Palstalla kerrotaan tulijärvestä, jonne joutuvat kaikki ne jotka eivät usko oikein. No, oletetaan että tämä on nyt sitten totta. Nyt pitää kysyä, että missä vaiheessa tällaisesta tulijärvestä pitää ryhtyä kertomaan lapsille?
Silloin kun lapsi oppii puhumaan? Vai silloin kun hän menee kouluun? Onko myöhäistä silloin kun mennään rippikouluun ja hormonit hyrräävät? Ja kenen tehtävä se on ? Vanhempien vaiko koulun?
Silloin kun lapsi oppii puhumaan? Vai silloin kun hän menee kouluun? Onko myöhäistä silloin kun mennään rippikouluun ja hormonit hyrräävät? Ja kenen tehtävä se on ? Vanhempien vaiko koulun?
Vastaukset 368
Vanhimmat
Jos lapsena kastetaan, ei tarvitse kertoa koskaan. Ei asia silloin millään tavalla liikuta. Silloin jos eroaa kirkosta, niin silloin kerrotaan siitä totuus.
Jos on myöhemmin kastettu, niin tulijärvi on koko ajan läsnä. Sitä voi loiventaa kertomalla että kyseessä onkin Jerusalemin kaatopaikka.
Jos kuuluu siihen lahkoon, joka herjaa Paavalia, ei asiasta tarvitse kertoa koska sekin kuten homostelujutut ovat kuitenkin valhetta. Totta on vain se minkä itse haluaa totuudeksi ajatella.
Mietin hetken. Mitä on uskominen oikein, kuten ihmeteltiin.?
Kertominen uskonhommeleista on sekä vanhempien, että yhteiskunnan tehtävä, uskonnonopetuksen muodossa. Ja jos kuuluu luterilaiseen seurakuntaan, niin nuori voi tahtoessaan käydä rippikoulun. Kuten on toimittu, ja toimitaan.
Tulijärvet voi ja saattaa olla sitten myöhäisemmän ja varttuneemman ihmisen kysymyksiä. Kaikkea "propagandaa" ei tarvitse imeä, ja sisäistää, mitä tältäkin palstalta saa, ja voi lukea.
Kyllä Raamattu mainitsee tulijärven, mitä sitä peittelemään!
Kyse oli ehkäpä siitä täytyykö jo pienet lapset peloitella pilalle. Jos mä nyt yhtään mistään mitään ymmärrän.
(viiden lapsen isä).
Kokemus kouluttaa, vaikka ei satoa niin olisikaan.
No oli täällä joku joka ymmärsi mistä tässä on kyse....
Niin että koska siis kerrot? Minkä ikäinen lapsen pitää silloin olla? Ja millä tavalla kerrot?
Kenen on vastuu lapsista ja asioiden kertomisesta. Sitä kai aloittaja kysyy.
Jos lapset ei ole vanhempien vastuulla niin kenen? Yhteiskunta on liikaa puuttunut perhevastuisiin ja aloittajan kaltainen ongelma on todellinen. He eivät tiedä kenen lapsia he ovat saaneet.
Pieni lapsi pääsee taivaaseen, vaikka isä olisi pakana. Siksi ihan pientä lasta ei ehkä kannata pelotella asialla, joka ei vielä koske häntä.
Ihmiselle olisi parasta, jos vanhemmat pienestä asti opastaisivat tuntemaan Jeesuksen rakkautta ja sitä, miten hän sovitti meidän syntimme.
Kun lapsi kasvaa uskossa, hänelle voi sitten alkaa altaa ravitsevampaa 'lihaa' 'maitoruokinnan' sijaan. Kun lapsi ymmärtää kysyä, miltä oikein pelastumme, hänelle tulee kertoa se, hänen ikäiselleen sopivin sanoin.
Sinäpä sen sanoit. Ja muotoilit ajatuksen luettavaan muotoon.
Todellakin jälkeläiset. Siis yhteiset lapset pyhittyvät sillä, jos toinen on edes uskonihminen. Ei nämä ole vaikeita kysymyksiä.
Ja todellakin täällä "susirajan" toisella puolen, on joutunut joskus kyllä kaitsemaan toistenkin lapsia. Varsinkin kun on pojista kyse.
Eihän meidän Matti ja eihän meidän Laura asenne ei oikein "natsaa"
Kun eihän siinä omassa kullan-nupussa ole koskaan mitään vikaa, eikä se nyt millään voi mitään pahaa tehdä toiselle. Tiedä nyt sitten avasiko tämä kenellekään yhtään mitään.
Ne on niitä helvetin puolen juttuja joiden kertomisen osalta kukin kertokoon mitä parhaaksi näkee jos on niihin uskominen.
Piripäissäni joskus kauan sitten piirsin mustekynällä kuvaa mistä tuli tavallaan hologrammi. kuvan keskelle syntyi järvi jonne ihmiset kävelivät spiraalin muodossa olevaa polkua pitkin joka meni koko ajan alaspäin.
Ihmiset jotka kävelivät polkua alaspäin eivät olleet kokonaisia vaan jokaiselta puuttui jokin ruumiin osa. Se riippui siitä mistä kulmasta kuvaa katsoi.
Kuva näytti joka suunnalta erilaiselta siinä oli niin paljon kerroksia ja
sen tekemiseen meni tuntikausia ja lopputulos oli täysi yllätys.
Tuhosin kuvan, kun havahduin siihen mitä se esittää ja sen jälkeen en ole enää edes kokeillut samanlaista piirtämistapaa joka oli erittäin nopeaa ja alkoi sattumanvaraisesta kuviosta.
Amfetamiinia käytin kuitenkin 30 vuotta vielä ja sen käytön lopetin vasta joitakin vuosia sitten koettuani ettei kyseisellä huumeella ole minulle enää mitään annettavaa.
Piirtäminen loppui oikeastaan siihen kuvaan vaikka lapsena osoitin ainakin joidenkin mielestä jonkinlaista lahjakkuutta kyseiseen taidelajiin liittyen.
Toteutin itseäni myöhemmin amfetamiinin avulla ja sitä kautta minusta tuli myöhemmällä urallani oikein hyvä huumekauppias ja ammattirikollinen.
Se onko tulinen järvi oikeasti totta pitää paikkaansa mielestäni mutta millä tasolla ja missä todellisuudessa sellainen on siihen en kykene vastaamaan.
Nykyisin olen vahvasti uskossa mikä ei kuitenkaan ollut syy päihteiden lopettamiseen vaan lopetin päihteiden käytön ennen uskoon tuloani.
Itse en halua joutua kyseisen järven reunalle alaspäin kävelevien uskossaan vajavaisten ihmisten joukkoon joiden polku vie koko ajan alaspäin.
Se on loputon spiraali.
"Palstalla kerrotaan tulijärvestä, jonne joutuvat kaikki ne jotka eivät usko oikein."
Hyvinhän olet oppinut realiteetteja joilla on sinun elämääsi vankkaa vaikutusta kun aika on koittanut!!!
Lapsille opetetaan Jeesusta, Hyvää Paimenta joka turvaa enkeleineen heidän elämäänsä kaikkea pahaa vastaan. Eli kannattaa luottaa vain ja ainoastaan Jeesukseen eikä ollenkaan pahuutta lietsoviin opettajiin.
Et vastannut kysymykseen. Koska ja miten lapselle pitää kertoa tästä teidän tukijärvestä, jonne joutuvat kaikki jotka eivät usko teidän jumalaanne?
Lapsille on kerrottava totuus. Jumalan ilmoittamaa hyvyyttä toteuttavat pääsevät rakastavan Taivaan isin ihanaan paratiisiin. Pahuutta suosivat pääsevät itse valitsemaansa pahuuden pesäpaikkaan, jossa he voivat katua hirvittäviä tekojaan erossa vihaamastaan Hyvästä Jumalasta.
Et vastannut vieläkään kysymykseen. Koska ja miten lapselle pitää kertoa tästä teidän tukijärvestä, jonne joutuvat kaikki jotka eivät usko teidän jumalaanne? Kerro mikä on sopiva ikä?
Tietenkään ei ole mitään ikärajaa, vaan totuus on kerrottava asialllisesti silloin, kun tervejärkinen vanhempi katsoo sen sopivaksi. Lapselle on selitettävä, että hirvittävä pahuus saa palkkansa, Hyvän Jumalan toimesta ja erotetaan hyvistä tiukasti eroon. Taivaan Iskä pyyhkii kaikki pahan uhrien kyyneleet.
Ei, ei noin. Ei pidä väittää lapselle, että joistakin meistä tulisi 'hyviä'. Ei tule. Ei vielä tässä elämässä. Olemme kaikki syntisiä. Jeesus otti kantaakseen meidän kaikkien synnit. Me olisimme ansainneet rangaistuksen, mutta Jeesus kärsi sen meidän puolestamme.
Pienelle lapselle voi selittää, että Jeesus käski antaa lasten tulla luokseen, koska lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Pitää puhua lammaskatraasta huolehtivasta hyvästä paimenesta. Taivaasta, jonne pääsemme, jos uskomme Jeesukseen. Vaikka olemme valehdelleet ja sanoneet tuhmasti toiselle, pääsemme taivaaseen, kun Jeesus antaa meille valkoiset puhtaat vaatteet.
Konstantinopolin kirkolliskokouksen mielisairaat piispat👹 keksivät helvetin ja tulijärven. Ja mielisairaat uskovat siihen😡😡😡
Ilm. 20:15
Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.
Kristinuskosta tekee vastenmielisen juuri tuollainen uhkailu. Muun tappamisen ja rasismin ohella.
Mummos on mielisairas.🎃
Sinä olit inkvisiittori edellisessä elämässä.
Mitä tässä uhkaillaan, tämähän on Raamatun totuus!
Näin on, miksi joku pelkää kohdata totuus?
Jeesus mainitsi sanan 'helvetti' (hell) useammin kuin kukaan muu Raamatussa. Jos helvettiä ei olisi, joutuisimmeko katselemaan Hitleriä taivaassa ikuisesti? Sielu on kuolematon.
Jos helvettiä ei olisi, miltä pelastuisimme?
Jos helvettiä ei olisi, miksi Jumala olisi tullut ihmiseksi ja sovittanut syntimme hirveän kärsimyksen kautta?
Helvetti on maan päällä. Putin seuraavissa elämissään kokee helvetin.
Mitä kylvää sitä niittää
Tämä maallinen lyhyt elämä on uskovalle lähin kokemus helvetistä.
Pakanalle tämä on lähin kokemus taivaasta, jonka he koskaan saavat kokea.
"Tämä on melkoista helvetin markkinointia. Aina kun mainitaan jotain pahaa, sen maine kasvaa, oli se sitten puolesta tai vastaan. Meidän täytyy tuntea mainonnan dynamiikka: miten se toimii ja miten se vaikuttaa. Kaikki pahuus menee ensin neuroverkkoihimme ja sieltä alitajuntaan. Alitajunta vahvistaa tämän tapahtuvan, koska asiaa jauhetaan niin paljon ja toistuvasti. Se nostaa alitajunnasta esiin mielihaluja ja kostonhimoa – kaikkea sitä saastaa, mitä siellä on.
Koettakaa nyt hyvänen aika puhdistaa mielenne ja puhua siitä, mikä on hyvää, tavoiteltavaa, puhdasta ja kiitettävää. Oli ihminen sitten ateisti tai uskova, hänellä pitäisi olla myötätuntoa muita kohtaan ja halua ohjata heitä oikeaan. Mikä sitten on oikein tässä ja tulevassa maailmassa?
Anteeksianto ja armo ovat parasta, mitä ihmiset tarvitsevat. Ne korjaavat pieleen menneet asiat oikeaan järjestykseen, jolloin ihmiset tulevat toimeen keskenään ja iloitsevat yhteydestä."
Herramme ja Kaikkivaltiaamme Jeesus Kristus, on armollinen tuomarimme. Hän jopa kuoli puolestamme. Uudestisyntyneet kristityt, siirtyvät heti Jumalan valtakunnan lapsiksi. Muut Jeesus tuomitsee viimeisellä tuomiolla. "Minun oli nälkä ja te annoitte minulle ruokaa." Menkää Isämme teille valmistamaan hyvyyden valtakuntaan. Isä pyyhkii kaikki kyyneleenne." Pahoille Hän sanoi." Minun oli nälkä ja te ette antaneet minulle ruokaa. Menkää pois luotani, te kirotut, siihen kadotukseen , joka on teille varattu." Jeesuksen tuomiot ovat erehtymättömät. Mutta muistamme Hänen suuren armonsa ja Isän toiveen kaikkien luomiensa pelastumisesta. Hirvittävä pahuus, saa kuitenkin palkkansa.
Heh hehe hehe hee. Ompas moraalikäsitykset sinulla. Kun sanoo että ei usko jumalaan, niin se on hirvittävä pahuus. Vaikka ihminen olisi elänyt nuhteettoman elämän eikä olisi saanut koko elämänsä aikana edes yhtä pysäköintisakkoa, niin ei muuta kuin tulijärveen.
Sen sijaan Ted Bundy, USA:n tunnetuin sarjamurhaaja pääsee taivaaseen, koska hän kääntyi ennen kuolemantuomiota kristityksi. Sen sijaan hänen nuorin uhrinsa, 12- vuotias koulutyttö ei pääse taivaaseen, jos ei uskonut jumalaan. Olette te laitauskovat ihan pimeetä sakkia....
Sinun nuhteeton elämä ei auta taivaaseen pääsyyn, epäusko on synneistä suurin!
Täällä hyvinvoinnin keskellä elävät ihmiset kerskaavat auttamistyöllään ansainneensa paikan Hyvyyden valtakunnassa, vaikka maailmassa on nälänhätää edelleen. Suuri joukko ihmisiä menehtyy edelleen päivittäin puhtaan veden ja ravinnon puutteesta johtuviin sairauksiin sekä ihmisten aiheuttaman väkivallan seurauksena.
Onko maailmassa siis lainkaan Jeesuksen peräänkuuluttamaa Hyvyyttä lähimmäisiämme kohtaan, vai onko kaikki pelkkää ulkokultaista puhetta?
"missä vaiheessa tällaisesta tulijärvestä pitää ryhtyä kertomaan lapsille?"
Minulle tuo aloitettiin noin nelivuotiaana ja vietin sen jälkeen kymmenisen vuotta jatkuvassa synnintunnossa ja pelossa. Eli ainakin siinä iässä voi olla otollinen aika.
Nämä vasemmalla puolella olevat olivat hallinneet maailmaa rakenteilla. He olivat luoneet järjestelmiä, jotka laskivat voittoja, mutta sivuuttivat ihmisen. He olivat käyttäneet valtaansa väärin juuri siten, että he tekivät itsestään koskemattomia ja jättivät vähäisimmät oman onnensa nojaan. He luulivat palvelevansa lakia ja järjestystä, mutta he olivatkin rakentaneet ansoja rehellisille ja hylänneet kuninkaiden Kuninkaan, joka odotti apua kurjassa valepuvussa. Heidän rakenteensa olivat heidän suurin rikoksensa, sillä ne tekivät kylmyydestä laillista ja itsekkyydestä maan tavan.
"Onneksi Jumala on ilmoittanut, että Hän rakastaa lapsia. Hän rakastaa lapsia yli kaiken, ja he ovat todella ihmeellisiä. Ei heitä tuliseen järveen tuomita, sillä Herra on rakkaus."
Että rakastaa lapsia? Niten tämä "rakkaus" näkyy siinä, että kun teidän mukaan suuri tulva tuhosi koko maailman, niin samalla se hukutti myös kaikki alle yksi vuotiaat taaperot, jotka olivat kaikki synnittömiä.
Kaiken lisäksi he eivät olleet "ottaneet" jumalaa sydämeensä ja näin he joutuivat teidän mukaanne ikuisiksi ajoiksi tulijärveen kidutettavaksi. Aika omalaatuinen rakkauden tunnustus lapsia kohtaan.
Väärin, nuo lapset ovat Jumalan luona Taivaassa!
"Sillä lapset ovat vapaat." Evankeliumi teksteistä Jeesuksen sanomana.
Joskus olen kuullut jonkun viisaan ja lukeneen sanovan, että Raamattu selittää itse itseään. Ja epäilemättä, kuten siellä lukeekin, Jeesus tutki paljon kirjoituksia. Ja epäilemättä tunsi ihmisten sydämien salat.
Olivat he sitten fariseuksia, publikaaneja, juutalaisia, samarialaisia.
Eikä se taito varmastikaan ole Häneltä lähtenyt pois.
On tainnut sitten vaan parantua.
" Niten tämä "rakkaus" näkyy siinä, että kun teidän mukaan suuri tulva tuhosi koko maailman, niin samalla se hukutti myös kaikki alle yksi vuotiaat taaperot, jotka olivat kaikki synnittömiä."
Rakkaus näkyy siinä että totaalipahuus poistettiin kätevällä tavalla maailmasta.
Jumalahan ensi kerralla poistaa pahuuden tulella ja tulikivellä!! Vähän rajumpi systeemi siis ensi kerralla. Etkö sinäkin ymmärrä että pahuudella ei ole maailmankaikkeudessa minkäänlaista osaa eikä arpaa?
Nooan aikaiset ihmiset olivat saastuttaneet ihmiskuntaa lisääntymällä kapinallisen Luciferin mukaansa viekottelemien olentojen toimesta, ihmisten kanssa. Samalla koko ihmiskunta hylkäsi Jumalan hyvyyden ja vaipui väkivaltaan. Toki joitakin Nooan tapaisia hukkui saastuneiden mukana, mutta he ja lapset pääsivät suoraan Jumalan luo. Myös raskaana olevien sikiöt pelastettiin, sillä Jumala on viattomille ja avuttomille hyvä. Jeesus kävi ristinkuolemansa jälkeen, julistamassa tuonelassa pelastuksen evankeliumiaan tuonelan väelle, koska se on kaikille ihmisille julistettava. Hirvittävä pahuus sai palkkansa, mutta he saivat armollisen mahdollisuuden, anteeksiantoon evankeliumin ehdoin. Näin hyvä Jumala meillä on. Hän on armollinen hyville, mutta paha saa palkkansa.
Missä kohtaa raamattua sanotaan, että lapset pelastettiin tulvasta? Ei missään. Te yritätte tässä nyt vain pelastaa oman nahkanne, koska kukaan teistä ei ole koskaan huomannut kysyä tälläistä kysymystä. Näin siksi että te olette sokeita oman uskonne kanssa.
Evankeliumeissa Jeesus osoittaa erityistä rakkautta lapsia kohtaan. Luukkaan ja Markuksen evankeliumeissa Jeesus sanoo: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta."
Jeesus asettaa lapsenomaisen luottamuksen esikuvaksi myös aikuisille.
Genesis 6:9 (KJB)
These are the generations of Noah: Noah was a just man and perfect in his generations, and Noah walked with God.
Ehkä Nooan täydellisyys tarkoitti sitä, että hänellä oli puhtaat geenit, ei langenneiden enkelien saastuttamat.
Lapsikatse 👀
Kyllä tuollainen erittäin tärkeä asia, Jumala, pitää opettaa lapselle hyvin varhain. Ja mistä minä sen tiedän? Olen kertonut osan varhaislapsuudesta ja kertaan vähän.
Kotini ei ollut mikään uskova koti, isä kyläseppä ja äiti kotiäiti. Ensimmäisiä "henkiolentojen näkemisiä" oli jo 4-vuotiaana ja muistan sen vieläkin, 70 vuotta myöhemmin. Paljon en muista, mitä silloin siitä ymmärsin. Mutta valtaisan kirkkaan hahmon näin ja hänet ympäröi valtaisa rauha ja levollisuus. Minut täytti suuri rauha ja levollisuus. Ko. näky on kulkenut mukanani kaikki murrosiät, aikuisuuden tapahtumat ja vielä eläkeläisenäkin se tapahtuma tuntuu juuri eilen tapahtuneelta.
Raamatussa puhutaan varoitukseksi kyllä tulijärvestäkin ja ikuisesta hampaiden kiristyksestä, mutta minä "saarnaan" mieluummin taas sitä autuutta ja iloa, minkä Jumala meille antaa. Miksi murehtisinkaan tulijärvistä tms ikävästä ikuisuudesta, kun Jumala on kanssani ja ottaa aikanaan minutkin suureen iloitsevien joukkoon.
Haluathan sinäkin ystäväni olla iloitsemassa suuren taivaallisen joukon kanssa? Se voi alkaa jo täällä seurakunnissa toisten iloitsevien kanssa.
k_v
Hyvä todistuspuheenvuoro k_v.
Maailma on täynnä pieniä ja suuria ihmeitä. "Henkimaailman juttuja" eivät kaikki koe. Eivät näe, eivät kuule. Eikä sitä voi silloin perustellakaan, että ne kaikki ovat hömppähömppää.
Itselläni ja puolisollani ja nuorimmaisella tyttärelläni on ollut nuata henkimaailman asioita ja tapahtumia ja olemme niistä puhuneetkin kotona. Unohtamatta puhua Jeesuksesta.
Ne eivät ole olleet mitään deliriumeja, eivätkä "viinapiruja".
Kannattaa todellakin käydä, vaikka erilaisissakin seurakunnissa, ja kun sopivan löytää, niin kulkee sitten siellä.
Jaksamisia ja Siunausta sinulle ja muillekin tähänkin ketjuun harhautuneille ja eksyneille. (tämä loppulause liitteineen oli pieni loppukevennys)
<<Että rakastaa lapsia? Niten tämä "rakkaus" näkyy siinä, että kun teidän mukaan suuri tulva tuhosi koko maailman, niin samalla se hukutti myös kaikki alle yksi vuotiaat taaperot, jotka olivat kaikki synnittömiä.<<
"Siinä on ylijumala. Oletko varma, ettei ole ennustusta, esikuvallista syntiä kohtaan?Matteus 11:13: ”Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti.”Jumalattomat tuo vain pahuutta esille sielustaan. Se on uhka omalle vakaumukselle, sellaista ne vaan viljelee – pervoa sivistystä, se tuo saastaista mielihyvää."
<<hukutti myös kaikki alle yksi vuotiaat taaperot, jotka olivat kaikki synnittömiä.<
He pääsi suoraan taivaaseen, ei tarvinnut olla täällä kärsimyksessä. Kaikki kuolee ja päämäärä on taivas.
Ensin pakotetaan viaton lapsi syntymään vanhemmilleen vallitseviin olosuhteisiin ja sitten palkitaan hukuttamalla?
No näin tämä porukka täällä kertoo.
Armotonta sakkia palstalla, mahtavatko uskaltaa olla itselleen yhtä armollisia?
Kuolemaa ei ole, tuonpuoleiseen mennään kaikki. Siellä ei olla ikuisesti vaan joku nuori sielu palaa jo muutaman kuukauden päästä takaisin elämän kouluun kun taas toinen voi olla tuonpuoleisessa tuhatkin vuotta. Maan ajassa mitattuna, tuonpuoleisessa aikaa ei ole.
Lisäys. Jos on joku tärkeä elämäntehtävä jäänyt kesken niin hän palaa takaisin aika pian, samoin nuorena tuonpuoleiseen joutuneet.
Miten jonkun pää voi tuottaa tuollaista pimeyttä?
’Kuolemaa ei ole’, toisilla niitä on kaksi, fyysinen ja valitettavasti myös hengellinen!
"Syyn ja seurauksen laki on ihmisen yläpuolella, ja se rangaisee kaikesta pahuudesta. Kärsipä ne aiheuttaja itse tai joku täysin sivullinen, joku ne kuitenkin aina kärsii. Nämä pahuudet mädättävät koko yhteiskunnan rakennetta, ihmisen sielunmaisemaa ja kaikkea muutakin.
Jumalattomat yrittävät päästä irti rangaistuksesta ja heittää sen muiden niskaan. Kaikki synnit on kuitenkin heitetty Jeesuksen niskaan, ja Jeesus on kärsinyt ne niiden puolesta, jotka Häneen uskovat.
Vanhurskas on elävä uskosta. Ihmisen tarkoitus on elää pyhää elämää; tähän ihmiset on luotu, ja se on meidän päämäärämme."
On rakkautta ja oikeudenmukaisuutta että paha saa palkkansa.
Armo ja anteeksianto ovat enemmän kuin oikeudenmukaisuus. Jeesus uhrasi itsensä Golgatan ristillä syntien anteeksisaamiseksi. Se on täytetty. Se menee yli ymmärryksen, mutta sen voi tajuta – siinä on taivas auki ja kutsumassa.
Armoa ei ole . Karman laki ei anna armoa, mitä kylvää sitä niittää. Mutta karma on sikäli armelias että pahoja tekoja ei aina tarvii yhdessä elämässä hyvittää. Elämiä riittää eteenpäin..
Teot, puheet, ajatukset heijastuvat takaisin joko tässä tai tulevissa elämissä. Niin pahat kuin hyvät teot.
Tee hyvää ja seuraavat elämäsi ovat aina vaan ihanampia.
Elämä on koulu, karma opettajamme.
Vai että jeesus uhrasi itsensä? Höpö höpö. Kun teidän tarinan mukaan hän nousi kuolleista ja vielä itse tiesi tämän etukäteen ennen kuin kuoli. Sen sijaan vuonna Kajaanissa vuonna 1918 tapahtui uhraus.
Vahtimestari Kari ja ompelukonemyyjä Niemi asettuivat ammuttaviksi tuomittujen rivimiesten tilalle. Kari ja Niemi eivät olleet isoja päälliköitä ja he olisivat voineet hyvin olla hiljaa säästääkseen henkensä.
- Jonkinlainen suggestiivinen tilanne siinä on ollut. Papit tulkitsivat sen Jumalan ihmeeksi. Jumalan käsi pelasti teloitettavaksi aiotut rivimiehet.
https://yle.fi/a/20-33249
Jos et edes usko kristinuskon alkeita, niin mitä täällä vänkäät?
Anteeksiantoon tarvitaan uhraus, ja se tehtiin Golgatan ristillä täydellisesti. Näin koko yhtälö täyttyy: toteutuu oikeudenmukaisuus, ja vääryys sekä synti saavat rangaistuksensa. Ellei tätä ymmärrä, ei ymmärrä kristinuskosta yhtään mitään. Tämä kaikki on annettu taivaassa jo ennen maailman luomista. Puitteet ovat täydelliset. Rakkaus, luonnonlait ja moraali on annettu taivaassa, ja ne pitävät tänäkin päivänä – siellä on iankaikkisuus.
Sovitustapahtuma ja syntien kärsiminen tapahtuivat täydellisesti ristillä, jotta vanhurskas saisi elää. Syytön tuomittiin kaikkien syntien tähden – tämäkin yhtälö täyttyi ja se täytyy ymmärtää. Jumalattomat eivät kuitenkaan ota sitä vastaan, vaan vääristelevät sitä pahuus mielessään.
Olenko sitten väärässä että jeesuksenne ei kuollutkaan vaan hän nousi kuolleista? Ja että hän myös tiesi tämän ennen "kuolemistaan"?
Jeesus kuoli mutta hänet herätettiin kuolleista ja nyt elää taas.
Mikä on epäselvää?
<<Armoa ei ole . Karman laki ei anna armoa, mitä kylvää sitä niittää. <
Anteeksianto on rakkautta, näin se ylittää karman lain.
Jos teet pahaa toiselle niin miten se hyvitetään uhrille? On väärin että joku saa armon pahasta teostaan ja pääsee kuin koira veräjästä😡ja uhri joutuu kärsimään.
Karma on kosminen luonnonlaki, mitä kylvää sitä niittää.
Maallinen laki on armoton, se tuomitsee lakien mukaan pahantekijän korvaamaan tuottamaansa vahingon. Jeesuksen opetus kehottaa pyytämään anteeksi syntinsä, niinkuin itsekin annat anteeksi, sinua vastaan rikkoneille. Näin anteeksi antaja tulee tuntemaan anteeksiannon valtavan siunauksen. Mariset Jumalan ylivertaista viisautta vastaan. Pikkutytön raiskaaja rikkoi Jeesuksen kaksoiskäskyä vastaan, joten hän vastaa siitä Jeesukselle. Henkinen puoli on armollinen katuvalle ja parannusta tekevälle. Maallinen tuomio, pilaa rikoksen tehneen loppuelämän. Uhri, kun aikanaan pystyy antamaan anteeksi, saa suuren kasvu hypähdyksen päätöksensä johdosta, joka avaa hänen ymmärryksensä Jumalan kokonaisvaltaiselle viisaudelle, joka tuo mukanaan suuren siunauksen.
Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.
Kun lapsi kasvaa, hänelle tulee enemmän ymmärrystä, ja silloin voi myös kertoa enemmän. Vasta kun lapsi tulee tietoiseksi siitä mikä on oikein tai väärin, voi myös kertoa, mitä on seurauksena siitä, että valitsee pahan. Ei kohtalo ole sinetöity ennen kuin elämä on ohi, joten aina tulee kertoa mahdollisuudesta päästä taivaan iloon.
Sitä paitsi tulijärvi on lyhytaikainen tapahtuma. Ei syntisillä ole luonnollista kuolemtuomio pannaan täytäntöön. Raamattu sanoo, että tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät Ilm.20:9.
Ikuinen elämä on armolahja, ei mikään luonnollinen ominaisuus.
Johannes sanookin, että yhdessäkään murhaajassa ei ole ikuista elämää, joka hänessä pysyisi. 1.Joh.3:15
Joten kysymys onkin siitä että menettää mahdollisuuden ikuiseen elämään.
Ei Jumala ole niinkuin paholainen, että Hän kiusaisi ketään. Hän korkeintaan antaa hiukan aikaa miettiä tekojaan ennen lopullista tuhoa.
Monet tekevät Jumalasta paljon julmemman kuin Hitleristä, ja kuvittelevat, että Hän nauttisi ihmisten kärsimyksistä. He pitävät Jumalaa paholaisen työtoverina, julmana kiduttajana. Samat ihmiset kuvittelevat olevansa turvassa, jos heidät on lapsena kastettu, mutta niin ei Raamattu opeta. "Joka uskoo, ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen ( Kadotus ja katoaminen on Raamatussa sama sana, APOLESAI) Siis ei sanota: Jota ei kasteta, se tuomitaan....
....Ei syntisillä ole luonnollista kuolemattomuutta.....
Vanhan testamentin temppeliuhraus oli esikuvallista uhrausta, ja se oikea uhraus tapahtui Golgatan ristillä. Ilman tätä ymmärrystä ei käsitä sitäkään, mitä touhua siellä temppelissä oikein tehtiin – paitsi olihan se lopun aikana papeille ja ylipapeille eläinuhrit melkoinen hillotolppa.
Tarkoitatko ettei kellään ole mahdollista välttää tulijärveä, ellei luovu kaikesta omaisuudestaan vähävaraisille?
Raamatun tapahtumia pitää siis tarkastella taloudellisen hyödyn näkökulmasta?
Mistä tuon keksit?
Jeesuksen sanat Hänen seuraajakseen pyrkivälle varakkaalle miehelle.
Mitä siitä?
Tämä kysymys - eli taaperot ensin kuolevat ja sitten sen jälkeen suoraan helvettiin ikuiseen tulijärveen - on kiusallinen uskovaisille. Näin siksi että se jos mikä paljastaa kuin heidän uskonnollis-moraalinen ajattelu jää puolitiehen.
Osa yrittää selittää asiaa siten, että lapset pääsevät suoraan taivaaseen. Mutta silloin lyödään korville sitä - täällä monta kertaa toistettua mantraa - että vain tekemällä "kääntymyksen" jeesuksen puoleen voi päästä taivaaseen.
Tämä on ainoa tie. Näin täällä - toistan - on monta kertaa todistettu. Eikä tässä yhteydessä ole esitetty mitään ikärajaa, että koska tämä tulee toteutua. Että tämän ikärajan alle olevat pääsevät suoraan taivaaseen.
"Tämä kysymys - eli taaperot ensin kuolevat ja sitten sen jälkeen suoraan helvettiin ikuiseen tulijärveen - on kiusallinen uskovaisille."
Ei ollenkaan kiusallinen sillä Jeesus sallii lasten tulla Hänen luokseen!!
"Osa yrittää selittää asiaa siten, että lapset pääsevät suoraan taivaaseen. Mutta silloin lyödään korville sitä - täällä monta kertaa toistettua mantraa - että vain tekemällä "kääntymyksen" jeesuksen puoleen voi päästä taivaaseen."
Olet oikeassa että lapset pääsevät suoraan taivaaseen sillä heidän kaltaistenhan juuri on Taivasten valtakunta! Tätä et hoksannut. Mutta ...
Sitten kun ihminen erottaa hyvän ja pahan niin hän voi pelastua vain uskoon tulemalla Jeesukseen ja sitten elää tässä uskossaan!!
Kerrro mssä kohtaa lutetilaista oppia sanotaan, että ei tarvitse uskoa jeesukseen jotta pääsee taivaaseen? Ei missään. Päinvastoin koko ajan töötäätte, että vain uskon kautta jeesukseen pääsee taivaaseen.
Tulijärveä ei voi välttää väittämällä Paavalia valehtelijaksi. Vain tempauksen voi niin välttää.
<<Tämä kysymys - eli taaperot ensin kuolevat ja sitten sen jälkeen suoraan helvettiin ikuiseen tulijärveen - on kiusallinen uskovaisille. Näin siksi että se jos mikä paljastaa kuin heidän uskonnollis-moraalinen ajattelu jää puolitiehen.<<
Lapset pääsee suoraan taivaaseen!
Onko muuta kun ilkeys mielessä typerillä kysymyksillä, taitaa olla BDSM taustan mieli: ruoskintaa ja kidutusta?
<Osa yrittää selittää asiaa siten, että lapset pääsevät suoraan taivaaseen. Mutta silloin lyödään korville sitä - täällä monta kertaa toistettua mantraa - että vain tekemällä "kääntymyksen" jeesuksen puoleen voi päästä taivaaseen.<
Jeesuksen vastaanottaminen sydämeen ei ole teko. Jeesuksen vastaanottaminen sydämeen ei ole suorittamista.
Koita jo sivistyä.
Miksi vetää viattomat lapset tietämättömyyden tulijärveen, niin on sadismi mielessä.
Höpö höpö. Tällä palstalla on useaan otteeseen kerrottu että taivaaseen pääsee vain tunnustamalla usko jeesukseen. Jos näin ei tee, niin porttin on kiinni. Tämä todistaa myös tekoäly. Kas näin:
"Luterilaisen teologian mukaan ihminen pelastuu ja pääsee taivaaseen yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden (yksin Jeesuksen ansion vuoksi).
Luterilaisuudessa korostetaan, että pelastus ei ole ihmisen omista teoista, hyveistä tai ansioista kiinni. Usko Jeesukseen nähdään lahjana, jonka Jumala synnyttää ihmisessä Pyhän Hengen kautta.
Tässä ovat luterilaisen pelastusopin keskeiset periaatteet tiivistettynä:
Yksin armosta (Sola gratia): Pelastus on täysin Jumalan ilmainen lahja, jota ihminen ei voi itse ansaita.
Yksin uskosta (Sola fide): Ihminen pelastuu ottamalla vastaan Jumalan armon uskon kautta. Usko kohdistuu Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen."
Ettekö te siis tunne omaa uskonne perusperiaatetta?
"Tällä palstalla on useaan otteeseen kerrottu että taivaaseen pääsee vain tunnustamalla usko jeesukseen. Jos näin ei tee, niin porttin on kiinni. "
Mutta vasta sen jälkeen on erottanut hyvän ja pahan ja tehnyt synnin TEON! Tämän jälkeen vain uskoon tulo Jeesukseen voi pelastaa.
" Usko Jeesukseen nähdään lahjana, jonka Jumala synnyttää ihmisessä Pyhän Hengen kautta."
Jeesus antaa sen lahjan kun ihminen elää etsikkoaikaansa ja Jeesus KUTSUU tulemaan uskoon Häneen! Jeesushan toimii täällä maan päällä nyt Pyhän Henkensä kautta.
"Ihminen pelastuu ottamalla vastaan Jumalan armon uskon kautta. Usko kohdistuu Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen."
Näin on että kun ihminen tulee uskoon Jeesukseen eli lähtee seuraamaan Häntä niin saa armon tämän uskon kautta minkä omaksui. Ja tämä pelastus tapahtuu Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta minkä vertaus on apostolisen kasteen upotus. Siinähän ihminen kuolee upotukseen ja nousee ylös vedestä kuten Jeesus nousi ylös vedestä ja sai Pyhän Hengen niin uskoon tullutkin saa Pyhän Hengen kuten Jeesuskin.
<<Luterilaisuudessa korostetaan, että pelastus ei ole ihmisen omista teoista, hyveistä tai ansioista kiinni. Usko Jeesukseen nähdään lahjana, jonka Jumala synnyttää ihmisessä Pyhän Hengen kautta.<<
Tässä se on sanottu.
Nouse jo 5-D niin voit ymmärtää ja jätä sadismi ja BDSM.
Rakkaudessa ei ole pahuutta, se on absoluuttinen lähtökohta sellainen on Jumala, ja muu on epäpyhää saastetta, eikä taivaaseen ole asiaa pilaamaan sitä höpö höpö jutuillaan!
John Lennon oli Jeesus.
Sinua olisin huolissani omasta kohtalostasi.
Toi on jo sairasta ajattelua vailla moraalia ja hyväntahtoisuutta!
Onko niin paha olla?
Niin ja miten hänen kävikään:
"http://divinerevelations.info/Documents/7_Jovenes/Finnish_7_Youths_Hell.htm
"Herra salli meidän katsella miestä, joka oli yhden padan sisällä. Hän oli ylösalaisin ja liha tippui paloina hänen naamastaan. Hän katsoi Herraa läpitunkevasti ja sitten hän alkoi huutaa ja kutsua Jeesuksen nimeä. Hän sanoi: ”Herra armahda! Herra anna minulle mahdollisuus! Herra vie minut pois tästä paikasta!”
Mutta Herra Jeesus ei tahtonut katsoa häneen. Jeesus yksinkertaisesti vain käänsi selkänsä hänelle. Kun Jeesus teki näin, alkoi mies kirota ja pilkata Herraa. Tämä mies oli John Lennon, saatanallisen ”The Beatles” bändin jäsen. John Lennon oli mies, joka pilkkasi Herraa elämänsä aikana.
Hän väitti että kristinusko oli häviämässä ja että Jeesus Kristus tultaisiin unohtamaan kokonaan. Siitä huolimatta tämä mies on tänä päivänä Helvetissä ja Jeesus Kristus on elossa!! Kristinusko ei ole myöskään hävinnyt. "
Kerää kaikki sadistiset jutut, se on jo sairasta.
Jutut menee yhteen BDSM kassa kuin pylly ja paita.
"Kuule missä kohtaa teidän oppikappaletta sanotaan noin kun sinä väität?"
Jeesus käski antaa lasten tulla Hänen luokseen!!
Lasten kaltaisten on Taivasten valtakunta ja lapsi on lapsen kaltainen!!
"Samalla tavalla kun kysyin että Sodoman ja Gomorran lapsille? "
Ja miten kävi Vedenpaisumuksessa kuolleille lapsille tai lapsille jotka tuhotaan kun Jeesus saapuu voimassaan?
" Imeväisten kallot piti murskata ja raskaana olevien naisten vatsat tuli viiltää auki."
Kuvastaa nyt ainakin kuinka pahana Jumala näkee pahuuden. Mutta miten sitten näiden imeväisten käy niin vastaan saman minkä edellä eli en osaa sanoa muuta kuin sen että Jumala tuomioissaan on aivan varmasti oikeuden mukainen ja sen että sinäkin tulet tämän vielä tunnustamaan!
Ilm. 16:7
Ja minä kuulin alttarin sanovan: "Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi".
Tätä en osaa sanoa muuta kuin että edelleen Jeesus sallii lasten tulla luokseen eli siis tulla Taivaaseen! Lähdetään nyt tästä liikkeelle ...
Tuo viimeinen kappale kuului ...
"Samalla tavalla kun kysyin että Sodoman ja Gomorran lapsille? "
Ja miten kävi Vedenpaisumuksessa kuolleille lapsille tai lapsille jotka tuhotaan kun Jeesus saapuu voimassaan?
Tätä en osaa sanoa muuta kuin että edelleen Jeesus sallii lasten tulla luokseen eli siis tulla Taivaaseen! Lähdetään nyt tästä liikkeelle ...
Mutta sinänsä ihana asia että kysyt näitä aika asiallisesti etkä vain vänkää vastaan! Vaikeat ja kiusalliset kysymykset ovat jopa toivottavia eikä turhan vänkäämisestä ole mitään hyötyä.
Jumalasi mukaan on oikeudenmukaista tarkoituksellisesti tappaa hänen määräyksestään imeväiset? Kun israelilainen sotilas tappaa seitsemän kuukauden ikäisen vauvan, niin tämäkin on oikeudenmukaista?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012062068.html
Ihminen on julma! Lapset tapetaan äitiensä kohtuihin, eivät edes pääse imeväisikään.
"Jumalasi mukaan on oikeudenmukaista tarkoituksellisesti tappaa hänen määräyksestään imeväiset?"
Näin pahana Jumala pitää pahuutta!! Luulisi sinun kauhistuvan kiivaan Jumalan edessä! Kirkko vain luo kuvaa mitäänsanomattomasta ja tahdostamattomasti Jumalasta tyyliin "armahda sinä vaan kyllä me papit hoidamme sitten asiat sen mukaan".
Mutta Jumala on myös oikeudenmukainen ja tuhoaa pahuuden kertakaikkisesti, jopa sen että Häntä ei kunnioiteta Jumalana vaan tehdään jonkinlainen voimaton armoautomaatti. Jumala on kiivas Jumala joka kostaa kolmanteen ja neljänteen sukupolveen, mutta antaa armon tuhansille (sukupolville) jotka Häntä kunnioittavat koko sydämestään. Eikä vain liturgisesti kerran viikossa!
"Kun israelilainen sotilas tappaa seitsemän kuukauden ikäisen vauvan, niin tämäkin on oikeudenmukaista?"
Riippuu siitä missä tilanteessa tappaa! Ei Jumala noudata sinun eikä vihervassarien eikä edes kirkon pappien moraalikoodistoa vaan toimii miten tahtoo. Kuitenkin niin että Hänen tekonsa ja tuomionsa ovat ehdottomasti oikeita. Jokainen ihminen lopulta tunnustaa tämän.
Taivaan Isämme on persoona. Mitkään yksittäiset jakeet ja luvut, eivät sulje pois Jumalan kokonaisvaltaista hyvyyden sanomaa, jota Raamatun sanoma julistaa. Isämme ei laske taaperoiden, sairaiden, vanhusten, mieleltään vajaiden, puutteita synneiksi. Tämä näkyy Raamatun lehdillä kirkkaasti niille, jotka janoavat Jumalan rakastavaa viisautta.
Miten käy tuomiopäivänä. budhalaisten kun eivät usko Jeesukseen ja evankeljumin ilosanomaan,,?
Ihan samoin kuin kaikkien joiden nimi ei ole Elämänkirjassa.
Ja sieltä ei löydy Nooan tulvassa kuolleiden taaperoiden nimiä. Kysymys kuuluu mitä syntiä he tekivät? Kuinka syntisiä he olivat? Tai nyt Gazassa kuolleet pikkulapset? Millaista syntisäkkiä he kantoivat mukanaan? Kuten vaikka tämä seitsemän kuukauden ikäinen pikkuvauva.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000012062068.html
Minä luotan siihen, että Jumala tietää ja tekee oikeudenmukaisen päätöksen jokaisen kohdalla.
Niin että tämä sinun jumalasi oli päättänyt oikeudenmukaisesti, että tuo seitsemän kuukauden ikäinen vauva ansaitsee kuolla?
Jumala on oikeudenmukainen Jumala.
Sinäkin kuolet, mieti mitä sen jälleen.
Juu, kyllä minä tiedän kuolevani, kuten me kaikki. Mutta entä sitten?
Mieti sinä omaa kohtaloksi, älä muista huolehdi.
Tarkoitatko oikeasti, että muutaman kuukauden ikäinen vauva on vapaalla tahdollaan tehnyt tuhoonsa johtavia valintoja?
Missä minä noin väitin?
"Niin että tämä sinun jumalasi oli päättänyt oikeudenmukaisesti, että tuo seitsemän kuukauden ikäinen vauva ansaitsee kuolla?"
Ei kyllä Hamas ja länsimedia ovat päättäneet että nämä lapset tulee kuolla heidän mannekiineinaan Israelin vastaisessa propagandassaan. Sinäkin olet epäsuoraan osallinen näiden lasten kuolemista.
Ai että minua verrataan nyt jo jumalaan. Kiitos vaan, mutta kiitos ei. Minä en halua olla kenenkään jumala, eikä minulla ole jumalia. Toisaalta sinun
uskontoverisi vastasi samaan heittoon näin:
"Ei Jumala noudata sinun eikä vihervassarien eikä edes kirkon pappien moraalikoodistoa vaan toimii miten tahtoo. Kuitenkin niin että Hänen tekonsa ja tuomionsa ovat ehdottomasti oikeita. Jokainen ihminen lopulta tunnustaa tämän."
Eli hän on sitä mieltä, että kyseisen vauvan kuolema oli tekonsa ja siksi ehdottomasti oikein. Mitä sinä hänelle vastaisit?
"Eli hän on sitä mieltä, että kyseisen vauvan kuolema oli tekonsa ja siksi ehdottomasti oikein."
Älä pane Jumalan syyksi Hamasin ja länsimedian tahtoa että vauvoista tehdään ruumiina mannekiinejä Israelin vastaiseen propagandaan. Ja sinäkin olet osasyyllinen koska käytät heidän tekosiaan omaan propagandaasi.
"Ei Jumala noudata sinun eikä vihervassarien eikä edes kirkon pappien moraalikoodistoa vaan toimii miten tahtoo. Kuitenkin niin että Hänen tekonsa ja tuomionsa ovat ehdottomasti oikeita. Jokainen ihminen lopulta tunnustaa tämän."
Näin on että ihmisten moraalikoodisto perustuu ko. ajan poliittisiin agendoihin ja Jumalan koodisto perustuu iankaikkiseen oikeudenmukaisuuteen.
Nykyisessä läntisessä oikeusvaltiossa kuolematuomiota ei ole, mutta jumalan koodistosta se löytyy? Miten on eläimen peräpään suutelu? Sitä kun käytettiin aikoinaan rangaistusmuotona esim Suomessa. Löytyykö se jumalasi koodistosta?
"Ilmaisu "eläimen peräpään suutelu" tai "sian peräpään suutelu" liittyy suomalaisessa kansanperinteessä ja sanonnoissa usein tilanteisiin, joissa joku jää ilman jotakin, häviää pelin tai kilpailun, tai joutuu nöyrtymään.
Kansanperinne ja uskomukset: Vanhoissa uskomuksissa eläimen peräpään suutelemiseen on voinut liittyä taikuutta, rangaistuksia tai rituaaleja (esimerkiksi noituussyytöksissä tai tarinoissa).
Ime munaa!
"Nykyisessä läntisessä oikeusvaltiossa kuolematuomiota ei ole, mutta jumalan koodistosta se löytyy? "
Minähän sanoin että Jumalan moraalikoodisto on eri kuin perinjuurin syntisen ja pahan ihmisen!!
Jumala on vastuussa maailmankaikkeudesta ja sen hyvinvoinnista kun taas ihminen on vastuussa omasta mukavuudestaan ja ahneudestaan.
Huomaan että ajattelukykysin isossa pyörässä on vähän epätasapainoisuutta!
Jatketaan kun saat ajattelusi taas kokoon!
Ikävästi käy?!
Jumala ei tee virheitä, kaikella on joku tarkoitus,
Ja Jumalan tahto ja tarkoitus on aina hyvä!
Eihän se mikään tuho ole, vaan lapsi otettiin ihanaan paikkaan TaivaanKotiin!
Taaperon tappoi pahuuteen langenneet ihmiset. Viattoman taaperon sielu vietiin ainoan oikean Jumalan kotiin, jossa hänen kyyneleet pyyhittiin ja jossa hän saa rakkautta, jota pahat ihmiset jättivät hänelle antamatta. Heille oli sotiminen ja viha tärkeämpi. Jumala on heikoille hyvä. Yksikään taapero tai muu vajavainen Jumalan luoma lapsi ei joudu helvettiin. Te ateistit tapatte ja soditte vihanne vallassa, ettekä edes huomaa, että teette töitänne saatanan käskytyksestä.
Kuten lentokoneen matkustajia kehotetaan hälytyksen tullessa ensin laittamaan happinaamari omille kasvoilleen, ennen kuin alkaa auttaa lapsiaan ja muita vieressään olijoita. Ei voi jkaa toisille sitä, mitä ei itsellä ole.
Raskauden keskeyttäminen ja lapsenmurha ovatkin siis teille herätysliikkeessä pääsy Ihanaan paikkaan Taivaan Kotiin?
Pitäisiköhän lastensuojelun kiinnostua teidän touhuistanne?
Missä väitti sinun väittäneen jotakin?
Rakentakaa kohti rauhaa ja rakkautta!
Jeesuksen ruumiin, eli uskovien yhteisön ja seurakunnan, rakentaminen ei ole inhimillistä organisoimista, vaan elävää ja dynaamista kasvuprosessia, joka perustuu täysin Golgatan ristin valmiiseen työhön. Se ei nouse ihmisen omasta voimasta tai hienoista strategioista, vaan siitä todellisuudesta, että taivas on auki ja Jumalan sana tekee työtään ihmisten sydämissä.
Lahjojen toiminnassa: Jokaisella ruumiin jäsenellä on oma paikkansa ja tehtävänsä, aivan kuten alusta asti on tarkoitettu. Ruumis rakentuu ja vahvistuu, kun jokainen palvelee niillä lahjoilla, jotka taivaasta on annettu – oli se sitten opettamista, rohkaisemista, palvelemista tai johtamista. Silloin kyseessä ei ole ihmisten rakentama valtajärjestelmä tai korruptoitunut "hillotolppa", vaan Kristuksen täydellisesti johtama, toimiva kokonaisuus.
Tulijärvi paha juttu kun Paavali ei mennyt siitä mitään valehtelemaan, niin se on olemassa. Joskin sen verran puhui asiaa liittyen palturia, että kuvitteli että itse tulee temmatuksia taivaaseen muiden elossa olevian uskovien kanssa. Miten ei tietenkään käynyt ja joutui kuitenkin siihen tilanteeseen, että joutuu tuomiolle että onko tullut valehdeltua vai ei.
Ensin tietenkin täytyy ratkaista se tulijärvi, että onko sekä millainen ja sitten vasta latoa ihmisiä sinne.
Jos ei sitä tulijärveä omasta mielestä ole, niin sinne ihmisten laittaminen on vähän sama kuin ateistien satuolennon herjaaminen ja sen syyksi asioiden laittaminen.
Maailma on egojen temmellyskenttä, jossa itse ottaa vallan – en tiedä, kuinka paljon tässä on eri aineillakin vaikutusta. Kaikki asiat kaivellaan esiin, ja mitä pahempi asia on, sen parempi se tuntuu tässä maailmassa olevan. Silloin asiat menevät aivan väärään suuntaan, mikä vie pois pyhästä elämästä ja heittää kapuloita taivaan rattaisiin.
Se on kyllä niin ilkeää. Oli kyseessä sitten ateisti tai kuka hyvänsä, sellainen toiminta on todellinen loukkaus ja ilkeys hyvyyttä kohtaan. Ei ateistikaan sellaista hyväksyisi, saati sitten sellainen ihminen, joka uskoo Jeesukseen – häneen, joka sovitti kaikki synnit omalla verellään ja kärsi ne kauheudet.
Tässä maailmassa tahdotaan ehdoin tahdoin aiheuttaa pahaa mieltä ja vetää ihminen mentaalisesti alas, synkkään mentaaliseen tunnelmaan.
Ilkeä uskonnollisus vetää puoleensa ilkeitä ihmisiä ja heidän pahansisuiset harhaopit parhaiten uppoavat kun saavat siinä toteuttaa ilkeyttään väittäen että totuutta tässä haastellaan.
Helvetti tosiaan pitää ensin olla, ennen kuin sinne voi antaa menolippuja.
Aivan samoin kuin pitää olla se satuolento aivan oikeasti jos sen syytä joku maailmassa olisi.
Et sinä Jumalaa voita!
Oletko varma, että saat lomaa Niuvanniemstä tuon matsin ajaksi?
Katolinen pakanauskonto ja sen tekele, muhamettilaisuus tosiaan alistavat pahuudellaan niitä, jotka eivät vielä ole löytäneet vapautta, joka on Jeesuksen veressä.
Ajatelkaa näin!
Efesolaiskirje:
5:1 Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,
5:2 ja vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
5:3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne - niinkuin pyhien sopii -
5:4 älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.
- niinkuin pyhien sopii -
5:6 Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia;
5:7 älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan.
5:8 Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
5:9 - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä -
5:10 ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle;
5:11 älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
5:12 Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät;
5:13 mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta.
ajatelkaa siten - niinkuin pyhien sopii -
Ei Jumalan kanssa kannata painia.
Tulee aivohalvaus ennen kuin tuomari puhaltaa pilliin.
Kyllä multa varmaan ristivyö lähtee hyvin. Plus käppäri ja kieppi. Taakse menokin toimii näppärästi käsivedon kautta. Joten minä olen valmis. Kunto tosin ei enää kestä täyttä matsia.
Mutta kyllä me varmaan voidaan yksi täyserä ottaa. Minä teen aluksi pari pistettä ja sitten roikun ranteessa minuutin, niin eiköhän se riitä. Se on vanha painijoiden taktiikka, jos happi ei riitä.
Sinusta ei ole vastusta kenellekään. 😆
Lapsille kerrotaan sen mukaan asioita ja sillä tavalla kuin he pystyvät tajuamaan niitä. Ainakin vapaissa suunnissa lapset menevät saarnan ajaksi omaan pyhäkouluunsa. Ja mitä itse pyhäkoulusta muistan, niin hyvin lapsekasta se meno siellä oli.
Lapsen kykyä vastaanottaa sanoma Jeesuksesta ei kannata epäillä, koska Jumala vaikuttaa ymmärrystä ja uskoa, koska hän on se, joka uudestisynnyttää jokaisen ihmisen. Ja nimenomaan Jeesuksesta lapselle puhutaan ja opetetaan. Jeesus (lasten ystävänäkin tunnettu) vetoaa lapsiin yleensä jo ihan omalla persoonallaan ilman, että tarvitsee tulijärvestä puhua. Ja Jeesushan sanoi, että taivas on lasten kaltaisten. Tottahan sanomakin silloin on sellainen, jonka lapsikin voi ymmärtää ja uskoa. Se, mitä sitten kotona vanhemmat omalle lapselleen opettavat, sitä en voi tietää. Ja vanhemmat lapset kestävät kyllä jo opetusta rangaistuksistakin.
Ja sitten jeesus saapuu panssarivaunulla ja ampuu tykillä...
https://www.tiktok.com/@pesukahru/video/6954419286609874181
Istutko sinä "mistänäitäoikeintulee" aamusta iltaan läppärin ääressä ja postaat noita negatiivisia viestejäsi tänne.
Eikö sinulla ole muuta elämää?
No kuule huomenna minulla on painimatsi teidän jumalan - jos saapuu paikalle - kanssa tuossa Eiranrannan uimarannalla. Sovittu aika on klo 15. Saa tulla katsomaan, miten minulta lähtee vielä ristivyö.
Tosin tänään myöhemmin on seksin vuoro, kun eräs naisystävä saapuu vierailulle. Mutta tosin sitä sinä et pääse katsomaan. Sitä ennen ajattelin käydä vielä punttisalilla ja pikku lenkillä. Jos huvittaa...
Minulla on parempi päivä, JumalanSanan kuulossa!
Jeesus ei tarvitse mitään maallisia tykkejä.
"Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä".
Mainitaanko asiasta Raamatussa? En viitsi kysyä tekoälyltä-
"Sillä lapset ovat vapaat." ja "Heidän kaltaisensa on Taivaan valtakunta."
Ei sitä tekoälyltä tarvitse kysyä. Se mitään tiedä. Se on tyhmä, tyhmempi kuin Nokian kumikenkä.
Jeesuksen sanomana ovat nuo molemmat lainaukset. Ja näistä lukee Raamatussa.
Wirsi 491, virsikirjasta 1986. "Ystävä sä lapsien"
säkeistö I
"Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen.
Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa.
Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee."
säkeistö II
"Ota, Jeesus rakkahin, suojaas koti kallehin.
Siunaa äitiä ja isää, heille elinpäivää lisää.
Ystävä sä lapsien, pientäs auta holhoten."
Sävel Ivar Wideen 1919., ensimmäinen säkeistö sanat ruotsalainen (tuntematon) 1780.
Tulijärvestä kirjoitetaan Raamatun viimeisessä 66. Kirjassa. (Johanneksen Ilmestys) 22 kpl lukua.
Kyllähän Raamatun mielikuvitustarinoiden kokoelma sisältää jos jonkinmoista satuilua, vaan eipä niitä kukaan tervejärkinen totena pidäkään.
Paavalin herjaajat kuuluvat tuohon harhaoppiin.
Tulijäevestä kertominen kuuluu siinä vaiheessa kun kuulee evankeljumista, on totava kaksi asiaa , ihminen on syntienen syntymästä saakka, kosa adamista lähtien kaikki ovat syntiä tehneet.
Opetus jeesuksesta joka rakstaa kaikki ihmiä erottematta ketään.
Uskoo tulokin jumalan lahja armosta meidät pelastaa jeesuksen veren kautta.
Tuli järveen joutuu jos hylää jeesuksen opetuksen, nimeä ei ole elämän kirjassa,viimeisellä tuomiolla kaikki jota ovat hyljäneet pelastuksen, menvät tuliseen järvees kadotukseen.
Ilm.20:9 kertoo, että tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa kaikki.
Sana kuluttaa, on alkukielessä sana KATAFAGEIN, mikä merkitsee syödä suuhunsa, niellä kokonaan.
Ei tulijärven välttämättä tarvitse olla syvä, vain että maan pinta palaa.
Eräs tuntemani vanha sotalentäjä sanoi katselleensa Leningradia saksalaisten hyökkäyksen aikana: "Koko kaupunki oli yhtenä tulimerenä!"
Ei Jumala ole kiinnostunut ihmisten piinaamisesta, vaan hän tuhoaa pahantekijät ja myös paholaisenkin lopullisesti.
Joiten nimeä ei ole elämän kirjassa joutuvat tuliseen jäveen, minne tuonela, kuolema heitetään.
Elämän kirjaan valittuja nimiä, jotka on valittu jo ennenkuin Maailman perustustakaan oli laskettu.
Kuka meistä siis voi kerskata loppusijoituspaikallaan, kun kaikki on jo ennalta päätetty.
Päätetty vaikka on valinnan mahdollisuus, ne jota ovat edeltä määrätty pelastukseen. Valinta jos haluaa pelastua.
Raamatun Sanojen valossa vapaalla tahdolla tehty vapaa päätös päästä ikuiseen kärsimykseen tai Taivaan perilliseksi ikuiseen elämään.
Siinä on meille jokaiselle melkoinen kesäkeitto nautittavaksi, kun päätös on tehty jo ennenkuin Maailman perustustakaan oli laskettu.
Jokainenhan on saanut samat elävän elämän edellytykset valintansa perusteeksi.
Helvettiin meneminen on ihan oma VALINTA
Juuri noin, omalla vapaalla tahdollaan kukin valitsee itselleen mieluisan jatkohoitopaikan.
Kerro miten "valitsee" taapero, joka ei osaa puhua ja etenee konttaamalla?
Taasko sinä aiot rikkua palstalla koko päiväin?
Heh hehe hehe hee. Sähän olet ollut täällä jo koko aamun. Olet sinä reppana, kun et huomaa kuinka ammut itseäsi heti jalkaan....
Ja se onkin sitten piru merrassa, kun herra alkaa kuhtumaan omiaan!
Älä puhu kuule leidi ampumisesta yhtään mitään. Menikö perille!
Heh hehe hehe hee. Ethän sä hallitse edes suomea. Nimittäin viimeinen lause on "Menikö perille" on kysymyslause. Se tulisi päättyä kysymysmerkkiin (?) eikä huutomerkkiin (!). Sinulla reppanalla on varmaan jäädä jopa ala-aste kesken....
Jos pelottelee ketä vaan tulijärvellä niin siitä pitäisi rangaista pakottamalla.
Jos uskovainen jatkaa siitä huolimatta uhkailua tulijärvellä pitää antaa ehdonalaista vankeutta.
Sakottamalla.
Joo just. Juuri niin. Yhteiskunnan vastulle vaan kaikki. Poliisille hommia vaan lisää ja tuomareille ja herrastuomareille töitä, niin saa itse rötösherrat mellastaa vapaasti.
Mielensäpahoittamisesta ehdotonta vankeutta 12 vuotta.
No, armon päivänä 8 vuottakin riittää. Pyhäkin vielä.
Käytköhän sinä nyt ihan joka sylinterillä?
Ajattelin tuolla provolla sohaista kusiaispesään että kuka pimahtaa.
Sinä olit ensimmäinen.
Ei laitauskovat ymmärrä ironiaa. Se kun vaatiin älykkyyttä ....
Kannattais sinunkin ottaa varoituksista vaarin!
Kuule iron, tarkoittaa englanninkielellä rautaa. Ja huoneenkin korkuinen ja ovenlevyinen isokin mies tottelee sitä.
Ja vaikka kehuskelisitkin tällä palstalla kreikkalaisroomalaisilla painitaidoillasi, ja haastat kaksinkamppailuun ottelupaikalle niin ota sanani varteen ja viisastu. Edellyttää sitä, että sinulla on hieman nöyryyttä ja aivokoneisto. Ja kun sitä nöyryyttä ei ole, niin tuollaisetkin kommentit ovat, mitä täällä heittelet ja edesautat, eivät ole suotavia, eikä toivottavia.
Uskot sitten Jumalaan tai et.
Onko asia ymmärretty.?
>> Palstalla kerrotaan tulijärvestä, jonne joutuvat kaikki ne jotka eivät usko oikein. >>
Juuri siksi evankeliumia ym. Raamatun totuuksia kerrotaan, että olisi mahdollisuus uskoa oikein ja pääsisi taivaaseen, eikä tulijärveen.
Minusta se olisi outoa, jos taivaaseen, jonka Raamatun Jumala on ilmoittanut omaksi asuinsijakseen, pääsisi joku, joka ei edes usko häneen tai niihin asioihin, joita hän on käskenyt kertoa koko maailmalle. Ja Raamatun mukaan taivaan portilla seisoo Jeesus (ei siis Pyhä Pietari avainnippuineen) ja Jeesus sanoi, ettei kukaan mene taivaaseen muuten kuin hänen kauttaan: "Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu."
Tulijärvihän on paikka, joka tehtiin Jumalaa vastaan kapinoiville enkeleille. Koska henki ei koskaa kuole, ja enkelithän ovat henkiä, niille tarvittiin ikuinen rangaistuspaikka. Mutta jos ihminen valitsee kulkea samaa kapinallisen tietä kuin ko. enkelit, niin sinne myös ihmisen henki sitten päätyy.
Lapsellisen julmaa satua se tulijärvi🔥👹😡Konstantinopolin mielisairaat piispat jossain kirkolliskokouksessa keksivät tulijärven.
Kuten, että Paavali valehteli koko kristinuskon.
Kristinuskossa ei edes ole mitään tavasta mihin mennä (1.Kor.3:13), vai kuvitteletko, että taivaassa palaa tuli?
Jeesus, joka on kaiken luonut, puhui helvetin tulesta. Eiköhän Luoja tiedä, mitä hän on luonut.
Ja juuri siksi hän tuli pelastamaan ihmisiä, ettei ihmisten tarvitse sinne joutua.
Jumalaa itseään kuvataan Raamatussa kuluttavaksi tuleksi ja sellaiseksi, josta vuotaa ulos tulivirta. Ja Jumalan asuinpaikka on taivas.
Kun uskovaiset ja ateistit jakavat valheitaan kilpaa, se on tätä.
Aivan sekvästi lukee ilmestyskirjassa, että ne jotka kumartavat väärän profeettansa käskystä puhuvaa Pedon kuvaa, jonka tunnistaa luvulla 666, joutuvat petojumalineen ja profeettoineen tuliseen pätsiin.
Uskosta ei puhuta sanaakaan. Löytyy ilmestyskirja 13. luku
Ja olemme nyt sitten ihan livenä tällä kohdalla maailman pelikentällä.
Askelkin vielä, niin - 2,4 MILJARDIA kristittyä on hengettömänä.
Toivottavasti kyseessä ei ole suunnitelma.
Ja vakuudeksi vielä lukee, että siitä on löydetty kaikkien niiden veri, jotka maan päällä ovat tapetut.
Olet kovin huolissaan lapsista? Taidat vaan olla.
Kamala luonto.
Tulijärvi kutsuu jumalattomia sillä tämä on ekstentiaalinen pakko, sillä eihän Jeesuksen rauhan ja rakkauden valtakuntaan kertakaikkiaan saa tulla ihmisiä joiden sydämessä asuu pahuus ja kaikenlainen itsekkyys ja ahneus ja jotka pyrkivät olemaan sellaisia kuin ovat eikä sellaisia kuin Jeesus haluaa.
Toisin sanoen jokainen joka ei kaikessa hyväksy ja kohtele lähimmäistään niinkuin itseään, on matkalla mainitsemaasi osoitteeseen Tulijärvessä?
Siinä järvessä riittää sitten pulikoijia, mahtaako palstan kirjoittajistakaan kukaan päätyä muualle?
"Toisin sanoen jokainen joka ei kaikessa hyväksy ja kohtele lähimmäistään niinkuin itseään, on matkalla mainitsemaasi osoitteeseen Tulijärvessä?"
Osittain noinkin mutta mitään pahuutta ei itsekkyyttä eikä ahneutta eikä oman eduntavoittelua saa olla. On oltava vain rakkautta lähimmäiseen ja hänen hyvinvointiinsa.
On siis elettävä Raamatussa kerrotulla tavalla Raamatun sanaa noudattaen kaikessa elämässään herätysliikkeen antaman rehellisen esimerkin mukaan.
Tuli järvellä uhkailu on rikos josta pitäisi rangaista. Erityisesti lapset ovat vaarassa.😡
Jumla halusi kertaoa, että sinne joutumisen voisi välttää. Jos ei tiedä jotain, sellaista on paha varoa. Sinusta se on sitten rakkautta, jos jättää faktat kertomatta?
Ei voi sanoa, että Paavali setä valehtelee kun ei kirjoittanut mitään tulijärvestä.
Lapsille voi kertoa, että setä sanoi, että ei edes kuolla, päästään tempaamalla taivaaseen. Setä itse ei kyllä päässyt.
Eikö voitaisi nyt unohtaa raamatusta sellainen kuin "Paavali valehteli", ei hän mitään valehdellut, hän teki uskonnon, jossa Jumalana on Saatana syntikäsitteellä, se oli sitten ihmisen ja uskojan asia osata erottaa hyvä tieto ja paha tiero toisistaan.
Jos on sota, mistä ilmestyskirjan mukaan puhutaan, kun veri nousee hevosten kuolaimiin asti, pitäisikö meidän siis mennä nyt vaikka Ukrainaan, Iraniin, Libanoniin, Gazaan kertomaan ihmisille, ettei mitään sellaista olekaan, vai mitä tarkoitat?
Kyllä kaikkialla tuolla ovat lapset vaarassa. Ei suojaa massiiviset koronarokotuksetkaan, jotka annettiin henkien pelastamiseksi.
Sehän lukee ihan suoraan raamatun ilmestyskirjassa HARMAGEDDONIN SOTA, ei siinä puhuta mihinkään uskomisesta, että sinne joutuu sen vuoksi tai pelottelusta! Eikö teillä ole mitään tajua?!
Anteeksi valitus, mutta on kyllä niin mittari täynnä näitä uskovaisten ja ateistien valheita, millä on sotkettu koko tarina, kaikki käsitteet ja saatanat ja jumalat, taivaat ja helvetit!
Vai että veri nousee ihan hevosten kuolaimiin asti? Kerroppas sitten mikä sotajoukko nykyään käyttää hevosia? Aikanaan kun natsi-Saksa valtasi Puolaa niin maan armeijan ratsuväkiosasta taisteli ihan urheasti, mutta ei oikein pärjännyt panssarivaunuja vastaan.
Joten tässäkin näkee kuinka raamattu on sidonnainen aikaan, paikkaan ja ihmisiin. Tekstin kirjoittivat 2000 vuotta sitten lammaspaimenet hiekka-aavikolla teltassa. Ei heillä ollut hajuakaan panssarivaunuista. Ei edes tuliaseista, lentokoneista ja ohjuksista nyt puhumattakaan.
Ja sinusta se on rakkautta kun pikkulapsia pelotellaan jollain olemattomalla tulijärvellä?
SE LUKEE RAAMATUSSA. Minä en ole kirjoittanut raamattua - muistutan. Koko ilmestyskirja lukee vain raamatussa.
Edelleen ei pelotella, saatana, vaan kaikki idiootit tungetaan sinne tuliseen järveen ilmestyskirjan Harmageddonin sodan mukaan. Ei liity mihinkään pelotteluun.
Tuhansia vuosia sitten oli Atlantiksella lentokoneita, sukellusvene itä ja helikoptereita. Egyptiläisessä temppelissä on korko kuvia niistä kiveen kaiverrettuina.
Teksit on kirjoitettu pitkien aikojen kuluessa. Ja Raamatusta selviää, että Jumala oli se, joka käski valitsemiaan profeetallisia ihmisiä kirjoittamaan tietyt asiat ja tapahtumat muistiin.
Ja ihan niin kuin ihmiset nykyäänkin ovat paikkasidonnaisia tai kuvailevat asioita, kuten vaikkapa auringonnousua ja -laskua siten, miltä se meistä maasta katsoen näyttää (vaikka jo tiedetään, ettei aurinko mihinkään nouse tai laske), niin samoin Raamatussakin monet asiat kerrotaan sen ajan ihmisten näkökulmasta. Tai sitten ne kerrotaan symboliikan kanssa. Sen ajan ihmisille olisi ihan turha ollut puhua vaikkapa lentokoneista niiden oikeilla nimillä. Siksi Raamattu sanoo esim. "kotkan kaltainen kohoaa ja liitää siivet levällään Bosraa kohti" tai "he lentävät niinkuin pilvet ja niinkuin kyyhkyset lakkoihinsa".
Raamatun tarina liittyy ihmisaineksen mittaamiiseen, kuin vaa'alla käyttäen, se sisältää ainesta, että ihminen paljastaa kuka hän sisimmältään on.
Tämä on sev Lutherin sanoma 'jo luonnostaan vihattavat', ja ilmestyskirja kertoo sitten heidän tuhoamisensa, että saamme oikeudenmukaisen maailman - tarina on psykologiaa.
En ole havainnut pikkulasten pelottelua muussa kuin sinun väitteissäsi. Eikä sinun epäuskosi tee tulijärvestä fiktiota.
Ja koska Jumala ei valehtele, niin siksi tulijärvi on totta. Sielunvihollinen on kyllä monellekin valehdellut ja uskotellut, ettei sellaista ole olemassakaan. Johtunee siitä, että ko. järvi on sen oma tuleva rangaistuspaikka ja se haluaa sinne mahdollisimman monta ihmistä mukaansa, koska se vihaa niin Jumalaa kuin ihmisiäkin.
"Tuli järvellä uhkailu on rikos josta pitäisi rangaista. Erityisesti lapset ovat vaarassa"
Lapsille kerrotaan Jeesuksesta, Hyvästä Paimenesta joka suojaa lapsia enkeleineen.
Uhkailu tulee sitten kouluissa missä heidän päitään sekoitetaan sairailla seksiopetuksilla ja muut oppilaat puukoilla ja kouluväkivallan keinoin missä on vallitsevaa ja kattavaa nykykouluissa, isoissa koululaitoksissa siis.
Amerikan uskovaiset sotahullut ja juutalaiset luulivat että kun aloitetaan Iranin sota niin se aloittaa harmagedonin. Odottivat sitä vesi kielellä että nyt Raamatun profetia toteutuu 👹
Ilmestyskirjan lopussa sitten lukee, ettei maailmassa ole enää itkua olevan, ei tarvitse pyyhkiä kyyneleitä, kun pahuus on poistettu.
Ja miljoona kertaa nyt selittänyt, että mikä on se pahuus, mikä poistetaan.
"Vai että veri nousee ihan hevosten kuolaimiin asti? Kerroppas sitten mikä sotajoukko nykyään käyttää hevosia? "
Älä taas mene idiotismin puolelle. Kyllä veri voi nousta niin korkealle kuin hevosen kuolaimet eli suupieli on vaikka hevosia ei ole mailla eikä edes halmeillakaan.
"Ja sinusta se on rakkautta kun pikkulapsia pelotellaan jollain olemattomalla tulijärvellä?"
No älä sitten pelottele, me uskovaiset emme nyt ainakaan pelottele tulijärvelle lapsia, heidänhän on Taivasten valtakunta Jeesuksen mukaan.
Sekö on rakkautta, kun sinä riehut palstalla aamusta iltaan?
Niin ja minä kerroin kuka sen on kirjoittanut, vuohipaimenet 2000 vuotta sitten hiekka-aavikolla teltassa. Pistivät pötköksi alueella eläneitä tarinoita - esim -Gilgameš eepos - plus vähän lisää omia.
Eli kun menet kertomaan nelivuotiaalle lapselle tulijärvestä, jonne joutuu jos ei usko - kuten tällä palstalla eräs teidän uskosta irtaantunut kirjoitti - niin sekö ei ole pelottelua? Minusta on kyse lastensuojeluasiasta, josta pitäisi tehdä välittömästi ilmoitus lastensuojeluun.
Heh hehe hehe hehe hee. Jopas nyt vitsin heitit. Vai että ihan lentokoneita aja sukellusveneitä. Oliko myös skuutteja?
No kuule tutustu tuohon sivustoon, niin sieltä löytyy kyllä teskstiä lasten pelottelusta.
https://www.uskontojenuhrientuki.fi
"Eli kun menet kertomaan nelivuotiaalle lapselle tulijärvestä, jonne joutuu jos ei usko ..."
No älä sitten kerro nelivuotiaalle tulijärvestä, emme me uskovat nyt ainakaan kerro, sillä heidänhän on Taivasten valtakunta ja turva Hyvän Paimenen tuottamana.
"No kuule tutustu tuohon sivustoon, niin sieltä löytyy kyllä teskstiä lasten pelottelusta."
Miksi lukea sieltä kun kerran tiedämme miten opetamme pikkulapsia turvaan Hyvässä Paimenessa. Tuohon sivusto on vain propagandasivusto missä typeriä ihmisiä agitoidaan kristinuskoa vastaan!! Kyllä sun pitäisi tietää millä periaatteella agitaatiot pelaa kun halutaan vahingoittaa ihmisiä joita vihataan.
"Ja sinusta se on rakkautta kun pikkulapsia pelotellaan jollain olemattomalla tulijärvellä?"
Älä jankkaa taas idioottimaisuuksiasi! Pikkulastenhan juuri on taivasten valtakunta eli heille kerrotaan kuin Jeesus heistä hyvin ja hellästi huolehtii.
Googlaa "vimana"
Kaikkea sitä onkin kirjoittu.
Ei kaikkea pidä uskoa.
Miten olemattomalla voi pelotella?
Ei uskovainen pidä tulijärveä olemattomana. Hän luulee tekevänsä hyvän työn kun uhkailee jotain tulijärvellä. Jopa lapsia jotka saattavat ahdistua siitä koko elämänsä ajaksi.
Pelaatko usein käydessäsi kaupassa hedelmäpelejä?
" Hän luulee tekevänsä hyvän työn kun uhkailee jotain tulijärvellä. "
Ei uskovaiset tulijärvelle pelottele mutta kerromme mieluusti miten pahuuden valtaama ihminen joutuu paitsioon tulevasta rauhan valtakunnasta.
No tältä palstalta käy ihan selvästi esille, että laitauskovien mukaan tulijärvestä ja muusta helvetillä pelottelusta tulee kertoa lapsille. Se on laitauskovien mukaan jopa suotavaa. Johon ei muuta voi todeta, kuin että olisi aika ottaa yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin.
Tuli järvellä uhkailu on hengellistä pelottelua ja uskonnollists väkivaltaa. Googlaa " tulijärvellä uhkailu". Oli järkyttävää tekstiä.
Tulijärvi on siinä, kun Iran saa valmiiksi atomipomminsa. Ei tarvita kuin muutama PUM, niin Raamatun ennustus toteutuu.
Tuli järveltä tai ei tullut!
Israelilla kun on atomipommit. Kauhun tasapaino estää molempien atomipommin käytön.
Turha sota ja koko maailma kärsii.
Toivottavasti on myös täyspäisiä lukijoita, joilla huumorintaju riittää, joka itselläni on juuri loppumassa, yrittäessäni selittää - jälleen - raamatun tarinaa, tällä kertaa ilmestyskirjan kohtaa maailman tuhoamisesta.
Mutta ennen kaikkea, kun rintarinnan ovat uskovaiset ja ateistit tässä, niin tilanne kertoo sen aivopesun voiman, miltä eivät ole edes ateistit säästyneet.
Tulijärveä on aihettakin kammoksua, jos elää synneissä eikä halua tehdä parannusta.
Aloittaja ateisti ilmestyskirjan tulijärvi ei liity kristinuskon pelotteluun helvettiin jotumisesta mitenkään.
Se helvetti, millä.pelotellaan on se mihin uskomalla juutalaisten oppiin uskovaiset nimenomaan mevät, koska kristinuskon Jumala asuu helvetissä, uskovaiset kutsuvat sitä taivaaksi, vaikka siellä palaa tuli (1.Kor.3:13).
Paholainen huijaa heitä käyttämällä Jumalan nimeä.
Ilmestyskirja taas kertoo, että nämä hujatut tuhotaan, koska he eivät hyvän tiedon ja pahan tiedon perusteella erottaneet edes Saatanaa ja Jumalaa toisistaan, kun kummastakin käytettiin Jumalan nimeä.
Jeesuksen sanojen mukaan Matt.24, näin on pakko maailmassa tehdä tai mikään elämä ei muuten pelastu.
Voi olla, että on jopa lähellä tieteellistä totuuttakin.
Tämä kerjun aloittaja ateisti on kyllä pahin uskoja, jonka ole koskaan nähnyt, näin vankkumasti en vielä tiedä kenenkään uskovan uskovia.
Elävä esimerkki Albert Einsteinin sanoista, ettei totuus ole koskaan ääripäissä, eikä kahden pisteen lyhyin välimatka ole jana, vaan kaari, ja tässä se kääntyy ympyräksi, jossa ateisti on vain samalla pisteellä uskovaisen peilikuvana, yhtä vankalla uskolla, ettei mikään puhe mene perille.
Niin kuin mihin minä sinun mukaan uskon? Minulla on periaatteita, mutta minulla ei ole ideologiaa. Yksinkertaisesti siksi, että silloin ideologia määrää liikaa. Ja sen minun perusperiaate on, että minä olen sinun vertaisesi.
Sitten menee perille kun joku esittää ihan konkreettisen. tieteellisesti pätevän todisteen siitä, että jumala on olemassa. Sellaista vain ei ole näkyvissä.
Miten on, onko kukaan nyt löytänyt totuutta, että olisi päässyt tuon ympyrän ulkopuolelle?
Uskovainen uskoo, että Saatana on Jumala, ja samalla vankkumattomalla uskolla ateisti kiistää uskovaisten tarinalla, ettei Jumalaa ole.
Mutta myöskään ateisti ei tajua, eihän se mikään Jumala edes ole, jos se omistaa helvetin, mihin laittamisella pelottelee! Helvetin omistaa Saatana.
Onko liian yksinkertainen asia ymmärrettäväksi?
Ja tämän yksinkertaisen asian yli olisi nyt päästävä, että uskonto voidaan pelastaa - Jumala ei omista helvettiä.
Ja tämä edellyttää juutalaisesta syntiopista, ihmisuhrauksesta ja ihmissyönnistä luopumisen, sekä uskonnon säästäminen edellyttää sen, että löytyy uskontoon hyvä Jumala.
Mikä saa sinut uskomaan, että uskovaiset puhuvat Jumalasta? Hehän puhuvat Saatanasta koska se omistaa helvetin.
Olen kyllä erittäin kiitollinen, etteivät uskovaiset pysty Jumalaansa todistamaan - se nyt tästä vielä puuttuisikin!
Nyt näemme, että pystyykö edes ateisti korjaamaan kurssiaan ja tajuamaan, että koko ajan hän onkin uskonut väärin!
Kerro sinä, miten Jumala, joka on henki, todistetaan tieteellisesti? Mikä tieteen menetelmä paljastaa hengen olemassaolon?
Ei taida sellaista ola, vaikka kaikenmaailman spiritboxeja käytetään ja väitetään, että niillä oltaisiin saatu yhteys henkimaailmaan.
Mutta henkiin kyllä voidaan saadaan yhteys hengellisin menetelmin. Sen myös Raamattu tietää ja sen takia varoittaa vääristä menetelmistä ja ohjaa oikeaan menetelmään, joka tapahtuu Jeesuksen kautta.
Jeesus, joka itse sanoi, ettei hän ole tästä maailmasta, vaan taivaasta tullut, todisti henkimaailman olemassaolosta omalla olemuksellaan, sanoillaan ja teoillaan. Se kuitenkin täytyy ottaa vastaan hengellisesti, siis uskossa.
Saatana ei omista mitään. Kaikkein vähiten sitä paikkaa, joka on sen omakin rangaistuspaikka. Saatanalle jäi vain valehtelu ja petos aseiksi kaksituhatta vuotta sitten, kun Jeesus sovitti synnit, koska Jeesuksen sovitustyön yhteydessä se menetti kaiken.
Postauksia postauksien perään! Eikö sinulla ole muuta tekemistä?
Sovitti synnit? Oletko nyt synnitön?
Tota noin, tarkoitatko, ettei Saatana omista helvettiä?! Enpä ole moista kuullutkaan!
Epäuskovat. Eli ateistit haluavat todisteita. Kuin mitkäkin komisariot ja rivipoliisit ja tuomioistuimet Jumalamme olemassa olosta. Surkea esitys.
Kirjoittavat he sitten millä nimimerkillä tahansa. Se ei ole oleellista, sillä hänenkin kaltaisiaan on maa ja maailma väärällään.
He haluavat lukea mittareita ja värähtelyjä, joissa näkyisi edes pienikin todiste Jumalasta.
Eli asenne on siis silloin se, että en usko ennen kuin näen. Ja kun näen, en usko vielä sittenkään.
Kirjoitan, vaikka olen hyvinkin epäuskoinen "eräiden" suhteen.
Joutavan päiväinen painija!
Ja te sekoitatte lastenkasvatuksen ja aikuistenkasvatuksen keskenään.
Mä en usko, että Te saatte tätä Tellusta parannettua. ME.!
Olen nähnyt jo kaikki. Mitä nähtävää on.
Paitsi paratiisin ja taivaan valtakunnat.
Jokainen valitsee tiensä.
On se sitten Jehova JHWH, Sebaot, Elia tai Jeesus.
Tai Manitou.
Jos Jumala on henki, miten se sitten on uhrattu fyysisellä kidutuskuolemalla Jeesuksen nimeen ja kirottu kiroukseksi ja syödään ehtoollisella kuvitellen fyysisesti ruumiin ja veren olevan läsnä?! Ja tämä sovitti synnit?
Parempi myöhään kuin ei miloinkaan.
Helvetti on Jumalan tekemä paikka saatanalle ja ihmisille, jotka eivät tee parannusta synneistään.
"Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista... hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville vuohille: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." Matt. 25. luku.
Olen Jumalan edessä kelvollinen Jeesuksen sovitustyön tähden. Silti voin edelleen langeta syntiin.
Koita sinä nyt ensin tajuta, mitä tarkoittaa sovitus ja mitä synnittömyys. Ne eivät ole sama asia. Jeesus oli synnitön, me emme ole. Juuri siksi tarvitsemme sovitusta.
Syntien sovitus tarkoittaa sitä, ettemme saa rangaistusta synneistämme, koska Jeesus on ne jo sovittanut. Ja jos siihen sovitustyöhön uskomme ja laitamme turvamme, niin meitä ei tuomita synneistämme.
Jos ja kun sitten kuitenkin lankeamme syntiin, niin Jumala laittaa tekemään siitä parannusta, mutta meitä ei tuomita kadotukseen sen takia.
Kuinka pilvessä sitä pitää olla, että saa "hengellisen yhteyden" ja näkee pikku-ukkoja....
Jumala on näkymätön henki. Jeesus tuli ihmiseksi ja se keho, mikä hänellä oli maan päällä, kuoli ristillä.
Tuo ehtoollisasia taas on kirkollista oppia, johon vapaissa suunnissa ei uskota. Minulle ehtoollisen ainekset ovat Herran muistoksi pyhitettyä leipää ja viiniä, ja Jeesus on ehtoollisella läsnä Henkensä kautta, mutta ne ehtoollisainekset ovat vain symboleita hänen lihastaan ja verestään. Se asia pitäisi kaikkien ymmärtää, koska Jeesus kerran asetti ehtoollisen ja oli siinä konkreettisesti itse läsnä, kun hän sen asetti. Aika tolkuton ajatusrakennelma on se, että siinä ensimmäisessä ehtoollisessa Jeesus olisi ollut sekä konkreettisesti läsnä ehtoollisen jakajana, että myös jollain tavalla siinä leivässä ja viinissä, jonka hän jakoi. Eli kyllä se viini ja leipä ovat olleet vain symboleita ihan siitä ensimmäisestä ehtoollisesta asti.
Kannattaisiko sinun vähän vähentää tuota pullon kallistelua, että voisit kirjoittaa pikkuisen selvempiä viestejä...
Pitäähän minun nyt pitää sinut hereillä ja valppaana vahtikoirana tällä palstalla. Eihän sinulla ole muuta tekemistä, kun KELA maksaa sinulle viikistä eli viikkorahaa....
Hölöhölö. Eikähän nämä jo ole läpi käyty.
Älä sitä ihmettele, ihmettele sitä, jos tähän uskontoon uudesti syntymällä saa demonitkin kimppuunsa, niin miten sinäkin luulit, että se liittyi Jumalaan?!
Ja vieläkään ei asia sinulle ole valjennut, joten selvästikin tarvitaan vielä totuusruiskeita.
Se kuulemma onnistuu pilvessäkin, vaikkei semmoista olotilaa siihen kyllä tarvittaisi.
Ihmisessä itsessään on henki, jonka Jumala on antanut. Ja siksi ihmisellä on myös valmius saada yhteys henkimaailmaan ja Luojaansa, joka on henki.
Meille epäilijöille voitte todistaa omalla toiminnallanne mistä Jeesuksen sanoin uskovat tunnistaa:
Jeesus myös kertoi Mark.16:ssa: "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, 18nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Miksi siis kerskata uskollanne meille joilla ei noita tunnusmerkkejä ole ja herää kysymys, miksi ette ole sairaaloissa sekä maailman kriisialueilla auttamassa sairaita ja haavoittuneita tunnusteoillanne?
Raamatussa sanotaan, että 76: ihmistä katseli Jumalaa.
Olet yhtä väärässä kuin Johannes.
Helvetti on olemassa kun Paavali ei siitä mitään valehdellut.
Jos olisi jotain jotain siitä kirjoittanut, silloin helvettiä ei olisi.
Roomalais kirje, luku 7 - Paavalin luoma kristinusko perustuu Jeesuksen kiroamisella kiroukseksi tosi Jumalan, ja kuoliaaksi kiduttamiselka siihen, että pelastuu tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa ja PALVELEMAAN lihalla synnin lakia. Kun teki kaupat Paholaisen kanssa sielusta, ettei itse tarvitse vastata teoistaan, sitä on myös palveltava. Löytyy Room. 7.luku, ja viimeinen jae
Se oli Saatana, joka voitti - ei toisin päin, miten joku edellä selittää.
Näin juuri Saatanasta tuli kristinuskon Jumala.
Tässä ristin kirouksella kadotettiin koko käsite kolminaisuusopilla Israelin Jumalasta, jota Jeesus opetti hyvänä taivasten valtakunnan isä Jumalana, ja kristinusko teki tästä uhrista Paavalin opilla saatananpalvonnan.
Tästä ja tämän totuudesta ei tarvitse keskustella, se on arkeologisesti todistettu, ja 8 vuoden raamattukäräjin on Yhdysvaltain presidentin kirjeellä jo 2023 Länsikin julistanut avoimen sodan kristinuskoa vastaan. Tämän uskonnon tie on loppu.
Kyse oli siitä, että miten tästä mennään eteenpäin.
Ja tästä ei sitten mennä eteenpäin mitenkään, vaan tulee se tuliärvi, jos te nyt ette lopeta jankuttamasta ihmissyöntiä ja ihmisuhrausta saatananpalvonnalla pyhäksi uskonnoksi.
Miten minusta tuntuukin, ettei maailmassa enää ole vaihtoehtoja.
Saatana ei ole koskaan ollut mikään jumala, kaikkein vähiten kristinuskon jumala. Saatana on Jumalan luoma palveleva henkiolento, enkeli, joka palveli Jumalaa Jumalan alaisuudessa, Jumalan valtakunnassa.
Mutta sitten se alkoi haluta Jumalaksi Jumalan paikalle. Ja sitä se haluaa edelleenkin ja myös yrittää, vaikka on täysin mahdotonta, koska mistään luodusta ei voi koskaan tulla Jumalaa. Luotu olento voi tulla korkeintaan epäjumalaksi.
Kirjoituksesi kuvaa kauniisti meitä jokaista ihmistä jotka leikimme Raamatun sanoilla Jumalaa, syyttelemme ja arvostelemme kelvottomuudessamme toisiamme tuhansia vuosia sitten annetuilla sanoilla aivan kuin meillä olisi edes kyky ymmärtää mitä sanoilla on tarkoitettu tuhansia vuosia sitten eläneille aikalaisille.
Kulutushysteriallamme ja helpon elämän sankareina viemme Jumalan luomaa maapalloa kohti tilaa, jossa maapallo tuhoaa ihmiskunnan tai tuhoutuu myös itse.
Paavali on valehtelija ja murhamies, .mikään ei perustu häneen.
VAIN KOKO KRISTINUSKO.
Nykytiede selittää ihmisen tietoisuuden, tunteet ja "henkisen" elämän aivotoiminnan tuotteena.
Tiede kertoo, että sydämessä on oma monimutkainen hermoverkkonsa, jota tutkijat kutsuvat usein sydämen ”pikkuaivoiksi”. Sydänkudoksessa on noin 40 000 hermosolua, jotka muistuttavat rakenteeltaan ja toiminnaltaan aivojen hermosoluja. Tämä sydämen oma hermojärjestelmä (intrinsic cardiac nervous system, ICNS) mahdollistaa sen, että sydän ei ole vain passiivinen lääketieteellinen pumppu, vaan se pystyy käsittelemään tietoa itsenäisesti. Yllättävää kyllä, sydän lähettää enemmän signaaleja aivoihin kuin aivot sydämeen. Koska sydän ja aivot on kytketty näin tiiviisti toisiinsa hermoverkkojen kautta, sydämen tila vaikuttaa suoraan siihen, miten ajattelemme ja tunnemme.
Raamatussa sydän ei tarkoita vain elintä ja tunteiden tyyssijaa, vaan se on ihmisen sisäinen komentokeskus, jossa sijaitsevat ajatukset, tahdonvalinnat, motiivit ja usko.
En usko, että tieteenä psykologia olisi siirtynyt aivoista sydämeen, mutta jos näin olisi, niin olisi ymmärrettävää paremmin Paavalin sanat, kun Pyhä henkin leikkaa sielun irti, että ihmiseltä lähtee omatunto, muuten ei voi saada teoista huolimatta kokemusta puhtaasta omastatunnosta, niin sydänkin kylmenee.
Ja tässä tapauksessa Paholaisen tekemä tarjous palvoa itsen puolesta Jeesusta tosi Jumalana kirottuna uhrina, on entistä houkuttelevampi.
Ja sitten sinne sydämeen otetaan asumaan Kristus, joka Pietarin 2. kirjeen mukaan on Lucifer, niin on maailmaan hämmennetty juuri se pahuuden keitos, mitä nyt yritetään selvittää.
"Tiede kertoo, että sydämessä on oma monimutkainen hermoverkkonsa, jota tutkijat kutsuvat usein sydämen ”pikkuaivoiksi”. "
Ja sama peli suolistossa! Ja tiedemiehet yhä väittää että tämä kaikki on syntynyt kuralätäkössä sattumalta. Sairasta!
Suolisto muuten on eräs - totta - ihmisen tärkein elin, yhä enemmän ja enemmän läydetään yhteyksiä muihin sairauksiin, viimeksi luin yhteydestä Parkinsonin tautiin.
Enpä ole tällaista kuralätäkköväitettä sattumasta edes kuullut, kun pohditaan simulaatioteoriaa - ei kai sitä edes voitaisi pohtia, jos ei olisi Luojaa, joka loisi?!
Lisäystä - ihan vähän vihjaisisin, että voisitteko te edes ajatella mitä kirjoitatte.
Ja pyydän, että lopetatte näiden valheiden levittämisen tieteestäkin!
Sattumaa ei tieteessä ole ollut 100 vuoteen, sitten Einsteinin elämän, kun determiniset lait korvautuivat tilastollisilla todennäköisyyksillä.
Ja TÄMÄ - ihmiset ovat tieteestäkin jäljessä yli 100 vuotta ja uskontokin on 5000 vuoden päästä. Elä tässä sitten.
Ehkä herätysliikkeen "tiedemiehet" yrittävät saada ihmiset paranemaan uskomalla paranevansa.
Tiede kuitenkin käsittääkseni etsii ratkaisuja ihmisillä olevien sairauksien parantamiseen, samoin löytää olemassaolevaan tietoon perustuvia mahdollisuuksia ymmärtää Jumalan luomistyön ihmeellisyyttä.
Nykywoke-yhteiskunnan suoranainen kukkanen on tuo Tampereen tapaus missä pelkästään Pirkanmaan alueelta löytyi 400 tyttölasta jotka olivat lähettäneet alaston kuviaan jollekin klopille Snapchatissa. Mitä tämä kertoo lasten vanhemmista ja kouluista?
Jaa-a ketähän tässä kammottavassa kulttuurissa pitäisi syyttää alastomuuden markkinoinnista, minkä lapset ehkä eivät ymmärrä, että mitä kuvalla tarkoitetaan. Paljasta pintaa kun on aikuisillakin koko ajan ja joka paikassa.
Miettikääpä hetken aikaa lasten silmin, että mitä he maailmasta näkevät. Ehkä he eivät ihan heti ymmärrä myöskään, että miksi kiva Jeesus setä on kidutettu kuoliaaksi ihmisten pahojen tekojen vuoksi, eivätkä he kuitenkaan saa kiusata muita lapsia tai varastaa heidän tavaroitaan. Vai opettavatko uskovaiset lapsensakin samalla moraalilla mikä heillä itselläänkin on.
Mutta syyllistetään nyt alastomuudesta vaikka sitten viattomia lapsia?!
Sehän sopii oikein hyvin trendiin, kun Jeesuskin on uskovaisten mukaan uhri nimenomaan viattomuutensa takia, koska Jumalalle vain täydellisen virheetön ja viaton uhrilamman on sopiva. Edes Jeesuksen sääriluuta ei ristillä murskattu, koska uhrilampaan luita ei saanut rikkoa.
Tämä "ehtoollinen Jahven suuren ylipapia ateria" Jeesuksesta pääsiäisen teurastettuna uhrilampaana löytyy eksegetiikan dosentti Eskolan sivustolta.
Mihin unohdit laitauskovien piirissä tapahtuneet lapsien hyväksikäyttötapaukset? Juuri ne, joita käsiteltiin liikkeiden sisällä ja samalla syyllistettiin uhrit koko asiasta.
"Mihin unohdit laitauskovien piirissä tapahtuneet lapsien hyväksikäyttötapaukset? "
Eli koulut saa edelleen opettaa seksiä lapsille oikein kuvien kautta ja opettaa lapsille että seksi on ihan luonnollinen asia ja sukupuolia on ainakin miljoona. Ja lapset ottaa tosissaan opettajien opetukset ja seurauksia sitten ratkotaan oikeussaleissa, mielenterveyshoitajien parissa ja mielisairaaloissa.
Voitko nyt vaan vastata kiemurtelematta sinulle esitettyyn kysymykseen?
Niin että sinusta olisi parempi, että seksistä ei puhuta koulussa yhtään mitään, jolloin lapset saavat tietonsa asiasta kaikenlaisista epämääräisistä lähteistä?
Miten kuvittelet että tässä tapauksessa heidän suhteensa asiaan pysyy "terveenä"? Jos lahkosaarnaaja käyttää lasta seksuaalisesti hyväksi ja sanoo sen olevan "jumalan tahto", niin sekö on ok?
Totuus on että suljetuissa uskonollisissa yhteisöissä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä on paljon enemmän kuin muussa yhteiskunnassa. Mutta tämähän ei teitä laitauskovia kiinnosta ollenkaan.
Ei edes se asia, että hyvin usein tästä asiasta syyllistetään lasta itseään, että hän olisi muka vietellyt tekijä toimimaan siten kun toimii. Teitä huolestuttaa vain jotkut ohjatut / valvotut oppitunnit.
https://yle.fi/a/3-5641745
https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/62157
https://helda.helsinki.fi/items/e1bace83-d38f-43d5-903d-b80c3aabf7b8
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010246464.html
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ahdistelutabu-murtuu-uskonnollisissa-yhteisoissa-uhrit-kertovat-seksuaalisesta-kaltoinkohtelusta-k-k-n-kyselyssa
"Niin että sinusta olisi parempi, että seksistä ei puhuta koulussa yhtään mitään ..."
Olet oikeassa että seksistä ei lapsille vielä koska eivät ole valmiita siihen. Lasten mielenterveys ja turvallisuuden tunne vaan menee kun mieltävät että isä ja äitikin varmaan tekee tuollaista. Ja sairaalat sitten korjaa sadon.
Nyt näyttää vähän siltä että olet propagandan uhri mikä tekee sinun viesteistäsi niin tasapainottomia.
Niin mitä minun viesteissä on "tasapainotonta"? Sekö että sanon että en usko teidän jumalaanne?
Rauhoitu ja mene vaikka luonnon helmaan nauttimaan syksystä!
Ei kun vastaa kysymykseen. Mikä siis sinusta minun viesteissä on muka tasapainotonta? Sekö että en usko teidän jumalaanne? Vai sekö että tuon esille asioita, jolloin teidän laitauskovien rakkaudellisen jumalan nimissä ja suojeluksessa tehdään hirmutöitä?
Ongelma on se, ettei se OLE MIKÄÄN JUMALA.
= SIIHEN EI KUULUNUTKAAN TÄSTÄ SYYSTÄ USKOA.
"Vai sekö että tuon esille asioita, jolloin teidän laitauskovien rakkaudellisen jumalan nimissä ja suojeluksessa tehdään hirmutöitä?"
Tuot maanisella raivolla esiin sitä propagandaa mikä kristittyjä vastaan on tuhansia vuosia syydetty! Tuo maanisuus ja ivallinen nauru ei ole enää luonnollista keskustelua.
Olin koulussa ja siellä oli seksin opetusta. Ei se pahaa tehnyt.
Eivät vain ole älynneet tienata pinnalla älyttömiä summia kuten tädit tekee.
Eikä se ole niiden vika, joka pyytää, vaan sen vika, joka maksaa.
Ei syntiin lankeemus ollut käärmeen vika, joka pyysi syömään kielletyn hedelmän,vaan ihmisen, joka söi.
Juuri noin, ihminen vapaalla tahdollaan valitsi enemmin tien joka johtaa ikuiseen kärsimykseen, kuin ikuisen elämän Paratiisissa.
Kelvottomuutemme näkyy ihan jokaisessa kommentissamme, ajatuksissamme ja teoissamme.
Niin tietenkin näkyy.
Sitä hedelmää puu tuottaa mikä se on.
Niin, että taas on Saatana Luojajumalan paratiisissa, vaikka se asuukin helvetissä? Kutsuikohan Luojajumala sen kylään kirjeellä vai puhelimella?
Tämä palsta vaikuttaa olevan varsinainen huonoja hedelmiä tuottavien puiden puutarha.
Sopiva ikä lienee se kun lapsi osaa hakea vitsan vanhempien käskiessä. "Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa."
Sinustako siis lasten pahoinpitely on ihan ok? Vaikka laki sen kieltää...
Ei varmaan rakasta lastaan jos lyö tätä.
Nykyään otetaan lapsi huostaan tuollaisesta julmuudesta. Onko kokemusta?
Tässä lisää tätä jeesuksella täytettyä elämää ja "rakkautta":
"Alustavan ruumiinavauksen mukaan poika kuoli tukehtumiseen kaulan puristumisen seurauksena. Lopullinen kuolinsyy vahvistetaan, kun kaikki tutkimukset valmistuvat.
Syyttäjien mukaan Walsh kertoi poliisille tappaneensa poikansa, koska tämä oli ”paholainen” ja ”antikristus”. Oikeuden asiakirjojen mukaan Walsh oli tapahtuman jälkeen yrittänyt vahingoittaa itseään.
Hänen asianajajansa Andrea Lyon on kertonut Walshin olleen mielenterveyskriisissä."
Kuten tässäkin. Poika oli kai jäänyt kiinni runkkauksesta, niin sehän nyt oli synneistä suurin....
https://www.voanews.com/a/police-parents-beat-two-sons-in-church-one-dies/3007136.html
Tapahtumien kulku
"Kuulustelu" synneistä: Vanhemmat Bruce ja Deborah Leonard osallistuivat tuntikausia kestäneeseen istuntoon, jonka tarkoituksena oli kuulustella heidän poikaansa Lucas Leonardia tämän väitetyistä synneistä ja saada hänet tunnustamaan ne.
Tilaisuuden aikana poikaa pahoinpideltiin erittäin rajusti tuntikausia. Myös pojan 17-vuotiasta pikkuveljeä Christopheria pahoinpideltiin vakavasti, mutta hän jäi henkiin.
Kuolema: Vammoihinsa tuupertunut Lucas vietiin lopulta sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.
Tuomiot: Tapauksen jälkeen useita kirkon jäseniä ja poikien sukulaisia pidätettiin. Molemmat vanhemmat tuomittiin myöhemmin vankeuteen osallisuudestaan poikansa kuolemaan johtaneeseen pahoinpitelyyn.
PS. Ja nyt odotetaan miten palstalla nämäkin saadaan käännytettyä muslimien tai sateenkaaripajojen syyksi...
"Sinustako siis lasten pahoinpitely on ihan ok? Vaikka laki sen kieltää..."
No tässä olen myös Jumalan viisauden ja rakkauden puolella että kuriton lapsi tarvitsee vain vitsaa lapsena ja asiat oikenee sillä. Nim. Kokemusta on
Nyt kun lapsille eikä nuorille panna rajoja niin seurauksia korjaa massoittain satojen tuhansin kappalein eri viranomaiset ja kohta yhteiskunnalta loppuu rahat korjata niitä ahdistus, aineidenkäyttö, mielisairaus, lukutaidottomuus, työhaluttomuus ym lukemattomia ongelmia joiden parissa myös Suomen yhteiskunta tuhoutuu ja kaatuu.
"Alustavan ruumiinavauksen mukaan poika kuoli tukehtumiseen kaulan puristumisen seurauksena. Lopullinen kuolinsyy vahvistetaan, kun kaikki tutkimukset valmistuvat."
Itsekin uskon että tällainen propaganda on tuhoamassa sinun terveyttäsi sillä viha mikä sisimmässäsi nyt on niin se lopulta tappaa sinut.
Ai sinusta kyseessä on propagandaa, vaikka kyseessä on ihan oikeasti tapahtunut teko? Näinkö sinä kunnioitat tuon pikkulapsen muistoa? Että välikös tuolla, ei näitä kannata uutisoida?
Eiköhän Mnot olisi nyt parempi että jätät tämän vihasi uskovia kohtaan ja menet vaikka luonnon helmaan rauhoittumaan tai kutsu taas se tyttöystäväsi "vierailulle" luoksesi.
Heh eheh hehe hee. Miten niin "viha"? En minä vihaa ketään, minua ainostaan huvittaa nämä teidän kommentit. Plus järkyttää myös se, kuinka te pakenette totuutta ja väitätte uutista propagandaksi.
Plus lastensuojelu ilmoitus teistä pitäisi myös ehdottomasti tehdä, koska teidän mukaan lapsen pahoinpitely on ihan ok. Näin siksi että teidän raamatussa lukee niin...
Niin, kristinuskon Jumala on edelleenkin Baal-jumala arkeologisin todistein, ja Jeesuksen Joh.8 sanoma Saatana.
Siihen ei kuulunut uskoa Jumalana. Uskoja on jo luonnostaan vihattava, kun uskoi Luojajumalan vehkeilleen - vain Paavalin väitteen mukaan - Saatanan kanssa Paratiisissa.
Raamatun tarinassa on tulijärveä ajatelle erittäin tärkeä ihmisrodun jalostusidea.
Ne jotka uskoivat, että paha Saatana olikin Jumala, heidät tuhotaan tulla tulijärvellä ilmestyskirjan Harmageddonin sodan mukaan, mikä on ketjun aiheena.
Mutta tarina nyt ketjun ateistin väännöllä todistaa, ettei tuo tuho koske vain uskovaisia, vaan on erittäin hurskaita ateisteja myös, jotka luulevat uskovaisten puhuvan Jumalasta.
"Plus lastensuojelu ilmoitus teistä pitäisi myös ehdottomasti tehdä, koska teidän mukaan lapsen pahoinpitely on ihan ok."
Älä vihaa meitä uskovia tämänkään asian takia kun me vain uskomme että Jumala on oikeassa tässäkin asiassa.
Sananl. 13:24
Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa.
Mikä siinä mielestäsi on väärin jos emme vihaa lapsiamme kuten ateistit ja liberaalit karmein seurauksin?
Eipä ole totta. Vesi ja tuli eivät sovi yhteen.
Mistä Jumalan tunnistaa?
Ja sinäkin vielä elossa. Hämmästyttävää.
Kävitkö lääkärissä sen vatsan reistauilun vuoksi? Selvisikö syy?
MISTÄ JUMALAN TUNNISTAA? - JÄIMME TÄHÄN.
Kuolemaani on toivottu jo 10 vuotta suunnilleen. Ja yhä toivotaan.
Maksoiko joku sinulle, että tulit taas sotkemaan tähän ketjuun?
Jäimme siis siihen, että mistä Jumalan tunnistaa?
Onko totta, että maailman ainoa viisas ihminen eli 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua, joka osasi kertoa, että mistä Jumalan tunnistaa?
Kukaan teistäkö ei pysty samaan?
No kun Jumala puhuu niin et voi erehtyä!!
Kun rakastut niin et voi erehtyä!!
Kun on nälkä niin et voi erehtyä!!
Voi erehtyä - ilmestyskirja luku 13. Puhuva Jumala on juuri Pedon kuva.
Jos ihmiset eivät erehtyisi, eiväthän kaikki kumartaisi sitä, kuten tuossa lukee.
En sotke, vaan kerron miten asiat ovat.
Tulijärvestä kun keskustellaan, niin ei mikään ihme jos kaikki menee päin helvettiä.
Olisi hyvä oivallus, jos puhuttu tulijärvi olisi helvetti, eikä kolmannen maailmansodan Harmageddon - ihan tässä maanpäällä, kun kerran veri nousee hevosten kuolaimiin asti - ei kai ne hevoset helvetissä tarinan mukaan ole?!
Joku neropatti ihan edessä oivalsikin, ettei tarina ole tätä päivää, kun siinä on hevosetkin, mutta siitä huolimatta jäi ymmärtämättä, että silloin tarina kertoo vain siitä mitä maanpäällä tapahtuu.
Kyllä ajatteleminen on sitten vaikea asia.
"Tulijärvestä kun keskustellaan, niin ei mikään ihme jos kaikki menee päin helvettiä."
Paitsi Jeesukseen uskovilla!!!
Ja mistä.se maanpäällä oleva sota nyt syttyy, mitä olen tämänkin ketjun verran vääntänyt tässä rautalangasta?
Tärkeää tarinassa onkin ollut ymmärtää ero - USKOA JEESUSTA tai Paavalin oppi USKOA JEESUKSEEN.
Joka uskoi Jeesusta, ei ryhtynyt palvomaan ja kumartamaan ilmestyskirjan 13. luvun puhuvaa Pedon kuvaa, jotka uskojat nyt luonnostaan vihattavina tuhotaan.
Jeesukseen uskovat uskovat olemattoman.
Jo se on syntiä ettei usko Jeesukseen.
Se on selvä, eikä missä nimessä pääse edes helvettiin (1.Kor.3:13).
Tähän voisi sanoa kuin Luther, kun päästeli suolikaasunsa Vatikaanin suuntaan, ja kysyi Paholaiselta, että oletko senkin merkinnyt syntilistaasi, niin ensimmäisenä syntilistassa varmasti lukee, jos ei usko Jeesukseen.
Maailma on ollut täynnä syntiä, sillä Jeesus on ollut esillä vain vähän aikaa, eikä tälläkään hetkellä läheskään kaikki ole edes kuullut Jeesuksesta.
Jeesua se nmenomaan helvetistä puhui.
Ei katoliset ole sitä keksineet.
Mnot saarnaa omaa epistolaansa: "Palstalla kerrotaan tulijärvestä, jonne joutuvat kaikki ne, jotka eivät usko oikein."
Raamattu EI TUNNE sellaista ehtoa ihmiselle kuin "uskoa Jumalaan oikein"! Se on ateistitrollien pilkkajuttuja, sekin. Sen sijaan Raamatun opetuksissa kyllä sanotaan, että jollakin olkoon vahva tai heikkokin usko, niin sen vuoksi ei taivasten ovi jää sulkeudu, koska sinne riittää sinapin siemenen verran uskoa ihan Raamatunkin mukaan!!! Sinapin siemenhän on erittäin pieni siemen! "Oikeauskoiset ateistit" eivät siten peri taivasten valtakuntaan omaa paikkaansa, vaan joutuvat pilkkaamaan sitten vielä sieltä tulijärven puoleltakin muita, jos enää kehtaavat.
k_v
Väärin. Jos olisi uskoa sinapinsiemenen verran, niin voisi siirtää vuoren mereen.
Onkohan k-v näillä palstoilla "eräät" suunniltaan.
Taisi olla turha kysymys. Totesin nyt kuitenkin.
Mnot:ia ei todellakaan usko mieheksi. Tunnelma on, kuin olisi sihisevä "naiskäärme".
Sanavalmis, kärkäs, luotaantyöntävä. Nainen se on!
Luonteeltaan.
Voisiko sinua siirtää mereen? Olet palstan vaivana.
Jos ihan vähän sinulla on uskoa.
Tuli järvellä uhkailun pitäisi olla rangaistava teko. Se on uskonnollista väkivaltaa ja erityisesti jos uskovainen kohdistaa sen viattomiin lapsiin.
Kuvottavaa uskonnollista väkivaltaa👹👹👹😡
Tulijärvestä lukee Raamatussa ja Raamatun mukaan Raamatun asiat on kirjoitettu muistiin Jumalan tahdosta. Uskovat ainoastaan kertovat siitä, mikä lukee Raamatussa tai mitä he ovat itse kokeneet. On sellaisiakin uskovia, joille on näyssä tai esimerkiksi kuolemanrajakokemuksen yhteydessä näytetty tulijärvi.
On suurta rakkautta kertoa, että on olemassa taivas ja kadotus. Kun ihminen on kuullut asiasta, hän voi valita.
Tulijärvi tai helvetti on jossain kirkolliskokouksessa lisätty / keksitty Raamattuun. Mielisairaat piispat sen keksivät ei kukaan ajatteleva ja järkevä ihminen usko siihen.
Ei ole.Jeesus oli se, joka Raamatussa puhui eniten helvetistä. Ja kaiken luoneena hän tiesi mistä puhui.
Myös Vanha Testamentti puhuu kadotuksesta ikuisena kauhistuksen paikkana. Kadotusasia ei siis ole tullut Raamattuun kristinuskon ja Uuden Testamentin myötä, vaan sekä Vanha että Uusi Testamentti puhuvat siitä.
Juu, Raamatussa on se karmea ilmestyskirjan 13. luvun PUHUVA PEDON KUVA, uskovaisten Jumala, ja se tappaa ihan sikana ihmisiä, vain tytöt piti jättää henkiin miesten hyväksikäytettäväksi.
Onko vaikeaa, suorastaan mahdotonta lukea edeltä, että kirkolliskokous ei tiettävästi ole kirjoittanut raamatun ilmestyskirjaa? En ole ainakaan kuullut huhuja sellaisesta.
Miten valitaan taivas ja kadotus. Niillä tuskin on suurtakaan eroa.
Ei Jeesus moittinut ketään, että uskoo väärin. Tekoja Jeesus kritisoi ja helvettiin joutui vaikka uskoi.
Farieuksistakin sanoi, että uskokaa mitä opettavat, mutta heidän tekojaan älkää tehkö.
Miten on, pääsitkö läpi petuskoulun, vai onko vielä kesken?
Ei Jeesus opettanut, että teot pelastavat, mutta opetti kyllä miten ne vievät helvettiin. Kuten jos sanoo veljeään hulluksi.
Ei Jeesus siitä sanonut, miten voi uskoa väärin Jumalaan. Vähän voi uskoa olla, kuten Jeesus sanoi vähäuskoisiksi niitä, jotka kanttavat huolta elon murheista. En niin voi lisätä ikäänsä kyynänkään vertaa.
Kyllä - Jeesus oli vain sielutieteen ja metafyysikan opettaja, tuolloin sielutiede oli yhditetty psykologia ja filosofia, hän ei opettanut mistään pelastumisesta, mutta ohjeisti, että mikä on hyvä elämä. Ei ole mitään uhkaa mistä ylipäätää olisi tai pitäisi pelastua. Pelastus kuitenkin löytyy Paavalin opista.
Paavalin Roomalaiskirje:
<<<7:15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, VAAN MITÄ MINÄ VIHAAN, sitä minä teen... sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan SITÄ PAHAA, MITÄ EN TAHDO minä teen.
Minä viheliäinen ihminen, kuka PELASTAA minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni PALVELEN ... LIHALLA SYNNIN LAKIA.<<<
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=luku&kaannos=fi-38&kirja=roo&luku=7
Paavali kertoo tässä luvussa, että kaikki häntä uskovat, ovat holtittomia psypaatteja, sarjamurhaajia, mielenhäiriöisiä, jotka eivät hallitse omia tekojaan, mistä syystä Jeesusta Kristuksena on palvottava sijaisuhrina.
Niin, että kiitos Jeesus, kiitos Jeesus - kuten uskovaiset hokevat.
Siinä Paavalin tekstiä - mistä Luther luonnehti näiden Paavalia uskovien olevan jo luonnostaan vihattavia - kyse on heidän pahuuteen taipuvasta mielestään, käyttää viattonta sijaiskärsijää jopa itse Jumalana, että pelastuvat tekemään, vaikka sitä pahaa mitä vihaavat.
Ja vielä kerran ja jälleen - kaiken minkä uskovaiset teille selittävät uskonnosta tai raamatusta ON TÄYTTÄ VALHETTA.
Tähän oppiin ei liity taivas ollenkaan, tämän tarinan mukaan hev myivät sielunsa Saatanalle, ja menevät helvettiin - löytyy 1.Kor.3:13.
Ja ilmestyskirjan tulinen pätsi mihin tungetaan kaikki ihmiselämän pilaajat ilmestyskirjan mukaan Jeesuksen johdolla - alkaen luvusta 14. - on toinen asia.
Ja näin saamme oikeudenmukaisen maailman ilman uskovaisten valheita ja pahuutta.
Ja tästä uskosta en tule koskaan luopumaan, etteikö Jeesuksen ilmestyminen hän otsassaan olevan hyvän Jumalan nimen kanssa (metafora) tulisi toteutumaan, muuten maailma ei pelastu.
Pelastuu tai ei, niin kaikki täällä kuolee.
Harhaoppinen näkee miten harhaoppinen näkee.
Aikuisten ihmisten pitäisi lukea myös biologiaa. Pätkä myös tähtitiedettä. Se katkaisisi latvoja liian rankoilta iäisyystuomioilta.
Lienee otettava "totena nokkaan", Että kotiplaneettamme syntyi "materialoiskahduksessa".
Uusien taivaankappalainen syntyminen Universumissa ei ole mikään aprillipäivän uutinen - niitä vaan syntyy.
Met saimma niitä peräti aurinkokunnallisen. Taitaa Neptunus olla kauimpamana näistä.
Mikään niistä ei ole ikuinen. Planeetoillakin on oma elinaikansa.
. sienestäjä.