Pohjoismainen humanistimanifesti , vahvistettu 2026

1. Humanismi on sekulaari elämänkatsomus. Se perustuu ajatukseen siitä, että ihmiset ovat osa luontoa, syntyneet vapaina ja yhdenvertaisina ihmisarvoltaan ja oikeuksiltaan ja heillä on järki sekä omatunto.

2. Humanistien näkemyksen mukaan olemassaololle ei ole ennalta määritettyä tarkoitusta. Jokaisella on vapaus etsiä elämälleen tarkoitus ja päämäärä omakohtaisen pohdiskelun, sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä ihmiskunnan tieteen, filosofian ja taiteen luoman rikkaan kulttuurin kautta.

3. Humanismi edistää rationaalisuutta. Kriittisyys ja kyseenalaistaminen, tietoon perustuva järkeily ja tieteelliset menetelmät ovat parhaat työkalut, joilla maailmasta saadaan luotettavaa tietoa.

4. Humanistit kannustavat kyseenalaistamaan kaikki ajatukset ja mielipiteet, myös omansa. Meidän tulee etsiä parhaita argumentteja ja muuttaa mielipiteitämme sekä tarkistaa vakaumuksiamme silloin, kun ne voidaan osoittaa vääriksi. Sananvapaus on olennaisen tärkeää, jotta mielipiteitä voidaan arvioida avoimessa keskustelussa.

5. Humanistit pitävät demokratiaa, laillisuusperiaatetta ja ihmisoikeuksia perimmäisinä arvoina, jotka voidaan perustella järkisyin. Olemme osa yhteiskuntaa ja meillä on vastuu kanssaihmisistä ja ympäristöstä sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Meidän on varmistettava planeettamme elinkelpoisuus tuleville sukupolville.

6. Humanismi edistää kaikkien yhdenvertaisuutta. Humanistit kunnioittavat uskonnonvapautta ja jokaisen oikeutta valita oma elämänkatsomuksensa. Valtion tulee olla sekulaarinen, eikä se saa myöntää erioikeuksia minkään elämänkatsomuksen perusteella.

Pohjoismainen humanistimanifestin ovat julkaisseet kansainvälisen humanistiliiton (Humanists International) pohjoismaiset jäsenjärjestöt. Se on hyväksytty vuonna 2016 ja uudelleen vahvistettu 2026. Suomalaiset allekirjoittajat ovat Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen Humanistiliitto ry.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Siis hyväksytty vuonna 2016 ja uudelleen vahvistettu 2026. Suomalaiset allekirjoittajat ovat Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen Humanistiliitto ry.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

1. Humanismi on sekulaari elämänkatsomus. Se perustuu ajatukseen siitä, että ihmiset ovat osa luontoa, syntyneet vapaina ja yhdenvertaisina ihmisarvoltaan ja oikeuksiltaan ja heillä on järki sekä omatunto.

2. Humanistien näkemyksen mukaan olemassaololle ei ole ennalta määritettyä tarkoitusta. Jokaisella on vapaus etsiä elämälleen tarkoitus ja päämäärä omakohtaisen pohdiskelun, sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä ihmiskunnan tieteen, filosofian ja taiteen luoman rikkaan kulttuurin kautta.

3. Humanismi edistää rationaalisuutta. Kriittisyys ja kyseenalaistaminen, tietoon perustuva järkeily ja tieteelliset menetelmät ovat parhaat työkalut, joilla maailmasta saadaan luotettavaa tietoa.

4. Humanistit kannustavat kyseenalaistamaan kaikki ajatukset ja mielipiteet, myös omansa. Meidän tulee etsiä parhaita argumentteja ja muuttaa mielipiteitämme sekä tarkistaa vakaumuksiamme silloin, kun ne voidaan osoittaa vääriksi. Sananvapaus on olennaisen tärkeää, jotta mielipiteitä voidaan arvioida avoimessa keskustelussa.

5. Humanistit pitävät demokratiaa, laillisuusperiaatetta ja ihmisoikeuksia perimmäisinä arvoina, jotka voidaan perustella järkisyin. Olemme osa yhteiskuntaa ja meillä on vastuu kanssaihmisistä ja ympäristöstä sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Meidän on varmistettava planeettamme elinkelpoisuus tuleville sukupolville.

6. Humanismi edistää kaikkien yhdenvertaisuutta. Humanistit kunnioittavat uskonnonvapautta ja jokaisen oikeutta valita oma elämänkatsomuksensa. Valtion tulee olla sekulaarinen, eikä se saa myöntää erioikeuksia minkään elämänkatsomuksen perusteella.

Pohjoismainen humanistimanifestin ovat julkaisseet kansainvälisen humanistiliiton (Humanists International) pohjoismaiset jäsenjärjestöt. Se on hyväksytty vuonna 2016 ja uudelleen vahvistettu 2026. Suomalaiset allekirjoittajat ovat Vapaa-ajattelijain liitto ry ja Suomen Humanistiliitto ry.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu