Oleb koira ihminen, mutta vieraat koirat hiukan pelottavat varsinkin kun hyökkivät välillä lenkillä ollessa pihasta kadulle. Ei ole vielä purru yksikään, mutta olen miettinyt mitä asialle voi tehdä. No, jos hommaan itelle suojelija koiran ja aikani asiaa selvittelin ja suosituksena tuli Kaukasian paimenkoira. Olisiko järkevää hommata tuollainen lenkki kaveriksi jotta saisi hivenen rennommin liikkua ?
Koira suojaksi irtokoirilta!
Anonyymi-ap
12117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vw Id3 ensimmäisissä vuosimalleissa oli ymmärtääkseni useita ohjelmistovikoja. 2023 vuosimallista eteenpäin nämä on korjattu. Siis tämä vain oma käsitykseni, ei varmaa tietoa.
Kaukkarin kanssa varmasti saisi rauhallisin mielin ulkoilla.
Mutta otappa huomioon koiran koko, vartioimisvietti. Onko sinulla oikeasti kokemusta koirista, koska rotu on oikeasti vaativa.
Sekö tarvitsee oman pihan korkealla aidalla, maalaismiljöössä. Koska on tuota vartioimisviettiä. Ja mielellään tietty oma lammaslauma vahdittavaksi susilta ja muilta pedoilta.
Muutamia hehtaareita maata olisi tietenkin kiva talon ympärillä. Niin saisi sitten ne naapuruston kiltit koirat ulkoilla turvassa sun kaukkarilta.
Mut hei, jos nämä täyttyy niin mikäs siinä. Ota kaukkari lenkkikaveriksi.
Ison, vahtivietin omaavan koiran kanssa et taatusti voi liikkua rennommin, vaan silmät on oltava selässäkin, kun pitää varoa, ei vain niitä kerran vuodessa näkyvää irtokoiraa, vaan kaikkea, takaa tulevia pyöräilijäitä, vastaantulevia jalankulkijoita, pyöräilojäitä, ohi meneviä autoja ja toisia koirantaluttajia, ETTEI OMA KOIRASI HYÖKKÄÄ KENENKÄÄN KIMPPUUN Ja muista vastuuvakuutus!
Mutta kun niitä koiria hyökkää useammin. Minulla on koirista kokemusta, mutta olen todella varautunut vieraiden koirien kanssa ollut aina. Tähän syynä muksuna tulleet kokemukset, eikä koskaan omista koirista, koska niiden kanssa pärjäillyt hienosti. Kaukkari nyt tuli suosituksena, mutta joku pikkupuudeli ei kuitenkaan käy, koska mitä semmoset suojelee tai toisille koirille voi. Tiedän kyllä Kaukkarin vaatimukset, ja toisaalta se koira ansaitsee vartioitavaa kuten lammaslauman.
Vielä en ole osannut ratkaista asiaa, mutta käytin AI,ta apuna ja teki tämmösen listan:
Rottweiler – ehkä paras osuma. Erittäin voimakas ja itsevarma, mutta hyvin koulutettuna ei tarvitse olla riidanhaastaja.
Saksanpaimenkoira – hyvä yhdistelmä kokoa, kestävyyttä, nopeutta, koulutettavuutta ja puolustusominaisuuksia.
Beauceron – iso, atleettinen ja erittäin kestävä. Rauhallinen mutta tarvittaessa fyysisesti kykenevä.
Dobermanni – nopea, ketterä ja rohkea. Ei yhtä massiivinen kuin rottweiler, mutta erittäin liikunnallinen.
Riesensnautseri – voimakas ja vartiointitaustainen, samalla hyvin aktiivinen.
Cane corso – todella paljon fyysistä voimaa ja vahva vartiointitausta, mutta itse valitsisin sen vasta, jos pitkäkestoiset lenkit eivät ole yhtä tärkeä vaatimus.
Belgianpaimenkoira – fyysisesti kykenevä ja erittäin rohkea, mutta erityisesti malinois voi olla tavalliseen lenkkeilyelämään turhan intensiivinen.
Huono idea, jos et asu paikassa, jossa koiralle on riittävästi rodunomaista tekemistä.On työkoira, tarvitssee paikan ja tilan, jota vahtia.Ajatuksesi on naurettava, osta ennemmin koirankarkotusspray.
Turvasumute joka sokaisee hyökkäävän koiran muutamaksi minuutiksi.. Sen turvin voi sitten lähteä pois tai taltuttaa koiran kuin koiran. Kaukkari on myös hyvä mutta vaatii perehtymisen ennen ostoa. Se ei sovi kerrostaloon,rivitaloon eikä muutenkaan taajamaan.
Ei ajatuksessa mitään naurettavaa ole. Hyvä vahva koira on erinomainen suoja toisilta koirilta ja tuleepa siinä samalla hyvä lenkkikaveri.
On se naurettava idea.
Jouyuisi aina kesken lenkin irrottamaan tappelevia koiria toisistaan.
Lenkki pilalla, eikä millään tavalla rentouttavaa juosta koira narussa odottaen hyökkääkö vieras koira pihalta ottamaan koirasta mittaa.
Varmimmin joutuu toisen rakkihullun rakin raatelemaksi kun on itselläänkin rakki koosta riippumatta.
Kohta Suomessa yhtä vaarallista kuin Englannissa ellei päättäjät tule järkinsä ja kiellä vaarallisimmat rakit, lopuille isot haittaverot koon/rodun mukaan ja kaikille kuonokoppa pakolliseksi.
"Sunin mukaan hallitsemattomien koirien hyökkäykset ovat räjähdysmäisessä kasvussa Englannissa. Vuonna 2020 niitä oli 16 040, viime vuonna 29 400." https://www.is.fi/valioliiga/art-2000012366596.html
Ja missä se rakkivero viipyy, kaikesta mahdollisesta verottavat, mutta ei noista haittaelukoista. Jos halutaan saada päästöjä kuriin ja lihankäyttöä vähentää niin ehdottomasti tehokkainta ei sitä ei syötetä rakeille. Kunnon haittamaksut koon mukaan niin vähenee kaikki rakkien aiheuttamat ongelmat.
Oli aikaisemmin Maremma uros, 55 kiloa. Hän kun kohtasi vieraan vihaisen koiran nosti takajalkansa ja antoi kultaisen voiteluun. Edellinen kirjoittaja olisi sellaisen myös ansainnut,muutoin hän oli täydellinen Italialainen herrasmies. 🌚🌚🌚