Koska Paltamon kylän ympärijuoksu järjestetään alastomana?

Osanotto vapaaehtoista ikää katsomatta, osallistujia olisi jo monta.
14237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tämä kilpailuhan oli toissapäivänä, etkö huomannut?

Äänestä

Eipä tullut kuhakunkussakaan sitä alastonmarssia.

Äänestä

Minnäe jo ihimettilinki miksi alastommie ukkoja pyyhälsi ikkunan ohi....

Äänestä

Suklaarusinat vaan persekarvoissa helisee.

Äänestä

Hyi

Äänestä

Kylän nuoret naiset olisivat kuitenkin katsomassa miten lihavat lihanpalat heiluu...

Äänestä
  • Ja kaikki on niitä pieni mulukkusiii Valtasiii😒😒😒😅😅

    Äänestä

Kunnan viranhaltijat ekassa rivissä juosta nylkyttää.

Äänestä

Koska meillä on joulu?

Äänestä

Mielelläni juoksisin mutta kun on nuo pitkät riippamunat niin ne melkosesti roikalehtaa pitkin reisiä että läiske kuuluu.

Äänestä
  • Laeta henkselit

    Äänestä

Kunta voisi panna rahaa likoon, vaikka onkin isot palkat niskassa. Eihän se olis kuin pieni sijoitus kunnan milleistä. Tämä tapahtuma lisäisi varmuudella hallituskuluja, mutta saispahan tutut viittoilla ja tolkuttomat mullottaa. Kyllä siinä naurut pirahtaa, kun välillä jonkun vilkku mulahtaa. Autoilijoiden pitää olla tarkkana, jottei rukki mene kiville ja vinkkarit ruttuun, kun pyörät huutaa kovaa. Juoksijoille pitää juottopaikoilla olla riittävästi simaa liittimissä. Saattaahan paikalle tulla muutama Mikkelin kittaaja, joten juoda saa muki tolkulla ja vaikka pillillä kuumana. Näille hurjille kutsuille voi tulla nauttimaan myös kupillinen heraa tai piristävää sumppia. Ja mikä tärkeää: pitää muistaa välillä heivata kuppi niin juoksu kulkee.

Äänestä
  • 😂😂

    Äänestä

Minä tulen mukaan juoksutapahtumaan,katsotaan miten riipputissit heiluu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Osanotto vapaaehtoista ikää katsomatta, osallistujia olisi jo monta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu