On myös mahdotonta ymmärtää miksi joittenkin puolueitten johtajat vaikenevat.
Vaikeneminen katsotaan yleensä myöntymisen merkiksi, että henkilö hyväksyy asian.
Vaikeneminen katsotaan yleensä myöntymisen merkiksi, että henkilö hyväksyy asian.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ei ole ollenkaan mahdotonta ymmärtää. Ei persut ole sivistyneitä !
Ne on moukkia. Moukat voi möläyttää mitä vaa eivätkä ne edes tajua
hävetä moukkiai kun ovat. Sivistys ei tartu persuun.
Eikö sulla ole todellakaan mitään tekemistä`?
se vasta yllätys oli kun SDP osottautui JULKISESTI
pääuutisissa RASISTIKSI OMIA SUOMEN JOPA POLITIKKOJA KOHTAAN huh, huh,
nyt jos koskaan Lindmannin ja Nasiman pitää jilkisesti pyytää anteeksi rsistista esitystään tv:ssä perusomalaisia kohtaam
oli todella koko kansaa LOUKKAVA esistys molemmilta , JÄRKYTTÄVÄÄ
huh huh SDP ON RASISTINEN PUOLUE OMIA KANSALAISIAAN KOHTAAN,
jopa POLITIKKOJA kohtaan
se OLI suuri LOUKKAUS jopa JÄRKYTYS uutisoinnissa jyn paljastivat rasistiksi omaa kansaa kohtaan !
Et unne kehitosmaita. Maailman rasistisimmat kansat kansainvälisissä tutkimuksissa ovat
Intia, Libanon, Bahrain, Libya, Egypti, Filippiinit, Kuwait, Palestiina
eAfrikka ...
Tämä on oikea ongelma, koska tästä seuraasuo raanmurhia ei mitään pelkkiä nimittelyjä
esim. eAfrikassa tehdää murhia noin 70.
Päivässä
ei kenenkään aika riitä moisten tutkimiseen,
joten mikään ongelma ei tule muuttumaan
eAfrikka on mustan maailman rikkain. Muissa on vielä kamelin paa
Sukkaan ja kenkään. Intiassa pyöritetään massiivista rasismia 1,5 miljardissa sukkaan kansassa kenkään välittämättä
On myös mahdotonta ymmärtää, miksi jotkut kuvittelevat ihan kaiken rasismiksi, vaikka rasismista ei olisi edes kyse.
Rasismi sanaa käytetään harmittavan usein arkikielessä kuvaamaan kaikkea syrjintää. Väärin menee silloin. Esim. oikea termi ikään perustuvalle syrjinnälle on ikäsyrjintä, ei ikärasismi. Rasismi liittyy mm. rotuun, kulttuurin tai etniseen taustaan, kun taas ikään perustuva eriarvoinen kohtelu on syrjintää, ei rasismia.
On vain hyväksyttävä että Suomessa on uusnatsi äärioikeistolaisia, laitaoikeistoa löytyy jokaisesta EU valtiosta, Putinin tyytyväisyys kasvaa mitä paremmin laitaoikeisto saa häiriköityä yhteiskuntia.
Uusnatsien määrä on Suomessa onneksi hyvin pieni.
Ei persujen tyhmyys mihinkään häviä, vaikka vuodet vaihtuu.
Ei häviä ei.
Väitän että useimmissa ihmisissä on rasismia. Jos jatkuvasti asiasta kirjoittaa, siinä samalla toruu tai tutkiskelee itseään. Kun osoitat sormella "syyllistä", samalla kolme sormea osoittavat sinua itseäsi. Ei muuten tarvitsisi aina vaan asiasta tehdä aloituksia.
Olette todenneet että persut ovat rasisteja. Sovitaan niin. Se ei meitä kannattajia hetkauta sinne eikä tänne. On totta että moitimme määrättyjä piirteitä ihmisissä, se on oikeutemme, kun mielispiteisiin vain on oikeus, ähä ähä, vaikka riekutte kuinka.
Omasta mielipiteestä huolimatta täytyy noudattaa maan lakeja.
Vaikeat ajat kasvattavat vahvoja miehiä, vahvat miehet luovat hyviä aikoja, hyvät ajat kasvattavat heikkoja miehiä ja heikot miehet aiheuttavat vaikeita aikoja.
Siinä ei ole mitään tekemistä lain kanssa, mitä mieltä on ihmisistä. Saan olla minä ja kaltaiseni mitä mieltä tahdomme, teot ovat sitten toinen juttu. Mitään pahaa en tee kenellekään, enhän edes tunne työtä pakoilevia maahanmuuttajia ja suomalaisia samasta syystä), en sukulaisiansa tänne kolmansista maista eläkkeelle rahtaavia, en yhtään rikollista. Ihan olen vaan mediasta lukenut joten pitääkö edes paikkansa.
Vierasmaalaiset sotkeneet hyvän maan tämän Suomen.
2000 luvun talouskasvu on täysn maahanmuttajien ansiota.
Väestöasiantuntija Pekka Myrskylä
Ulkomaalaistaustaisista kolme neljästä, 76 prosenttia, on työiässä eli 15—64-vuotiaita.
Erityisen terävänä piikkinä heistä erottuvat noin 25—44-vuotiaat.
Kantasuomalaisilla työikäisten osuus on paljon pienempi, 60 prosenttia.
Myös lapsia, siis tulevaisuuden työntekijöitä, on ulkomaalaistaustaisissa monin verroin enemmän kuin eläkeikäisiä. Heidän suhteellinen osuutensa on erityisen suuri pakolaistaustaisella väestöllä, kuten syyrialaisilla ja somaleilla.
Kantasuomalaisten tilanne on aivan toinen.
Heidän ikäpyramidissaan pullottavat eläkeiän saavuttaneet tai sitä lähestyvät ikäluokat. Valtaväestöstä 65 ikävuoden rajapyykin on ylittänyt peräti 25 prosenttia. Maahanmuuttajataustaisista vastaavaan ikään on ehtinyt vain harva, kuusi prosenttia.
Työtä tekevät ovat yhteiskunnan elättäjiä, siis se osa väestöstä, jonka maksamilla veroilla ja sosiaaliturvamaksuilla pidetään kunnossa tiet, rahoitetaan sosiaalitukia, kustannetaan hoitajien, opettajien ja poliisien palkat ja niin edelleen.
Muu osa väestöstä, kuten lapset, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät, kuuluu elätettäviin.
Melkein ennallaan pysynyt työllisten määrä on saanut lähes 600 000 lisäelätettävää.
Työtä tekevien kantasuomalaisten määrä on itse asiassa vähentynyt 15 000 henkilöllä.
Sen sijaan vieraskielisten työllisten määrä on kasvanut 164 000:lla, siis peräti kuusinkertaistunut.
Koko 2000-luvun työvoimakehitys on ollut maahanmuuttajien varassa.
Maahanmuuttajatyöllisten kasvuluvut näyttävät kyllä komeilta myös silloin, kun ne suhteutetaan maahanmuuton kasvuun.
Työllisten vieraskielisten määrä on siis kuusinkertaistunut, kun samaan aikaan kaikkien vieraskielisten määrä on noin 4,5-kertaistunut.
Se merkitsee, että huomattavasti entistä suurempi osuus maahanmuuttajista tekee töitä.
RASISTIPERSUT Suomen on sotkeneet.
Pötyä.
Miten te rasismin vastustajat sitten toimitte maahanmuuttajaa kohtaa?
- Onko heistä teillä kavereita
- Seurusteletteko jonkun maahanmuuttajan kanssa
- Oletteko peräti naimissa maahanmuuttajan kanssa
- Onko teillä naapureina mm:jia, joiden kanssa vaihdatte tervehdyksen tai pari sanaa small talkia.
- Istutteko bussissa viereen?
Miten yleensä voitte päätellä että ette ole rasisteja?
Ei naamanvenyttäjien kanssa tarvitse olla kaveri.
"Miten te rasismin vastustajat sitten toimitte maahanmuuttajaa kohtaa?"
Ihan niinkuin muitakin ihmisiä kohtaan. Asiallisesti ja ystävällisesti.
Ei rasistien tapaan rasistisesti.
Sarja tyhmääkin tyhmempiä kysymyksiä rasistipersulta 00030.
Ei sivistyneet rasisteja olekaan. Vain PS ja sen kannattajat.
Kommunistien huulihölkkää! Kiäh hähää