On kahdessa vapaakirkossa "pastorina", toinen Hämeessä ja toinen Pirkanmaalla.
Miten arvelette hoitavan tehtäviään ko. seurakunnissa, kun on jatkuvasti tienpäällä ja kertoilee "reissupapin viikosta".
Painaa menemään pitkin Pohjanmaata, mitenköhän asiat tulee hoidettua seurakunnissa, joissa on "pastorina"?
Miten tutustuu seurakuntalaisiin, kun ei ole paikalla?
Lienee parikymmentä seurakuntqq jo käynyt läpi. Tuleeko seurakunnan vaihto, kun tulee vaikeita kysymyksiä, vai mistä on kyse?
Toki reissaamalla saa päivärahoja ja kilometrikovauksia.
Mitkä ovat vaikuttimet?
Niin, on jättänyt vaimonsa ja ottanut toisen miehen vaimon. Tekemättä parannusta. Mutta ei tunnu vapaqkirkkoa haittaavan; karenssi kärsitty ja kaikki ok. Heidän mielestään. Mutta ei Jumalan Sanan mukaista. Vapaakirkon liperikaulaporukka on asettunut Sanan vastaiselle limjalle.
Vain Jeesus antaa synnit anteeksi, kun niitä katuu. Liperiporukan kannattaisi tehdä parannus, kuten reissupapinkin.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Homma on työntekijoiden osalta muuttunut muuallakin Satakunnassa on yhteinen pappi kahdella seurakunnalla, Kansanlähetyksellä ja Kansan Raamattuseuralla yhteinen työntekijä. Meidän seurakunnalla on vanhimmiston puheenjohtaja naapuriseurakunnasta. En tiedä miten homma toimii.
Minä tiedän. Huorintekijät eivät kuulu pastoreiksi.
Parempi hoitaa omat asiat ja pitää joka päivä parannusta tehden ,muut hoitakoot omansa.Jäsenillä voi olla useampi avioliitto takanaan.
Kaikki ovat syntisiä,,mutta toisia nuhdeltu sekä toiset jatkaa toiminnassa,koska ei mukamas aihetta.
Tyypillistä; "parempi hoitaa omat asiat.... "
Valvominen kuuluu kristitylle. Myös räikeisiin epäkohtiin puuttuminen.
Tuo lause "parempi..." kuvastaa vain välinpitämättömyyttä.
Jumala on järjestyksen Jumala. Seurakunnan jokaisen yksilön tehtävä on tarvittaessa puuttua selkeisiin epäkohtiin, syntiin.
Vakava sanoma
tälle ajalle,kun heikkoja sorretaan ja uskovaisiakin syytetään, että he ovat katkeria niille,jotka ovat heille tehneet vääryyttä. Tässä Raaamatun mukainen sanoma asiasta.
https://www.youtube.com/watch?v=oiuWRpuOmHs
Seurakunnan johdolle on vaatimuksensa.
Miten avionrikkoja "pastori" opastaa aviokysymyksissä?
Se ei tee henkilöstä katkeraa, jos hän ottaa esille epäkohtia. Paremminkin kuvastaa sitä, että arvostaa Jumalan Sanaa; tahtoo, että srkn elämä on Raamatun mukaista.
Nyt tämä "Reissupappi" on lomilla etelässä. Päivityksiä tulee solkenaan mitä tekee; syö, juo, ui, ajelee,käy parturissa...
Minä, minä minä...päivityksiä kuin pikkumukulalta.....
Surullista on, että tuollai en henkilö on jonkun seurakunnan pastori.
Pastoreita ja pappeja riittää, paimenet ovatkin harvassa.
Aivan. Viimeisin päivitys Facessa:
"Pihvi pistely kapteenin pöydässä, nyt 2 tunnin siestat ja oisko sitten juustokakun ja kaffin aika"
Tuon tyyppisiä päivityksiä päivästä toiseen......sydämen kyllyydestä suu puhuu...
Avatkaa jo silmät. Pyytäkää Herralta silmävoidetta.
Eivät kaikki pastorit suinkaan ole Jumalan asialla.
Opiston mäy eitä, liperin kaulaa sa saaneet. Mitä sitten.
Ovatko Jumalan kutsumia? Valitettavan moni ei.
Pastoreita ja pappeja riittää. Missä ovat todelliset paimenet?
"Kylmäsavulohi salaatti ja corcondzola kastikkeessa kanaa, ja eikun päikkärit päälle"
Siinäpä ne "reissupapin" tärkeimmät.....
Niin, tuo oli eilen. Tänään varsin tärkeä päivitys:
"Elämäni ensimmäinen Serbialainen grillattu lihalajitelma, ja voin sanoa, että olipas sapuskat, no 33c lämmössä syötynä hieman lämmintä".
Liha puhuu.🥩
Liha puhuu.🥩
Liha puhuu.🥩
Liha puhuu.🥩
Niinhän tuo näkyy lihallisella "pastorilla" olevan; sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Miten mahtaa Nokialla mennä, on ylimääräinen kokous seuraku ntalaisille...
Niin tai näin. Kyseinen "reissupappi" kuuluisi välittömästi erottaa seurakunnasta huoruuden tähden, koskaei ole osoittanut katumusta ja tehnyt parannusta.
Parannuksenteon jälkeen voidaan hyväksyä seurakunnan jäs3neksi, tehtäviinkin, mutt EI Pastoriksi.
Aivan "häkellyttävän" aktiivista porukkaa palstalla.
Tämä palsta kuvaa hyvin Vapaakirkon toimintaa.
Sitä leimaa VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS!
Todellakin.
Raha motiivina. 💸
Asiallinen aloitus. Palstalaisia vain ei kiinnosta hengelliset asiat. Menevät mukana kun on aina enne kin menty, ottamatta kantaa asioihin, joihin tulisi ottaa.
Ihmisiä nuo papit ja evankelistaksi itsensä julistaneet. Yhtä lailla huoraavat.