Kaksinaamaisuus pohjoiskarjalassa on hirveän yleistä

Tajuaako kaksinaamaiset edes itse miten ruman kuvan antavat itsestään ja kotiseudustaan omalla kaksinaamaisuudellaan ja epärehellisyydellään? Tuskin.
2089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Joka päivälle uusi sana, millä herjata ihmisiä. Tänään se on kaksinaamaisuus. Tällä narsistilla onkin aikaa miettiä, miten pilkkaisi tuntemattomia kanssaeläjiään.

Äänestä
  • Kaksinaamaisuus on pohjoiskarjalassa erittäin yleistä. tämän tietää kaikki alueella elävät tai eläneet. joten napu napu.

    Äänestä

  • keskustelu kanssasi on sikäli turhaa että nassutat aina samoja ja kovasti paljon olet kiinnostunut teksteistäni. mutta vastaan ihan vaan muiden lukijoiden takia.

    jos ihminen on perillä pohjoiskarjalan elämästä, hän tietää tasan tarkkaan alueen kaksinaamaisuuden, epäluotettavuuden, kateuden, juoruilun ja toisten kiusaamisen kulttuurin alueella.

    tuskin kukaan järjissään oleva ihminen kuvittelee että noilla tavoilla saisi mitään muuta kuin kritiikkiä. koska suurin osa maakunnassa toimii noin, ja ne paremmatkin tyypit vaikenee vääryyksistä alueella. on kritiikki täysin oikeutettua ja perusteltua.

    toivottavasti edes muutama ottaisi onkeensa ja muuttaisi maakunnasta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    keskustelu kanssasi on sikäli turhaa että nassutat aina samoja ja kovasti paljon olet kiinnostunut teksteistäni. mutta vastaan ihan vaan muiden lukijoiden takia.

    jos ihminen on perillä pohjoiskarjalan elämästä, hän tietää tasan tarkkaan alueen kaksinaamaisuuden, epäluotettavuuden, kateuden, juoruilun ja toisten kiusaamisen kulttuurin alueella.

    tuskin kukaan järjissään oleva ihminen kuvittelee että noilla tavoilla saisi mitään muuta kuin kritiikkiä. koska suurin osa maakunnassa toimii noin, ja ne paremmatkin tyypit vaikenee vääryyksistä alueella. on kritiikki täysin oikeutettua ja perusteltua.

    toivottavasti edes muutama ottaisi onkeensa ja muuttaisi maakunnasta pois.

    Kukaan ei muuta käytöstään tai muuta pois sinun älyttömien viestiesi tähden. Jokainen niitä lukenut tajuaa sinun olevan mieleltään sairas ihminen. Minä vastailen näihin tarinoihisi, koska on mielenkiintoista seurata miten henkisesti sairas ihminen toimii.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kukaan ei muuta käytöstään tai muuta pois sinun älyttömien viestiesi tähden. Jokainen niitä lukenut tajuaa sinun olevan mieleltään sairas ihminen. Minä vastailen näihin tarinoihisi, koska on mielenkiintoista seurata miten henkisesti sairas ihminen toimii.

    tiedätkö mitä on projisointi?

    Äänestä

Paljaalla paneminen on pohjoiskarjalassa hirveän yleistä!☝️😁

Äänestä
  • ota välillä pilisi pois ja pesuun muovipimperosta

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    ota välillä pilisi pois ja pesuun muovipimperosta

    Muovipimperolla on hyvä harjoitella paljaalla panemista! ☝️😎

    Äänestä

Itä-suomessa porukka pelon vuoksi luopuu omasta identiteetistä, omista unelmista ja hukkaa lahjansa. Tallaa ne arvottomina maahan vaikka kaikilel on annettu yksilölliset lahjat ja kyvyt. Kun näin tekee, seuraa katkeruus ja kateus.

Ne jotka eivät ihmispelon takia alistu, säilyttää vapautensa ja eivät katkeroidu. Mutta katkerat eivät voi hyväksyä vapaita koska ne toimii peilinä sille että heidän oma katkeruus on heidän omien väärien valintojen syytä.

Äänestä

Pohjoiskarjalassa ja Savossa on tapana rikkoa ihmissuhteista luottamus juoruamalla heidän asiotaan selän takana. Tällainen petturuus on erittäin rumaa ja ei olekaan ihme että alueella sairastetaan paljon koska stressihormonit on koholla epäluottamuksen takia.

Äänestä
  • Tällaisen tekstin kirjoittaja vaikuttaa olevan ihminen, joka kokee tällä hetkellä syvää pettymystä, loukkaantumista tai katkeruutta.

    Kirjoituksesta paistaa läpi se, että häntä itseään, tai jotakuta hänelle läheistä, on kohdeltu väärin, ja hän purkaa pahaa oloa yleistämällä oman kokemuksensa koskemaan kokonaisia maakuntia.

    Kirjoittajasta ja hänen senhetkisestä mielentilastaan voidaan tehdä seuraavia huomioita:

    Henkilökohtaisesti haavoittunut. Taustalla on hyvin todennäköisesti tuore tai kipeä kokemus siitä, että oma luottamus on petetty juoruilemalla.

    Taipuvainen mustavalkoiseen ajatteluun. Hän syyllistyy rajuun yleistämiseen (stereotypisointiin). Hän laajentaa yksittäisten ihmisten huonon käytöksen koskemaan kaikkia pohjoiskarjalaisia ja savolaisia.

    Etsii loogisia selityksiä tuskalleen. Hän yrittää sitoa oman kokemuksensa laajempaan ilmiöön (alueellisiin terveyseroihin) ja hakee tieteelliseltä kuulostavaa selitystä (stressihormonit) sille, miksi kyseisellä alueella toimitaan tai voidaan huonosti.

    Suorapuheinen ja tuomitseva. Kirjoittaja ei säästele sanojaan ("petturuus", "erittäin rumaa"), mikä kertoo siitä, että viha tai turhautuminen ohjaa vahvasti hänen ilmaisuunsa.

    On inhimillistä haluta löytää syyllisiä ja selityksiä silloin, kun meitä kohdellaan väärin. Hänen tekstinsä on ennen kaikkea hätähuuto ja tunteenpurkaus, ei niinkään objektiivinen analyysi Savon tai Pohjois-Karjalan kulttuurista.

    Kansankielellä kirjoittaja on siis häiriintynyt ja menettänyt kontrollin suhteessa ympäristöönsä.

    Äänestä

Aika yleistä on myös pohjoiskarjalaisten herjaus milloin mistäkin. Eikö niin aloittaja?

Äänestä
  • aloituksessa ei herjata ketään. siinä tuodaan esille tosiasiota käymättä kehenkään yksilöön. on vedenpitävä tosiasia että pohjoiskarjalassa ja savossa on kaksinaamaisuus, epäluotettavuus ja kateus käytännössä kuin tapakulttuuria. erittäin ihmisvastainen maakunta arvoiltaan. yhtä kiusantekoa.

    ja omassa käytösessä eivät näe mitään vikaa yleensä koskaan. ollaan ylimielisiä ja itsekeskeisiä. muuata tulleet ei ole mitään heille. vain he on jotain. tämä on se narsistinen ajattelutapa alueella.

    kun käyttäytdytään veemäisesti niin siitä tulee kritiikkiä luonnollisesti. itse he on valinneet veemäisyyden.

    Äänestä

Valitettavaa että alueella on valittu pahuuden tie.

Äänestä

alueella tarvittas herätys ja parannus

Äänestä

Suomalaiset on kusipäitä.

Äänestä
  • ei kaikkialla maassa ole samanlaista. itä-suomessa on kelvottomat tavat arkipäivää. jo savon takana meno on ihan toisenlaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    ei kaikkialla maassa ole samanlaista. itä-suomessa on kelvottomat tavat arkipäivää. jo savon takana meno on ihan toisenlaista.

    Milloin lähdet savon taakse? Minä maksan matkalipun.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Milloin lähdet savon taakse? Minä maksan matkalipun.

    Hänhän veisi kelvottamat tapansa mukanaan ja sitten haukkuisi siellä muita.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hänhän veisi kelvottamat tapansa mukanaan ja sitten haukkuisi siellä muita.

    Muutin jo eikä ole pahaa sanottavaa paikallisista täällä keski-suomessa. itä-suomessa on vinoon kasvanut kulttuuri ja pahuutta hurjasti.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tajuaako kaksinaamaiset edes itse miten ruman kuvan antavat itsestään ja kotiseudustaan omalla kaksinaamaisuudellaan ja epärehellisyydellään? Tuskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu