Teknisenlautakunnan esityslistalla mielenkiintoinen esitys

Toimialajohtajan (tekninen johtaja) esitys: Tekninen lautakunta
päättää, että
1. mikäli Taivalvaaran hiihtokeskuksen tuleva omistaja päättää
lumettaa talvikauden aikana, omistaja vastaa vedenoton
seurannasta, tarkkailuohjelman edellyttämistä mittauksista,
näytteenotoista, raportoinnista sekä niistä aiheutuvista
kustannuksista ja toimittaa tarkkailua koskevat tiedot vuosittain
Taivalkosken kunnalle ja viranomaisille niiden edellyttämässä
muodossa; ja
2. lumetukseen käytettävästä veden kulutuksesta ei peritä
tulevalta omistajalta maksua

Onko jo sopiva ostaja tiedossa ja halutaan tukea uutta yritystoimintaa kunnan toimesta. Tarkoittaako tämä päänavausta sille, että Taivalkoskella ei yrityksiltä peritä enää vesimaksuja. Jos halutaan olla yrityksiä kohtaan tasa-arvoisia, niin näinhän asiassa tulee menetellä.
14758
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Samaa katselin ja mietin että saa jatkossa yrittäjät koko kunnassa maksuttoman veden kunnalta. Mutta rahaahan on joka sinänsä mahdollistaa tämän reilun kädenojennuksen taivalkosken yrittäjille.

3Äänestä

Kuinka moni muu ottaa veden omasta kaivosta, ei vesijohtovedestä?

4Äänestä
  • Eikö se kunnan varavedenottamosta oteta eikä mistään satumaisesta "omasta kaivosta"?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eikö se kunnan varavedenottamosta oteta eikä mistään satumaisesta "omasta kaivosta"?

    Lumetuspumppaamo on kyllä listattu rinnekeskuksen myyntiin kuuluvaksi osaksi. Kai se kaivokin sen jälkeen on ostajan ja kunta paremminkin joutuu miettimään miten se sitä vettä sieltä kaivosta edes saa.

    4Äänestä

On tiedossa ja se olen minä! Sovittiin tuossa, että muuten ei kauppoja synny.

Äänestä
  • Hyvä juttu

    Äänestä

Paljonko on sopiva vesimaksu?

Äänestä

Eipä tartte ostajan tykkilunta tehdä, kun laitettaisiin vedelle normaali hinta.

4Äänestä

Ja taas pitää päästä röpijopilla kommentoimaan vaikka asia kuulu mitenkään

5Äänestä
  • Oliko taas röpin juttu? No ei!

    2Äänestä

Eihän se pohjavesi ennenkään ole maksanut, miksi nyt pitäisi?

3Äänestä

Ottakaa Venäläisiä sotavankeja lapioimaan koko nyppylä pois ei tule kenellekään unettomia öitä tai kateutta..

5Äänestä
  • Venäläinen voi kohta antaa paikallisille tapikoskisille tehtäväksi lapioita koko mäki tietyömaatarpeeksi, HYvä hyva!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Venäläinen voi kohta antaa paikallisille tapikoskisille tehtäväksi lapioita koko mäki tietyömaatarpeeksi, HYvä hyva!

    Suomenkielen opintoja suosittelen tai parempia kääntäjiä itäväelle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimialajohtajan (tekninen johtaja) esitys: Tekninen lautakunta
päättää, että
1. mikäli Taivalvaaran hiihtokeskuksen tuleva omistaja päättää
lumettaa talvikauden aikana, omistaja vastaa vedenoton
seurannasta, tarkkailuohjelman edellyttämistä mittauksista,
näytteenotoista, raportoinnista sekä niistä aiheutuvista
kustannuksista ja toimittaa tarkkailua koskevat tiedot vuosittain
Taivalkosken kunnalle ja viranomaisille niiden edellyttämässä
muodossa; ja
2. lumetukseen käytettävästä veden kulutuksesta ei peritä
tulevalta omistajalta maksua

Onko jo sopiva ostaja tiedossa ja halutaan tukea uutta yritystoimintaa kunnan toimesta. Tarkoittaako tämä päänavausta sille, että Taivalkoskella ei yrityksiltä peritä enää vesimaksuja. Jos halutaan olla yrityksiä kohtaan tasa-arvoisia, niin näinhän asiassa tulee menetellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu