Näin kertoo Etelä-Suomen Sanomat. Kirkosta on erottu Lahdessa paljon. Syitä ovat esimerkiksi muita isoja kaupunkeja korkeampi kirkollisvero ja ihmisiä suututtaneet kirkon kannanotot.
Onko täällä porukka jo eronnut kirkosta vai vieläkö olette jäseniä, ja miksi? Olisi kiva tietää.
Onko täällä porukka jo eronnut kirkosta vai vieläkö olette jäseniä, ja miksi? Olisi kiva tietää.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Ei ole tarvinnut erota koska ei ole koskaan kastettukaan. Kiitti vanhemmille.
Miksi kuuluisin kirkkoon, joka tekee opetustensa vastaisesti. Mies ja nainen. Kaksi sukupuolta.
Sadassa muussakin asiassa Raamattu jää toiseksi. Raha ratkaisee ilmeisesti.
12 vuotta sitten erosin kirkosta. Liityin viime kesänä takaisin kirkkoon. Harjoitan uskoani siitä huolimatta kuuluunko kirkkoon vai en. Syyksi liittymiselle, että haluan olla osa kirkkoa. Heillä tietysti eri mielipide asioiden suhteen, mutta voin elää sen asian kanssa. Jumala ja Jeesus ovat aina kanssasi ✝️
No jo on hölmö syy maksaa kirkollisveroa, rahoittaa lafkaa jolla on eri mielipide asioista kuin sinulla. Vähän sama kuin perussuomalaisia äänestävä maksaisi jäsenmaksua vihreille.
Etkö sinä muuta ajattele kuin raha?
Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta.
Matteus 6:19-20
Uskoa voi ilman kirkkoakin. Olen eronnut seurakunnan jäsenyydestä ja koen, että uskoni on vahva. En tarvitse koreaa kirkkorakennusta, en pappien liturgioita uskoakseni. Luonto on minun kirkkoni, linnunlaulu virteni, tuulen humina puiden latvoissa urkuni ja vaihtelevat säät minun pappieni kaapu.
Rukoilla voi missä vain!
Et tainnut lukea tai ymmärtää viestiäni kunnolla. Ei tietenkään raha ole kaikki kaikessa, mutta ei sekään ole järkevää, että antaa rahaa itseään vastaan toimivalle taholle. Kirkko on monessa mielessä kääntynyt kristittyjä ja suomalaisia vastaan, mutta silti jotkut edelleen lappavat kirkolle rahaa. Ja kun kerran ahneudesta puhutaan, niin eipä tule luterilaista kirkkoa ahneempia juuri mieleen.
Taivas on satua, eiköhän sen ymmärrä lähes jokainen koulunsa käynyt suomalainen. Siksi kirkko menettää jäseniä.
Jumalanpilkkaa! Toivottavasti löydät Jeesuksen elämääsi ja pelastut. Taivas ja helvetti ovat olemassa ja jälkimmäiseen päädyt, jos et ota Jumalan poikaa, pyhää henkeä ja Taivaan isää sydämeesi. Kirkko voi menettää jäseniä, mutta usko säilyy ihmisissä.
Lafka? Lahtelainen löysähousu yrittää olla jotain muuta kuin on, laita vaan se huppu päähän ja reppu selkään niinkuin muutkin ja puhu omaa kieltäsi.
Lafka, safka, ihan perussanastoa Etelä-Suomessa. Ei tässä missään helvetin Rovaniemellä asuta.
Ok boomer
Ihan normaalia kehitystä länsimaisessa maallistuneessa demokratiassa.
Kulttuurit ovat hajaantuneet lähes kaikkialla pois lukien diktatuuriset maat kuten esim. Venäjä.
Ei siis mikään yllättävä "uutinen".
Länsimaat maallistuvat ja uskonto kukoistaa enää lähinnä diktatuureissa ja heikon koulutuksen maailmankolkissa, esimerkiksi Afrikassa.
Diktatuurisissa maissa uskonto on puhtaasti vallankäytön väline.
Venäjälläkin poltettiin ja tuhottiin kirkot aikoinaan, mutta nyt sitä asetta kansan hämäämiseksi taas tarvitaan. Sinuunkin näkyy uppoavan ihan täysin.
Miten niin minuun uppoaa? Tuossahan nimenomaan olin samaa mieltä kanssasi uskonnon kukoistamisesta diktatuureissa.
Vielä kun saataisiin se toinenkin puolikas tajuamaan miten härski oman edun tavoittelija kirkko on.
"Arkkipiispa Tapio Luoma ilmaisi tukensa islamilaisille yhdyskunnille" (Kirkko ja kaupunki 23.3.2026)
"Mikkelin piispa tukee islamin uskon ottamista ylioppilaskirjoituksiin" (Seurakuntalainen 5.3.2025)
"Helsingin piispat: Seurakuntien tiloja annettava muslimeille" (Yle 15.1.2016)
"Kirkkohallituksen rahoittama moskeijasuunnitelma on saanut ihmisiä eroamaan kirkosta" (Yle 22.7.2015)
https://eroakirkosta.fi/