Älypuhelin ja tabletti kirjoittaessa voi sanat muuttua itsestään

Esim sana kauan, voi muuttua sanaksi vaivan tms..

Onko se eräänlainen vapaan viestinnän rajoittamisen muoto?

Joskus vain yhdenkin sanan muuttuminen kirjoituksessa, saattaa
saada koko jutun näyttämään niin, että koko juttu ei avaudu edes paatuneimmalle lukutoukalle.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Se on tehty tahallaan häiriköimään kirjoittamista ja estämään, kun joku lopulta kyllästyy. Kaavaketäyttö voi mennä oikein, mutta muuten sanat muuttuvat useaan kertaan. Selain ja puhelimen järjestelmä, ohjelmat. Aasia vai länsi?

Äänestä
  • Lisäys. Kännykän näppis liian pieni.

    Äänestä

Tällä palstalla olevat sekavat aloitukset eivät oli kiinni yhdestä sanasta, vaan ihan lähtökohtaisesti henkilön ulostulosta. Jos ajatukset ovat jo mielessä alunperin sekavia, niin mikään oikeinkirjoitus ei sitä pelasta.
Varsinkin kun henkilöllä ei ole minkäänlaista halua avata kysymyksestä huolimatta asiaa.

Mitä tulee viestinnän rajoittamiseen, niin ei ainakiin minulla ole kielettyä vaihtaa sanaa oikeaksi. Kai tiedät sellaisen teknologian olevan olemassa käytössä tuolla Aasian puolella kommunistisissa maissa?

Mielestäni vanhoissa Nokioissa oli parempi tekstin ennakointi, joka oppi käyttäjän käyttämät sanat. En kiistä sitä etteikö nämä nykyiset laitteet välillä arvaile sanoja hämmentävän väärin.

Täällä jo joku huomauttikin kuinka pienet näppäimet aiheuttavat näitä virheitä joita tekee ihan itse. Sen lisäksi huono ennakointi sanaan niin virheet voivat korostua.

Äänestä
  • Ei mistään sanan muuttamisen kiellosta ole aloituksessa kyse.

    Äänestä

Tarkoitatko "ennakoiva tekstinsyöttö" vai miksi sitä kutsutaankaan?

Kuka täysipäinen pitää tuollaista päällä?

Se on ensimmäisiä asioita jotka käännetään "off" asentoon puhelimen asetuksia tehtäessä.

Jos näin ei ole ymmärtänyt tehdä niin kyseessä on käyttäjän oma vika.

Eli RTFM ja mene nyt ihmeessä korjaamaan asetuksista.

Äänestä
  • Se on tahallaan noin puhelimissa vaikka yrität vedota asetuksiin
    on se tahallaan tehty niin koska jokainen tietää ettei kaikki tiedä muuttaa asetusta

    Taitavat tehdä asetuksesta riippumattakin joskus omiaan?

    Äänestä

  • Sitä ei saa pois päältä. Jos ottaa pois päältä, pitää löytää asetuksia ja se ei täytä enää verkkokaupan kenttiä. Tekstinsyötön pitäisi toimia oikein, ei väärin sanoja kääntäen useaan kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sitä ei saa pois päältä. Jos ottaa pois päältä, pitää löytää asetuksia ja se ei täytä enää verkkokaupan kenttiä. Tekstinsyötön pitäisi toimia oikein, ei väärin sanoja kääntäen useaan kertaan.

    Mikä puhelin sulla on?

    Mä oon käyttäny iPhonea jostain nelosesta asti, ja saman tien lähti ennustelevat pois. Ainiin, oli pois jo Nokioissakin sitä ennen.

    Koskaan ei ole asetus palannut itsestään IOS:ta saatika puhelinta päivitellessä.

    Sä Et Vaan Selvästi Osaa.

    Tai sitten sulla on se Googlen Trojan-Spy-Phone käytössä, en ihmettele jos vakoiluja ja muita ei siitä saa pois päältä.

    Elämä on - valintoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Esim sana kauan, voi muuttua sanaksi vaivan tms..

Onko se eräänlainen vapaan viestinnän rajoittamisen muoto?

Joskus vain yhdenkin sanan muuttuminen kirjoituksessa, saattaa
saada koko jutun näyttämään niin, että koko juttu ei avaudu edes paatuneimmalle lukutoukalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu