Maailma uppoaa yhä syvemmälle velkaan

ja Suomikin on trendissä mukana. Tuleeko Suuri Romahdus ? Olisiko parempi
hakea rahansa pois pankista ?

Maailman maat velkaantuvat eikä loppua näy. Velkaantuminen tulee todennäköisesti vain kiihtymään. Velkaantuminen kun on poliittisesti paljon kivuttomampaa kuin velkaantumisen lopettaminen.

Velka ei ole ongelma, jos talous kasvaa kovempaa tahtia kuin velka.
Suomessa ei ole kasvua ollut 3,5 vuoteen.

Suomenkaan nykyisillä päättäjillä ei tunnu olevan kykyjä, haluja eikä uskallusta muuttaa velkaantumisen kurssia millään tavalla.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000012246475.html
2882
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Suomessa ei ole ollut tuottoa 30 vuoteen ainakaan. Siksi vanhat puolueet tai vasemmistolaiset eivät ymmärrä koska heillä ei ole ollut kykyä uudistua ajassa. He ovat oppeihinsa ja kaavoihinsa kaatuvia. Ei heillä ole tulevaisuutta. Sen näkee jo.

Äänestä
  • Sotiminen ja sota hulluus on tärkeämpää politikoista kuin rauha ja talouden hoito.
    Kiina on ainoa maa jolla on rahaa lainata asti eikä se ole sota hullu maa vaikka sitäkin yritetään härnätä ulkoapäin mm. Taiwanin ryöstöllä.

    Äänestä

Valtioiden velkaannuttaminen liittyy uusliberalismiin.
Tahallisella velkaantumisella, sillä sitähän Orpon hallituksen "veronalennuksia velaksi" politiikkakin on, luodaan tilanne joka muka pakottaa leikkaamaan rajusti julkisia menoja ja palveluita sekä sosiaaliturvaa, ja yksityistämään toimintoja. Samalla kuitenkin kasvatetaan häikäilemättömästi tulo- ja varsinkin varallisuuseroja. Toiselta nimeltään sitä kutsutaan tuhokapitalismiksi

1Äänestä

Kaikilla mailla on velkaa, rikkaillakin, ilman velkaa ei saa asioita rullaamaan. Niin toimitaan markkinataloudessa.

1Äänestä
  • Kaikilla mailla on velkaa. Vain Suomella ei ole kasvua.
    Se johtuu hallituksesta. Ei voi sanoa, että asiat rullaa.
    Ne rullaa vain rikkailla. Valtio köyhtyy.

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kaikilla mailla on velkaa. Vain Suomella ei ole kasvua.
    Se johtuu hallituksesta. Ei voi sanoa, että asiat rullaa.
    Ne rullaa vain rikkailla. Valtio köyhtyy.

    9 kertaa peräkkäin suomalaiset on itsensä valinneet onnelllisimmiksi maailmassa. Rutiset hyvin, hyvin pienessä vähemmistössä, joka ei kai koskaan opi mitään, osaa vain valittaa?

    2Äänestä

Kotimainen kysyntä sakkaa Orpon hallituksen päätösten
takia. Osalta kansaa on viety ostovoima. Orpon ja Purran
tuhokapitalismista ei hyödy valtio, vain rikkaat.

1Äänestä
  • Sakkaivo. Ethän osta itsekään palvelua vaan rojua Temukiinasta että kandee pitää vain lintmaaninen sönkötys päällä

    Äänestä

Tuhokapitalismi on hallituksen ideologia.

1Äänestä

Onko muistinne valikoivaa, ennen finanssi kriisiä taloutemme toimi hyvään pohjoismaiseen tyyliin. Oikeisto Kataisen hallituksen aikana ei pystytty osattu hoitaa finanssi kriisiä kun muu maailma oli päässyt siitä irti 2013. Siinä vaiheessa jostain syystä tuottavuutemme jäi jälkeen muista pohjoismaista, olemme sen jälkeen yrittäneet paikata sitä työllisyyden kasvulla. Sipilä sai onneksi työllisyyden kasvuun 2017, jota Marin jatkoi mutta kriisit aiheutti velan kasvun olisi tarvittu lisää tuottavuus työllisyys kasvua enemmän.
Orpon hallitus pilannut kaiken ja jotkut laittaa syyn vasemmiston syyksi, valehdellaan ihan pokkana.

Keskusta hallitukset joutuneet pelastamaan Suomea kokoomus hallitusten töppäilyistä kokoomus Holkerin ajasta lähtien. Keskustan aseman sen tilalle noussut tehoton laitaoikeiston Persut äärioikeisto. Nyt tämä parivaljakko Orpon hallitus ei onneksi jatka, vain 2 % kansasta haluaa sen jatkavan.

Äänestä
  • Hallitus vaihtuu mutta velat säilyy:)

    ''Valtio sai koronapandemian aikana historiallisen edullista lainaa markkinoilta. Valtiokonttori kuitenkin muutti pitkäaikaisten miljardilainojen varmoja miinuskorkoja vaihtuvakorkoisiksi. Nyt korot ovat nousseet jyrkästi. Veronmaksaja kuittaa laskun.''

    Valtiokonttori toimii kuten Valtiovarainministeriö (Riikka Purra) määrää.

    https://www.hs.fi/visio/art-2000009911214.html

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hallitus vaihtuu mutta velat säilyy:)

    ''Valtio sai koronapandemian aikana historiallisen edullista lainaa markkinoilta. Valtiokonttori kuitenkin muutti pitkäaikaisten miljardilainojen varmoja miinuskorkoja vaihtuvakorkoisiksi. Nyt korot ovat nousseet jyrkästi. Veronmaksaja kuittaa laskun.''

    Valtiokonttori toimii kuten Valtiovarainministeriö (Riikka Purra) määrää.

    https://www.hs.fi/visio/art-2000009911214.html

    Velasta valittava vasemmisto kyseli F16 hävittäjien hankkimisen aikoihin, mistä rahat niihin otetaan, mutta koskaan vasemmisto ei kysy mistä rahat otetaan kehitysapuun Afrikkaan ja muualle. Vasemmalla maanpuolustaminen on toissijainen, jostain syystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Suomi tuki vuosikymmeniä Ortegan diktatuurisukua Nicaraguassa
    ja lopetti pitkän jahkailun jälkeen

    lähinnä poikaPaasion masinoimana
    innostui kun rahaa oli alkoi puuhata
    sinne lähetettiin paljon sossuja
    Kepa = kehityspelin palvelukeskus ja ne panisinne paljon isättömiä
    lapsia jne

    Nyt juuri Ortega on julistautunut vaimoineen ikuiseksi hallitsijaksi 1.9.2026 lähtien eikä maassa pidetä enää vaaleja

    mikä on kätevää kun ei tarvi kuluttaa pieniä rahoja vaaleihin
    joissa oppositio voisi voittaa

    Supresión de elecciones: Ortega declaró públicamente que

    no volverá a haber procesos electorales libres en el país para impedir el acceso de la oposición al gobierno.

    Joo...kehitysapu ja hävittäjät, kannattaa aina lausua samassa lauseessa:))))

    Suomi ei koskaan hankkinut F-16-hävittäjiä, vaan teki toukokuussa 1992 päätöksen ostaa niiden sijaan yhdysvaltalaisia F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Suomi tuki vuosikymmeniä Ortegan diktatuurisukua Nicaraguassa
    ja lopetti pitkän jahkailun jälkeen

    lähinnä poikaPaasion masinoimana
    innostui kun rahaa oli alkoi puuhata
    sinne lähetettiin paljon sossuja
    Kepa = kehityspelin palvelukeskus ja ne panisinne paljon isättömiä
    lapsia jne

    Nyt juuri Ortega on julistautunut vaimoineen ikuiseksi hallitsijaksi 1.9.2026 lähtien eikä maassa pidetä enää vaaleja

    mikä on kätevää kun ei tarvi kuluttaa pieniä rahoja vaaleihin
    joissa oppositio voisi voittaa

    Supresión de elecciones: Ortega declaró públicamente que

    no volverá a haber procesos electorales libres en el país para impedir el acceso de la oposición al gobierno.

    Suomi tuki Nicaraguaa pitkään merkittävällä kehitysavulla, mutta tuki kohdistui pääosin ajanjaksolle, jolloin maata ei vielä pidetty Daniel Ortegan nykyisen kaltaisena diktatuurina.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Joo...kehitysapu ja hävittäjät, kannattaa aina lausua samassa lauseessa:))))

    Tiedoksi et ihan samasta paikasta eli veroista ne kustannetaan. Vasemmistolla ei järki riitä tätä ymmärtämään, ja sen huomaa...

    Äänestä

Hyvinvointivaltio rakennetti ja nousi ja virallisetti alkoi kesällä 1962 ja sen purku alkoi 1987

Nousu johtui maailmansodasta joka poisti 1930-luvun laman
jossa olisitte syntyneet ilman sotaa ja kärsineet

Mutta sota toi töitä hanttimiehille ja kehitty uusia palveluja kun rahaa
saatiin veroista tehtiin kunnantaloja sihteerejä sairaaloita turhia yliopistoja ja niihin vakseja
reksi vaksiks ja vaksi reksis
professoreista on mieletön pula
ja niitä kutsutiin töihin virkoihin kadulla vastaantulevista

tampereellakin oli = yhteiskunnallinen korkeakoulu
pari professoria joiden perustutkinto oli kansakoulu

mässäily jatkui kunnes sitä alettiin 1980-90 purkaa
aluksi hitaasti

nyt sitten vauhdilla kun fyysinen tekoäly panee sekamiehet
ja koulussaloirvineet leipäjonoihin pysyvästi

Äänestä
  • Silloin oli puutetta lähes kaikesta, 50,60 ja 70-luvuilla rakettiin hyvinvoinnin laaja perusta.

    Äänestä

Helsingin Sanomilla on jokin outo tarkoitus ja päämäärä näissä velka-asioissa varsinkin kun viitataan Yhdysvaltoihin !?

On aivan yleinen tieto, että Yhdysvallat on julkista velkaa itselleen noin 75% eri instituutioiden kautta !

Joten, vaikka velan suhde BKT:hen on noin 125% niin sillä ei ole merkitystä, koska velka on pääosin kotimaasta !

Tiedoksi, että Suomi on julkista velkaa ulkomaille noin 90% !?

6Äänestä

Jos oot yli seitenkymppinen, mitä tuota enää suret.
Ei tämänikäisten moisella kannata päätään vaivata.
Eletään tämä elämä loppuun vähillä huolilla.
On tässä huolehdittu jo aivan tarpeeksi, ainakin minä olen, ja maksanut oman osani veroja, kun 68vuotiaaksi olin työelämässä.
Nyt on nuorempien vuoro.
Ei tarvitse enää pelotella maailmanluokanasioilla

Äänestä
  • Mutta, tulevia sukupolvia on myös ajateltava !

    2Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mutta, tulevia sukupolvia on myös ajateltava !

    Sitä on autettu tekemällä yrittäjänä työtä 50 vuotta, hoidettu vanhemmat kunniallisesti lepoon.
    Jos vielä itsensä hautaan, niin se riittänee.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mutta, tulevia sukupolvia on myös ajateltava !

    Aivan, ei tässä aivoja tee nurkkaan mieli heittää.
    Ihmisiä on meidän jälkeemmekin, vaikka jotkut
    eivät pysty ajatteleman kuin itseään.

    Äänestä

Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?

Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !? Lähinnä vasemmiston toimesta !?

Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

Valitettavasti Suomessa ei kyetä tekemään riittävän rohkeita päätöksiä julkisten menojen leikkausten suhteen, joten tulevaisuus Suomessa on vain etenemistä kriisistä toiseen !? Tämä tarkoittaa sitä, että leikataan vain sen verran, että EU-komissio rauhoittuu kunnes taas sama ruljanssi alkaa muutaman vuoden päästä jne...???

Tämä on nuorten kansalaisten kannalta huolestuttavaa !?

Näitä tilastoja ei media halua julkaista ?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%

Keskim varallisuus aikuista kohti. USD

.🇨🇭 Switzerland: $910,000
2.🇺🇸 USA: $696,000
3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
5.🇦🇺 Australia: $616,000
6.🇸🇬 Singapore: $527,000
7.🇩🇰 Denmark: $523,000
8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
9.🇳🇴 Norway: $425,000
10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
11.🇧🇪 Belgium: $408,000
12.🇸🇪 Sweden: $406,000
13.🇨🇦 Canada: $400,000
14.🇩🇪 Germany: $347,000
15.🇫🇷 France: $341,000
16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
17.🇮🇪 Ireland: $314,000
18.🇮🇱 Israel: $312,000
19.🇰🇷 South Korea: $311,000
20.🇪🇸 Spain: $306,000
21.🇬🇧 UK: $293,000
22.🇦🇹 Austria: $280,000
23.🇮🇹 Italy: $279,000
24.🇯🇵 Japan: $212,000
25.🇫🇮 Finland: $209,000
26.🇵🇹 Portugal: $196,000
27.🇶🇦 Qatar: $189,000
28.🇲🇹 Malta: $164,000
29.🇦🇪 UAE: $158,000
30.🇬🇷 Greece: $143,000

2Äänestä

Suomen nykyisillä päättäjillä ei tunnu olevan kykyjä, haluja eikä uskallusta muuttaa velkaantumisen kurssia muuta kuin ylöspäin.

Äänestä
  • Niin, mutta ymmärtääkö kirjoittaja mistä oikeasti on kysymys !?

    Suomen julkisen talouden pulmana ovat liian suuret julkiset menot suhteessa BKT:hen !? Luku on 57-58% !? Luku on maailman korkein luku !?

    Sote-menot edustavat kaikista julkisista menoista noin 50-60% joten ei ole vaikeata ymmärtää mistä tulee leikata talouden kannalta katsoen !?

    Tulevaisuudessa pelkästään verotukseen perustuva terveydenhoito-rahoitus tulee muuttaa siten että verorahoilla kustannetaan terveydenhoito vain alemmille tuloryhmille ja muut joutuisivat maksamaan terveydenhoito-kulunsa osittain yksityisten vakuutusten kautta !?
    Osuus riippuisi tuloista !?

    Tämä on se tapa jolla Suomen julkinen talous voi tervehtyä !

    2Äänestä

Ja pashkaan, roinaan, jätteeseen ...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

ja Suomikin on trendissä mukana. Tuleeko Suuri Romahdus ? Olisiko parempi
hakea rahansa pois pankista ?

Maailman maat velkaantuvat eikä loppua näy. Velkaantuminen tulee todennäköisesti vain kiihtymään. Velkaantuminen kun on poliittisesti paljon kivuttomampaa kuin velkaantumisen lopettaminen.

Velka ei ole ongelma, jos talous kasvaa kovempaa tahtia kuin velka.
Suomessa ei ole kasvua ollut 3,5 vuoteen.

Suomenkaan nykyisillä päättäjillä ei tunnu olevan kykyjä, haluja eikä uskallusta muuttaa velkaantumisen kurssia millään tavalla.

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000012246475.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu