Mistä syistä johtuen ihmiset kuuntelevat Sibeliusta?

Varsin puutteellisenkin tutustumisen jälkeen suomen musiikkiin niiltä osin kuin se hyvin niukan ja useimmiten säveltäjästä riippuen sangen pienimuotoisia orkesteriteoksia käsittävän äänitemateriaalin puitteissa on ollut mahdollista, ja josta puuttuu mm. noin sata sinfoniaa ym., niin on käynyt selväksi, että päinvastoin kuin Schopenhauer antaa ymmärtää musiikin vaikuttavan nopeasti tunteisiin, tahtoon (?) ja affekteihin kohottaen niitä toiseen vireeseen ja että musiikki hänen mukaansa esittäisi välittömästi itse tahtoa, ei musiikin välittömintä tietotapaa kiihdyttävä vaikutus musiikin ilmaistessa sille tahdon vireet vaikuttaisi käytännössä kuitenkaan toimivalta teorialta ja periaatteelta ihmislajin enemmistöä ajatellen ja vain entusiastien käsityksessä olevan säveltaiteemme parhaimman osan joka tähän vaikutukseen kykenee esim. modernismin ja Sibeliuksen sijaan, on ohjelmistosta syrjäytetty ja kadonnut, joten siksi mieleen juolahtaa väkisinkin ajatus siitä että ihmisen kyky kokea musiikista tunteita on ihmisestä riippuen hyvin yksiöllistä ja jotkut voivat kuunnella musiikkia vain tavan vuoksi ja siksi että kuvittelevat tulevansa jotenkin autuaammiksi siksi että säveltäjän nimenä sattuu olemaan vaikka Sibelius vaikkeivat kokisi jotain nyyhkysentimentaalisia tunnereaktioita enempää tämän musiikista, objektivoiduista ja lumontunteen täyttämistä henkisistä sieluntiloista puhumattakaan, joita Sibeliusta monet suuremmat ja nerokkaammat suomalaissäveltäjät kykenevät kuulijalle tarjoamaan Sibeliuksen frigidin tunnekylmyyden sijasta ja juuri sen takia kuuntelen jumaloimieni muiden väheksyttyjen suomalaisnerojen musiikkia Sibeliuksen sijasta jota en kuuntele käytännössä lainkaan, sillä vain monesti aiemmin mainitut ja törkeällä tavalla unohdetut suominerot saavat minut tuntemaan tavalla johon Sibeliuksen diatoninen musiikki ei pysty rennossa, valjussa, laimeassa mitättömyydessään ja siksi hänen suosionsa on täysin perusteeton.
955
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Makuasioitahan nämä. En itsekään pidä Sibeliusta minään suurena säveltäjänerona verrattuna moneen muuhun säveltäjään. Mutta en myöskään tunnista ketään mainitsemiasi suuria ja nerokkaita suomalaissäveltäjiä.

Äänestä
  • Ei tunne ole makuasia ja jos vaikka olisikin makuasia kuten poppi, niin minullakin on maku ja haluan kuulla sen mukaista säveltaidetta.

    Tuntuu täysin järjen vastaiselta tyytyä säveltaiteen esittämisessä vain huonompaan ravintoon mahtavien, sydäntä lämmittävien ja rintaa pakahduttavien Hiroshima, Campale, Tragica, pensiero movimento, scherzo infernale, Dell'arte ym. suuruusluokataan taivaita tavoitteevien sijasta ja esittää vain ja ainoastaan kulttuurista konstruktiota edustavan Sibeliuksen sinfonioita, jotka eivät objektiivisesti katsoen tiedoitsemisen puhtaan subjektin tajunnassa ja puhtaan mielteen alueelle heijastuessaan ilmene objektivoituina tahdon liikkeinä jotka vaikuttaisivat syvästi kuulijan tunteisiin ja saisivat hänet henkistyneen lumontunteen valtoihin, johon kykenevät vain suuret suomalaiset säveltäjänerot aidoilla hengentuotteillaan, enkä voi mitenkään ymmärtää että arpa osuu jatkuvasti Sibeliuksen mitättömiin, vähän sanoviin ja puhki soitettuihin sinfonisiin luomuksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei tunne ole makuasia ja jos vaikka olisikin makuasia kuten poppi, niin minullakin on maku ja haluan kuulla sen mukaista säveltaidetta.

    Musiikki joka parhaimmillaan herättää ihmisessä nimenomaan suuria tunteita, ei voi olla pelkkä makuasia, joka viittaa vain mieltymyksiin, sillä sen metafyysisen olemuksen puhtaan mielteen alueelle heijastunut ydin vaikuttaa nimenomaan äärimmäisen voimakkaasti ja kohottavasti tunteisiin päinvastoin kuin viihdemusiikissa jonka viihdyttävyys perustuu juuri makuasioille, ja kannattaa wikipediasta lukea esteettistä kontemplaatiota koskeva artikkeli mitä Schopenhauer sanoo taiteellisista kokemuksista jossa omat subjektiiviset mieltymykset astuvat syrjään jotta voisimme tajuta taideteosten ilmentämiä ideoita.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Se lukee tieteen termipankissa että "kauneuden kokemus erottautuu aistillisesta miellyttävyydestä", ja jolloin se ei ole makuasia.

    Äänestä

  • Oskar vai oliko aarre merikanto joka on tosi hyvä oopperoissa. Sampo yksi teos enkä ny muista onko ooppera mutta ovela julkaisu, poikkeuksellinen jopa. Juha-ooppera madetojan Leevin ja merikannon on myös oopperat Suomen maaperällä tehtyjä joita arvostan korkialle jossa säveltäjät ei ole seuranneet ajan trendejä paljookaan vaan tekeneet ihan ommaa luovaa sävellystyötä jonka sävellystekoprosessin kautta on tullut "timanttia" = suurta taidetta.

    nyt tarkistin sampo teos ,... se on Einojuhani Rautavaaraa. Einojuhani Rautavaara suomen omaperäisimpiä säveltäjiä joten täytyy nostaa heti esiin hänet ekana.

    Kaija saariaho myös täythyy nosttaa esille. Parhaimmillaan ilmiömäinen. Ei ihime että tykätty ulkomaita myöten.

    Kimmo hakola omalla alallaa myös tosi hyvä.

    muutamat suomalaiset säveltäjät onkin kunnostautuneet klassisen oopperoissa! Siitä täytyy nostaa hattua että suomalaiset on oopperoissa tosi eteviä, omaperäisiä. Omaperäisyys se juuri kiehtoo esim nuo mainitsemani juha-oopperat.

    Ja einojuhani Rautavaaran sampo! En muista onko oopperaa mut siinä kuuluu kalevala. Elektronisia musajuttuja viljelee sampossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei tunne ole makuasia ja jos vaikka olisikin makuasia kuten poppi, niin minullakin on maku ja haluan kuulla sen mukaista säveltaidetta.

    Tuntuu täysin järjen vastaiselta tyytyä säveltaiteen esittämisessä vain huonompaan ravintoon mahtavien, sydäntä lämmittävien ja rintaa pakahduttavien Hiroshima, Campale, Tragica, pensiero movimento, scherzo infernale, Dell'arte ym. suuruusluokataan taivaita tavoitteevien sijasta ja esittää vain ja ainoastaan kulttuurista konstruktiota edustavan Sibeliuksen sinfonioita, jotka eivät objektiivisesti katsoen tiedoitsemisen puhtaan subjektin tajunnassa ja puhtaan mielteen alueelle heijastuessaan ilmene objektivoituina tahdon liikkeinä jotka vaikuttaisivat syvästi kuulijan tunteisiin ja saisivat hänet henkistyneen lumontunteen valtoihin, johon kykenevät vain suuret suomalaiset säveltäjänerot aidoilla hengentuotteillaan, enkä voi mitenkään ymmärtää että arpa osuu jatkuvasti Sibeliuksen mitättömiin, vähän sanoviin ja puhki soitettuihin sinfonisiin luomuksiin.

    Saanx kyssyy; onko sibeliuksen finlandia muka mitätön täh häh????? ei ole sori. Ei ole makuasia välttämättä edes ku on monen asiantuntijan toimesta huikeaksi teokseksi todettu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Saanx kyssyy; onko sibeliuksen finlandia muka mitätön täh häh????? ei ole sori. Ei ole makuasia välttämättä edes ku on monen asiantuntijan toimesta huikeaksi teokseksi todettu.

    Ei Finlandiassa ole oikein mitään mikä tekisi siitä merkittävän teoksen jaksottaisuudessaan, yhtenäisyyden puutteessaan, syvyysperspektiivin olemattomuudessaan, kevyen ja tilapäisluonteisen teoksen leimassaan, lumovoiman puutteessaan jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Se lukee tieteen termipankissa että "kauneuden kokemus erottautuu aistillisesta miellyttävyydestä", ja jolloin se ei ole makuasia.

    Ei tieteen termipankki ole mikään Sibelius. Mikä vaan kokemus erottautuu aistillisesta miellyttävyydestä.

    Eikä poppi ole (vain) makuasia.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei tieteen termipankki ole mikään Sibelius. Mikä vaan kokemus erottautuu aistillisesta miellyttävyydestä.

    Eikä poppi ole (vain) makuasia.

    MM. Tieteen termipankissa selitetään esteettistä kontemplaatiota.

    Yleensä ihmiset kuuntelevat sitä musiikkia joka miellyttää heitä ja tuottaa pelkkää aistinautintoa jäämällä reseptiossa musiikin "ulkokuoreen" siihen säveltaiteen tuotteena valettujen objektivoitujen tunteiden ja neron puhtaaseen havaintoon perustuvan reseption herättämistä sieluntiloista riippumatta, jotka paljastavat teosten syvimmän olemuksen, ja siksi heitä viehättää Sibeliuksen musiikin pinnallisuus kun sillä ei ole kykyä päästä ihmissielun ja mielen syvempiin kerroksiin tai ilmentää ilmentyvänä ilmenevän metafyysisen olemuksen ydintä, johon suuret nerot musiikissaan kykenevät, mutta kokemukseni mukaan myös monet unohdetut suomalaiset säveltäjät kykenevät tähän Sibeliusta paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Varsin puutteellisenkin tutustumisen jälkeen suomen musiikkiin niiltä osin kuin se hyvin niukan ja useimmiten säveltäjästä riippuen sangen pienimuotoisia orkesteriteoksia käsittävän äänitemateriaalin puitteissa on ollut mahdollista, ja josta puuttuu mm. noin sata sinfoniaa ym., niin on käynyt selväksi, että päinvastoin kuin Schopenhauer antaa ymmärtää musiikin vaikuttavan nopeasti tunteisiin, tahtoon (?) ja affekteihin kohottaen niitä toiseen vireeseen ja että musiikki hänen mukaansa esittäisi välittömästi itse tahtoa, ei musiikin välittömintä tietotapaa kiihdyttävä vaikutus musiikin ilmaistessa sille tahdon vireet vaikuttaisi käytännössä kuitenkaan toimivalta teorialta ja periaatteelta ihmislajin enemmistöä ajatellen ja vain entusiastien käsityksessä olevan säveltaiteemme parhaimman osan joka tähän vaikutukseen kykenee esim. modernismin ja Sibeliuksen sijaan, on ohjelmistosta syrjäytetty ja kadonnut, joten siksi mieleen juolahtaa väkisinkin ajatus siitä että ihmisen kyky kokea musiikista tunteita on ihmisestä riippuen hyvin yksiöllistä ja jotkut voivat kuunnella musiikkia vain tavan vuoksi ja siksi että kuvittelevat tulevansa jotenkin autuaammiksi siksi että säveltäjän nimenä sattuu olemaan vaikka Sibelius vaikkeivat kokisi jotain nyyhkysentimentaalisia tunnereaktioita enempää tämän musiikista, objektivoiduista ja lumontunteen täyttämistä henkisistä sieluntiloista puhumattakaan, joita Sibeliusta monet suuremmat ja nerokkaammat suomalaissäveltäjät kykenevät kuulijalle tarjoamaan Sibeliuksen frigidin tunnekylmyyden sijasta ja juuri sen takia kuuntelen jumaloimieni muiden väheksyttyjen suomalaisnerojen musiikkia Sibeliuksen sijasta jota en kuuntele käytännössä lainkaan, sillä vain monesti aiemmin mainitut ja törkeällä tavalla unohdetut suominerot saavat minut tuntemaan tavalla johon Sibeliuksen diatoninen musiikki ei pysty rennossa, valjussa, laimeassa mitättömyydessään ja siksi hänen suosionsa on täysin perusteeton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu