He myös johtivat seurakuntaa alusta alkaen. Heille Jeesus myös uskoi pelastussanoman vietäväksi kaikkeen maailmaan.
Tämä on kiistämätön tosiasia.
Sitä ei silti käy kiistäminen, että myös naisille kuuluu evankeliumi, mutta heillä on ERI tehtävät.
Seurakunnassa pitää olla järjestys ja rauha.
Tämä on kiistämätön tosiasia.
Sitä ei silti käy kiistäminen, että myös naisille kuuluu evankeliumi, mutta heillä on ERI tehtävät.
Seurakunnassa pitää olla järjestys ja rauha.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Aamen! Jumalan sanan totuutta ei ihmisen pidä vastustaa eikä pullikoida.
Paavali määräsi naisille huntu- ja burkapakon. Jos eivät alistu miehille ja ole hiljaa, niin otti lampaiden keritsimet ja ajeli naiset posliiniksi.
Meno oli kuin AlHolin leirillä. Siksi monet lahkolaismiehet pitävät Paavalia omana idolinaan.
1. Kor. 11:6
Sillä ellei vaimo anna itsiänsä peittää, niin kerittäkään myös hänen hiuksensa; vaan että se on ruma, että vaimon pitäis keritty eli ajeltu oleman, niin peittäkään päänsä.
1. Kor. 14:34
naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo.
Pelko on aseeni, meinasi Saulus Tarsolainen Korinton naisille.
1. Kor. 9:26
Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.
Johannes varoitti, että alkuseurakunta oli joutunut antikristuksien valtaan ja sen loppu on lähellä. Kommunistinen alkuseurakunta hävisi omaan mahdottomuuteensa noin 70 jKr.
Sielä yksi pariskuntakin tapettiin talokaupan rahojen saamiseksi heiltä.
1. Joh. 2:18
Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Jumalan sanan mukaan ihmisillä tulee olla omat talot ja tavarat ja viinitarhat,
ei mitään kommunismia.
Ps. 109:11
Anastakoon koronkiskuri kaiken hänen omansa, ja riistäkööt vieraat hänen vaivannäkönsä.
Eikö seurakunnat voi olla erilaisia? Jokainen liittyköön itselleen sopivaan, jos haluaa elää yhteisössä. Ja mitä eroa on vallankäyttäjän sukupuolella jos halutaan olla mielivaltaisia vaatimall toisilta uskontunnustamista oman elämänsä ehtona? Seurakunnan jäsenyys kyllä voidaan ehdollistaa, mutta jäsenyydellähän ei arvoa olekaan kuin yhteisöllisyys. Sukupuoliasiat ärsyttävät henkilöitä joille ne epäselvinä tarvitsevat tukea esimerkiksi "eri tehtävistä". Eihän Jeesus ollut kuin Raamatun UT:n idean henkilöitymä eikä palvottavaksi tarkoitettu. Jumalan Valtakunta ei ole lakien orjuudessa eläminen vaan aito ja välitön persoona, joka osaa ottaa jokaisen päivän uutena vastaan. Sen voi sanoa kuka tahansa sukupuolesta ja taustastaan riippumatta. Sehän on Vuorisaarnan eli UT:n sen osakappaleen sanoma. Ei siinä enää mitään apostoleja,paavaleita ja pappeja tarvita, jos sen ymmärtää.
Lait rikkojat ja vastustajat on roistoja, joiden porukoihin ei pidä eksyä.
Matt. 5:18
Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. [Luuk. 16:17]
Sananl. 28:9
Joka sulkee korvansa Herran lailta, sen rukouskin on Herralle kauhistus.
Matt. 6:7
"Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
Mark. 12:40
mutta vievät leskiltä talot ja latelevat pitkiä rukouksiaan vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan heidän tuomionsa." [Matt. 6:5]
MOT-ohjelman mukaan suurimmat uskonlahkot ovat palkanneet päätoimisia testamentin metsästäjiä.
Oikeat perilliset joutuvat nuolemaan näppejään.
Paavalin herjaajia niiden miesten tulee olla.
Mutta uskoa mitä naisista sanotaan.
Todellakin!
Jeesuksen Kristuksen valitsemat apostolit olivat miehiä, tai pikemminkin miehimyksiä kuten jotkut asian ilmaisee.
Vakka kantensa ja silleen...
Ei Jeesus siksi Paavalia sorsinut kun ei pitänyt homoista. Ei siksi Paavalia jätetetty valitsemasta apostoliksi. Ihmiset toimii niin.
Totta!
Aivan niin.
Näin se Raamatun totuus on. Ei silti, kyllä Jumala naisiakin siunauksena evankeliumin eteenpäinviemisessä käyttää.
Pitää vain varoittaa Jumalaa ettei käytä naisia harhaopin levittämisessä. Ettei vain nainen luo mitään harhaoppia, jonka pauloihin miehetkin menevät ja alkavat suosia herjaavaa uskoa Jumalan rakkauden ja lähimmäisten rakastamisen sijaan.
Sellainenkin vaara on olemassa ja viedään eteenpäin harhaoppia eikä Kristusta.
Sellainen harhaoppi on esim. tämä sateenkaarioppi.
Käärme piti paratiisissa oman herätyssaarnansa kun julisti, että mitään perisyntiä ei ole olemassa, Jumala valehtelee teille, syökää ihan vapaasti kaikista paratiisin puista.
Nainen tuli uskoon ja käännytti miehensäkin samaan uskoon (vapaiden suuntien uskoon.) nehän kieltää koko perisynnin.
Muttaa, kuka oli Jumalan täti?!
Tietenkin Jumalan isän sisko!
Se outoa jos naisen luomaa harhaoppia kannattaa miehetkin. Oikeakaan se sopii hyvin luonnehäiriöisille miehillle herjaavaksi opiksi.
Niinpä. Fakta se on.
Aikamoisia torveloita Jeesus valitsi opetuslapsiksi ja apostoleiksi.
Melko virkaheitto porukkaa.
Vain Paavali oli lujaa tekoa ja sai jotain aikaan sekä osasi kirjoittaa sen mitä usko on ja mitä se ei ole.
Jumala tekee itse valintansa.
Olivat ehkä miehiä, mutta ei tarkoita että naisten pitäisi elää näiden paavaleiden käskyjen mukaan. Tai kenenkään. Eihän miehuus tee kenestäkään viisasta tai pyhää. Päinvastoinhan se juuri miehillä välillä on. Naisten vuoksi tietysti.
Jokainen elää tietysti vain omaa elämäänsä. On kumma että sen ymmärtäminen unohtuu.
Ei apostolit mitään käskyjä antaneet.
Jos olisivat antaneet, olisivat olleet harhaoppisia, vanhan hapatuksen vallassa.
Jo aikojen alussa pakanoille annettiin vain ne välttämättömät ohjeet.
Se ei tarkoita sitä että voi elää kuin sika pellossa Paavalia herjaten ja sotarikoksia kannattaen, vaan että ohjeet ja käskyt tulevat kullekin henkilökohtaisesti Pyhän Hengen kautta. Jos eivät tule, niin silloin alkaa oma säveltäminen.
Jumalan valintaa ei pidäkään kyseenalaistaa. Hän valitsee ne, jotka Hän valitsee, ihmisten mielipidettä kyselemättä.