Kirjoittaja on ruskea suomalainen maahanmuuttotutkija

https://yle.fi/a/74-20238694?origin=rss

Tähän kyseenalaistaminen lopulta aina palautuu: nimeen, ihonväriin, syntyperään.

Siksi tuntui väkevältä kuunnella Trudeauta Porissa: maahanmuuttajaperheeseen syntyneen tulee voida kokea olevansa yhtä suomalainen kuin muidenkin.

Vielä väkevämpää oli kuulla, kun tuhannet suomalaiset osoittivat vastaukselle suosiota.
1480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Syntyperä on kaikkein olennaisinta.

Jos on Suomen kantaväestötaustainen, niin voidaan antaa kansalaisuus.

Jos ei ole Suomen kantaväestötaustainen, niin on muukalainen eikä kansalaisuutta pidä myöntää.

Näin vältetään ongelmat.

Äänestä

kusettaa jälleen 🤣 ne tulijat voivat olla motivoituneita , mutta eivät heidän kakarat !!!
kyllä se on nähty ulkomailla miten 1,2ja 3 sukupolvi toimii

Äänestä

euro tulee jälleen kahtena 🤣🤣🤣

Äänestä

Jos tuntee itsensä suomalaiseksi perustellusti, niin tuntee ei sitä voi armosta ojentaa ja leikkiä että se nyt on sitä.
En kuvittelisi itseäni kanta-joksikin, vaikka asuisin ja tekisin työtä jossain vieraassa maassa. Koska se vaatii todella syvällistä perehtymistä kyseisen kansan historiaan, kokemuksiin ja koko kansaa koskettavaan aihepiiriin.
Jostain syystä Suomeen tullut vaatii suomalaisuutensa tunnustamista. Suomalainen kulttuuri voi äkkipäätä tuntua ohuelta sisäänpäin kääntymisessään, mutta se on rikas juuri sillä, suomalaisella tavalla.
Parhain tulos on sopeutunut, kieltä ymmärtävä tulokas. Toiset ei viitsi edes sopeutua, ja ovat kovasti olevinaan "suomalaisia".

Äänestä
  • "Toiset ei viitsi edes sopeutua, ja ovat kovasti olevinaan "suomalaisia". "

    Monien kohdalla ei kyse ole pelkästään viitsimisestä.vaan sopeutuminen on mahdotonta. Esimerkiksi jos Allah pötisee päässä ja ottaa kaiken " kuulemansa " kirjaimellisesti tosissaan on mahdotonta sopeutua tänne, eläminenkin ärsyttämättä normaali ihmistä on näille mahdottomuus. Suvakkivajakeille kaikenmoinen helvetillinen mölinä, älämölö ja perseily eri muodoissaan sitten taas on sitä ihanaa kulttuurinrikastusta jota on ihanaa suvaita. On sitten hieno tuntea suvakkiudessaan olevansa parempi ihminen kuin naapurin persu mutta todellisuudessa on vain tyhmempi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    "Toiset ei viitsi edes sopeutua, ja ovat kovasti olevinaan "suomalaisia". "

    on suuri

    Taitaa verinuoli olla tuttu öyhöttäjä
    https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=2021377#p2021377
    Samaa jargonia

    Äänestä

Intiaanit ovat ainoita, oikeita amerikkalaisia, mutta missä he ovat?

Omissa reservaateissaan lähinnä, niin se menee, ihminen on kotonaan vain omiensa parissa, toki moni on puoliverinenkin, mutta eivät oikein tunne olevansa kumpiakaan, eivät intiaaneja, eivät valkoisiakaan.

Suomalaiset ovat menneet intiaanien kanssa naimisiin jo satoja vuosia sitten, nyt siellä on "finintiaaneja", ja heilläkin on sopeutumisongelmia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fintiaanit

Näin käy niille alkuperäisasukkaille, ja niin voi käydä meillekin, toivottavasti ei kuitenkaan käy, mutta jos jäämme vähemmistöksi omassa maassamme, ei intiaanienkaan kohtalo ole kohdallamme täysin poissuljettu.

Kristinusko oli yksi suuri syy sille, että intiaanien kulttuurit tuhottiin, heidän kielensä hävitettiin, oikeastaan kaikki vietiin heiltä. Nyt he yrittävätkin elvyttää kulttuureitaan. Intiaaneilla on oma liikekin, AIM.

Tekeekö Islam saman meille, toistaako historia itseään?

Toivotaan, että historia ei enää toista itseään, jos me olemme jo kehittyneet eteenpäin, olemme avaruusajalla, emme enää keskiajalla, toivotaan ainakin niin.

Muslimit kun tuntuvat olevan enemmänkin vielä keskiajalla, mutta toivotaan parasta, että kehitys kelpaa heillekin pian, tai muuten on pelkkää sotkua luvassa.

Äänestä

Muslimit valehtelevat ja teeskentelevät, kunnes ovat saaneet tarpeeksi valtaa ja tuhotakseen läntisen sivistyksen.

Äänestä
  • Muslimit ottaa kaiken irti uskonnollisesta luvasta valehdella vääräuskoisille. Raja on jyrkkä raja heihin ja muihin ja ratkaisee kaiken useimmissa asioissa.

    Äänestä

Jos olisin itse täysi verinen intiaani, ja tulisin pienenä lapsena tänne Suomeen, niin olisin ylpeä omista juuristani, ja en koskaan voisi tuntea oloani täysin suomalaiseksi, sen enempää, kuin suomalainen voi tuntea olevansa intiaani, vaikka Amerikassa asuisikin.

Jos olisin oikein komea, pitkähiuksinen, kuparinruskea intiaani, niin kaikki naisethan juoksisivat täällä perässäni. Olen kohdannut oikean intiaanin kerran, ja se jätkä oli kyllä aivan toisesta maailmasta. Se musta pitkä fleda ja kaikki.

Ihmisten pitäisi olla vaan ylpeä sukujuuristaan, eikä yrittää olla jotain muuta.

Äänestä
  • Sen kun on ylpeä juuristaan jos kokee aihetta. Mutta jos elää toisessa maassa pitää olla maassa maan tavalla. Ei mikään pääkallon metsästäjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Sen kun on ylpeä juuristaan jos kokee aihetta. Mutta jos elää toisessa maassa pitää olla maassa maan tavalla. Ei mikään pääkallon metsästäjä.

    Tietenkin, surullista on sekin, että meidän suomalaistenkin pitäisi koko ajan hävetä itseämme, jos nämäkin häpeävät. Joku ihmeen alemmuuskompleksi pitää kaikilla olla, sekin on vaan tasa-arvoista.

    Toki maailmalla koko ajan kohistaan, että olen ruskea ja olen siitä ylpeä, mutta jos olet valkoinen, ja sanot samaa, niin oletkin "valkoisen ylivallan" kannattaja.

    No, tämä on sitä lapsellisuutta vaan, alhainen ÄO ja silleen, toki uskonnon aivopesukin sekoittaa ihmisten päät.

    No, ehkä järki palailee ihmisten päihin vähitellen, ja ymmärtävät, että ei tätä voi enää kovin kauaa jatkaa, jos haluamme säilyttää yhteiskuntamme, varsinkin yhteiskuntarauhan, ja myöskin lastemme oppimisrauhan.

    Lumipallo on jo lähtenyt vierimään...

    Äänestä

Riippuu aikajanasta. Amerikkakin oli asutettu ja ne alkuperäiset ovat siirtyneet sinne Euraasian puolelta, jos se teoria pohjoisesta muinaisesta kannaksesta pitää paikkansa. Samoja turaaneja olemme kaikki jos ajallisesti katsotaan. Kaikkein alkuperäisimmät yhdyskunnat oli jo hävinneetkin eurooppalaisten mennessä sinne, eikä mitään kansallisvaltioita ollut intiaaneilla. Nykyisin katsotaan vain näitä valtioiden tunnustettuja rajoja, niiden ylitys on tunkeilua ja hyökkäys. Venäjähän yrittää palauttaa Suomenkin siihen lyhyeen historialliseen hetkeen, kun se oli Venäjän hallussa. Samalla periaatteella Ruotsikin voisi tavoitella Suomea. Vaan emme halua enää tuohon islamin kalifaattiin liittyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://yle.fi/a/74-20238694?origin=rss

Tähän kyseenalaistaminen lopulta aina palautuu: nimeen, ihonväriin, syntyperään.

Siksi tuntui väkevältä kuunnella Trudeauta Porissa: maahanmuuttajaperheeseen syntyneen tulee voida kokea olevansa yhtä suomalainen kuin muidenkin.

Vielä väkevämpää oli kuulla, kun tuhannet suomalaiset osoittivat vastaukselle suosiota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu