Yhteinen katsomusaine jo ensi hallituskaudella?

Asia on SDP:n tavoite. Toteutuuko jo ensi hallituskaudella?

Vaikutukset? Ei käytännössä mitään vai fanaattiset islaminuskoiset ja kristityt lahkolaiset siirtäisivät lapsensa kotiopetukseen? Toivottavaa ei olisi tämäkään.
35123
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Tämä olisi aivan loistava uudistus. Lisäksi se säästäisi kunnan rahoja kun ei tarvitse jokaisella uskontoryhmälle palkata omaa opettajaa. Yksi riittää.

2Äänestä
  • Niin. Kyllä kustannuksia leikata voidaan uskonnostakin, ei se tarvitse mitään erityisasemaa, että ei voisi siltäkin suunnalta karsia menoja.

    1Äänestä

  • Samaa mieltä. Ja koulupakkoon siirtyminen olisi myös kannatettavaa.

    Äänestä

  • ArtoTTT

    Sehän vassareille sopisi että kaikki vain ateistiseen elämänkatsomustietoon, vaikka pakolla, varsinkin kristinuskoinen uskonnonopetus lopetettava, Islam ei tunnu haittaavan vaikka olisi tunnustuksellista.

    "Ilta-Sanomien selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla on kuitenkin kymmeniä ellei satoja muslimeja, jotka opiskelevat islamia moskeijoissa, vaikka islam kuuluu koulujen opetusohjelmaan. Kaupungeilta oli vaikea saada tarkkaa tietoa, sillä ne eivät oman selvityksensä mukaan tilastoi kuin kokonaisluvun niistä oppilaista, jotka korvaavat uskonnonopintonsa koulun ulkopuolisella opetuksella.
    Moskeijoissa tarjottavaa opetusta ei mikään taho valvo. "
    https://www.verkkouutiset.fi/a/is-jopa-sadat-oppilaat-opiskelevat-islamia-koulun-sijaan-moskeijassa/#323a60ff

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Niin mitä sinä nyt yrität sanoa? Että islamin opetus jatkuu mutta kristillinen opetus poistuu, koska se tilalle tulisi elämänkatsomusaine? Oletko sä ihan sekaisin?

    Sopii monelle muullekin kuin vassareille. Ylivoimainen enemmistö kyselyiden mukaan kannattaa yhteistä katsomusainetta.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Samaa mieltä. Ja koulupakkoon siirtyminen olisi myös kannatettavaa.

    Mikään pakko ei ole koskaan kannatettavaa, tampio!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sopii monelle muullekin kuin vassareille. Ylivoimainen enemmistö kyselyiden mukaan kannattaa yhteistä katsomusainetta.

    Vielä ylivoimaisempi enemmistö syö paskaa, nimittäin kärpäset, muttei se tee siitäkään ideasta hyvää.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Sehän vassareille sopisi että kaikki vain ateistiseen elämänkatsomustietoon, vaikka pakolla, varsinkin kristinuskoinen uskonnonopetus lopetettava, Islam ei tunnu haittaavan vaikka olisi tunnustuksellista.

    "Ilta-Sanomien selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla on kuitenkin kymmeniä ellei satoja muslimeja, jotka opiskelevat islamia moskeijoissa, vaikka islam kuuluu koulujen opetusohjelmaan. Kaupungeilta oli vaikea saada tarkkaa tietoa, sillä ne eivät oman selvityksensä mukaan tilastoi kuin kokonaisluvun niistä oppilaista, jotka korvaavat uskonnonopintonsa koulun ulkopuolisella opetuksella.
    Moskeijoissa tarjottavaa opetusta ei mikään taho valvo. "
    https://www.verkkouutiset.fi/a/is-jopa-sadat-oppilaat-opiskelevat-islamia-koulun-sijaan-moskeijassa/#323a60ff

    Nythän uskonnon opiskelu on pakko, jos kuuluu kirkkoon vaikka kirkkoon kuuluminen ei kerro vakaumuksesta mitään. Tämän on todennut maamme laillisuusvalvojat.

    Tämä pakko ei sinua häiritse?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Sehän vassareille sopisi että kaikki vain ateistiseen elämänkatsomustietoon, vaikka pakolla, varsinkin kristinuskoinen uskonnonopetus lopetettava, Islam ei tunnu haittaavan vaikka olisi tunnustuksellista.

    "Ilta-Sanomien selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla on kuitenkin kymmeniä ellei satoja muslimeja, jotka opiskelevat islamia moskeijoissa, vaikka islam kuuluu koulujen opetusohjelmaan. Kaupungeilta oli vaikea saada tarkkaa tietoa, sillä ne eivät oman selvityksensä mukaan tilastoi kuin kokonaisluvun niistä oppilaista, jotka korvaavat uskonnonopintonsa koulun ulkopuolisella opetuksella.
    Moskeijoissa tarjottavaa opetusta ei mikään taho valvo. "
    https://www.verkkouutiset.fi/a/is-jopa-sadat-oppilaat-opiskelevat-islamia-koulun-sijaan-moskeijassa/#323a60ff

    Ei ole ateistista, ei elämänkatsomustieto väitä, että jumalia ei ole. Uskonnonopetuksen ei muuten väitä, että olisi olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00001 kirjoitti:

    Niin. Kyllä kustannuksia leikata voidaan uskonnostakin, ei se tarvitse mitään erityisasemaa, että ei voisi siltäkin suunnalta karsia menoja.

    Kyllä kristinusko ja uskonto tarvii erityisaseman jo pelkästään siksi, että se muodostaa länsimaisen yhteiskunnan arvopohjan.

    Ja siksipä juuri kristinuskontos tulisi opettaa maahanmuuttajille.

    On typerää kuvitella, että jokin sekulaari arvotyhjiö voisi korvata kristinuskon. Seuraus sellaisesta on vain ja ainoastaan se, että Suomalaiseen yhteiskuntaan pesiytyy kaikenlaisia vaihtoehtoja.

    Ja se olisi lopulta puhdas itsemurha jopa vakaumukselliselle ateistille!

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Niin mitä sinä nyt yrität sanoa? Että islamin opetus jatkuu mutta kristillinen opetus poistuu, koska se tilalle tulisi elämänkatsomusaine? Oletko sä ihan sekaisin?

    Tuo kuullostaa kuule ihan todelliselta lopputulokselta, eikä se naurata.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kyllä kristinusko ja uskonto tarvii erityisaseman jo pelkästään siksi, että se muodostaa länsimaisen yhteiskunnan arvopohjan.

    Ja siksipä juuri kristinuskontos tulisi opettaa maahanmuuttajille.

    On typerää kuvitella, että jokin sekulaari arvotyhjiö voisi korvata kristinuskon. Seuraus sellaisesta on vain ja ainoastaan se, että Suomalaiseen yhteiskuntaan pesiytyy kaikenlaisia vaihtoehtoja.

    Ja se olisi lopulta puhdas itsemurha jopa vakaumukselliselle ateistille!

    Edelleen kysytään, että sinustako niissä maissa joissa ei kristinusko ole"pinnalla" niin niissä saa ryöstää, raiskata ja tappaa ihan vapaasti ilman että niistä tulee mitään rangaistusta? Sinulla ei ole sen vertaa yleissivistystä, että et tiedä jokaisessa uskonnossa on sisällään periaatteessa kymmenen käskyä?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tuo kuullostaa kuule ihan todelliselta lopputulokselta, eikä se naurata.

    Siis täh? Jos yleinen elämänkatsomustieto tulee oppiaineeksi niin kaikille opetetaan samat asiat. Ei edes kotiopetus anna lupaa opettaa sen tilalla uskontoa. Meneekö jakeluun?

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Edelleen kysytään, että sinustako niissä maissa joissa ei kristinusko ole"pinnalla" niin niissä saa ryöstää, raiskata ja tappaa ihan vapaasti ilman että niistä tulee mitään rangaistusta? Sinulla ei ole sen vertaa yleissivistystä, että et tiedä jokaisessa uskonnossa on sisällään periaatteessa kymmenen käskyä?

    Ynnä miten ihmessä Islannissa jossa gallupissa ei kukaan alle 25-vuotias uskonut jumalaan, niin miten maa voi olla kaikkein turvallisin maa maailmassa? Eikö siellä pitäisi tapahtua tämän tästä murhia, koska nuoriso on aivan selvästi siellä hylännyt jumalan?

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Siis täh? Jos yleinen elämänkatsomustieto tulee oppiaineeksi niin kaikille opetetaan samat asiat. Ei edes kotiopetus anna lupaa opettaa sen tilalla uskontoa. Meneekö jakeluun?

    Älähän nyt ateistiharhainen valehtele, koulupakkoa ei ole, eikä tule, vaikka kuinka sitä toivotte.
    Kotiopetuksessa täytyy opiskella tietyn ohjelman mukaan kaikki aineet ja uskon opetus on täysin vanhempien päätettävissä.

    Koska koulupakkoa ei tule, nykyinen systeemi tulee jatkumaan niin, että uskonnon opetus tulee säilymään ja työllistää näin niitä, jotka kutakin uskontoa opettaa.
    Esim. vaikkapa ortodoksit, joiden opetus on sikäli tarpeellista ort- lapsille, koska heidät konfirmoidaan kasteen yhteydessä ja he voivat osallistua ehtoolliselle aina.

    Menikö jakeluun ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Heh hehe hehe hee. Eli jos haluaa, niin kotiopetuksessa voi opettaa että maapallo ei ole pallo vaan lätty? Tai että yksi plus yksi on kolme? Kai sinä nyt itsekkin tajuat että näin ei voi tehdä.

    Kun uskonto poistuu ja sen tilalle tulee elämänkatsomustieto, niin kotiopetuksessa pitää opettaa elämänkatsomustietoa. Jos opettaa pelkkää kristillistä uskoa, niin ei pääse läpi kokeista.

    Kai sinä ymmärrät että kotiopetuksessa olevalle kokeet tekee koulun opettaja, ei vanhempi. Opettaja on se, joka arvio kuinka hyvin koe on mennyt. Itsekkin olen tätä hommaa opettajana tehnyt.

    Äänestä

  • Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

    Edelleen kysytään, että sinustako niissä maissa joissa ei kristinusko ole"pinnalla" niin niissä saa ryöstää, raiskata ja tappaa ihan vapaasti ilman että niistä tulee mitään rangaistusta? Sinulla ei ole sen vertaa yleissivistystä, että et tiedä jokaisessa uskonnossa on sisällään periaatteessa kymmenen käskyä?

    Open Doors-järjestön kristittyjen vainoraportin mukaan eniten kristittyjä vainoavia valtioita maailmassa ovat pääsääntöisesti islamin valta-asemamaita lisättynä ateistisilla valtioilla Pohjois-Korealla ja Kiinalla sekä osin Intialla.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Open Doors-järjestön kristittyjen vainoraportin mukaan eniten kristittyjä vainoavia valtioita maailmassa ovat pääsääntöisesti islamin valta-asemamaita lisättynä ateistisilla valtioilla Pohjois-Korealla ja Kiinalla sekä osin Intialla.

    Suora lainaus vuoden 2026 vainoraportista:
    "Pohjois-Korea on luultavasti maailman vaarallisin maa Jeesuksen seuraajille. Kristityksi paljastumisen seuraukset ovat äärimmäisen vakavia: vankeus jollakin maan pahamaineisista työleireistä vailla toivoa vapautumisesta tai välitön teloitus. Sama kohtalo odottaa todennäköisesti myös perheenjäseniä."

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin että mekö elämme Pohjois-Korean kaltaisessa diktatuurissa? Ei sinulle tule yhtään mieleen että Pohjois-Koreassa vainotaan myös kaikkia muita, jotka eivät ole samaa mieltä kuin kyseisen maan pomo?

    Huvittaa että lähteenä on Open Doors-järjestö. Kerro miksi kyseinen järjestö ei kerro siitä vainosta, joka suuntautuu muslimeja kohtaan? Diktatuureissa, joissa islam on valtauskonto, kun vainotaan paljon enemmän muslimeja kuin kristittyjä.

    Tai koska Open Doors-järjestö kertoo Kiinan uiguurien vainosta? Kyseessä on todellinen "pitkän juoksun kansanmurha", jossa Kiina murskaa kyseistä muslimi uskoista kansanryhmää. Mihin Open Doors unohtaa uiguurit?

    "Uiguurien vainoaminen tarkoittaa Kiinan valtion harjoittamaa järjestelmällistä sortoa ja kulttuurista tuhoamista, joka kohdistuu pääosin muslimitaustaiseen uiguurivähemmistöön Xinjiangin alueella.

    Ihmisoikeusjärjestöt, YK:n raportit ja useat maat ovat luonnehtineet toimintaa rikoksina ihmisyyttä vastaan ja kansanmurhana, johon liittyy pakkotyötä, pakkosterilisointeja ja laajaa teknologista valvontaa."

    Huvittaa teidän "Open Doors" järjestön usko on silloin, kun te moititte Gazan "tiedostusta" siitä, että se nojaa pelkkään paikallisen terveysjärjestön antamiin tietoihin.

    Ette huomaa ollenkaan että teille "Open Doors" on yhteen suuntaan kumartava järjestö. Miten sen tiedot voivat sitten olla luotettavia, mutta näin ei voi eikä saa olla Gazan tiedotuksen kanssa?

    Me voimme parantaa maailmaa, parantamalla maailmaa. Ja toki kristittynä ja uskovaisena teen sen niillä voimavaroilla, mitä minulla on kulloinkin antaa.
    Ja jos sanoisin, että mitä minulla on kulloinkin suoda, olisin ylimielinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Me voimme parantaa maailmaa, parantamalla maailmaa. Ja toki kristittynä ja uskovaisena teen sen niillä voimavaroilla, mitä minulla on kulloinkin antaa.
    Ja jos sanoisin, että mitä minulla on kulloinkin suoda, olisin ylimielinen.

    Sinun vastaus oli hyvin ylimielinen siksi, että et vastannut alkuukaan siihen mitä kysyin. Tämä johtuu siitä, että tajusit itsekkin puhuneesi pehmoisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Älähän nyt ateistiharhainen valehtele, koulupakkoa ei ole, eikä tule, vaikka kuinka sitä toivotte.
    Kotiopetuksessa täytyy opiskella tietyn ohjelman mukaan kaikki aineet ja uskon opetus on täysin vanhempien päätettävissä.

    Koska koulupakkoa ei tule, nykyinen systeemi tulee jatkumaan niin, että uskonnon opetus tulee säilymään ja työllistää näin niitä, jotka kutakin uskontoa opettaa.
    Esim. vaikkapa ortodoksit, joiden opetus on sikäli tarpeellista ort- lapsille, koska heidät konfirmoidaan kasteen yhteydessä ja he voivat osallistua ehtoolliselle aina.

    Menikö jakeluun ?

    Tässä vielä mitä laki sanoo kotiopetuksesta. Jos elämänkatsomusaine tulee uskonnon tilalle, niin silloin kotonani pitää opettaa elämänkatsomusainetta sen mukaan mitä opetussuunnitelma vaatii.

    Kuten laki sanoo, opetusta valvoo opettaja ja sen tulee olla suunnitelman mukaista. Näin juuri minä toimin silloin kun minulla yhden kerran on ollut kotiopetusta vaatinut vanhempi. Meneekö jakeluun?

    Oppikirjat: Huoltaja vastaa kaikista opetuksen järjestelyistä, mukaan lukien oppikirjojen, materiaalien ja työvälineiden hankinnasta sekä kustannuksista. Kunta ei tarjoa kotiopetuksessa olevalle koulukirjoja tai oppilashuollon palveluita.

    Opetuksen sisältö: Lapsen on opiskeltava perusopetuksen oppimäärän mukaisia yhteisiä oppiaineita ja saavutettava vastaavat tiedot ja taidot. Valinnaisia taide- ja taitoaineita tai oppilaanohjausta ei kuitenkaan vaadita samalla tavalla.

    Kunnan valvonta: Asuinkunnan velvollisuus on valvoa oppivelvollisuuden etenemistä. Kunta nimeää yleensä tutkivan opettajan, joka tapaa lapsen ja perheen muutaman kerran lukuvuodessa

    "Kunnan valvonta: Asuinkunnan velvollisuus on valvoa oppivelvollisuuden etenemistä."

    Tämä valvonta vain on ollut vähän heikonlaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Sehän vassareille sopisi että kaikki vain ateistiseen elämänkatsomustietoon, vaikka pakolla, varsinkin kristinuskoinen uskonnonopetus lopetettava, Islam ei tunnu haittaavan vaikka olisi tunnustuksellista.

    "Ilta-Sanomien selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla on kuitenkin kymmeniä ellei satoja muslimeja, jotka opiskelevat islamia moskeijoissa, vaikka islam kuuluu koulujen opetusohjelmaan. Kaupungeilta oli vaikea saada tarkkaa tietoa, sillä ne eivät oman selvityksensä mukaan tilastoi kuin kokonaisluvun niistä oppilaista, jotka korvaavat uskonnonopintonsa koulun ulkopuolisella opetuksella.
    Moskeijoissa tarjottavaa opetusta ei mikään taho valvo. "
    https://www.verkkouutiset.fi/a/is-jopa-sadat-oppilaat-opiskelevat-islamia-koulun-sijaan-moskeijassa/#323a60ff

    Yksi vahvoja perusteita juurikin on, että jyrkän islamin opetus saadaan karsittua.

    Tietenkin siihen voidaan aivopestä kotona, kuten kaltaisesi pesevät lapsiaan haitta kristillisyyteen.

    Äänestä

En tiedä kenen idea alunperin, SDP:n tai RKP: n aatelis Adlercreutsin tai joidenkin virkamiesten. Adlercreuts on joku ministeri. Tällaisista asioista sitten kiistellään, näkemättä sitä olennaista seikkaa, että hyvin/pahoinvointivaltiossa nuoret, työssäolevat tai työttömät, eläkeläiset, sekä varttuneemmat voivat mielenterveydellisesti pahoin. On vain jäävuoren huippu, uutisten otsikot, joissa joku pimahtaa jostakin syystä, kun ei ole antaa terveystaholla aikoja nuorille, eikä vanhemmillekaan.
"Kova politiikka" ei ainakaan siihen anna vastausta, että vahvimmat selviävät, kuten täältäkin olen saanut lukea, kuten toisetkin, jotka yhtään mitään, jättävät päänsä sisään mitään. Ettei mene toisesta korvasta ulos saman tien.

Yhteiskunnan velallisuus ei ole pätevä syy siihen, ettei mielenterveysongelmiin löydy varallisuutta, eikä ole tarpeeksi löytynyt. Oli se sitten velkaa, tai ei.
Ja mielenterveysongelmiin voi sairastua, sekä nahkapää, pitkätukkainen poninhäntä poika tai tyttö, sekä "siilitukassa" kulkeva. Tai rastatukka.
Ja jos tälläisiä asioita, jotka koskevat kaikkia uskonsuuntaukseen, lahkoon tai uskontoon katsomatta, joutuu kirjoittamaan teille, sekä epäuskoiset, että uskovaiset, niin kokonaisvaltaisesti on aika aneetonta, välinpitämätöntä, sekä saamatonta toimintaa. Tämän kirjoitin, vaikka olisin penaalin tylsin kynä.
Mulla on "ase" penaalissa. Ja jokainen tervejärkinen ymmärtää millä lyijykynän saa teräväksi.

Äänestä

”Mitäsnäitäoikeintulee” 2026-08-14 19:23:44: ”Tämä olisi aivan loistava uudistus. Lisäksi se säästäisi kunnan rahoja kun ei tarvitse jokaisella uskontoryhmälle palkata omaa opettajaa.”

Tämä olisi yksi hyvä syy. Toinen hyvä syy olisi, että näin kaikki oppilaat oppivat hahmottamaan eri uskontoja ja vähentäisi vastakkain ajattelua sekä keskustelemaan keskenään asiallisesti.

Elämänkatsomus aine sisältää tietoa eri uskonnoista ja niiden piirteistä sekä muista katsomusasioista.

Olen sitä mieltä, että tunnuksellisessa uskonnossa vastuu pitää olla vanhemmilla sekä uskonnollisilla yhdyskunnilla.

Äänestä

Kai nyt koulussa muutoinkin opetetaan yleistä tietämystä että kristityt tietävät mitä islam on, kuka on Muhammed sekä mitä mahtoi touhuta, sekä islamistit tietävä miten kristityt herjaavat omia apostoleitaan murhamiehiksi ja valehtelijoiksi. Eikö tämä kaikki kuulu jo yleissivistykseen eikä ketään tule pitää siitä pimennossa mitä eri uskonnoissa oikein touhutaan. Ei kai koulun tarkoitus ole tehdä aukkoja sivistykseen.

Kai nyt islamistien täytyy tietää, että se Jeesus mikä teidän kirjassa on lempeä opettaja, joka tekee ihmeitä ja nousee taivaaseen ilman kuolemaa, on tässä kristittyjen kirjassa kauhea roisto, joka naulaan ristille kun ei viettänyt sapattia ja sitten kuitenkin heräsi kuolleista, lupasi että uskova saavat Pyhän Hengen myöhemmin eikä tarvitse itse torveilla oman mielen vaarassa ja niin sitten pääsi kyllä käymään helluntaina. Sitten monien vaiheiden jälkeen kuitenkin itsekukin kristitty uskoo vähän mitä sattuu mieleen juolahtamaan.

Ja kai kristityt nyt tietävät mitä islam on ja mikä mies Muhammed oli kun sen sanomisesta on saatu tuomiokin.

Kyllä koulun pitää kertoa oppilaille juuri se miten maailma makaa. Muutoin koulu ei ole sivistyslaitos. Ehkä osan uskovien sotahulluudesta voi jättää kertomatta etteivät saa vaikutteita.

Äänestä
  • ArtoTTT

    Mutta Setahumppa jatkuu?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Mutta Setahumppa jatkuu?

    Aina silloin tällöin jossain koulussa saattaa setakin käväistä kertomassa reaalimaailman asioista. Se ei liity aiheeseen, mutta lienee sinulle hyvin tärkeä asia.

    Äänestä

Nykyinen käytäntö, että koululaiset jaetaan eri opetusryhmiin jonkin heihin lyödyn uskontoleiman perusteella, on haitallinen monella tapaa. Olennaisin ongelma on turhien aitojen kasvattaminen nuorten välille.

1Äänestä
  • "Olennaisin ongelma on turhien aitojen kasvattaminen nuorten välille."

    Kieltämättä tuokin on ongelma.

    Äänestä

  • Juuri näin.

    Koulua käydään koulun jälkeistä elämää varten. Kun lapset tulevat joka tapauksessa elämään yhteiskunnassa jossa on monia uskontoja ja maailmankatsomuksia, niin on täysin väärä viesti, että maailmankatsomuksista ei voi puhua kuin samanlaisen taustan omaavien kesken. Erityisen huono tämä käytäntö on maahanmuuttajataustaisille, eikä se varmasti ainakaan edistä kotoutumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Juuri näin.

    "... tulevat joka tapauksessa elämään yhteiskunnassa jossa on monia uskontoja ja maailmankatsomuksia, niin on täysin väärä viesti, että maailmankatsomuksista ei voi puhua kuin samanlaisen taustan omaavien kesken."

    Hyvä näkökulma.

    Äänestä

Me unohdamme sen, että nuoria ehkä ei aivan kovin kauheasti kiinnosta mitä joku heille koulussa pölisee. Saattaa olla että imevät tietoa netistä ja toisiltaan aivan toisella tavalla ja voivat vaikka täältä lukea sen miten se Paavali oli valehtelija sekä murhamies eikä pidä uskoa mitä kirjoitti homoista ja islamistitkin voivat sen lukea sekä ajatella että on tuo kristinusko paljon parempi uskonto kuin mitä islam kun voi uskoa noin vapaasti, itse keksiä mitä tahansa tarinoita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Asia on SDP:n tavoite. Toteutuuko jo ensi hallituskaudella?

Vaikutukset? Ei käytännössä mitään vai fanaattiset islaminuskoiset ja kristityt lahkolaiset siirtäisivät lapsensa kotiopetukseen? Toivottavaa ei olisi tämäkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu