Uusia lakeja puhelimessa työtä tekeville

Koskee myös esimiehiä jotka on pahimpia kiusaajia ja uhkailijoita.
Laitan tämän siksi, että esimiehet käy näitä juttuja täällä katsomassa
että paljonko heidän firmaa haukutaan. Jos ne ymmärtäisi ettei sais myöskään he työntekijäänsä uhata millään tavalla, vaikka sitä tehdäänkin.

Ja te ketä päivästä toiseen täällä haukutte ennustajia.
Tältäkin keskustelu palstalta saa kyllä ip.t tongittua
kun tarpeeksi mustamaalaatte ennustajia.


Häirintää voi esiintyä myös asiakaskohtaamisissa
Asiakaspalvelu- ja telemarkkinointityössä yhteydenpito tapahtuu usein puhelimitse ja digitaalisissa kanavissa. Vaikka fyysisen uhan mahdollisuus on vähäinen, työntekijät voivat kohdata työssään loukkaavaa, uhkaavaa tai muuten häiritsevää käyttäytymistä niin kollegoiden, esihenkilöiden kuin asiakkaidenkin taholta.

Tyypillisiä häirinnän muotoja ovat esimerkiksi:

uhkailu ja pelottelu
loukkaavat tai vihjailevat viestit
vähättelevät kommentit ja pilkkaaminen
seksuaaliset vihjaukset tai huomautukset
työnteon perusteeton arvostelu
työyhteisöstä eristäminen.


Työnantajalla on velvollisuus puuttua häirintään
Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi saatuaan siitä tiedon. Myös työntekijöillä on velvollisuus välttää muiden turvallisuutta tai terveyttä vaarantavaa käyttäytymistä sekä noudattaa työpaikan ohjeita.

Oppaassa korostetaan, että jokaisella työpaikalla tulisi olla selkeät toimintamallit häirintätilanteiden varalle. Yhteisesti sovitut käytännöt helpottavat tilanteiden käsittelyä, madaltavat ilmoittamiskynnystä ja auttavat ehkäisemään ongelmien kärjistymistä.

Opas muistuttaa myös perehdytyksen merkityksestä. Häirintään liittyviä toimintatapoja on tärkeää käydä läpi säännöllisesti, jotta kaikki tietävät, miten toimia haastavissa tilanteissa ja mistä saada tukea. Kun työpaikalla on yhteinen ymmärrys häirinnän rajoista ja siihen puuttumisesta, tilanteisiin voidaan reagoida johdonmukaisesti ja oikea-aikaisesti.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kunnianloukkaus: Toisesta ihmisestä valheen esittäminen (mustamaalaaminen) tai toisen halventaminen (haukkuminen) julkisella palstalla.
Laiton uhkaus: Jos tekstissä uhataan toisen henkilön terveyttä, henkeä tai omaisuutta niin, että uhatulla on perusteltu syy pelätä.
Vainoaminen: Toistuva, oikeutettu ja pelkoa herättävä yhteydenotto tai seuraaminen (esimerkiksi jatkuva viestien pommitus useilla alustoilla).
Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen: Toisen yksityisasioiden tai kuvan jakaminen netissä ilman lupaa siten, että se aiheuttaa vahinkoa tai kärsimystä.

Äänestä
  • Totta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Koskee myös esimiehiä jotka on pahimpia kiusaajia ja uhkailijoita.
Laitan tämän siksi, että esimiehet käy näitä juttuja täällä katsomassa
että paljonko heidän firmaa haukutaan. Jos ne ymmärtäisi ettei sais myöskään he työntekijäänsä uhata millään tavalla, vaikka sitä tehdäänkin.

Ja te ketä päivästä toiseen täällä haukutte ennustajia.
Tältäkin keskustelu palstalta saa kyllä ip.t tongittua
kun tarpeeksi mustamaalaatte ennustajia.


Häirintää voi esiintyä myös asiakaskohtaamisissa
Asiakaspalvelu- ja telemarkkinointityössä yhteydenpito tapahtuu usein puhelimitse ja digitaalisissa kanavissa. Vaikka fyysisen uhan mahdollisuus on vähäinen, työntekijät voivat kohdata työssään loukkaavaa, uhkaavaa tai muuten häiritsevää käyttäytymistä niin kollegoiden, esihenkilöiden kuin asiakkaidenkin taholta.

Tyypillisiä häirinnän muotoja ovat esimerkiksi:

uhkailu ja pelottelu
loukkaavat tai vihjailevat viestit
vähättelevät kommentit ja pilkkaaminen
seksuaaliset vihjaukset tai huomautukset
työnteon perusteeton arvostelu
työyhteisöstä eristäminen.


Työnantajalla on velvollisuus puuttua häirintään
Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on ryhdyttävä toimenpiteisiin häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi saatuaan siitä tiedon. Myös työntekijöillä on velvollisuus välttää muiden turvallisuutta tai terveyttä vaarantavaa käyttäytymistä sekä noudattaa työpaikan ohjeita.

Oppaassa korostetaan, että jokaisella työpaikalla tulisi olla selkeät toimintamallit häirintätilanteiden varalle. Yhteisesti sovitut käytännöt helpottavat tilanteiden käsittelyä, madaltavat ilmoittamiskynnystä ja auttavat ehkäisemään ongelmien kärjistymistä.

Opas muistuttaa myös perehdytyksen merkityksestä. Häirintään liittyviä toimintatapoja on tärkeää käydä läpi säännöllisesti, jotta kaikki tietävät, miten toimia haastavissa tilanteissa ja mistä saada tukea. Kun työpaikalla on yhteinen ymmärrys häirinnän rajoista ja siihen puuttumisesta, tilanteisiin voidaan reagoida johdonmukaisesti ja oikea-aikaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu