Suomessa joudutaan polttomoottoriauto romuttamaan vasta 20 vuoden iässä. Romaniassa vielä kestävämmät siellä autot kestävät yleisesti 35 vuotta. Kalpenee siinä Tesla 6,8 vuotta.
Suomessa polttomoottoriautojlle hyvät olosuhteet
Anonyymi-ap
13<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Romaniassa toimivat autonvalmistajat Dacia ja Ford keskeyttävät tuotantonsa elokuun kuivuuden aiheuttaman sähköpulan vuoksi.
Kuivuuden aiheuttaa ilmaston muutos, sen aiheuttaa liikenteen päästöt
Romaniassa valmistetaan lähes suosikkia ikä ei täyty, romuja kyllä. Dacia BUAHAHAHA
Suomessa tarvitaan diesel-autoja. Niiden osuus autokannasta on 25%. Sähköautoja on olemattoman vähän eli vain 6%. Luvut kertovat totuuden sähköautojen huonosta suosiosta.
Kyllä ja vielä 50 vuoden päästä se on uutuuttaan kiiltävä. BUAHAHAHA
Ei tehtaat valmista suomalaisten suosikkiautoa 20 vuotta vanhaa paikattua romua. BUAHAHAHA
Mikään tehdas ei valmista Suomalaisten suosikkia. Vanhaa paikattua romua. BUAHAHAHA
Tuo kertoo vain ja ainoastaan hitaasta autokannan vaihtumisesta. Uusista autoistahan suurin osa on sähköautoja ja osuus kasvaa joka kuukausi. Polttisten ja eritoten dieseleiden osuus on romahtanut uusien henkilöautojen myynnissä.
Polttiksilla ne Suomen tärkeimmät ajot ajetaan. Sähköautot ovat lähinnä paikallishyypiöiden suosiossa ja heitä kyllä riittää. Sähköautolla töihin, takaisin autotalliin lataamaan ja sitten taas töihin jne. Mökkimatkalle lähtö jo hirvittää.
Eikö se työmatka ole vähän sieltä tärkeämmästä päästä. Ei tollo sitä ymmärrä, kun työmatka on aika tuntematon käsite. Kelan pisteitä suljetaan millä sitten kuljet, kun Micrasta kilvet vei poliisi.
Onneksi niitä työssä käyviä paikallishyypiöitä sentään on vielä. Toissa perjantaina olimme tulossa työmaalle. Pari jätkää siinä huuteli ",onks kva käydä töissä" työkaverin vastasi, että pakko jonkun on töissäkin käydä, että te saatte ryypätä.Tollo siitä hermostui ja alkoi jotenki kiskoutua pystyyn tappeluhalua löytyi. Työkaveri oli lievästi pettynyt, kun reppanalta usko loppui kesken, kaverini olisi mielellään hiukan vedellyt päin näköä. Se kuivui siihen, kuten polttistollon lopputili.
Eihän, vaan suomen järkevästä polttiskansasta, se tietty ihmisrotu suorastaan kilpailee sillä kenen rutinoff kuluttaa vähien öljyä, kenellä on 2003 Golfissa vielä alkuperäiset helmat, kenellä on 400000km.ja vielä kiiltää. Se ryhmä korjaa itse kaiken ja neuvovat ystävällisesti muita, halusit tai et. Minua nuo tollot joskus neuvovat ja kertovat myös sähköautoista yhtä sun toista. Kerron, että olen ajanut niillä 130000 km.tiedän miten se ladataan. Lisäksi reilusti yli puolimiljoonaa polttiksilla HEH HEH
Polttiksilla vielä toistaiseksi ajellaan enemmän, tottakai. Kuitenkin koko ajan autoilu sähköistyy kovaa vauhtia. Autokannan uusiutuminen on hidasta, mutta se tapahtuu. Jo nyt uusien autojen kaupasta suurin osa on sähköautoja ja osuus kasvaa koko ajan.
Mökkimatkani, n300 km, sujuu sähköllä paljon mukavammin ja huolettomammin, kun kotona ja mökillä on latausmahdollisuus, joten kaupallisia latureita ei tarvitse käyttää.
Mökillä lähin polttoainetankkauspaikka onkin reilun 20 km:n päässä. Lähin sähköautolatauspaikka on muuten noin 10 km:n päässä lähikaupan pihalla.
Paluuta takaisin polttisaikaan ei kyllä kaipaa yhtään ja se olisikin vaikeaa tottua, kun helppo ja vaivaton sähköautoilu on jo rutiinia.