Suomen talouden pitäisi olla kasvussa, mutta työttömyys on lisääntynyt Tilastokeskuksen uusimmissa luvuissa. Asiantuntijat löytyvät tilanteelle monta syytä.
Yksi selitys työttömyyden kasvulle on se, ettei työllisyystilanne helpotu yhtä aikaa talouskasvun kanssa. Viivettä on yleensä useita kuukausia, mutta nyt viive saattaa olla tavallista pidempi.
– Tällä kertaa viive kasvusta työllisyyden nousuun voi venyä tavallista pidemmäksi kahdesta syystä. Ensinnäkin pitkä matalasuhdanne ja poikkeuksellisten shokkien sarja koronasta Venäjän hyökkäyssotaan ja kauppapoliittiseen epävarmuuteen on voinut nostaa yritysten kynnystä palkata, pohtii Suomalaisen työn toimitusjohtaja Juhana Brotherus.
Tilastokeskuksen mukaan 15–74-vuotiaita työllisiä oli heinäkuussa saman verran kuin vuosi sitten. Työttömien määrä puolestaan kasvoi viime vuoteen verrattuna noin 20 000 työttömällä.
Työttömiä miehiä oli 4 000 vähemmän ja työttömiä naisia 24 000 enemmän kuin vuosi sitten heinäkuussa. Eli naisten työttömyys paheni.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/talous-kasvaa-mutta-niin-tyottomyyskin-taustalla-aivan-uudenlainen-epavarmuus/9382694

Vastaukset 18
Vanhimmat
Hyvin hoitanut ton työttömyyden tää nykyinen tunarihallitus . Taitaa tulla uusia ennätyksiä työttömien määrässä.
Tässä se nähdään oikeistohallituksen sumutus ja perustelun valheellisuus leikkauksille.
Kaikki ovat tienneet jo vuosia sitten. että näillä leikkauksilla ei ole mitään työllisyys vaikutuksia vaikka talous kasvaa sillä yksikään työnantaja ei palkkaa lisää työvoimaa eikä tekeviä käsiä niin kauan kun työ voidaan tehdä samalla väki määrällä ja jos firma ei laajenna toimintaansa niin talouden kasvun tuotto menee suoraan firman kassaan.
Nää porvarit on just ahneinta porukkaa maassamme . Köyhien duunareiden selkänahasta revitään viimeisetkin irti ja hyvätuloisten verotusta meinataan laskea .
Sit huudellaan persujen kaa et menkää töihin .
Moni menisi jos niitä olisi tarjolla mutta tuosta uutisestahan juuri selviää et työttömyys se vaan lisääntyy eikä niitä "luvattuja" töitä ole olemassakaan pelkkiä Purran puheita 100 000 uutta työpaikkaa tulee leikkauksilla.
SDP Suomalaisten duunareiden puolue .
Vie duunarilta viimeisetkin rahat
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012226444.html
Missäs tos jutussa mainittiin et duunareilta pelkästään duunareilta vie ne rahat ? Ja toihan on vasta esitys elikkä keneltäkään ei ole viety centtiäkään.
Persun paniikki ulinaa mikä onkaan mukavampaa kuin persupossun ulina varsinkin ensi keväänä.
Esitykset muuttuu toteutettaviksi, jos demukat on hallituksessa. Toivotaan ettei niin käy, vaan demokratia voittaa ja hallituksen muodostaa eduskunnan enemmistö eikä eniten ääniä saanut puolue.
Näläkämaassa työttömät senkun lisivät, kertoo paikallinen sontakasalehti Kainari :D No onko ihme - ei tänne mikään yritys investoi, eikä työntekijät muuta. Yksi SUURI SYYLLINEN on laillista rosvousta harrastava KAJAVE!! Eipä tarvi uskoa, mutta näin se vain on.
Kainuun talouskasvu ja investoinnit ovat viime vuosina kehittyneet poikkeuksellisen vahvasti muuhun Suomeen verrattuna, erityisesti pohjoisen Suomen yleisen vetovoiman ja suurten hankkeiden ansiosta.
https://yle.fi/a/74-20235010
Trumpin pari liikettä ja sikaruton leviäminen Suomeen siihen loppuu tää pienoinen talouskasvu....ja työttömyys senkun lisääntyy....
Työttömien on syytä miettiä ammatinvalintakysymyksiä. Saattaa uusi ammatti olla ratkaisu työttömyyteen.
Niin.
Sitä tilannetta ei vaan aina tiedä ennalta fiksummatkaan, että kauanko miltäkin alalta niitä töitä löytyy ja mistä päin maailmaa.
Nykyään työuran aikana ammatti voi vaihtua useamman kerran. Itsellä kolme tutkintoa ja viisi ammattia.
Olen muuten tehnyt työtä yli viidellä ammattinimikkeellä. No mutta en nyt puhuisi itsestäni tässä vain kun on nyt muitakin ongelmia, joita työttömyys tainnut pahentaa.
Olen yrittänyt hakea koulutustani vastaamattomaan vähemmän vaativaan työhön. Ei vaan enää meinaa löytyä kun oli vuosia opiskelemassa.
Ennen jouduin aloittamaan ottamalla näitä lyhyen varoitusajan sijaisuuksia, joista oli lopulta varaa valita (työnantajia laidasta laitaan) ja sain lopulta mukavia töitä. Ei huvittaisi aloittaa taas alusta, jotkut pääsivät aiemminkin suoraan ilman näitä keikkatöitä (ja nuorempana olin joissakin asioissa parempi vaikka tosin kokemattomampi). Ei ole edes yhtä montaa tarjottu.
Siis tarkoitin että monella voi olla se ettei tiedä alojen tulevaisuutta (eikä omaa tulevaa terveyttään ym.). Vaihtamiseen menee muutakin kuin opiskeluun käytetty aika ja vaiva. Taloudellinen tilanne on monella opiskelijalla heikko.
Minun olisi ehkä kannattanut työskennellä enemmän opintojen aikana.
9 ammattinimikettä... Sekatyöntekijä. Lukio+ vuosia yliopistossa.
Missä petos siellä persut.