Rasisti/rasismi merkitsee nykyisin realistia/realismia. Kaiken maahnmuuttajien tekemisien valossa on täydellisen perusteltua olla vastaan kehitysmaa perusteisten maahantulijoiden käyttäytymistä. Seksuaaliväkivalta on ihan rotuun perustuva tosiasia, joka sen kiistää, on täysin kujalla tilastoista ja uutisoinnista. Nyt koulujärjestelmämme ja terveydenhuoltomme ovat kuilun reunalla johtuen heikkotasoisen ihmisaineksen maahantulosta. Terveydenhoito ja sosiaalikulujen kohtalo on myös räjähdyspisteessä. Vähäkansainen valtio ei voi vahvistua sillä, että vain väkilukua saadaan keinotekoisesti kasvatettua, kun kaikki tulijat kasvattavat ainoastaan valtion- ja kuntientalouuden menopuolta.
On turhaa kiihkouutisoida työtätekevistä tulijoista suureen ääneen, kun he edustavat pienenpientä murto-osaa tulijamassasta.
On turhaa kiihkouutisoida työtätekevistä tulijoista suureen ääneen, kun he edustavat pienenpientä murto-osaa tulijamassasta.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Kuka muka yllättyi, että jopa sana "rasisti" menee pilalle, kun sitä alkaa käyttää vasemmisto.
Niin on . Ei sitäkään hyväksytä kun sanon jot persut on hyviä kuopattuna .
Koita joskus sanoa jotain älykästä, niin yllätyt miten paljon hyväksyntää sillä saa - toisin kuin noilla sun jutuilla.
Kyllä maailman kirjat on nykyään sekaisin, kun mm Afganilais syntyistä muslimia ei saa sanoa afganilaiseksi muslimiksi, tai musta ihoisen miehen perusteettomaksi ja valheelliseksi paljastunutta professuuria ei saa arvostella! Ja nämä esimerkit ovat todellakin vain pieni raapaisu tässä rotukeskeisessä touhussa!! Väkivalta vasemmisto pilaa koko Euroopan oikeusjärjestelmän, sivistyksen ja ennenkaikkea tasaarvon!
Matut muuten ei tapa raiskattuaan uhrii niinku monesti suomimies tekkee .
Suomimies ei muuten monesti tee raiskausta, niinku matut tekee.
"Matut muuten ei tapa raiskattuaan uhrii niinku monesti suomimies tekkee ."
On varmaan antaa moniakin esimerkkejä ?
Muistan lehdistä tasan yhden tapauksen niin taitaa olla kovinkin yleistä.
Mamu kun ei töitä viitti tehdä niin ei edes tapa vaan rynnii heppi tanassa seuraavan perään.
Suomi mies ei muuten isolla joukolla raiskaa alaikäisiä pikkutyttöjä, tai eläkeikäisiä ja kahitysvammaisia naisia niinkuin matu miehet tekee.
Jossain päin maailmassa nämä matut saa kunnon rangaistuksen? Täällä Suomessa ei, rahan huijaus on suurempi rikos kuin ihmisen tuhoaminen? Sen verran voisi näitä matuja kopauttaa että lähtisivät muualle hakemaan turvapaikkaa?
Mitäs suomessa tehdään 20-30 vuoden kuluttua, kun satojatuhansia mamuja tulee eläkeikään? 500k ohuen työhistorian omaavaa mamua pyrkii eläkkelle. Tarvitaanko silloin 2 miljoonaa uutta mamua "maksamaan eläkkeet".
oliko se niin tilastoissa että 1 yli suomalaisten ja 50 sossukaveria
Kehitysmaamuslimien raiskausmäärät ovat monikymmenkertaisia suomalaisiin verrattuna, kertoo tilasto ja siis on rasistinen.
Nykyajan aatteista jaloimpia ja arvokkaimpia ovat russofobia ja islamofobia ja rasismi, näitä meidän tulee nykymaailmassa edistää ja vaalia.
Rasismi , russofobia ja islamofobia johtoaatteiksi aatteiksi länsimaihin.
Vasemmisto kikkailee sanoilla ja puheilla jotka se värittää vanhaan kehykseen uudestaan. Tarkoitus ohittaa realismi.
Jep. Ne työtä tekevät maahanmuuttajat ovat länsimaista ja tietyistä Aasian maista.
"Seksuaaliväkivalta on ihan rotuun perustuva tosiasia, joka sen kiistää, on täysin kujalla tilastoista ja uutisoinnista."
Kirjaimellista rasismia.
Mitä sinulla taas on? Haukkumista ja "uutisia ja tilastointia", mutta yhtäkään et pysty näyttään. Luovutit jo ennen matsia.
Rasismi on nostettava kunniaan niin ja russofobia ja islamofobia.
Raiskaustilasto kertoo sääntöjenvastaisesti totuuden eli on siis rasistinen. Eik’ nii, vasurit.
Kyl se näin on ja oletettavasti tilastojen julkaisu jo lähitulevaisuudessa ei kuulu enää sananvapauden piiriin.
Mikä onni n väkiluvun kasvu, jos koko kasvu on uusia elätettäviä…ei helv••i.
Ja se keharin kykytaso, todellinen vaara sivilisaatiolle.
Pakko tässä on alkaa äänestämääm ääripään liikkeitä , nuo nykyiset vallassa olevat vanhat puolueet eivät tee muuta kun lupauksia joita eivät aiokkaan pitää , haalivat vain ääniä , nyt on annettava uusille mahdollisuus .
Sinimusta liike, siitä meille seuraava pääministeripuolue.
Rasismi kunniaan !
No eipä paljon rasistisempaa taustaa aloittajan kirjoitukselle voi keksiä. Niin tyypillinen persuhenkinen kirjoitus, jossa perustelut ovat jokseenkin kokonaan ääripersujen ’käsikirjasta.’.
Jokainen ihminen ymmärtää helposti milloin puheissa ja kirjoituksissa kyse on rasismista tai rasismia liehittelevätausta. Uskoisin jopa persuissakin iso osa.
Nämä persut ja muut äärioikeiston hihhulit vaan ei pidä rasismia pahana asiana eikä heistä muukalaisviha ja siihen liittyvät vihanlietsonnatkaan eikä välttämättä edes niihin liittyviin väkivaltaisiin ilmiötkään ole paha asia, vaan jopa päinvastoin. Ja siksi nämä ihmettelevät rasismista ja vihanlietsonnasta nouseviin kohuihin.
Ja juuri tämä näiden vastenmielisten ja vaarallisten ilmiöiden persumainen normalisointi Suomessakin on erittäin vaarallista.
Rasismilla vihjattiin miljoonien ihmisten joukkomurhaan. Kyllähän sellaista säikähtää että minäkö. Joten se on mitä parhain savuverho ihan kaikkeen.
Kaiken huipuksi rasismista ulisee se ryhmä, joka vieläkin haluaisi toteuttaa saman kansanmurhan, eli ovat niitä alkuperäisiä rasisteja.
Mutta kun niiden joukosta vasemmisto odottelee äänestäjiä ihan kohta fundislasten tullessa täysi-ikäiseksi, niin kiepauttaa vain persut rasisteiksi.
Hurraa.
"Mutta kun niiden joukosta vasemmisto odottelee äänestäjiä ihan kohta fundislasten tullessa täysi-ikäiseksi, niin kiepauttaa vain persut rasisteiksi."
Niin ja pahimmat rasistit todellisuudessa löytyykin vihervassareiden kehitysmaista äänestäjikseen haalimastasn porukasta. Eritoten se porukka jonka uhri on lähes aina nainen on erityisen rasista sakkia, siitä tosin mediat vaikenee tyystin.
Eurooppa on jo pilattu tänne kuulumattomalla, haitallisella, naisia ja vähemmistöjä sortavalla ja väkivaltaisella ja sivistymättömällä islamilla! Olisi hyvä kun tämän historian kirjoihin jäävän, natsi saksan toimintaa muistuttavan aivopesu ja käsittämättömän teon aikaansaaneet ihmiset kuten saksan Merkell joutuisivat elämänsä aikana vastuuseen törkeästä teostaan.
sananvapaus vs. "kiellettyjen sanojen" lista.
Rasismi on seuraus ei syy. Syynä ovat ihmiset jotka käyttäytyvät elukan tavoin. Jos niiden ihonväri sattuu oleman tumma niin se on yhdistävä tekijä. Olisiko joku muu sana parempi….umbuupat?
Myös fasisti sana on saanut uuden mmerkityksen, sitä ovat nykyään vihervasurit jotka kynsinhampain mollaavat suomalaisia jotka eivät halua jakaa arkeaan valloittajien kanssa.
Rasismi kunniaan, itsekkyys on nykyoloissa välttämätöntä.
Ennakkoluulot ja tyhmyys ovat aina synnyttäneet joukkohysteriaa.
Jos Matti tai Markku tekee rikoksen, tiedät heti, että et koskaan , koskaan puhu kenenkään Matin tai Markun kanssa. Vainoat heitä, levittelet juoruja ja valheita ja olet oikeasssa! Se ykskin Markku heristi nyrkkiään sulle bensiksen edessä!
Et uskalla kohta enää kaupassa kydä.
Rasismi nousuun ja russo-ja islamofobiat kunniaan !
Rasismi, russofobia ja islamofobia kunniaan !
Rasismi uusi musta !
”Rasisti” on nykyään valistuneen synonyymi.
Rasismi kunniaan, olemme mailman paras yhteiskuntamuoto siis me länsimaat.
Sillä tiellä ollaan, että ehtii Tytti ja muut vasemmistomammat maistaa miltä tuntuu pukeutua huiviin..
Rasismilla rajoitetaan sanan vapautta. Silkkaa politiikkaa. Pitää nähdä tuon historiallista painolastia sisältävän sanan taakse eikä nostaa käsiä pystyyn.
Terve rasismi kunniaan ja suositeltavia on myös islamofobia ja russofobia.
Hyvä Suomi, ollaan vaan parhaimpia.
Vaatimattomuus on kaunista, mutta parempia ollaan kuin muut.
uli uli persu uli
The real issue is that people are not necessarily rasist
when they don't want some particular group of people
in their own homelands.
All peoples are not the same, the ones in Finland who are
from the Middle East and Africa ARE NOT like the ones from Asia.
Not many folks even want to relocate to Finland, country that has
some security concerns and economic real uncertainties,
and not favorable climate.
Therefore most people who still do relocate to Finland are the ones
that are not very popular anywhere in the world.
It's NOT all that racism and stuff, it's just what life is
on this planet Earth we call home.
Suomi onkin maa jossa on koko maailman surkein siirtolaisten kokonaisuus,
valtaosa eivät olekkaan siirtolaisia vaan ovat niitä maahantunkeutujia!
Very bad for Finland!
Rasistina pidetään ihmisiä jotka ovat huolissaan suomalaislasten kouluista ja hyvinvoinnista, kun varat pikkumaallamme menevät apinain ruokintaan.
Vapaa maahanmuutto ja hyvinvointivaltio ei voi olla yhtäaikaa olemassa samassa valtiossa sosiaalimenojen liiallisen kasvun vuoksi tiesi taloustieteen Nobel-voittaja Milton Friedman. Vapaan maahanmuuton olosuhteissa hyvinvointivaltion rahoituspohja tuhoutuu väistämättä ja tämän jälkeen jokainen pitää huolen itsestään ilman yhteiskunnan tukia ja pahimmillaan lopputuloksena on kehitysmaa.
Kaikista eniten huolestuttaa, kun ministereinäkin on ihmisiä, jotka väittävät vielä, ettei levottomuus kouluissa ei liity liialliseen maahanmuuttoon.
Vielä kirsikkana kakussa hän arvostelee puoluetta, joka iloitsee Eun päätöstä siivota maasta kolmannen naan ja kolmannen maan kansalaiset, joilla ei ole maassaololupaa.
Heitä on meilläkin viranomaisten ja hoivajärjestöjen mukaan 3 000–6000 ilman laillista oleskeluoikeutta.
Viranomaiset ja Suomen Pakolaisapu ja Diakonissalaitos korostavat, että tarkkaa määrää on mahdotonta tietää, koska kyseessä on virallisten rekistereiden ulkopuolella elävä väestönosa. Noin 90% oleskelee Uudenmaan läänissä.