Esimerkkinä patteriautojen myyntimäärien kasvu. Näistä autoista syntyy nopeutetussa tahdisss tolkuton määrä jätettä, jonka hyödyntäminen on mahdotonta. Pahinta on, että EU ja eri maiden hallitukset ovat hyväksyneet tämän.
Saasteen määrän kasvu on uskomatonta
Anonyymi-ap
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi ns. uuden tekniikan autot ovat kierrätyksen kannalta huomattavasti hankalampia kuin vanhan tekniikan autot. Luonnon puhtauden kannalta polttarit ovatkin parempia kuin sähköautot.
Liikaa saastuttavaa väkeä.
Laitatko vielä linkin tuohon tutkimukseesi?
Lasten lelujen kontrollia on huomattavasti parannettu EU:n toimesta tänä vuonna. Patterilelujen turvallisuuden ei pitäisi olla enää kovin suuri ongelma.