdittu auton ja panelien ansiosta.

Sähköautoilijalla maineeseen päästäkseen tulee olla sähkömoottoripyörä sähkömoottorikelkka, sähkövene, akkukäyttöinen grilli, sähköruohonleikkuri sähköperämoottori on kaikilla.
Metsästyksen harrastajalta puuttuu vielä se sähköase, mieluiten akkukäyttöinen.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sulla on kovin outo maailmankuva ja ajattelu. Ihminen on kehittynyt sillä, että se haluaa parempaa ja mukavuutta ja jokin harrastuskin on hyvä olla olemassa.

Äänestä
  • Snäkö olet ihastunut Skoda mainokseen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen elämässä auto on kuitenkin vain pieni mutta yliarvostettu osa miehuutta.
Ihmiset joilla on muutakin kuin kiillottaa ja koketeerata sähköautolla ovat aivan varmasti parempia ihmisiä.
Silti varsin kapea on maailmankuva jonka voi peilata uuden sähköauton pelleistä.

Otetaan tekniikan saralta vaikkapa traktorit. Traktorin tulee olla ISO ja näyttävillä renkailla varustettu, yhdenkään traktorinomistajan en kuitenkaan kuule kerskuvan sähkötraktorillaan.

Tai vaikka veneily on ökyä harva öyhöttää minullapa on sähkövene.
Erityistä ihmetystä edustavat ne joiden purjevene ei puhalla tuulta purjeisiin.

Akkuporakone tai sirkkeli on kaikilla tekevillä, muttei sillä vielä pääse piireihin sillä kaikilla on sellaiset.

Mutta sähköauton ilmaiseen lataukseen moni innolla hankki aurinkopanelit ja kyseinen henkilö on kaksinverroin kadehdittu auton ja panelien ansiosta.

Sähköautoilijalla maineeseen päästäkseen tulee olla sähkömoottoripyörä sähkömoottorikelkka, sähkövene, akkukäyttöinen grilli, sähköruohonleikkuri sähköperämoottori on kaikilla.
Metsästyksen harrastajalta puuttuu vielä se sähköase, mieluiten akkukäyttöinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu