Paljastakaa poliisille arosuohaukan murhaaja!

Taas uutinen kirorusta salatappamisesta.
Ei mitään etiikkaa, luonnosta välittämistä.
Ammutaan kaikki mikä eteen tulee.
Muutenkin jää kituvia vesilintuja ja sepelkyyhkyjä kun tappomania alkaa, kyyhkyillä poikaset yhä pesissä. Nääntyvät.
Arosuonhaukka, äärimmäisen harvinainen ja uhanalainen. Hyvin kaumis.
Lahja ja aarre kun oli
Laukaassa! Joku hullu lahtaa.
Ei osata ihailla kunnioittaa eikä suojella.
vain tappaa. Sieluttomat tappokoneet.
Pyssyt ei kuulu luontoon.ihminen pahin raakalaispeto.
Kaikki lajit kohta lahdattu loppuun vaikka hädässä muutemkin jo!
Jokainen vastuuton idioottikin saa siis tappoaseen!!
25162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Olen kotoisin sieltä ja häpeän paikkaa näiden sivistymättömien junttien takia.
Luonto voi olla kaunis, mutta mutta mikä ihmisten pään sisältö!
Siilijörvi samaa leveyspiiriä ja oli helvetillinen salalahtausverkosto..
Jäävuoren huippu.
Ammuttiin joutsenia, kaulushaikaroita..kaikki liikkuva.
Tappohullu kansa, huvitappaminen.
Aseita eniten usan jälkeen verrattuna asukasmäärään.
Alkeellisinkin tunneyhteys eläimiin tuntevina ja tietoisina olentoina puuttuu.
Onko yhteyttä mihinkään, edes omaan sisimpään..

Äänestä
  • Murhaaminen koskee vain ihmisiä, ei eläimiä.

    Äänestä

Kun kyse on ympäristörikoksesta, poliisi on etsintäkuuluttanut tappajan vastuuseen.
He eivät saa aina päästä veräjästä ja jatkaa samaa luonnon häirintää!

Äänestä

Tämä palsta on keskusteluun ja mielipiteiden vaihtamiseen ja kannanottamiseen. Toivon ettei noin tyhmiä vastauksia, täytyykö oma typeryys täälläkin kaikille näyttää.
Normaali ihminen ihailee ja ihmettelee kun näkee harvinaisen linnun, ainutlaatuisen( jota ei ikinä nähnyt ehkä) ja on siitä iloissaan, koettaa valokuvata. Täytyy olla psyykkisesti häiriintynyt ihminen jonka ainoa reaktio on vain " täytyy tappaa."
Mutta tappaahan ihminen omaa lajiaankin. Olemme Euroopan väkivaltaisimpia kulttuureja ellei väkivaltaisin.

Äänestä
  • Tokihan myönnän, ettei eläin ole ihmisen arvoinen sinänsä.

    Äänestä

Eräs tuntemani metsästäjä ei edes syö saalistamiaan eläimiä polkee ne kiven koloihin metsässä. Kysyin kerran miksi hän metsästää, tappamisen ilosta! Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin ampua supikoiraa kylkeen kolmenollakasilla ja katsoa kuinka se puhaltaa suolet ulos. Pitäisi varmaan viranomaisten korjata aseet pois.

1Äänestä

Voi voi sitä tätä päivää.
Meillä kaikilla on mahtava tai ei enää edes siedettävä sietotaso.Sanan miekalla sivalletaan surutta vyön alle.Nyt sattui tikun nokkaan virhearvion tehnyt metsästäjä että poliisin käyttääntyminen jäi jo taka-alalle.Nykyistä hallitusta on moitittu ja etupäässä persuja yleensäkin.Autoilijatkin on saanu olla rauhassa kun koulujen alkamiset on jo menneet.Karhu jäi auton töytäisemäksi mutta kukaan ei puhunut että kortti pois.Pian tosin alkaa hivenmetsästys ja kiima-aika jolloin on odotettavissa hirvikolareita kun hirvet lähtee liikkeelle.Laukaassa kunnan talous on saanut olla rauhassa kun pahin kriitikko sairaana että näin se yhteiskunta etenee.

Äänestä
  • en pidä mistään tappamisesta. Miksi eläimet ei saa olla rauhassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    en pidä mistään tappamisesta. Miksi eläimet ei saa olla rauhassa!

    Joo voihan sitä ostaa broiskua kaupasta. Montako kertaa muuten olet kysynyt : miksei ihminen saa olla rauhassa!

    Äänestä

Olen itse aina ajatellut että ammutaan vain tappamisen riemusta( kun ei pääse ihmisiä ampumaan!) Puretaan omaa aggressioa viattomiin eläimiin. Näitä tyyppejä on liikaa!
Aiheuttavat valtavaa kärsimystä, rikkovat luonnon rauhan,ei mitään vastuuntuntoa.
Onneksi suuri osa ihmisiä on iloinen seuratessaan eläviä rannoilla lintuja, vesilintuja poikasineen ja muutoinkin Birdlife ry:n jäsenmäärä on kohonnut eli suojeleva lintuharrastus. Iloitaan elävistä linnuista eikä niiden raadoista!
Sitten vähemmistö sekopäitä jotka mellastaa ja räiskii muidenkin edestä.
Mikä on psykologinen profiili näille murhanhimoisille sadisteille?
Nälkää emme näe näinä ainoina.Kyse on tappamisesta huvittelumuotona, eli täysin epäinhimillistä ja väärin.

Äänestä
  • Sun pitää köyttää itsesi tulevan hirvijahdin passiketjuun.

    Äänestä

Kepun jäsenrekisteristä nimi löytyy.

1Äänestä

Todella hieno uljas lintu, harvinaisuus.
Tulee
Laukaan metsiin aarteena ja näyttää kauneutensa moukkaroistolle.
Ei kestä näitä uutisia
Viattomiin luontokappaleisiin suunnatusta vihasta.
Kun jo ihmisten maailman uutiset vain sotaa, tuhoa ja hirveyksiä.
Saisi edes eläimet olla ihmisen pahuudelta rauhassa.

Äänestä

Ei kai se ole vain R......

Äänestä
  • ei R ampuu vain hirviä ja tykittää naisia

    Äänestä

EI SAA VASIKOIDA.

Äänestä
  • Noinhan se on jos kaksi tietää asiasta niin yksi liian paljon.

    Äänestä

Aina pitää tapaa ja murhata eikö millään ole mitään väliä.

Äänestä

Nämä eläinten palvojat eivät ole ikinä millänsäkään aborteista, joilla surmataan puolustuskyvytön ihmisenalku, mutta jokin ahma on pyhä,,,ei hyvää päivää.

Äänestä
  • mites se seksi elämä oletko saanut kunnon vanhaa suonikasta yläkäyrää kyrpää joss valtava mutteri, kuin senga senga..

    Äänestä

Minä sen vittu ammuin, näytti läskiltä varikselta, kännissä sattu kaikenlaista ja menkää nyt vittuun lässyttämästä vanha juttu, sattuuhan näitä.

Äänestä

Reijo

Äänestä

Kuka on tämä Reijo?

Äänestä

Opiskelin kauan sitten Joensuussa
ja siellä
paikallinen ”nuoriso” retosteli
miten ne ampuu eläimiä
hiistoreissuilla.

Niitä nauratti.

Äänestä

Paljastakaa ampuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Taas uutinen kirorusta salatappamisesta.
Ei mitään etiikkaa, luonnosta välittämistä.
Ammutaan kaikki mikä eteen tulee.
Muutenkin jää kituvia vesilintuja ja sepelkyyhkyjä kun tappomania alkaa, kyyhkyillä poikaset yhä pesissä. Nääntyvät.
Arosuonhaukka, äärimmäisen harvinainen ja uhanalainen. Hyvin kaumis.
Lahja ja aarre kun oli
Laukaassa! Joku hullu lahtaa.
Ei osata ihailla kunnioittaa eikä suojella.
vain tappaa. Sieluttomat tappokoneet.
Pyssyt ei kuulu luontoon.ihminen pahin raakalaispeto.
Kaikki lajit kohta lahdattu loppuun vaikka hädässä muutemkin jo!
Jokainen vastuuton idioottikin saa siis tappoaseen!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu