Säveltäjän maine myy äänilevymarkkinoilla

Musiikkibisneksen osalta on kuvaavaa, että jopa maailman arvostetuimpiin levy-yhtiöihin lukeutuva Deutche Grammophon on levyttänyt säveltäjän suuren maineen takia ja hänen tunnettuuteensa perustuen nykysäveltäjänä lähinnä tyyliltään minimalistisen, harmoniselta ja melodiselta ajattelultaan äärimmäisen niukkailmeisen Salosen viulukonserton, jossa solisti punoo tautologisia kuvioita olemattoman orkesterisäestyksen yllä, ja jota ei voi väittää erityisen nautittavaksi lajityyppinsä teokseksi suomessa selväpiirteisen melodisen linjan puutteesta johtuen ja mikä on nykymusiikille tyypillistä ja minun mielestä teos kilpailee myös suomen musiikillisesti mitättömimmän sen lajityypin teoksen tittelistä, mutta sen sijaan mikään levyfirma ei ole ottanut levytettäväkseen paljon vaikuttavampia suomalaisia viulukonserttoja kuten neljää Fordellin ja Väinö Haapalainen Juniorin konserttoa, vaikka Tuukkasen jälkimmäinen ja Melartinin konsertto on levytetty ym.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Musiikkibisneksen osalta on kuvaavaa, että jopa maailman arvostetuimpiin levy-yhtiöihin lukeutuva Deutche Grammophon on levyttänyt säveltäjän suuren maineen takia ja hänen tunnettuuteensa perustuen nykysäveltäjänä lähinnä tyyliltään minimalistisen, harmoniselta ja melodiselta ajattelultaan äärimmäisen niukkailmeisen Salosen viulukonserton, jossa solisti punoo tautologisia kuvioita olemattoman orkesterisäestyksen yllä, ja jota ei voi väittää erityisen nautittavaksi lajityyppinsä teokseksi suomessa selväpiirteisen melodisen linjan puutteesta johtuen ja mikä on nykymusiikille tyypillistä ja minun mielestä teos kilpailee myös suomen musiikillisesti mitättömimmän sen lajityypin teoksen tittelistä, mutta sen sijaan mikään levyfirma ei ole ottanut levytettäväkseen paljon vaikuttavampia suomalaisia viulukonserttoja kuten neljää Fordellin ja Väinö Haapalainen Juniorin konserttoa, vaikka Tuukkasen jälkimmäinen ja Melartinin konsertto on levytetty ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu