Miksi eriarvoisuus Suomessa kasvaa ja miten?

Sorsa-säätiön julkaisemassa raportissa "Eriarvoisuus Suomessa"
17 tutkijaa tarkastelee eriarvoisuuden tilaa tuoreiden tilastojen valossa.

Tutkijat tarkastelevat juuri julkaistussa kirjassa suomalaisten suhtautumista tasa-arvoon, terveyden, koulutuksen ja koetun hyvinvoinnin eriytymistä, Orpon hallituksen päätösten tulonjakovaikutuksia sekä tuloerojen mittaamista ja niiden muutoksia 1960-luvulta nykypäivään.

– Suomalainen yhteiskuntamalli on perustunut luottamukseen, ja kokemukseen siitä, että olemme samassa veneessä. Olemme uuden kynnyksellä, kun tämä kokemus näyttää murtuvan. Tulevina vuosina päätetään, minkä suunnan otamme, sanoo raportin toinen toimittaja, Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.

Suomalaisilla on kuitenkin yhä vahva tuki tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Se käy ilmi Turun yliopiston sosiologian professori Mikko Niemelän, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Niko Eskelisen ja Turun yliopiston tutkija Markus Laanisen kattaviin kyselytutkimusaineistoihin perustuvasta artikkelista.

Tässä lainauksia raportista:

– Suomalaiset suhtautuvat yhä intohimoisesti tasa-arvoon. Kaksi kolmesta suomalaisesta haluaisi, että hallitus kaventaisi tuloeroja. Yhtä moni pitää terveyseroja liian suurina ja koulutuseroja pidetään jopa aiempaa suurempana ongelmana, Niemelä sanoo.

Erot eri ryhmien kokemuksissa ja näkemyksissä ovat kuitenkin kärjistyneet.

- Hyvin toimeentulevista alle puolet pitää tuloeroja liian suurina ja osuus on romahtanut noin neljänneksen alle kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan huonosti toimeentulevilla osuus on pysynyt 80 prosentissa ja jopa kasvanut. Heikko toimeentulo heijastuu myös ihmisten kokeman hyvinvoinnin laskuun.
Tutkijat ovat huolissaan, että ongelmat voivat kasaantua kriisiksi.

– Muutos vaatisi kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja luottamusta luovaa politiikkaa. Esimerkiksi julkisen talouden leikkausten vaarana on kierre, jossa ne heikentävät tulevaisuudenuskoa, mikä heijastuu edelleen myös talouteen. Poliitikkojen tulisi vähimmillään pyrkiä siihen, etteivät ongelmat kasaudu entisestään, Laaninen toteaa.

Kansalaisten tuki tasa-arvolle ei aina näy poliittisissa päätöksissä. Tästä kertovat Laboren johtavien tutkijoiden Merja Kauhasen ja Milla Nyyssölän artikkelin laskelmat, joiden mukaan Orpon hallituksen päätökset ovat lisänneet tuloeroja. Hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset iskevät etenkin työttömien ja pienituloisten palkansaajien toimeentuloon. Sen sijaan hallituksen veronalennukset ovat suosineet eniten kaikkein suurituloisimpia.

– Sosiaaliturvan leikkausten vuoksi pienituloisimmalla viidellä prosentilla suomalaisista käteen jää vuodessa keskimäärin lähes 1 000 euroa vähemmän. Samaan aikaan suurituloisimman viiden prosentin tulot kasvavat tuloveroalennusten vuoksi yli 2 000 eurolla. Tulojakauman eri päissä hallituksen politiikka näyttää siis hyvin erilaiselta, Nyyssölä toteaa.

Orpon hallituksen leikkaukset heikentävät työttömien ja pienituloisten palkansaajien toimeentuloa – suurituloisimpien tulot kasvavat tuhansilla euroilla.

– Hallituksen leikkaukset ovat iskeneet voimakkaimmin työttömiin. Vuoden 2024 alussa noin 40 prosenttia työttömyysetuuksien saajista sai ansiopäivärahaa. Helmikuussa 2026 osuus oli laskenut noin kolmannekseen. Kehitykseen vaikuttavat muun muassa työssäoloehdon kiristykset. Samalla työttömyysturvan porrastus on pienentänyt monilla ansiopäivärahan tasoa, Kauhanen sanoo.
...

Kun laadukasta ja tutkittua tietoa esim. tuloerojen kasvusta tehdään, miksi media ei tietoa tutkimuksia julkaise ja YLE tee uutisia?

Tutkimustietoa terveyserojen kasvusta - kuka saa tarvitsemaansa hoitoa nopeasti ja kuka jää ilman - sekä syyt että seuraukset tulisi sekä päättäjien että myös äänestäjien tulevissa vaaleissa tietää. Saavatko kaikki sairastuneet ja ikäihmiset tarvitsemaansa hoitoa ja uusia lääkkeitä tasapuolisesti - tai ratkaiseeko raha hoidon saatavuuden ja laadun?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuloerot ovat räjähtäneet yhteiskunnassa hallituksen toimien johdosta , ja aivan turha väittää etteikö tietoisesti tästä olisi toimia tehty , mutta onko kansalle kerrottu tämä , no ei ole , eikö kansalla ole oikeus rehelliseen politiikkaan jossa KAIKKI kerrotaan rehellisesti salaamatta mitään .

1Äänestä
  • Todista väitteesi 🤡🤡🤡

    Se on nimittäin väärä. Uusin tilasto on vuodelta 2024 ja se osoittaa, ettei ole mitään muutosta.

    Äänestä

Sanat ovat parempia, jos niiden kanssa tarjotaan faktoja.

Eriarvoisuus on kasvanut siksi, että vaalit on tulossa. Todellisuudessa eriavoisuus ei ole muuttunut mitenkään tällä vuosituhannella. Mutta vaalien takia Sorsasäätiö tekee työtä käskettyä ja niostaa isännän määräämiä asioita esille vaikka sitten valehtelemalla.

Eriarvoisuus kasvaa aina, kun demarit tarvitsevat ääniä.

Äänestä

Sorsa on kuollut vuosikymmeniä sitten. Ainakaan verorahaa ei tuolle säätiölle pidä antaa senttiäkään.

Äänestä
  • Puolueet ohjaavat meidän rahojamme sinne, minne haluavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sorsa-säätiön julkaisemassa raportissa "Eriarvoisuus Suomessa"
17 tutkijaa tarkastelee eriarvoisuuden tilaa tuoreiden tilastojen valossa.

Tutkijat tarkastelevat juuri julkaistussa kirjassa suomalaisten suhtautumista tasa-arvoon, terveyden, koulutuksen ja koetun hyvinvoinnin eriytymistä, Orpon hallituksen päätösten tulonjakovaikutuksia sekä tuloerojen mittaamista ja niiden muutoksia 1960-luvulta nykypäivään.

– Suomalainen yhteiskuntamalli on perustunut luottamukseen, ja kokemukseen siitä, että olemme samassa veneessä. Olemme uuden kynnyksellä, kun tämä kokemus näyttää murtuvan. Tulevina vuosina päätetään, minkä suunnan otamme, sanoo raportin toinen toimittaja, Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Lauri Finér.

Suomalaisilla on kuitenkin yhä vahva tuki tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Se käy ilmi Turun yliopiston sosiologian professori Mikko Niemelän, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Niko Eskelisen ja Turun yliopiston tutkija Markus Laanisen kattaviin kyselytutkimusaineistoihin perustuvasta artikkelista.

Tässä lainauksia raportista:

– Suomalaiset suhtautuvat yhä intohimoisesti tasa-arvoon. Kaksi kolmesta suomalaisesta haluaisi, että hallitus kaventaisi tuloeroja. Yhtä moni pitää terveyseroja liian suurina ja koulutuseroja pidetään jopa aiempaa suurempana ongelmana, Niemelä sanoo.

Erot eri ryhmien kokemuksissa ja näkemyksissä ovat kuitenkin kärjistyneet.

- Hyvin toimeentulevista alle puolet pitää tuloeroja liian suurina ja osuus on romahtanut noin neljänneksen alle kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan huonosti toimeentulevilla osuus on pysynyt 80 prosentissa ja jopa kasvanut. Heikko toimeentulo heijastuu myös ihmisten kokeman hyvinvoinnin laskuun.
Tutkijat ovat huolissaan, että ongelmat voivat kasaantua kriisiksi.

– Muutos vaatisi kansalaisten tulevaisuudenuskoa ja luottamusta luovaa politiikkaa. Esimerkiksi julkisen talouden leikkausten vaarana on kierre, jossa ne heikentävät tulevaisuudenuskoa, mikä heijastuu edelleen myös talouteen. Poliitikkojen tulisi vähimmillään pyrkiä siihen, etteivät ongelmat kasaudu entisestään, Laaninen toteaa.

Kansalaisten tuki tasa-arvolle ei aina näy poliittisissa päätöksissä. Tästä kertovat Laboren johtavien tutkijoiden Merja Kauhasen ja Milla Nyyssölän artikkelin laskelmat, joiden mukaan Orpon hallituksen päätökset ovat lisänneet tuloeroja. Hallituksen sosiaaliturvan leikkaukset iskevät etenkin työttömien ja pienituloisten palkansaajien toimeentuloon. Sen sijaan hallituksen veronalennukset ovat suosineet eniten kaikkein suurituloisimpia.

– Sosiaaliturvan leikkausten vuoksi pienituloisimmalla viidellä prosentilla suomalaisista käteen jää vuodessa keskimäärin lähes 1 000 euroa vähemmän. Samaan aikaan suurituloisimman viiden prosentin tulot kasvavat tuloveroalennusten vuoksi yli 2 000 eurolla. Tulojakauman eri päissä hallituksen politiikka näyttää siis hyvin erilaiselta, Nyyssölä toteaa.

Orpon hallituksen leikkaukset heikentävät työttömien ja pienituloisten palkansaajien toimeentuloa – suurituloisimpien tulot kasvavat tuhansilla euroilla.

– Hallituksen leikkaukset ovat iskeneet voimakkaimmin työttömiin. Vuoden 2024 alussa noin 40 prosenttia työttömyysetuuksien saajista sai ansiopäivärahaa. Helmikuussa 2026 osuus oli laskenut noin kolmannekseen. Kehitykseen vaikuttavat muun muassa työssäoloehdon kiristykset. Samalla työttömyysturvan porrastus on pienentänyt monilla ansiopäivärahan tasoa, Kauhanen sanoo.
...

Kun laadukasta ja tutkittua tietoa esim. tuloerojen kasvusta tehdään, miksi media ei tietoa tutkimuksia julkaise ja YLE tee uutisia?

Tutkimustietoa terveyserojen kasvusta - kuka saa tarvitsemaansa hoitoa nopeasti ja kuka jää ilman - sekä syyt että seuraukset tulisi sekä päättäjien että myös äänestäjien tulevissa vaaleissa tietää. Saavatko kaikki sairastuneet ja ikäihmiset tarvitsemaansa hoitoa ja uusia lääkkeitä tasapuolisesti - tai ratkaiseeko raha hoidon saatavuuden ja laadun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu