Naapurista tuoksahtelee rahan hajuja. Ympärillä on vauraan metsätilan puupeltoja. Tähän asti vyörytys on sujunut paremmin kuin oli kaavaillut. Nyt tupaan pääseminen on hieman haasteellisen kynnyksen takana.
0Äänestä
Anonyymi00002
Ei ole todellista! Miten ihminen voi olla noin töppönen, kaivo on lähes mökin nurkalla niin vaikuttaa kuin olisi korpivaelluksella. Eikö tuohon kaivon viereen voi pystyttää merkkikeppiä niin näkee jo mökin nurkalta missä kaivo piileksii ja eikö vuokraisäntä voi korottaa kaivonkantta vaikka puolikkaalla kaivonrenkaalla.
1Äänestä
Anonyymi00004
Ei näytä vuokraisäntä välittävän vuokralaisen hommista. PH vakuuttelee että tekee itse uuden kaivonkannen kun niin tykkää tehdä kaikkea itse mutta veikkaanpa että tekemättä jää kuten moni muukin suunniteltu juttu.
1Äänestä
Anonyymi00008
Yleensä kaivo on asumusta lähellä. Kyllä videolla oli havaittavissa pelkoa. Ikävää jos ei edes mökin piha alueella uskalleta liikkua. En usko ilveksiä olevan lähistöllä. Eihän alueella talvisinkaan näy ilvesten jälkiä.
1Äänestä
Anonyymi00012
🤣juu. Ois kannattanu ottaa teltta ja eväät mukaan.
0Äänestä
Anonyymi00003
Pipe ei pelkää.
0Äänestä
Anonyymi00005
Pipen habituksella ei tartte pelätä mitään. Päinvastoin.
0Äänestä
Anonyymi00006
pipe on niin iso että siinä olis susillaki tekemistä kun pyllöttäs metässä tuppana kissojen kanssa...huvittaa vaan tuo kun niin pelkäävät kissojen puolesta että ilves syö...ilves on kuulunut suomen luontoon aina,kotikissat ei kuulu olla irrallaa..järkihoi äläjätä...muutenkin hullua tuo metsamanin touhukin kun uuden kissan otti,marski ihan masentuneena..mut ei ukko älyä...kun on niin kuppanakäppänä kittanketale lässynlää..
1Äänestä
Anonyymi00007
Kiire oli saada vuokrattua talo. Vaikka oma talo oli vielä myymättä.
0Äänestä
Anonyymi00009
Asuuko siellä entisellä kiinteistöllä joku.?
0Äänestä
Anonyymi00018
Halusi päästä vuokralle juuri tuohon mökkiin.Siksi muutti ennenkuin oma asunto oli myyty.
0Äänestä
Anonyymi00028
Anonyymi00018 kirjoitti:
Halusi päästä vuokralle juuri tuohon mökkiin.Siksi muutti ennenkuin oma asunto oli myyty.
Mökki oli ollut tyhjänä jo puoli vuotta, senjälkeen, kun Duo muutti siitä pois. Oli korkea aika saada siihen asukas, kun oli talvi tulossa. Siinä olis Phoolle loppuelämän ajaksi koti, jos vain pysyy kutakuinkin terveenä ja edes nykyisessä kondiksessa.
0Äänestä
Anonyymi00034
Anonyymi00028 kirjoitti:
Mökki oli ollut tyhjänä jo puoli vuotta, senjälkeen, kun Duo muutti siitä pois. Oli korkea aika saada siihen asukas, kun oli talvi tulossa. Siinä olis Phoolle loppuelämän ajaksi koti, jos vain pysyy kutakuinkin terveenä ja edes nykyisessä kondiksessa.
Ehkä joku muukin oli alkanut kysellä vuokramökin perään?
0Äänestä
Anonyymi00010
Simo ja Koneman voisivat käydä työreissulla tsekkaamassa seikan ja pistää videon eetteriin.
0Äänestä
Anonyymi00011
Miksi Simon ja forestfinin pitäisi käydä korjaamassa ph n kaivonkansi??? Eihän se heille kuulu milläänlailla! Mökin omistajalle korjaukset kuuluvat!
1Äänestä
Anonyymi00013
On kyllä surkea vuokraisäntä Pirrellä. Ei varmaan joudu maksamaan vuokraa, kun itse joutuu kaiken tekemään ja ostelee jopa ruohonleikkureita yms.
Piken kuuluisi asua keskustassa, on iin arka metsää kohtaan. Outoa että tollaset maaseudun mettänpeikot pelkää eniten metsää. Luonnosta vieraantuneet. Eivätkä tunnista kukaan noista, Savon möröistä edes kasvi -tai eläinlajeja. Ihme jos osaavat uida. Mitä on tapahtunut.
0Äänestä
Anonyymi00014
Mörököllin ei tarvii pelätä mettän eläimii. Päinvastoin mettän pedot pelkää mörököllejä. Pirrellä pahin pelko on mettässä jos se kaatuu niin noin huonosti liikkuva ylipainonen ei saata päästä jalkeilleen. Jos on yli 300 m kotoa niin konttausmatka voi olla ylivoimanen.
0Äänestä
Anonyymi00035
Ikäihmisen tarvitsee asua taajaissa jo ihan oman terveyden ja turvallisuutensa takia! Ambulanssin, sekä kaiken muun avun saaminen on haja-asutusalueille vaikeaa. Palveluita ei ole Iän myötä auton pito, pihatyöt, kauppaan ja asioille kulkeminen ym. asioinnit käyvät yhä raskaammiksi Hammaslääkäri, sairaalareissut jne Julkista liikennettä ei ole, eikä juuri taksejakaan. Tästä syystä moni, varsinkin yksiasuva joutuu muuttamaan korvesta pois.
0Äänestä
Anonyymi00015
"Miksi Simon ja forestfinin pitäisi käydä korjaamassa ph n kaivonkansi??? Eihän se heille kuulu milläänlailla! Mökin omistajalle korjaukset kuuluvat!"
Ihan vain v'ttuillessaan kävisivät korjaamassa kaivonkannen kun vuokraisännällä ei ole halua eikä kykyä kantta korjata. Ei juomavesikaivoon sade- ja pintavalumavedet kuulu.
0Äänestä
Anonyymi00016
Ja lasku tietysti, foresti vois tehä siitä videon tai pari.
0Äänestä
Anonyymi00021
Pirjo kovasti vannottaa itse tekevänsä kaivonkannen kun on niin mukavaa kun taloa saa asua kuin omaansa. Mutta kunto näyttää jo sellaiselta ettei sitä pysty tekemään mutta puhetta ja aikomusta riittää. Talvi yllättää ennemmin kuin kansi on tehty. Monenlaisia hommia on aikonut tehdä mutta liikkuminen on kovin huonontunut vuodenaikana. Seuraajille ilkeästi vastailee jos joku ehdottaa että eikö asia kuulu vuokraisännälle.
2Äänestä
Anonyymi00025
Anonyymi00021 kirjoitti:

Surullista jos joutuu tollasista huolehtimaan. On se vuokraisäntä saamaton nysväke.
2Äänestä
Anonyymi00017
Taiten pike pääsi mannen elämään. Ensin leivonnaisia töytyytti postiloutaan,sitten kukkoja,siitä jopa kylälemään ja sitten naapuriksi väkän kylkeen. Nytten olisi eessä viimenen askel väkän tuppaan,eiköhän tuokin onnistune ennenpitkää,viimeistään sitten metusalem ei olisi haittona.
2Äänestä
Anonyymi00019
Sotilastermeissä voisi käyttää termiä vyörytys. Arkikielessä voisi sanoa hivuttautumiseksi.
Kyllä metrimannisten talossa asia on oivallettu ja osaavat olla varuillaan niinkuin kaikkien heitä lähestyvien suhteen. Onhan aivan selvää että syrjäiseen tölliin satanut raha houkuttaa monia jotka ovat kontantin puutteessa. Syrjäisen sijainnin takia lähestyvä ei ole satunnainen kulkija ymmärretään metrimannilasskin ja tulijalla lienee ketun häntä kainalossa tai lihakukko postloutaan jätettäväksi.
2Äänestä
Anonyymi00020
Ei se onnistu!
0Äänestä
Anonyymi00022
Lirre raivasi jättipalsamia, vaikka ei millään jaksaisi, mutta pakko on, kun pelkää, että ilvekset lymyää ryteikössä? On raivattava kaikki vesakot pihan ympäriltä että näkee mitä metsässä piilee.
1Äänestä
Anonyymi00023
Tarkotin Pirre!
0Äänestä
Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Tarkotin Pirre!
Siinä samalla saa seuraajilta kehuja ahkeruudestaan ja se siivittää uusiin urakoihin.
1Äänestä
Anonyymi00026
Anonyymi00023 kirjoitti:
Tarkotin Pirre!
Samalla tekee rahaa, kun viimeisillä voimillaan riehuu ryteikössä ja kamera kuvaa, Ei haittaa nokkoset tai ampiaiset, joita pörrää palsaminkukissa kymmenittäin! Nyt on hyvät näkymät myös aitan alle, kiiluuko siellä Jessen vai ilveksen silmät.
2Äänestä
Anonyymi00027
Jospa siinä litistyneellä paikalla on maannut joku hiippari kiikarien kanssa.
2Äänestä
Anonyymi00029
Anonyymi00027 kirjoitti:
Jospa siinä litistyneellä paikalla on maannut joku hiippari kiikarien kanssa.
Paljo mahollista!🔭😄
2Äänestä
Anonyymi00031
Anonyymi00027 kirjoitti:
Jospa siinä litistyneellä paikalla on maannut joku hiippari kiikarien kanssa.
Liekkö hiipparilla ruskea iänkaikkisen vanha pipo ja isosilimä mollottaa....🤣🤣
0Äänestä
Anonyymi00030
Kyllä se Koneman (nykyinen forest finn) remontoi Simon kanssa nätiksi tuon pirjohannelen nykyisen saunan aikoinaan,kun Metsamanin oli tarkoitus sen morsmaikun kanssa sinne enolaan muuttaa. kätevä tuollainen rakennusmies ja vieläpä kun asuu niin lähellä samalla kylällä..mut pirre tyhmänä viel keväällä sanoi että ei edes tiedä kuka on forestfinn tubettaja..miten tyhmäks ihminen voikin tekeentyä tuolla metsän keskellä
1Äänestä
Anonyymi00032
Ammattilaisen tekemältä näyttää myös keittiön remontti!👍Pirre voi päivittäin kiittää mielessään Konemania, kun keittiössä hääräilee. Vanhaan taloon ei ole mahdollistakaan tuon parempaa tehdä. Moni lopetti Phoon tilauksen, kun kävi ilmi, errä se on "valinnut" mannilan puolen☹️
4Äänestä
Anonyymi00039
Anonyymi00032 kirjoitti:

totta,tekihän koneman saunaremontin lisäks remonttia keittiöön ja paljon muutakin...muutenhan tuo talo olisi ollut aika vanhanaikainen..mutta eipä ole peehoo mitään kiitosta ja kunniaa jakanut sinne kelle se kuuluu..aina vaan minäminäminä...
2Äänestä
Anonyymi00041

Ei siinä mitään valintoja ole ollut tarvetta tehdä! Metsäman on pelkkä vuokranantaja !
0Äänestä
Anonyymi00043
Anonyymi00041 kirjoitti:
Ei siinä mitään valintoja ole ollut tarvetta tehdä! Metsäman on pelkkä vuokranantaja !
"Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt" Vuokra on vain joku nimellinen ja senvuoksi Pirren on oltava mielinkielin. Itkua vääntää, jos joku erehtyy hänen videolla "maailman kilteintä" ihmistä arvostelemaan.😠
1Äänestä
Anonyymi00033
"Liekkö hiipparilla ruskea iänkaikkisen vanha pipo ja isosilimä mollottaa....🤣"
Mistäpä tuon tiennöö.
2Äänestä
Anonyymi00040
taitaa hokea myös tuppanan pyllyreikää tai jos sattuu olemaan sateinen keli..niin pylly kastuu pikku tuppanalla...
2Äänestä
Anonyymi00036
Tuusniemen lähikaupungissa Varkaudessa on hotellin tiloissa kivoja, yhteisöllisiä vuokra-asuntoja vanhuksille!
0Äänestä
Anonyymi00037
Eipäs Pirre tota keksiny. Ois Tuusniemelle laittanu samantyylisen niin ois rikastunu ja saanu rahulia. Ja ehkä komeen miehenkin. Eihän metriheikkiä kehtais missään esitellä: Mieheni Omit Metsämanninen saanko esitellä.
0Äänestä
Anonyymi00038
Anonyymi00037 kirjoitti:
Eipäs Pirre tota keksiny. Ois Tuusniemelle laittanu samantyylisen niin ois rikastunu ja saanu rahulia. Ja ehkä komeen miehenkin. Eihän metriheikkiä kehtais missään esitellä: Mieheni Omit Metsämanninen saanko esitellä.
Sinne ei vois viedä kissoja ja koiria. Eikä siellä ole leivinuunia 😉 Yksiön vuokra Varkauden hotellissa vain 650€/kk
0Äänestä
Anonyymi00045
Anonyymi00038 kirjoitti:
Sinne ei vois viedä kissoja ja koiria. Eikä siellä ole leivinuunia 😉 Yksiön vuokra Varkauden hotellissa vain 650€/kk
Enolassa on käytetty aikoinaan paljon puuta sisustuksessa ajan tavan mukaan. Seinät, katto ja lattia. Vain uudet keittiökalusteet erottuvat puun seasta.
0Äänestä
Anonyymi00042
Nokka haestaa rahan ja mitä lähempänä,sitä voimakkaampi on tuoksu....😄
1Äänestä
Anonyymi00044
Haestaa haestaa...hyvvee on ku haesoo nii hyväle.
1Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Naapurista tuoksahtelee rahan hajuja. Ympärillä on vauraan metsätilan puupeltoja. Tähän asti vyörytys on sujunut paremmin kuin oli kaavaillut. Nyt tupaan pääseminen on hieman haasteellisen kynnyksen takana.
Ei ole todellista!
Miten ihminen voi olla noin töppönen, kaivo on lähes mökin nurkalla niin vaikuttaa kuin olisi korpivaelluksella.
Eikö tuohon kaivon viereen voi pystyttää merkkikeppiä niin näkee jo mökin nurkalta missä kaivo piileksii ja eikö vuokraisäntä voi korottaa kaivonkantta vaikka puolikkaalla kaivonrenkaalla.
Ei näytä vuokraisäntä välittävän vuokralaisen hommista. PH vakuuttelee että tekee itse uuden kaivonkannen kun niin tykkää tehdä kaikkea itse mutta veikkaanpa että tekemättä jää kuten moni muukin suunniteltu juttu.
Yleensä kaivo on asumusta lähellä.
Kyllä videolla oli havaittavissa pelkoa.
Ikävää jos ei edes mökin piha alueella uskalleta liikkua.
En usko ilveksiä olevan lähistöllä. Eihän alueella talvisinkaan näy ilvesten jälkiä.
🤣juu. Ois kannattanu ottaa teltta ja eväät mukaan.
Pipe ei pelkää.
Pipen habituksella ei tartte pelätä mitään. Päinvastoin.
pipe on niin iso että siinä olis susillaki tekemistä kun pyllöttäs metässä tuppana kissojen kanssa...huvittaa vaan tuo kun niin pelkäävät kissojen puolesta että ilves syö...ilves on kuulunut suomen luontoon aina,kotikissat ei kuulu olla irrallaa..järkihoi äläjätä...muutenkin hullua tuo metsamanin touhukin kun uuden kissan otti,marski ihan masentuneena..mut ei ukko älyä...kun on niin kuppanakäppänä kittanketale lässynlää..
Kiire oli saada vuokrattua talo. Vaikka oma talo oli vielä myymättä.
Asuuko siellä entisellä kiinteistöllä joku.?
Halusi päästä vuokralle juuri tuohon mökkiin.Siksi muutti ennenkuin oma asunto oli myyty.
Mökki oli ollut tyhjänä jo puoli vuotta, senjälkeen, kun Duo muutti siitä pois. Oli korkea aika saada siihen asukas, kun oli talvi tulossa. Siinä olis Phoolle loppuelämän ajaksi koti, jos vain pysyy kutakuinkin terveenä ja edes nykyisessä kondiksessa.
Ehkä joku muukin oli alkanut kysellä vuokramökin perään?
Simo ja Koneman voisivat käydä työreissulla tsekkaamassa seikan ja pistää videon eetteriin.
Miksi Simon ja forestfinin pitäisi käydä korjaamassa ph n kaivonkansi??? Eihän se heille kuulu milläänlailla!
Mökin omistajalle korjaukset kuuluvat!
On kyllä surkea vuokraisäntä Pirrellä.
Ei varmaan joudu maksamaan vuokraa, kun itse joutuu kaiken tekemään ja ostelee jopa ruohonleikkureita yms.
Piken kuuluisi asua keskustassa, on iin arka metsää kohtaan. Outoa että tollaset maaseudun mettänpeikot pelkää eniten metsää. Luonnosta vieraantuneet. Eivätkä tunnista kukaan noista, Savon möröistä edes kasvi -tai eläinlajeja.
Ihme jos osaavat uida. Mitä on tapahtunut.
Mörököllin ei tarvii pelätä mettän eläimii. Päinvastoin mettän pedot pelkää mörököllejä. Pirrellä pahin pelko on mettässä jos se kaatuu niin noin huonosti liikkuva ylipainonen ei saata päästä jalkeilleen. Jos on yli 300 m kotoa niin konttausmatka voi olla ylivoimanen.
Ikäihmisen tarvitsee asua taajaissa jo ihan oman terveyden ja turvallisuutensa takia!
Ambulanssin, sekä kaiken muun avun saaminen on haja-asutusalueille vaikeaa.
Palveluita ei ole
Iän myötä auton pito, pihatyöt, kauppaan ja asioille kulkeminen ym. asioinnit käyvät yhä raskaammiksi Hammaslääkäri, sairaalareissut jne
Julkista liikennettä ei ole, eikä juuri taksejakaan.
Tästä syystä moni, varsinkin yksiasuva joutuu muuttamaan korvesta pois.
"Miksi Simon ja forestfinin pitäisi käydä korjaamassa ph n kaivonkansi??? Eihän se heille kuulu milläänlailla!
Mökin omistajalle korjaukset kuuluvat!"
Ihan vain v'ttuillessaan kävisivät korjaamassa kaivonkannen kun vuokraisännällä ei ole halua eikä kykyä kantta korjata.
Ei juomavesikaivoon sade- ja pintavalumavedet kuulu.
Ja lasku tietysti, foresti vois tehä siitä videon tai pari.
Pirjo kovasti vannottaa itse tekevänsä kaivonkannen kun on niin mukavaa kun taloa saa asua kuin omaansa. Mutta kunto näyttää jo sellaiselta ettei sitä pysty tekemään mutta puhetta ja aikomusta riittää. Talvi yllättää ennemmin kuin kansi on tehty. Monenlaisia hommia on aikonut tehdä mutta liikkuminen on kovin huonontunut vuodenaikana. Seuraajille ilkeästi vastailee jos joku ehdottaa että eikö asia kuulu vuokraisännälle.
Surullista jos joutuu tollasista huolehtimaan. On se vuokraisäntä saamaton nysväke.
Taiten pike pääsi mannen elämään. Ensin leivonnaisia töytyytti postiloutaan,sitten kukkoja,siitä jopa kylälemään ja sitten naapuriksi väkän kylkeen. Nytten olisi eessä viimenen askel väkän tuppaan,eiköhän tuokin onnistune ennenpitkää,viimeistään sitten metusalem ei olisi haittona.
Sotilastermeissä voisi käyttää termiä vyörytys. Arkikielessä voisi sanoa hivuttautumiseksi.
Kyllä metrimannisten talossa asia on oivallettu ja osaavat olla varuillaan niinkuin kaikkien heitä lähestyvien suhteen. Onhan aivan selvää että syrjäiseen tölliin satanut raha houkuttaa monia jotka ovat kontantin puutteessa. Syrjäisen sijainnin takia lähestyvä ei ole satunnainen kulkija ymmärretään metrimannilasskin ja tulijalla lienee ketun häntä kainalossa tai lihakukko postloutaan jätettäväksi.
Ei se onnistu!
Lirre raivasi jättipalsamia, vaikka ei millään jaksaisi, mutta pakko on, kun pelkää, että ilvekset lymyää ryteikössä? On raivattava kaikki vesakot pihan ympäriltä että näkee mitä metsässä piilee.
Tarkotin Pirre!
Siinä samalla saa seuraajilta kehuja ahkeruudestaan ja se siivittää uusiin urakoihin.
Samalla tekee rahaa, kun viimeisillä voimillaan riehuu ryteikössä ja kamera kuvaa, Ei haittaa nokkoset tai ampiaiset, joita pörrää palsaminkukissa kymmenittäin! Nyt on hyvät näkymät myös aitan alle, kiiluuko siellä Jessen vai ilveksen silmät.
Jospa siinä litistyneellä paikalla on maannut joku hiippari kiikarien kanssa.
Paljo mahollista!🔭😄
Liekkö hiipparilla ruskea iänkaikkisen vanha pipo ja isosilimä mollottaa....🤣🤣
Kyllä se Koneman (nykyinen forest finn) remontoi Simon kanssa nätiksi tuon pirjohannelen nykyisen saunan aikoinaan,kun Metsamanin oli tarkoitus sen morsmaikun kanssa sinne enolaan muuttaa. kätevä tuollainen rakennusmies ja vieläpä kun asuu niin lähellä samalla kylällä..mut pirre tyhmänä viel keväällä sanoi että ei edes tiedä kuka on forestfinn tubettaja..miten tyhmäks ihminen voikin tekeentyä tuolla metsän keskellä
Ammattilaisen tekemältä näyttää myös keittiön remontti!👍Pirre voi päivittäin kiittää mielessään Konemania, kun keittiössä hääräilee.
Vanhaan taloon ei ole mahdollistakaan tuon parempaa tehdä.
Moni lopetti Phoon tilauksen, kun kävi ilmi, errä se on "valinnut" mannilan puolen☹️
totta,tekihän koneman saunaremontin lisäks remonttia keittiöön ja paljon muutakin...muutenhan tuo talo olisi ollut aika vanhanaikainen..mutta eipä ole peehoo mitään kiitosta ja kunniaa jakanut sinne kelle se kuuluu..aina vaan minäminäminä...
Ei siinä mitään valintoja ole ollut tarvetta tehdä!
Metsäman on pelkkä vuokranantaja !
"Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt"
Vuokra on vain joku nimellinen ja senvuoksi Pirren on oltava mielinkielin. Itkua vääntää, jos joku erehtyy hänen videolla "maailman kilteintä" ihmistä arvostelemaan.😠
"Liekkö hiipparilla ruskea iänkaikkisen vanha pipo ja isosilimä mollottaa....🤣"
Mistäpä tuon tiennöö.
taitaa hokea myös tuppanan pyllyreikää tai jos sattuu olemaan sateinen keli..niin pylly kastuu pikku tuppanalla...
Tuusniemen lähikaupungissa Varkaudessa on hotellin tiloissa kivoja, yhteisöllisiä vuokra-asuntoja vanhuksille!
Eipäs Pirre tota keksiny. Ois Tuusniemelle laittanu samantyylisen niin ois rikastunu ja saanu rahulia. Ja ehkä komeen miehenkin. Eihän metriheikkiä kehtais missään esitellä: Mieheni Omit Metsämanninen saanko esitellä.
Sinne ei vois viedä kissoja ja koiria. Eikä siellä ole leivinuunia 😉
Yksiön vuokra Varkauden hotellissa vain 650€/kk