Pahat ihmiset ja herjaaminen

Pahat ja varsinkin synteihinsä paatuneet ihmiset herjaavat todennäköisesti elämänsä loppuun asti. Vain Jumalan erityinen armo Jeesuksessa Kristuksessa voi heidät pelastaa.

”He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.”
Ilm 9:21

”Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.”
Ilm 16:9

Huomionarvoista on ilmaus ”paahtuivat kovassa helteessä”, joka on selvä viittaus ilmastomuutokseen ja sen voimakkuuteen loppuvaiheessa.
2079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ihmisen pahuus ilmenee uskonharhaisissa jotka eivät viitsi selvittää naurettavan uskonharhansa perusteita ja yrittävät levittää täysin fiktioon perustuvaa taikauskoaan.

Toivottavasti oikea epätodennäköinen jumala on olemassa ja antaa tuomion järjen käytön hylkäämisestä.

9Äänestä
  • Fiksu ateisti tyytyy omaan uskomukseensa, jonka hän on vapaasta tahdostaan valinnut. Miksi karkeasti hyökkäilet harmittomien kristittyjen omakohtaista, Jumalan hyvyyde voittoon tähtäävää uskoa kohtaan. Oletko tutkinut omaa mieltäsi, oletko mielesi herra ? Saatanan demonit valtaavat juuri noin vajavaisen mielen. Ovelasti se hivuttautuu mieleesi, tuhansien vuosien kokemuksellaan. Et edes huomaa, kun jo selität sitä mitä se käskee. Kaikki hyvyys kuvottaa sinua. Mutta ei se mitään, aikanasi huomaat mitä tapahtuu, kauhu valtaa mielesi, kun totuus paljastuu sontaläjässäsi rypiessä. Huudat itkien Jeesuksen armoa, kuten lukemattomat muutkin kaltaisesi. Jeesus on ainoa, joka tulee ja taluttaa sinut rakkaudella pelastukseen, sillä siksi Hän kuoli myös sinunkin puolesta Golgatalla. Hän puhdistaa sinut puhdistus prosessissaan ja antaa tahrattomat vaatteet yllesi. Etkä enää pelkää raikasta riemullista elämää Jumalan lapsena, etkä kuolemaa, etkä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Fiksu ateisti tyytyy omaan uskomukseensa, jonka hän on vapaasta tahdostaan valinnut. Miksi karkeasti hyökkäilet harmittomien kristittyjen omakohtaista, Jumalan hyvyyde voittoon tähtäävää uskoa kohtaan. Oletko tutkinut omaa mieltäsi, oletko mielesi herra ? Saatanan demonit valtaavat juuri noin vajavaisen mielen. Ovelasti se hivuttautuu mieleesi, tuhansien vuosien kokemuksellaan. Et edes huomaa, kun jo selität sitä mitä se käskee. Kaikki hyvyys kuvottaa sinua. Mutta ei se mitään, aikanasi huomaat mitä tapahtuu, kauhu valtaa mielesi, kun totuus paljastuu sontaläjässäsi rypiessä. Huudat itkien Jeesuksen armoa, kuten lukemattomat muutkin kaltaisesi. Jeesus on ainoa, joka tulee ja taluttaa sinut rakkaudella pelastukseen, sillä siksi Hän kuoli myös sinunkin puolesta Golgatalla. Hän puhdistaa sinut puhdistus prosessissaan ja antaa tahrattomat vaatteet yllesi. Etkä enää pelkää raikasta riemullista elämää Jumalan lapsena, etkä kuolemaa, etkä mitään.

    Vahva on harjasi. Toivottavasti riittävän vahva osallistuaksesi ensi talvena ekumeeniseen pelastusjuhlaani jossa hyppäät avantoon odottamaan pelastajasi pelastustoimia. Se on voivoi jos olet veikannut epäjumalaa, mutta sinullehan niin ei voi käydä, eihän?

    4Äänestä

Ei paatuneelle ole mitään väliä mitä Raamatussa kirjoitetaan. Ei sellaista voi Raamatulla ojentaa, koska hän juuri sanaa vääristelee, väittää sitä valheeksi ja sen voimalla herjaa. Juuri sanan voimalla, sitä viljellemällä oikeastaan edes pystyy herjaamaan.

Muutoin se turhaa lässytystä.

Äänestä

On tragikoomista, että palstan pahin muitten herjaaja, kehtaa ruikuttaa alituiseen herjaamisesta!

5Äänestä
  • Tuon logiikan mukaan esim. vanhemmat ovat lastensa mielestä herjaajia, kun vanhemmat heitä nuhtelevat ja käskevät lopettamaan riitelyn, valehtelun ja pahan puhumisen.
    Kovin tragikoomista joo…

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuon logiikan mukaan esim. vanhemmat ovat lastensa mielestä herjaajia, kun vanhemmat heitä nuhtelevat ja käskevät lopettamaan riitelyn, valehtelun ja pahan puhumisen.
    Kovin tragikoomista joo…

    Vanhemmat neuvovat lapsiaan, kasvattavat heitä eikä jankuta heille koko ajan jotain samaa juttua.

    Tai voivat tietenkin tehdä niin jos sattuu oikein herhaoppiset vanhemmat.

    Mutta Herra varjelkoon sellaisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuon logiikan mukaan esim. vanhemmat ovat lastensa mielestä herjaajia, kun vanhemmat heitä nuhtelevat ja käskevät lopettamaan riitelyn, valehtelun ja pahan puhumisen.
    Kovin tragikoomista joo…

    Kuvitteletko olevasi pätevä herjaamaan ja nuhtelemaan ihmisiä asiosta joihin itse syyllistyt koko ajan? Toimintasi palstalla herättää korkeintaan sääliä.

    4Äänestä

Synti terminä on samanlainen satu, kuin on itse raamatun tarinakin. Se nyt kuuluisi ihan ensimmäisenä ymmärtää.

4Äänestä
  • Ei kannata lähteä Paavalin herjaajan linjoille.

    Vaikka kiva synti olisi.

    Äänestä

Aloittaja on riippuvainen Raamatustaan. Jos hänen tulkintojaan arvostelee, hän ymmärtää sen herjaamiseksi ja alkaa esittää uhkailujaan. Raamatun lukemisessa on juuri tämä vaara. Kirja korvaa kyvyn elää ja kohdata erilaisuutta, mikä on jokaisen kohtamamme toisen ihmisen perusominaisuus.

4Äänestä
  • Aloittajan uhkailut voi ohittaa säälivästi hymähtäen, ei ole vakavasti otettava.

    4Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Aloittajan uhkailut voi ohittaa säälivästi hymähtäen, ei ole vakavasti otettava.

    Mahtaisiko rauhoittua, jos kukaan ei kiinnittäisi mitään huomiota hänen elämöintiinsä? Pelkkää huomion hakemistahan tuo lapsellinen touhunsa on.

    3Äänestä

Voipi olla, ettei heitä voi Jumalan luo palauttaa.
Mutta toki Jumalalle on silti kaikki mahdollista.

Äänestä
  • Eipä tuo "Jumalanne" niitä mahdollisuuksiaan käytä, pitää kynttiläänsä vakan alla

    2Äänestä

Surullista tosiaankin!

Äänestä

Aivan!

Äänestä

Niin valitettavasti tulee käymään.

Äänestä

Niin on!

Äänestä

Niin on!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pahat ja varsinkin synteihinsä paatuneet ihmiset herjaavat todennäköisesti elämänsä loppuun asti. Vain Jumalan erityinen armo Jeesuksessa Kristuksessa voi heidät pelastaa.

”He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.”
Ilm 9:21

”Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.”
Ilm 16:9

Huomionarvoista on ilmaus ”paahtuivat kovassa helteessä”, joka on selvä viittaus ilmastomuutokseen ja sen voimakkuuteen loppuvaiheessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu