Hei 🌲🩷
Perustin hiljattain blogin nimeltä Laulu joka kantoi. Kirjoitan siellä elämästä, mielenterveydestä, ADHD-mielestä, nuorena äidiksi tulemisesta, selviytymisestä ja toivosta.
Pitkään kirjoitin vain vihkoihin ja itselleni. Nyt olen ensimmäistä kertaa uskaltanut tehdä teksteistä näkyviä. Yllätyin siitä, kuinka moni on sanonut tunnistaneensa niistä omia tunteitaan.
Haluaisin kysyä teiltä:
Onko täällä muita, jotka ovat kantaneet vaikeaa lapsuutta, väkivaltaa, häpeää tai yksinäisyyttä mukanaan aikuisuuteen asti?
Mikä auttoi teitä selviämään?
Minua auttoivat sanat ja musiikki. Siksi blogin nimi on Laulu joka kantoi.
Jos joku haluaa lukea kirjoituksiani, blogi löytyy nimellä Laulu joka kantoi (linkki profiilissani muualla somessa).
En etsi sääliä, vaan vertaistukea ja rehellistä keskustelua. Uskon, että joskus yhden ihmisen tarina voi auttaa toista hengittämään vähän helpommin.
Lämpimin terveisin,
Janica 🩷

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.