Armeijan osallistuessa aktiivisesti Israelista ostettujen aseiden hankintaan laittaa se monen miettimään kannattaako osallistuminen Suomen puolustusvoimien toimintaan ja rahoittamiseen. Israelin ollessa maailman pahin sortokoneisto joka tappaa satoja tuhansia lapsia, ajaa miljoonat pois kodeistaan, rampauttaa ja kiduttaa, tekee etnistä puhdistusta, pitää miljoonia getoissa kurjuuden keskellä ilman toivoa paremmasta, hyökkää vuodesta toiseen naapurimaiden kimppuun tappaen ja raiskaten jne.
Kannattaako tukea omia puolustuvoimiamme jos sen hintana on esim. kymmenien tuhansien palestiinalaislasten kuolema Israelin muodostaman valtioterrorin alla. Suomi saa ostettua aseita ympäri maailmaa, meidän ei tarvitse osallistua esim. Israelin tekemään palestiinalaisten kansanmurhaan edes aseita ostavan rahoittajan roolissa.
Kannattaako tukea omia puolustuvoimiamme jos sen hintana on esim. kymmenien tuhansien palestiinalaislasten kuolema Israelin muodostaman valtioterrorin alla. Suomi saa ostettua aseita ympäri maailmaa, meidän ei tarvitse osallistua esim. Israelin tekemään palestiinalaisten kansanmurhaan edes aseita ostavan rahoittajan roolissa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin että jotta mitä ?
Kannattaako asepalvelusta suorittaa kun Suomi ostaa ohjuspuolustuksensa Israelista eikä luota perinteiseen pakkiruokailuun lusikkahaarukan kanssa. Aseistus ostetaan sieltä mistä saa parhaimman laatusuhteen hinnan ja tuhovoiman sekä luotettavuuden suhteen. Onko Moskovan tiltulla jotakin mossotettavaa tästä asiasta ?
Israelin toimittamissa aseissa on tappokytkimet joten niiden käyttö esim. Venäjää vastaan on täysin Israelin hyväntahtoisuuden varassa eikä edes varaosien ja lisämateriaalien toimitus kriisitilanteissa ole silloin taattu. Suomi saa loistavia aseita hankittua esim. Euroopan Natoliittolaisiltaan (Saksa, Iso Britannia, Ranska, Italia, Ruotsi, Norja, Puola jne. tai vaikkapa Etelä Koreasta, Japanista, ...). Jokainen Israelista ja myös USA:sta ostettu ase heikentää Euroopan omaa aseteollisuutta ja siten myös kykyä puolustaa Euroopan arvoja kuten demokratiaa, tasa-arvoa, oikeusjärjestelmää, ihmisoikeuksia ja kaikkia muita ihanteita joista esim. Venäjä, Israel ja USA ovat jo pitkälti luopuneet.
USA:n uhkaillessa avoimesti esim. Grönlannin miehityksellä on se osoittanut olevansa valmis taistelemaan myös omia liittolaisiaan vastaan Venetsuelan, Panaman, Kuuban, Irakin, Iranin, Afganistanin, Jemenin, Kanadan, Kolumbian ja muiden maiden lisäksi. Painetaanko silloin asejärjestelmien tappokytkimet pohjaan sekä Israelissa että USA:ssa? Todennäköisesti.
Moskovan tiltuista en tiedä mutta Suomessa turtiaiset, backmannit ja monet muut asettavat Moskovan edut Suomen etujen edelle, samoin on niitä junniloita ja räsäsiä jotka sokeina asettavat Israelin edut Suomen etujen edelle. Sama kuin tukisi täysillä natseja vaikka tietäisi pääosan heidän rikoksistaan.
Suomi on ihastuttavankin psykopaattinen; erityäin ennalta-arvattava, tuon tähden
Upseerien virka-asujen näyttäminen Israelissa on suora tuki Israelin harjoittamalle valtioterrorille, palestiinalaisten kansanmurhalle, etnisesti puhdistetun elintilan haalimiselle, rotuopille ja muille kauheuksille.
Jokainen itseään kunnioittava upseeri osaa vältää kannattamasta Venäjän aloittamaa laittomaa sotaa Ukrainassa. Kuinka osa kehtaa esiintyä paljon pahemmassa sortovaltiossa Israelissa?
Miksei kehtaisi jos krt erinäiset yksilöt sen Israhellinsä NaZismin kanssa resonoivat?
Ei näy suomalaisupseereja Venäjällä, miksi niitä näkyy Israelissa vaikka Israel tappaa moninkertaisesti siviilejä Venäjään verrattuna. Aseostot Israelista välittömästi seis ja tilausten kohdistaminen Eurooppaan jossa paikkulasten tappamiseen suhtaudutaan vielä jokseenkin tiukasti ainakin niissä tapauksissa joissa tappamisen tekee joku muu kuin Israel.
Israelin tukeminen esim. aseostoin on täydellisesti vastaan eurooppalaisten perusarvoja. Kuinka voimme edes ajatella ostavamme maailman pahimman tyrannivaltio Israelin tuotteita?
Häkkänen ja Jaakkola tekivät sopimuksen sotarikollisten kanssa ja vielä ekstrapitkänä. Suomi osallistuu vähintään mahdollistajana (rahoitus, asekehitys, yhteistyö, poliittinen suojelu...) Israelin rinnalla palestiinalaisten kansanmurhan tekemiseen.
Hyvä, että ko. yksilöt ovat yksimielisiä, keskenään.
"Suomi on Ukraina"
- Matti Vanhanen
Alottaja on kermaperse.🧁🍑
Mummos on lastentappaja.🎃
Rapauttaako armeijamme omaa maanpuolustustahtoamme?
Ei.
Sen rapautti suomalaisissa paljon aiemmin jo nämä 3 WEF-siirtoa.
Kodittomuus
Uskonnottomuus
Maattomuus.
Sitä ei vaan älytä kuinka kaikenkattavasti - vielä